Tarunhohtoinen Samarkand Silkkitien varrella oli kaupunki, jonka näkemistä odotin eniten. Sen upeat madrasat, mausoleumit ja moskeijat tekivät vaikutuksen.
Tiistaina 1.10. 2019 lähdettiin aamutoimien jälkeen Buharasta kohti Samarkandia. Monen tunnin bussimatka herätti ristiriitaisia tunteita. Matkan aikana oppaamme kuitenkin kertoi monenlaista Uzbekistanista. Siellä on 34 milj. asukasta ja pinta-ala 450 000 km2. 30 % pinta-alasta on vuoristoa. Pamir vuoristo kohoaa 4600 metriin. 10 miljoonaa asukasta asuu Ferganan laaksossa. Opas kiinnitti huomiomme bussin ikkunoiden ohi vilistäviin ilmiöihin. Kaasuputket kulkevat muutaman kymmenen sentin korkeudella maan pinnasta ja teiden kohdalla niin korkealla, että autot pääsevät menemään niiden ali. Tämä maanjäristysten takia. Autoista 80 % kulkee kaasulla ja maaseudulla ei ole bensa-asemia ainoastaan kaasuasemia. Metaani on edullisempaa (0,25 som / l /kg) kuin butaani (0,50 som / l /kg)
Kaasua viedään Saksaan ja Tadžikistaniin. Tadžikistanista tuodaan vettä. Välit on pidettävä naapureihin hyvänä yhteisen edun vuoksi. Brežnevin aikana Uzbekistan menetti yhteyden Kaspianmereen, kun maa-alueita siirrettiin Kazakstanille.
Puuvillan kerääminen ei ole enää pakollista kaikille, kuten on ollut aikaisemmin. Vain tekstiilialan opiskelijoiden on mentävä osana opintojaan avuksi puuvillapelloille. Lapsityövoimaa ei käytetä puuvillan keräämisessä. Turistibussit eivät saa pysähtyä peltojen laidalle, koska joitain vuosia sitten josssain länsimaisessa lehdessä oli valokuva, jossa pellolla oli lapsia äitinsä kanssa ja tämä tulkittiin lapsityövoiman käytöksi. Nimekkäät vaatefirmat ostavat nykyään uzbekistanilaista puuvillaa, koska se on käsin poimittuna hyvälaatuista ja edullisempaa kuin muualla.
Lounasta pysähdyimme nauttimaan Gijduvaan, jossa on tuotettu sukupolvien ajan maan hienointa keramiikkaa. Meille esiteltiin keramiikan valmistuksen eri vaiheet ja paikalla oli myös museo ja kauppa. Ryhmäläisemme pääsivät myös osallistumaan paikallisen leivän leivontaan.
Uzbekistanissa kunnioitetaan ja pidetään huolta vanhemmista. Eläkeikä on 55 – 60 vuotta. Maassa ei ole kodittomia. Terveydenhoito on ilmaista, mutta maassa on myös yksityisiä sairaaloita ja sairausvakuutus. Sairaaloissa on maksettava vain ruoasta ja joistain lääkkeistä. Esimerkiksi kaikkia asyöpälääkkeitä ei ole saatavissa valtion sairaaloissa. Työttömyys on noin 5 %.
Koulua käydään 9 + 3 vuotta. Koraanikoulut maksavat. On olemassa myös yksityisiä tarhoja, kouluja ja yliopistoja (amerikkalainen, japanilainen). Enemmistö asukkaista on muslimeja, mutta maassa on sukupuolinen tasa-arvo. Presidentin on oltava vähintäin 35 vuoden ikäinen ja hänen tulee olla asunut maassa ainakin viisi vuotta. Oppaamme kertoi eläneensä venäjänkielisessä muslimi-uzbekkiperheessä. Yli 40 vuotiaat saavat lähteä käymään Mekassa. Mekassa käyneillä miehilla on musta hattu ilman kuvioita. 70 – 150 henkeä saa Uzbekistanista vuosittain lähteä käymään Mekassa. Nuoret uskonnollistuvat ja yrittävä houkutella vanhempiaan mukan pois juopottelusta yms. Varsinaista kesälomaa ei ole, mutta vuoden aikana on erilaisia lomapäiviä.
Uzbekistanissa on viininviljelyä ja siellä on jopa alkoholitehdas. Tehtaissa valmistetaan myös busseja, kuorma-autoja ja jääkaappeja.
Matkan varrella pysähdyimme myös katsomaan pohjavesikaivoa ja tien toisella puolella ollutta karavanserajta.
Opas jatkoi jutusteluaan: Maassa ei ole Mac Donaldseja, Starbuck-kahviloita ja KFC-ravintoloita, koska hallitus ei halua pilata nuoria. Palkkaeroja on eri paikkakuntien välillä. Samarkandissa palkat ovat noin 350 – 450 USD / kk ja Tashkentissa parhaat palkat ovat 800 – 1000 USD / kk . Esim. poliisien palkat ovat 800 -1000 USD / kk. Korruptiota on saatu kitkettyä, mutta valtion hommissa olevat sukulaiset ja tuttavat pystyvät nopeuttamaan asioiden etenemistä. Verkostoituminen ja isoissa häissä sukulaisten sukulaisten tapaaminen auttaa asioiden hoitamisessa.
