lauantaina, marraskuuta 05, 2016

10 vuotta matkabloggausta ja 50 vuotta ensimmäisestä ulkomaan matkasta


Wien, Praterin huvipuiston maailmanpyörä
Blogin perustamisesta tuli heinäkuussa 10 vuotta.  Juhlien järjestäminen unohtui.  Kirjoitin ensimmäisen postauksen Metkaamatkustelua-blogiin 26.7.2006 viikonloppumatkasta Wieniin ja Bratislavaan ja sen jälkeen oli vuorossa Vietnamin matkan suunnittelu ja matkakertomus Saigon - Nha Trang matkalta. 
Nimensä blogi sai saman vuoden maaliskuussa syntyneeltä omalta koirakasvattiltamme jackrussellinterrieri Metkalta. 
Bratislavan linna
Marraskuussa 2006 perustin Matkustelua-blogin,  johon rupesin kokoamaan matkoja, jotka oli tehty ennen heinäkuuta 2006.  Olinhan ennen blogin perustamista kirjoitellut matkoista muistiinpanoja ruutuvihkoon tai joskus jopa koneella paperille.  Valokuvia on paperisina ja dioina tuhansia.

Ensimmäiselle lentomatkalle Jyväskylään pääsin vajaan 5 vuoden iässä ja ensimmäisen ulkomaanmatkan tein 14-vuotiaana vuonna 1966 Yhdysvaltoihin ja Kanadaan 11-vuotiaan serkkuni kanssa.  Näistä löytyy postaus otsikolla 1956 - 1966
Montreal, Hallowell Ave.
Ottawa, Parlamenttirakennuksen edusta
New York, Rockefeller Centerin edusta
Niagaran putokset, Horseshoe Falls 
                                                                 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti