Viron pyöräreissu jatkui Eistveren ympäristössä Kabalan, Pilistveren ja Imaveren seuduilla. Näissä maisemissa pyöräiltiin enemmän autioilla kalkkihiekkateillä peltojen keskellä kuin edellisillä 12:lla pyöräretkellä. Ajeltiin sentään muutaman pienen metsikönkin läpi. Reissun ensimmäisestä retkipäivästä
Põltsamaan pieneen kaupunkiin on oma juttunsa.
Keskiviikko 3.7.2024 aloitettiin taas emännän pöytään kattamalla kahviaamiaisella. Nyt oli voileipätarpeiden lisäksi tarjolla persikoita sekä herkullista kaurapuuroa voisilmän ja mansikkahillon kera. Hauska yllätys olikin se, että joka päivä oli tarjolla tavallisen kahviaamiaisen lisäksi jotakin pientä erilaista ekstraa.
Pyöräilemään lähdettiin kymmenen tienoissa ja huomattiin, että majapaikkamme edessä oli kirjastoauto. Onhan tämä Eistveren kartanon entiseen navetta- aittarakennukseen kunnostettu majapaikka kokoustiloineen myös kyläläisten kokoontumispaikka.
Pyöräilysuunnaksi otettiin aluksi Kabalan kylä reilun seitsemän kilometrin päässä lännessä. Googlen kartta näyttää päivien reitit kävelymatkoina, sillä jostain syystä se ei Virossa osaa kertoa pyöräilyreittejä. Polkupyörän matkamittari kertoi päivän ajomatkan olleen reilut 24 km.
Kabalassa pysähdyimme keltaisen rakennuksen luo, jota luulin ensin Kabalan kartanoksi, mutta se onkin kylän kulttuuri- ja urheilukeskus. Viereisen parkkipaikan toisella laidalla oli kylän Coop-kauppa, josta haettiin syötävää.
Kartanon päärakennus löytyi läheltä. Kabalasta tuli itsenäinen kartano vuonna 1638 ja se on kuulunut useille baltiansaksalaisille perheille. Nykyinen myöhäisbarokkityylinen rakennus valmistui 1770 ja siellä on edelleen nettitietojen mukaan hienoja barokki- ja rokokootyylisiä yksityiskohtia sisustuksessa. Me emme käyneet rakennuksen sisällä ihailemassa näitä, mutta löysimme urheilukentän kartanon takapihalta.
Kabalan lauluva oli urheilukentän vieressä ja siellä on ollut kesäkuun 2024 lopulla 58. laulu- ja tanssijuhla. Laululavoja olemme nähneet eri puolilla Viroa ja laulujuhlat ovatkin osa virolaista kulttuuria. Suurimmat laulujuhlat ovat Tallinnassa viiden vuoden välein.
Tallinnan laulujuhlilla olimme koko perhe kesällä 1990 ja ne liittyivät vuosien 1987 - 1991
laulavaan vallankumoukseen, jonka seurauksena Viro, Latvia ja Liettua itsenäistyivät uudestaan.
Kabalaan oli ajettu osa matkaa hyvää asfaltoitua tietä pitkin ja samaa tietä palattiin takaisin, kunnes lähdettiin ajamaan kohti Pilistvereä. Liikenne oli mukavan hiljaista. Ohitimme Neuvostoliiton aikaisia kolhooseille kuuluneita varastorakennuksia ja maatalouskone- sekä karjasuojia. Osa oli vielä hyvässä kunnossa ja varmaankin käytössä ja osa luhistuneita ja käyttökelvottomia.
Pientä Pilistveren kylää lähestyttäessä näkyi kirkon torni jo kaukaa ja vähitellen ohitimme useita aikaa nähneitä kauniita rakennuksia ja pihapiirejä.
Pilistveren rahvamajaa "kansantaloa" vastapäätä oli kauniisti maalattu rakennus, jossa oli avoinna oleva kahvila. Näitä ei ole Viron jokaisessa kylässä. Sinne piti toki mennä kahville. Rakennuksen piipun päälle olivat kattohaikarat tehneet pesänsä.
Kahvilan menu oli tuttuun tapaan kirjoitettu liitutaululle ja viidellä eurolla saimme kaksi kahvia, rahkapiirakan ja suklaakorvapuustin.
Matka jatkui ja pysähdyimme katsomaan Pilistveren 1200-luvun lopulla rakennettua Andreaksen kirkkoa, joka oli toistuvasti hajotettu 1600- ja 1700-luvuilla ja peruskorjattu 1762.
Visit Estonia sivut kertovat, että vuonna 1856 rakennettu tornin hattu tuhoutui vuonna 1905 ja rakennettiin uudelleen vuonna 1990. Kirkkoherrasta löytyy maininta jo vuodelta 1234 ja tornista, että se on Viron maalaiskirkkojen korkein.
Kirkon seinällä oli Suomen, Georgian ja Viron liput sekä Kansallisen riippumattomuuden puolueen (ESRP) lippu. Puolue perustettiin Pilistveren kirkossa vuonna 1988 eli ennen Viron uudelleenitsenäistymistä. Vuonna 1995 puolue sulautui Isänmaanliitto-oikeistopuolueeseen.
Ohitimme Ingelin kesäkahvilan pysähtymättä Pilistverejoen suvantojärven kohdalla. Kahvit tuli juotua jo hiukan aikaisemmin. Ilpo odotteli meitä kolmea muuta joen sillalla ja kirjoitti päivästä FB-seinällään:
""Ohitin Pilistveren Andreaksen kivikirkon. Onhan noita nähty, ajattelin vähän nokka pystyssä.
Pienessä tihkusateessa menin sillalle katselemaan lintuja. Telkkiä kiikaroidessa ajattelin itsekseni, mikäs ihmeen jättisuohaukka tuolla on. Ensin kiinnitin huomiota mustiin siivenkärkiin, jotka rajoittuivat alapuolelta vaaleisiin laikkuihin. Mutta linnulla oli suorastaan hehkuva punaruskea pyrstö!
Tihkusateesta huolimatta tai juuri siitä syystä värit loistivat. Ensimmäinen havainto isohaarahaukasta Viron retkillämme. Viron retkioppaassa kerrotaan linnusta näin: "Ensipesintä todettiin 2016 Valgamaalla ja 2017 sama pari asettui pesimään uudelleen. Edelleen valtaosa havainnoista on maalis-huhtikuulta muutamilta tutuilta paikoilta, Saarenmaalta, Valga- ja Järvamaalta. Nämä havainnot koskevat todennäköisesti nuoria uusia pesimäalueita etsiviä lintuja."
Linnusta hurmaantuneena matka jatkui hautausmaan kivimuurin ohi kiviröykkiölle, jonka synkkä tausta aukeni meille hetken päästä. Näin Visit Estonia: "Kiviröykkiö muistuttaa kivistä koottua hautaa, jonka päällä on suuri risti. Tuomalla ristin juurelle pellolta kiviä Viron kansa muistaa Siperiaan kyyditettyjä omaisiaan. Jokainen virolainen, jonka läheiset katosivat neuvostoajan vainojen aikana, voi käydä tällä symbolisella haudalla ja muistaa omaisiaan."
Siellä on myös isoja kivipaaseja, joista yksi oli nimetty Soomepoisid. Suomen-pojat (viroksi soomepoisid) olivat Suomen puolella jatkosodassa taistelleita virolaisia vapaaehtoisia.""
Pilistvere vanhoine rakennuksineen ja kauniine pihoineen, kahviloineen, kirkkoineen, hautausmaineen ja Siperiaan kyyditettyjen omaisten muistomerkkeineen on tämän kesän pyöräreissulta eniten mieleen jäänyt pikkukylä ja edellisessä jutussa mainittu
Põltsamaa pikkukaupunki.
Ilpon FB-päivitys kertoo: "Sade jatkui ja pian tulimme kotitienhaaraan. Soometuristien linnaan oli matkaa jäljellä 4 kilometriä. Talo
on jo kuin omamme. Ulkoavaimella pääsemme suureen eteistilaan, jossa
voi laittaa pyörän lataukseen. Sitten tietenkin omaan ruokasaliin syömään virolaisia pelmeneitä ym. Kyllä kelpaa."
Illalla teimme vielä pienen kävely- valokuvauslenkin ja kuvaan pääsivät mm palsternakka ja sylkikuoriaisia.
Torstai 4.7.2024 alkoi aamiaisella, jossa oli perusleipien ja päällisten lisäksi tarjolla paistettuja kananmunia, viinirypäleitä ja herkullisia kakkuviipaleita.
Päivän pyörälenkin kohteeksi otettiin Imavere mõis, Tikupoiss sekä Imavere Kõrts. Pohjoiseen päätettiin ajaa koukkaamalla ensin idän kautta. Osa maisemista oli tuttuja edellisten päivien lenkeiltä, mutta nyt osuimme myös hernepellon laidalle. Pitihän sieltä muutama herneenpalko poimia ja riipiä makeita herneitä suuhun ennen matkan jatkamista ihaillen erilaisia kasveja teiden varsilla.
Imaveren kartano löytyi kauniin puistikon takaa. Se on entinen ritarikartano, joka erotettiin 1700-luvun puolivälissä Loopren kartanosta. Osa kartanon ulkorakennuksista on tuhoutunut ja kartanokompleksi on vaihtanut omistajaa ja käyttötarkoitusta moneen kertaan ollen nykyään yksityisomistuksessa. Kaksikerroksiset navetat ja kartanolle kuulunut vodkakeittiö ovat säilyneet alkuperäisessä muodossaan tähän päivään asti, mutta jäivät meiltä näkemättä.
Matkalla kohti Imaveren kylän keskustaa ohitimme Sassin tilan stutsitarhan. Pihatietä vartioi vapaana kulkenut pitkäkarvainen skotlanninpaimenkoira, joka ei kuitenkaan tullut luoksemme portille. 10 euron sisäänpääsymaksun maksamalla olisimme voineet mennä tutustumaan tilaan enemmänkin, mutta tyydyimme muutaman valokuvaan aidan takaa ja aidan ulkopuolella.
Imaveren keskustassa oli Viron maitotalousmuseo, johon eläkeläiset olisivat päässeet tutustumaan neljällä eurolla, mutta jätimme senkin väliin.
Kartalta löytyi ostoskassin kuva ja teksti
Linery OÜ - Lely Center Estonia. Sen me naiset oletimme tarkoittavan pellavaliinavaatteiden "linen" ostospaikkaa. Ajelimme rakennusten luo, mutta emme löytäneet pellavatekstiilejä myyvää liikettä. Google kertoi myöhemmin, että kaupankäynti taisi liittyä uudenlaisten navettarakennusten tarvikkeisiin.
Onneksi lähellä oli meie-supermarket, jossa kävimme tekemässä tuliaisostokset. Olin saanut tyttäriltä toiveen tuoda vanhaan tapaan koiranhoitopalkaksi Veski Matin karkeita täysjyväkaurahiutaleita. Niitä ei ollut, mutta toivottavasti Meite veskin hiutaleet ja Kalevin suklaakeksit kelpasivat.
Lounaalle ajoimme Viron suurimpaan tienvarsiravintolaan nimeltään
Tikupoiss, kuva Visit Estonian sivulta. Se oli kuin mikä tahansa ABC-asema kauppoineen ja alunperin se oli käyntikohde-ehdotuksena vain siksi, että toiveena oli löytää Veski Matin kaurahiutaleita. Kaksi lohiannosta ja vedet saimme 35 eurolla.
Jälkiruokakahveille ajoimme läheiseen Imavere kõrtsiin, jossa räiskäleistä, kermavaahdosta ja hillosta tehtyjä leivonnaisia oli saatavissa vain kaksi eli yksi kummallekin pariskunnalle. Kysyimme onko saatavissa jäätelöä, mutta sitä ei ollut, sen sijaan tarjolla oli ice cream cocktail. Valitettavasti mansikkapirtelön maku oli sen verran outo, että se jäi kaikilta juomatta. Kovin suurta taloudellista tappiota emme kokeneet, sillä kaksi kahvia, leivonnainen ja pirtelö maksoivat yhteensä 10,- euroa.
Kohti majapaikkaamme ajoimme vielä pienen kiertotien kautta ohi Stora Enson Imaveren sahan. Suorin reitti olisi kulkenut Imavere - Viljandi tiellä, jossa oli vilkasta rekkaliikennettä. Se ei houkutellut.
Loppumatkasta ajoimme vielä kauniissa maalaismaisemssa. Pelloilla näkyi kauan sitten kerättyjä kivikasoja, jotka olivat nyt kauniin kasvillisuuden peittämiä. Ohitimme myös härkäpapuviljelmän, joka oli uusi tuttavuus minulle.
Loppumatkasta ohitimme Kalmesaaretalun hevosaitaukset ja ylitimme pienen Naverestijoen, josta on yhteys Eistvere järveen. Illan aikana näimme ikkunastamme hevosia iltalenkillä ja myöhemmin pelastuslaitoksen autoja ja sukeltajan pukeutuvan kuivapukuun majapaikkamme lähellä. Kuulimme, että yksi hevonen oli uimareissullaan joen ja järven yhtymäkohdassa joutunut niin pahaan paikkaan, ettei se päässyt sieltä omin avuin ylös. Onneksi pelastajat saivat liinojensa avulla nostettua hevosen kuivalle maalle. Tosi ikävä kokemus hevoselle ja sen ihmisille.
Perjantai 5.7.2024
Aamiainen jugurtin ja keittettyjen kananmunien kera oli katettu meille toiveemme mukaisesti jo kello kahdeksan. Juna Vöhmasta Tallinnaan lähti klo 11.08 ja suunnitelmamme oli ajaa Vöhmaan kiertotietä pitkin, mutta sääennuste lupasi sadetta, joten lähdimme ajamaan suorinta Imavere - Viljandi tietä.
Lähtiessämme aurinko paistoi, mutta suojasimme varmuuden vuoksi muut kuin Ilpon Ortlieb-pyörälaukut ja reput sadesuojilla. Varasimme aikaakin reilusti siltä varalta, että matkalla olisi sattunut rengasrikko. Olihan meillä jo yhden päivän iltana huomattu renkaan tyhjentyneen ja jouduttiin paikkaushommiin. Pieni haaveri sattui tälläkin matkalla: ystävättären mummonpyörästä lähti ketju irti Vöhman sivuteitä ajellessamme, mutta asia tuli nopeasti korjatuksi.
Isoa tietä ajaessamme ei rekkoja ollut aamupäivällä paljon liikenteessä ja ne antoivat hyvin tilaa pyöräilijöille siirtymällä melkeinpä vastaantulijoiden kaistalle. Se kävi mielssä, että mitähän tapahtuisi, jos molemmista suunnista tulisi rekka samaan aikaan. Onneksi jäi sellainen kokematta.
Bussipysäkille piti välillä pysähtyä tarkistamaan puhelimen kartasta vieläkö oli pitkä matka 105 tien risteykseen, jolta pääsisimme kääntymään pois valtatieltä.
Vöhman kylässä ehdimme kierrellä katselemassa vanhoja rakennuksia ja mm. paloasemaa. Kaupasta hankittiin eväät juna- ja laivamatkoille ja reissukumppanit käväisivät myös Võhma kohvikissa.
Rautatieasemalle menimme hyvissä ajoin katoksen alle, sillä sadekuuro oli lähestymässä. Pahemmalta kastumiselta ehdimme välttyä ennen junan saapumista aikataulun mukaisesti klo 11:08.
Wikipedia tietää kertoa, että säännöllinen rautatieyhteys Tallinna - Viljandi radalla alkoi vuonna 1900 ja asemarakennus avattiin 1901. Sen myötä paikan kiinnostavuus asuinalueena kasvoi ja nykyään Võhmassa käydään töissä kauempaakin.
Perillä Tallinnan rautatieasemalla olimme klo 12:50 kuten aikataulu oli kertonut. Laivan lähtöaika oli 14:00 ja etukäteen hiukan jännitti miten satamaan ehditään, jos juna on myöhässä. Ohjeissa luki, että autojen lähtöselvityksessä pitäisi olla 45 minuuttia ennen laivan lähtöä. Ajo satamaan kesti 20 minuuttia eli ehdimme hyvin, aikaa jäi jopa viisi minuuttia yli tarpeen. Viron junamatkoillamme junat ovat aina kulkeneet täysin aikataulun mukaisesti ilman myöhästymisiä toisin kuin monissa muissa maissa nykyään.
Olisimme me varmasti päässeet laivaan vaikka olisimme tulleet hiukan myöhemminkin. Näimme, että pari autoa käännytettiin lähtöselvityksestä, kun tulivat sinne noin 13:40 ja autoja ajettiin jo sisään laivaan. Tällä kerralla moottoripyöräilijät ja me neljä pyöräilijää menimme viimeisinä laivaan noin klo 13:45.
Olimme taas varanneet hytit sekä meno- että paluumatkalle kuten aina ensimmäisestä koronakesästä 2020 alkaen. Hytissä on mukava loikoilla ja syödä eväitä.
Tällä matkalla sekä moottoripyöräilijät että polkupyöräilijät olivat laivan autokannen peräosassa. Tavallisesti saamme kiinnittää pyörämme kuminauhoilla laivan seinässä oleviin tankoihin tms. mutta nyt meitä ohjeistettiin laittamaan pyörät kallelleen seinän vieressä olevia tavaralavoja vasten. Hyvin ne olivat pysyneet merimatkan ajan paikoillaan niinkin.
Tallinnan sataman sateesta pääsimme Helsingin auringonpaisteeseen. Katajanokan Kanavarannassa jouduimme taluttamaan pyöriä, sillä Tall Ship Races 2024 kisaan osallistuneet laivat olivat Helsingin satamissa 4. - 7.7.2024 ja katsojia riitti. Meritullintorilta pääsimme jo pyöräilemään ja kotona olimme 50 minuutin kuluttua ajettuamme Arabianrannan ja Viikin arboretumin kautta.
Jälkinäytös: Seuraavana aamuna Ilpon polkupyörän takarengas oli tyhjä ja sisäkumista löytyi pieni reikä, joka paikattiin. Parin päivän päästä Ilpo oli tavanomaisella lintujenkatselu- ja pyörälenkillään, kun takarengas taas tyhjeni. Onneksi lähellä asui Ilpon hyvä lintuharrastuskaveri, joka lähti autollaan viemään pyörän ja Ilpon
Myllypuron Onnipyörään, josta pyörä on ostettu ja jossa sitä huolletaan säännöllisesti. Pyörään vaihdettiin nopeasti uudet sisä- ja ulkorenkaat. Edellisellä Schwalben pistosuojatulla ulkorenkaalla oli ajettu noin 3000 km ja jotakin terävää sen läpi oli päässyt menemään. Onneksi tämä haaveri sattui kotona eikä Viron aavoilla peltojen keskellä kulkevilla teillä.
Alla linkkejä juttuihin, jotka liittyvät pyöräilyyn Virossa.