Uzbekistanissa otettiin käyttöön latinalaiset aakkoset vuonna 2005, mutta siirtymäaika on vielä kesken. Olympialaisissa on menestytty nyrkkeilyssä ja painissa.
Suuri osa henkilöautoista on Uzbekistanissa tehtyjä Chevrolettejä ja Daewoo-merkkisiä. Wikipedia kertoo lisää. Autojen hinnat jäivät kirjaamatta, mutta kaupunkiasunnot maksavat noin 45 000 – 65 000 USD.
Teitä rakennetaan ja korjataan, koska kesän kuumuudessa tiet sulavat ja tulevat epätasaisiksi. Kiinalaiset rahoineen ovat mukana tienrakennustöissä. Raskas liikenne kuluttaa teitä. 100 kilometrin matka saattaa kestää 2 tuntia huonoilla teillä. Liikennekuri on kuulemma tiukentunut, mutta silti näimme hurjia ohituksia sekä oikealta että vasemmalta puolelta.
Vähitellen saavuimme Samarkandin asutus- ja liikekeskustaan. Rakennukset näyttivät samanlaisilta kuin Keski-Euroopan kaupungeissa. Kuvat bussin ikkunasta eivät valitettavasti onnistuneet. Upeat historialliset rakennukset, moskeijat, madrasat (koraanikoulut), hautamausoleumit yms. ovat siellä täällä paljon laajemmalla alueella kuin Buharassa eivätkä näkyneet ajamiemme liikenneväylien varrelle.
Illallinen nautittiin keskustassa Keski-Erooppalaistyyppisessä ravintolassa ja sen jälkeen jälkeen siirryttiin katsomaan iltavalaistua Registan aukiota ennen majoittumista Registon hotelliin.
Keskiviikko 2.10.2019
Matkaohjelmassamme luki, että Samarkandissa on paljon nähtävää. Se pitää paikkansa ja sekin, että siellä eri nähtävyyspaikat eivät sijaitse kävelymatkan päässä toisistaan.
Registon hotellin runsaan aamiaisen jälkeen pakkasimme taas tavaramme bussiin eikä aikaa ollut pulahtaa hotellin pihalla olleeseen uima-altaaseen.
Aamupäiväruuhkan seassa lähdimme bussilla kiertämään nähtävyyksiä ja myöhemmin kävi selväksi, että tässä kaupungissa emme olleet ainoita turisteja.
Aloitimme päivän käymällä Ulugh Begin observatoriossa vuodelta 1429. Se oli 1400-luvulla maailman edistyksellisin ja siellä tehdyt havainnot pätevät yhä. Ulugh Beg oli tähtitieteilijä ja hallitsija. Hän osasi laskea vuoden pituuden oikein jo siihen aikaan.
Bibi-Khanym-moskeijaan ja Siab basaariin saimme tutustumisaikaa puolen tunnin sijaan lähes tunnin. :) Kiirettä piti nähtävyydeltä toiseen siirtyessämme.
Tukevan lounaan keittoineen nautimme Istiqlol-ravintolassa.
Nähtävyyksien katselu jatkui. Gur-e Amir eli Emiirin hautakammio on Timur Lenkin rakennuttama vuonna 1404 kuolleen lapsenlapsensa kunniaksi. Hän kuoli itse vuonna 1405 ja haudattiin samaan paikkaan. Upeaan kupoliin on kirjoitettu:”Mikäli taivas katoaisi, kupoli korvaisi sen”.
Uzbekistan ei kärsinyt Stalinista. Stalin aloitti vuonna 1942 Gue-e Amirin restauroinnin, mutta se keskeytyi. Vuonna 1996 se aloitettiin uudestaan, mutta on edelleen kesken.
Samarkandin tunnetuin nähtävyys on Registan-aukio. Sitä pidetään yhtenä maailman kauneimmista aukioista. Osa aukion minareeteista on vinossa. Niitä on yritetty suoristaa, mutta ilman onnistumista. Rakennukset ovat koraanikouluja ja yhdessä on moskeija. Nykyään niissä on myös matkamuistomyymälöitä.
Vuonna 1888 rakennettiin rautatiesilta yli Amudarja-joen ja Samarkand sai rautatieaseman. Asemaa on uusittu moneen kertaan ja nykyään se on siisti ja moderni. Asemarakennukseen mennessämme jouduimme turvatarkastukseen, kuten kaikki muutkin matkustajat. Asemahallissa oli kioskeja ja erilaisia myyntipisteitä kuten muuallakin maailmalla.
Klo 18:00 – 20:10 siirryimme nopealla junalla Samarkandista Tashkentiin. Matkatavarat vietiin bussilla ja hyvä niin, koska ison ryhmän matkatavarat eivät olisi mahtuneet junan eteisten matkatavarahyllyille. Junassa teki mieli juoda kuppi kahvia ja syödä jokin piirakka tms. Menin ravintolavaunuun tarkoituksenani ostaa pientä välipalaa, mutta kieliongelmien takia paikallemme tuotiin jonkin ajan kuluttua kana-ateria. Eikä kulunut kauaakaan, kun kaikille jaettiin teetä ja pussit, jossa oli syötävää.
Matkakertomukset muista kohteista Albatrostravelin kierrokselta "Sovjetistan - viisi Keski-Aasian valtiota" ovat linkkien takana:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti