Lauantaina 29.9.2019 sujui rajan ylitys Turkmenistanista Uzbekistaniin olosuhteet huomioiden joustavasti. Aikaa kului noin kaksi tuntia, mutta siitä suurin osa odoteltiin kummallakin puolella rajaa yhtä ja ainoaa pikkubussia, jolla rajan ylittäjiä kuljetettiin ei kenekään maalla. Bussiin mahtui noin 10 henkilöä matkatavaroineen ja meitä oli Albatrostravelin matkalla ”Sovjetistan – viisi Keski-Aasian valtiota” yhteensä 30 turistia sekä matkanjohtaja Markku. Rajan ylittäjiä oli muitakin, mutta taisimme päästä ainakin osittain paikallisten ohi. Nuoret rajavartiat olivat kiinnostuneita meistä ja halusivat busseja odotellessamme jutella kanssamme englanniksi vaikka kielitaito olikin vajavainen.
Uusi paikallisopas ja uusi bussi odottivat meitä rajan toisella puolella. Opas aloitti maan esittelyllä. Sen rajanaapureina ovat lännessä ja pohjoisessa Kazakstan, idässä Kirgisia ja Tadžikistan, etelässä Afganistan ja lounaassa Turkmenistan. Uzbekistan on kehittyvä maa, jossa on 35 miljoonaa asukasta. Siellä ei ole nomadeja / liikkuvia paimentolaisia vaan muotiteollisuus on nousussa. Lapsia on paljon. Ihmiset ovat kiinnostuneita turisteista ja englantia luetaan kouluissa vieraana kielenä kuten myös venäjää ja persiaa. Useimmat ymmärtävät perisian kielistä puhetta ja uzbekit sekoittavat kieliä puhuessaam. Traditiot ovat edelleen kunniassa ja kultaisia hampaita näkyy paljon.
Paikallisopas auttoi rahanvaihdossa. Jokainen sai kertoa paljonko haluaa vaihtaa rahaa ja ruokaillessamme paikallisopas toi meille Uzbekistanin someja, 30 000 SOM oli 3,2 euroa.
Buharassa ajoimme illalliselle arabityyliseen yksityiskotiin noin klo 20. Ruoka valmistettiin avotulella. Ruokasalin kaksi pitkää pöytää oli katettu kauniisti. Esillä olivat alkusalaatit, leivät ja tahnat sekä jälkiruoaksi hedelmät ja makeat leivonnaiset. Pääruoaksi oli Aasian muslimimaiden perinneruokaa pilahvia.
Majoittumaan pääsimme vihdoin Buharan Modarixon hotelliin klo 22 ja alkoi ”oma aika” :) .
Maanantai 30.9.2019 aloitettiin aamiaisella hotellin aamiaisravintolassa kadun toisella puolella. Rakennus oli entinen moskeija. Aamiaisella oli runsaasti eri vaihtoehtoja, mutta edelleen jäivät vihannekset ja hedelmät syömättä, koska piti varoa vesijohtovedellä huuhdeltuja syötäviä.
Bussi vei meidät basaarialueelle, jossa kuljimme paikallisoppaan esitellessä muutamien myyjien tuotteita. Mielenkiintoisia ja ennen näkemättömiä esineitä olivat puusta tehdyt ”sauvat”, joita on käytetty vauvojen kehdoissa ennen vaippojen keksimistä. Linkki vie juttuun ja kuviin, jossa selvennetään Keski-Aasiassa yleisten kehtojen ja apuvälineiden käyttöä.
Tarjolla olisi ollut kauniita tyynynpäällisiä ja kasseja, mainioita linnunnäköisiä saksia esim. ompelusaksiksi ja kultahampaiselta kauppiaalta olisi saanut ostaa mausteita.
Kävely jatkui ja matkaohjelmassa kerrottiin, että Buhara oli jo vanha kaupunki, kun Aleksanteri Suuri valloitti sen vuonna 329 eaa. Monet kaupungin tärkeimmistä nähtävyyksistä löytyivät Pol Kalyan kompleksista, jossa on myös kaupungin korkein minareetti Arslan Khan/ Great Minaret of the Kalon. Se tunnetaan myös kuoleman minareettina, koska vielä sata vuotta sitten hallitsijat surmasivat vihollisensa heittämällä heidät alas tornista.
Seuraavaksi oli vuorossa Arkin linnoitus, jonka yli 20 metriset muurit suojelivat hallitsijoita. Täyttömäelle rakennettu linnoitus ja Buharan kruunajaissali tuhottiin Tsingis-kaanin aikoina ja uudestaan bolševikkien aikoina, mutta nykyään sitä on restauroitu.
Kaunis, sisältä sininen Bolo Khauz moskeija käytiin myös katsastamassa.
Vesitalossa kuultiin Araljärven kohtalosta. Neuvostoliiton aikoina käytettiin liikaa vettä puuvillapeltojen kasteluun. Järven pinta-ala on enää noin 12 % vuoden 1960 pinta-alasta. Puuvillantuotantoa on vähennetty 25 % . Järveä ei saa enää ennalleen, mutta ympäröivät maat antavat 1 % kansantuotostaan järven ennallistamiseen.
Kävimme myös Ismail Samanin hautamausoleumissa joka rakennettiin vuosina 892 - 943 jaa. Hän oli Iranista kotoisin oleva zarahustralainen ja ensimmäinen islamin uskoon kääntynyt näillä seuduilla. Vanhoista temppeleistä tuli mausoleumeja eli hautamuistomerkkejä. 60-luvulla löydettiin täältä kolme hautaa. Tällä alueella ihmisiä ei haudata maan alle, koska pohjavesi on 2 metrin syvyydessä vaan haudan päälle rakennetaan kumpu.
Lounas nautittiin taas hiukan erilaisessa ravintolassa ja pääruokana oli jauhelihapelmeneitä
Lounaan jälkeen oli omaa aikaa kuljeskella katselemassa kaupungin keskustaa .
Illalliselle lähdettiin kävellen Old Bukhara ravintolaan ja sen jälkeen mentiin katsomaan kansantanssiesitystä ja muotinäytöstä Nodir Devon Begi -madrasaan.
Tiistaina 1.10.2019 pakattiin taas laukut, mutta aamiaisen jälkeen ennen lähtöä kohti Samarkandia ehdin tehdä pienen kävelyretken hotellin lähellä. Kartta näytti, että mielenkiintoisen näköinen Chor-Minor Madrasa oli lähettyvillä, joten pitihän se käydä katsomassa. Sen vieressä oli pieni basaari, jossa myytiin vanhoja armeijan asuja ja rintamerkkejä ja olipa kadun varrella myös kengänkiillottaja/suutari, joka antoi luvan kuvanottoon, kunhan en laittaisi sitä internettiin. Toivottavasti kuvasta ei aiheudu mitään pahaa kuvatulle tai kuvaajalle.
Lisää kuvia on Metkaamatkustelua.kuvat sivustolla.
Matkakertomukset muista kohteista Albatrostravelin kierrokselta "Sovjetistan - viisi Keski-Aasian valtiota" ovat linkkien takana:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti