tiistaina, maaliskuuta 28, 2017

Pikavisiitti Kuopioon

Kuopiossa kisattiin junioreiden, senioreiden ja para-agilitaajien Suomen mestaruudesta 18.-19.3.2016. Ainahan matkalle pitää lähteä, kun mukaan kutsutaan ja varsinkin kun tiedossa on agilitaamista mukavassa seurassa. 
Hotelli Savonia
Pääsimme Nopsan kanssa reissuun sen Jyrä veljen omistajapariskunnan kanssa.  Hotelliksi valikoitui Savonia muutaman kilometrin päässä Musti ja Mirri areenalta. Se sijaitsee Puijonlaakson kaupunginosasssa. Hotelli on siirtynyt yksityiseen omistukseen alkuvuonna 2017 kuuluttuaan sitä ennen Savon koulutuskuntayhtymälle. Se on edelleen oppimisympäristö matkailu- ja ravitsemisalan opiskelijoille. 
Huoneet olivat hyvin perinteiset, mutta erittäin siistit ja kaikki tarpeellinen pistorasioineen ja naulakoineen löytyi. 
Kokolattiamatolla varustetun käytävän aukeama oli kalustettu viihtyisästi.  Vitriinikaapista löytyi mikroaaltouuni, vedenkeitin ja kertakäyttöastioita.  Taisi olla teetä ja kahviakin.  Meillä ei ollut näille käyttöä, koska päivät kuluivat kisapaikalla. 
Aula hotellin käytävällä
Hotellin käytävä ja matkakumppani Nopsa
Hotellin aamiaisravintola oli iloinen yllätys, sillä se poikkesi kalustuksellaan perushotellin sisustuksesta. Lattialla oli räsymattoja ja huonekalut olivat kuin maalaistuvassa. 
Aamiaishuoneen buffetpöytä
Aamiaishuoneen pöydät
Olen käynnyt Kuopiossa aikaisemminkin agilitykisoissa, mutta nyt oli ensimmäistä kertaa aikaa tehdä pieni kävelykierros keskustassa koirien kanssa.  Kaupunki oli kaunis näin talvellakin, mutta kyllä siellä pitäisi käydä joskus kesälläkin. 
Kauppakatu
Raatihuone
Tuomiokirkko
Kuopion museo
Kallaveden ranta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti