perjantaina, kesäkuuta 04, 2021

Joululahjalipulla Stadionin tornissa

Joululahjaksi ostetut liput Helsingin Olympiastadionin tornikäyntiin pääsivät käyttöön vasta kesäkuun alussa,  sillä torni oli suljettuna koko kevään koronan takia. Huomasin lokakuussa Ailan ja Juhan blogissa kaksi juttua, joista jälkimmäistä kommentoinkin: Stadionin torni juuri nyt ja Stadionin torni heti uudelleen.  Jutuissa oli paljon hienoja tornin korkeuksista otettuja kuvia ja päätin, että sinne on tehtävä joskus pyöräretki. 

Ikäni Helsingissä asuneena Stadionin torni on yksi niistä monista paikoista, joissa en ollut koskaan ennen käynyt.  Ilpo kävi siellä 4,5 vuotiaan Millan kanssa elokuussa 1983 jollakin samalla reissulla, kun kävivät katsomassa minua ja vastasyntynyttä Heliä Naistenklinikalla.  Millalla on käynnistä hämärä muistikuva. 
Minä muistelen, että  50-luvun lopun kansakoulun ympäristöopin kirjassa olisi mainittu tornin olleen Helsingin korkein rakennus 72 m.  Wikipedia kuitenkin kertoo, että korkeampia olivat jo silloin Mikael Agricolan kirkontorni 97 m ja Johanneksen kirkontornit 74 m.  Nykyään korkeimman titteliä pitää Kalasataman kauppakeskus Redin yhteydessä oleva asuinrakennus Majakka 134 m. Majakan kattoterassilla pääsimme käymään viime kesänä ja blogissa on muutama kuvakin.   

Kohti Stadionia lähdimme ajamaan Viikintietä ja Hämeentietä pitkin Kurviin, josta käännyimme Helsinginkadulle.  Siellä on pyöräteiden rakentaminen vielä kesken ja kun liikkeellä oli paljon keltaisilla kaupunkipyörillä ja sähköpotkulaudoilla ajelevia, niin eteneminen tuntui ajoittain turvattomalta.  Jos kevyillä ja nopeilla pyörillä sekä sähköpyörillä ajavia moititaan kovasta vauhdista niin joiltakin näistä muista pyöräteiden käyttäjistä puuttuu liikennesääntöjen tuntemus tai taito huomioida muita kadulla liikkuvia, sillä jotkut saattavat jopa ajella autoliikenteenkin seassa väärään suuntaan.  Onneksi perille päästiin ilman haavereita. 

Tornin kassajonossa oli kasvomaskien kanssa nuori pariskunta ennen meitä. He maksoivat sisäänpääsymaksun ja lähtivät hissillä ylös tornin huipulle. Meiltä kysyttiin, että haluammeko odottaa pariskunnan tulevan  pois tornista ennen kuin menemme sinne.  Emme nähneet mitään syytä olla menemättä ylös, sillä tornin huipulla ollaan ulkoilmassa. 
Meillä oli mukana joulukuussa ostettujen lippujen tulosteet.  Niiden viivakoodien tai QR-koodien lukemisessa oli jotakin häiriötä, mutta pääsimme sisään vaikka virkailijan mukaan koodin lukulaite näytti, että liput oli jo käytetty.


Pieneen hissiin sai mennä vain saman seurueen jäseniä kerrallaan ja sillä mentiin 11:een kerrokseen.  Naureskelimme, ettei hissiin olisi oikeastaan lisäksemme mahtunutkaan ketään muita.


Hissiltä kuljettiin kapeita sisäportaita pitkin ensin yksi kerros kalterein varustetulle tasanteelle ja sen jälkeen olivat vielä jyrkät portaat tornin huipulle. Stadionin torni ei siis ole esteetön vierailukohde ja sellaiseksi sitä on mahdotonta saadakaan. 


Tornin huipulla, turvallisesti kaltereiden alla, mahduimme hyvin ihailemaan maisemia ja räpsimään kännykkäkuvia häiritsemättä toinen toisiamme siellä yhtä aikaa olleen nuoren pariskunnan kanssa. Olisi ehkä kannattanut ottaa mukaan zoomilla varustettu taskukamera, jolla olisi saanut hieman parempia kuvia kaukana olevista kohteista.  Hyviä kuvia voi mennä ihailemaan Ailan ja Juhan blogijuttuihin.  


Tornin huipulta katselimme mekin elämäämme liittyviä paikkoja.  Koillisessa näkyi punatiilinen nelikulmainen Paavalin kirkontorni, jonka kellosta saattoi tarkistaa ajan katsomalla ikkunasta ulos  kaikista kolmesta lapsuuteni ja nuoruuteni kodista. Kaukana takana näkyi kiikarilla nykyisen kotitalomme kattokerroksen saunan terassi. 
Idässä näkyivät Kalasataman tornitalot, joista korkein on kaupungin nykyisin korkein rakennus Majakka. Kallion Kirkontorni nakyy kuvan oikeassa laidassa. Kallio oli Ilpon ensimmäinen kotikaupunginosa Helsingissä kansakoulun ekaluokkalaisena, kun hänen perheensä muutti Helsinkiin. 
 






Tuttuja paikkoja oli mielenkiintoista katsella yläilmoista. 

Pasilaan suuntautuvasssa kuvassa näkyy punatiilinen Eläintarhan koulu, jossa äitini kävi 30-luvulla kansakoulunsa. 

Jalkapallostadion ja vuonna 1966 valmistunut Suomen toiseksi vanhin jäähalli näkyvät Stadionin tornin juuressa.  Vanhin jäähalli valmistui Tampereelle 1965.

Töölönlahden yli näkyivät Siltasaari, Kruununhaka ja Katajanokka.

Etelässä näkyi Kansallisooppera ja horistontissa tornit: entinen Pääpaloasema, Johanneksen kirkko, Hotelli Torni, Kansallismuseo ja Mikael Agrikolan kirkko. 




Pitihän tornikäynnistä ottaa muistoksi yksi selfie, koska nuoriparikin niitä otti.

Paluumatkalle lähdimme Stadionin takakautta ja kuvaan pääsi Tahko Pihkalan patsas.  Pihkala perusti mm. Suomen Ladun ja Suomen Urheiluopiston sekä kehitti Suomen kansallispeli pesäpallon.

Uimastadionin poistumisportin kohdalla Ilpo muisteli kuinka lapsena menivät pummilla uimaan pujottelemalla portin kaltereiden välistä. Minäkin muistan tehneeni vastaava Kumpulan uimalassa vaikka meillä oli kavereiden kanssa sinne kausikortti. 

Kotimatka kulki mm. Pasilan Konepaja-alueen kautta, joka ansaitsisi aivan oman tutustumiskäynnin.  



Kotimatkalla pysähdyimme vielä Kumpulassa Intiankadun varrella Kahvila konditoria Hopiassa lounaskahveilla herkutellen punajuuri-aurajuustopiirakalla ja feta-siemen-pinaattipiirakalla.  Kahvilan herkkuja kannattaa käydä maistamassa, jos tekee mieli käydä bongaamassa Kumpulassa ja Toukolassa eksoottisilta mailta nimensä saaneita katuja.  

keskiviikkona, toukokuuta 26, 2021

Matkojen peruuntumisia, mutta myös uusien suunnittelua

Tänään piti olla lähtö Kaukasuksen kiertomatkalle, joka siirrettiin tähän ajankohtaan koronan takia syksyltä 2020.  Tämä toukokuun matka tuli peruutetuksi ja siirretyksi syksylle 2021 jo pari kuukautta sitten. Toissapäivänä sain yllätyspuhelun, jossa kerrottiin, että syyskuun lopulle siirretty matka joudutaan peruuttamaan ja siirtämään ensi vuoden toukokuulle. Eipä siinä muu auta, kuin jäädä odottamaan matkan toteutumista, jos haluan saada helposti bongatuksi kolme viimeistäkin Euroopan maata. 

Syyskuun puolivälissä piti olla agilityn maailmanmestaruuskisat Tallinnassa.  Olimme lähdössä sinne Helin ja kaveriporukan kanssa kannustamaan suomalaisia.  Vuoden 2021 kisat peruutettiin kuten oli peruutettu jo edellisen vuoden kisat.  Meillä oli kokonaan maksettu majoitus syksyn 2020 kisojen ajaksi, mutta saimme siirrettyä sen vuoden 2021 kisojen ajankohdalle. Nyt täytyy toivoa, että matkustaminen Tallinnaan tulevana syksynä on mahdollista ja pääsemme lähtemään sinne pyöräretkelle Ilpon ja ehkä myös tuttavapariskunnan kanssa, jotta maksettu majoitus saadaan käytettyä.  

Onneksi kesäksi on suunnitteilla pari kotimaan reissua.  Näyttää melko todennäköiseltä, että viikkoa ennen juhannusta toteutuu reissu Kuopioon junioreiden, senioreiden ja para-agilitaajien SM-kisoihin. Olemme lähdössä kilpailemaan ystävättären kanssa koirinemme.  Kisat käydään Koiramekassa, joka on Suomen suurin (3900 m2) koiraharrastushalli.  Sinne on jo ilmoittauduttu ja majoituspaikaksi on varattu huoneisto Kuopion keskustasta. 


Toki tapahtuman peruuntumiseen täytyy varautua henkisesti.  Kokkolassa piti olla Helatorstaina 13.5. kisat, mutta  kisatapahtuma peruutettiin keskiviikkona 12.5., jotta alueella leviämään pääsyt Intian variantti ei tarttuisi kisaajiin ja lähtisi leviämään ympäri maan. (YLE:n uutinen) Kisoihin oli ilmoittautunut väkeä jopa Helsingistä ja Turusta sekä Rovaniemeltä ja Posiolta. Monet olivat jo matkalla Kokkolaan, kun huomasivat viestin kisojen peruuntumisesta, mutta kaikki kiittelivät vastuullisesta toiminnasta, vaikka kisojen peruuttaminen aiheutti kisajärjestäjille huomattavasti vaivaa ja taloudellisia menetyksiä.  

Agilityn SM-kisat 2021 järjestetään Turussa elokuun lopussa Veritas stadionilla Kupittaalla. Sinne on Heli saanut osallistumisoikeuden koirani Nopsan kanssa. 


Turkuunkin on majoitus jo varattu ja täälläkin päädyimme varaamaan yhden makuuhuoneen huoneiston, joka sijaitsee pienessä puutalossa Vartiovuoren kupeessa vain 1,5 kilometrin päässä kisapaikalta.  

Keskikesällekin olisi mukavaa kehitellä joku reissu, mutta se jääköön Ilpon suunniteltavaksi. 

Kuvat Albatrostravelin, Koiramekan ja Booking.comin sivuilta. 

perjantaina, toukokuuta 21, 2021

Pyöräily Toukolassa vie muistoihin Euroopan metropoleista

Pyöräily Helsingin Toukolassa - nykyisin Arabianrannaksi kutsutun alueen eteläosissa tuo katujen niminä muistoja Euroopan metropoleista. Arabianranta on laajemminkin tutustumisen arvoinen, sillä sen rakentamisessa on noudatettu ns. prosenttitaiteen periaatetta, joka määrää, että tietty prosenttimäärä rakennuskustannuksista on käytettävä taidehankintoihin ja erilaisiin ympäristötaideteoksiin.

Viimeaikaisissa uutisissa rantaniityt ovat tuleet tutuiksi valkoposkihanhien aiheuttamien likaantumisongelmien takia. 

2000-luvun alussa aloitettiin Arabianrannan rakentaminen, jota kesti 15 vuotta.  Alueen eteläosaan nimettiin katuja ja kujia Euroopan metropolien mukaan ja näissä metropoleissa olen päässyt käymään useampaankin kertaan. Reissuja on mukava muistella samalla kun risteilee pyörällä tutuilta kaupungeilta nimensä saaneilla alueilla. 

Alueen kadut pysäköintipaikkoineen ja rakennusten julkisivut ovat oikeastaan aika karun näköisiä, mutta sisäpihoilta ja puistoista löytyy mielenkiintoisia yksityiskohtia. Alueelle rakennettiin mm. 13 yhteiskäyttöistä kortteliphaa.  Eräät taidehankinnoista ennen vuotta 2010 toteutettiin yhteistyössä Taideteollisen korkeakoulun kanssa. 

Arabianrannan taide -lehtisen pdf-versio esitelee alueen taideteokset ja korttelipihat. Pitänee itsekin tutustua alueeseen vielä tarkemmin tuon ja muidenkin esitteiden kanssa. Nyt sain vain idean muistella vanhoja matkoja, kun olen kevään aikana useampaan kertaan ajanut pyörällä Arabianrannan kautta Viikistä Hakaniemeen tai Helsingin keskustaan ja luettuani Mahoton reissaaja ja Meriharakka blogeista  juttuja Jätkäsaaren kaduista.  

Vanhan Toukolan alueella on myös paljon ekstoottisilta paikoilta nimensä saaneita katuja, jotka voisivat viedä mukaviin matkamuisteloihin, jos sellaisissa paikoissa olisi tullut reissattua.


Roomankatu on eteläisin metropoleilta nimensä saaneista kaduista

Katu ei tuo mieleen Italian Roomaa. Kadun pohjoispäässä näkyy entinen Kotisaaren jäätelötehdas, jonka tiilipiippu on nyt rakennustelineiden ympäröimä.  Takana Kumpulanmäellä on Helsingin Yliopiston Ilmatieteenlaitoksen säätutka. 

Roomankatu 5:en opiskelija-asuntolan pihalla on Paula Blåfieldin veistos nimeltään Mamma. Roomankadun eteläpuolella on kaikkiaan seitsemän taideteosta, jota on esitelty jo ylempänäkin mainitussa Arabianrannan taide -esitteessä. 

Roomassa olen vieraillut kolme kertaa. 

Omat Rooman muistoni vievät maaliskuulle 1997,  jolloin olimme viikonlopun kaupungissa Ilpon kanssa sekä heinäkuulle 1999,  kun koko perhe vietti Roomassa pari yötä sen jälkeen, kun olimme olleet vajaan viikon syrjäisessä lomakylässä Sperlongan lähellä ja tyttäret halusivat päästä shoppailemaan.  Työskentely matkatoimistossa toi monenlaisia etuja.  Ennen nettiaikoja olisi ollut vaikeaa saada nopeasti varattua huoneet Roomasta, mutta onneksi oli jo kännykät, joten soitin lomakylästä kollegalle toimistoon ja pyysin, että hän varaisi meille parin yön majoituksen jostakin kiintiöhotellistamme Roomassa ja sehän onnistui. Näistä matkoista odottavat paperivalokuvat ja muistiinpanot pääsyä julkisuuteen. 

Yllä oleva kuva on joulukuulta 2006  hotelleihintutustumismatkalta.  Tuollaisten linkkien takaa, joissa on mainittu kuukauden nimi ja vuosiluku löytyy jutun edetessäkin kuvia tai matkakertomuksia. 

Pariisinkatu on vuorossa seuraavana.


Pariisinkadun ja Roomankadun välissä on Heijastuksen piha. Linkin takaa aukeaa Arabian Palvelu Oy:n sivut, joilla kerrotaan alueen yhteispihoista ja taiteesta, mutta myös hyödyllistä tietoa asukkaille. 

Heijastuksen pihalta löytyvät Heini Riitahuhdan mosaiikkiruusut koostuvat uniikeista keramiikan palasista. Ne näkyvät ikkunoista jättiläiskukkina, mutta toimivat myös istuskelu- ja leikkipaikkoina. 

Pihalla on useampiakin taideteoksia, joista Tuula Isohannin teos Chora muodostuu kolmesta teräskaaresta ja lasikatteesta. Teoksen symboliikasta on kerrottu Arabianrannan taide-esitteessä. 


Sisäpihalla rakennuksen seinässä on Eija Hakkolan mielenkiintoinen seinämaalaus ja kaukana takana näkyy Paavalin kirkon torni. 

Pariisinkadun katunäkymä parkkipaikkoineen ei ihastuta vaikka rakennusten ikkuna-aukkoihin on koitettu saada uutta ilmettä. 


Pariisinkadun ja Kyläsaarenkadun väliin jää Aistien piha. Pihan suunnittelun lähtökohtana oli aisteja puhutteleva kokonaisuus.  Pihaa käyttävät asukkaat, päiväkotilapset, koululaiset ja näkövammaisten koulu. Linkin takana on monipuolinen esittely tästä pihasta. 

Pariisiin olen päässyt käymään neljä kertaa.
Ensimmäinen kerta oli  kesäkuussa 1972  Interrail-matkalla. Silloin vietimme kahden ystävättären kanssa Pariisissa kaksi yötä. 

Seuraavaan kerran kävin kaupungissa marraskuussa 1993 14-vuotiaan Millan kanssa. Mukana olivat myös silloinen kollega ja sisarensa.  

Maaliskuussa 1996 olimme lähdössä Pariisiin Ilpon Tarja sisaren ja tämän 17-vuotiaan Toni pojan kanssa.  Valitettavasti Tarja sairastui, joten olimme sitten matkalla kolmistaan. Tämänkin matkan valokuvat ja muistiinpanot odottavat pääsyä pilviin. 

Viimeisimmästä Pariisin kaupungissa käynnistä on jo vierähtänyt parikymmentä vuotta.  Lentokentällä on käyty senkin jälkeen. Keväällä 2021 osui käsiini kuvia Pariisista entisten kollegoiden kanssa. Kukaan meistä ei valitettavasti muista tarkasti minä vuonna matka tehtiin.  Olimme osaston viristysmatkalla todennäköisesti maaliskuussa 2002, mutta ehkä jo vuotta paria aikaisemmin.  

Brysselinkatu on Kotisaarenkadun jälkeen. 


Katunäkymät eivät paljoa eroa naapurikaduista.  Pohjoisessa näkyvät Hämeentien 50-luvun lopun rakennukset ja etelässä merenpohjan täyttömaalle syntynyt Toukolan rantapuisto. 


Kotisaarenkadun ja Brysselinkadun väliin jää Kasvun piha. Sieltäkään ei löytynyt muuta esitettä kuin Arabian Palvelu Oy:n julkaisema, jossa on mainittu suunnittelijoiden ja taiteilijoiden nimet.  Pihalla on Tommi Grönlundin ja Petteri Nisusen suunnittelema teos Ruutuhyppely.  Sen aaltoileva nurmi ja valkoiset tiloja muodostavat muurit tekevät asuntojen ikkunoista nähtävän sommitelman. 

Brysselissäkin olen käynyt kolme kertaa 

Ensivierailu tähänkin kaupunkiin tapahtui Interrail-reissun yhteydessä kesäkuussa 1972. Kuvassa matkakumppanit Leena ja Tuija.

Seuraavan kerran kävimme 11-vuotiaan Millan kanssa kaupungissa heinäkuussa 1990. Teimme omatoimisen viikon Benelux-kierroksen. Meillä oli lennot Amsterdamiin ja menimme junalla Brysseliin ja Luxemburgiin, josta käväisimme Saksan puolella Trierissä. 

Viimeisin Brysselin käynti liittyy jo agilityn MM-kisamatkailuun Helin kanssa.  Syyskuussa 2003 kisat olivat Ranskan Lievinissä.  Meillä oli lennot Brysseliin, jossa vietimme menomatkalla yhden yön.  

Paperikuvia löytyy kummaltakin reissulta ja niitä katsomalla tulee ehkä mieleen joitakin yksityiskohtiakin matkoista, joten kuvien ja muistojen tallentamista pilviin riittää.

Lontoonkatu on neljäs Euroopan metropolikatu Toukolassa


Tylsähköä Lontoonkatua katsellessa ei voi arvata kuinka mielenkiintoinen sisäpiha aukeaa Lontoonkadun ja Brysselinkadun välillä. 


Sisäpiha on nimeltään Liikkeen pihaPiha dyyneineen ja tuulessa heiluvine heinineen on muistuma ajalta, jolloin Vanhankaupunginlahden rantaviiva oli nykyisen pihan paikalla. Leikki- ja oleskelupaikat sekä huolto- ja pelastureitit piiloutuvat vapaamuotoisten kumpareiden lomaan.


Pihalla on veistos, jota voi käyttää.  Mökissä voi pitää puutarhajuhlat ja sen seinästä saa vettä puutarhapalstoille. 

Rakennusten seinät aaltoilevat hauskasti ja niissä on mielenkiintoinen kuviointi. Rakennusta kutsutaan Gaudi-taloksi. Sen julkisivussa aaltoilee mosaiikkimaisesti Arabian jäteposliinin palasia, mikä tuo mieleen Barcelonan Antoni Gaudin tyylin. 

Seitsemän käyntiä Lontoossa 

Interrail-reissu vei tähänkin kaupunkiin ensimmäistä kertaa kesäkuussa 1972.
Toisen kerran olin Lontoossa lokakuussa 1988.  Se oli lentoyhtiö BA:n tutustumismatka kansainväliselle matkatoimistolaisten ryhmälle, jonka aikana tutustuimme Skotlantiin, mutta olimme myös yhden yön Lontoossa.
Heinäkuussa 1992 vietimme kaupungissa pitkän viikonlopun kollegan ja hänen tyttärensä kanssa.
Marraskuussa 1993 kävin päiväreissulla kaupungissa tutustumassa EM:n tuotannossa oleviin hotelleihin. 
Marraskuussa 1998 olimme silloin 19-vuotiaan Millan kanssa Lontoossa ja tapasimme siellä hänen entisen luokkakaverinsa, joka oli pienessä lähikaupungissa töissä oppimassa kieltä ja viettämässä välivuotta ennen opintojen aloittamista. 
Maaliskuussa 2003 olimme kaupungissa osaston virkistysmatkalla. 
Kaikista edellä mainituista matkoista on muistona paperivalokuvia, jotka odottavat pääsyä blogin sivuille.   

Viimeisimmällä Lontoon matkalla olimme Helin kanssa toukokuussa 2012. Minä olin jo silloin jättänyt työelämän ja Heli asui omillaan. 

Berliininkatu on pohjoisin alueen metropoli-kaduista

Katunäkymä poikkeaa naapureista, koska rakennukset ovat eri värisiä ja jopa muodoissa on eroa. 

Berliininkadun ja Lontoonkadun väliin jää Hiljentymisen piha, "jolle on haluttu luoda identiteetti, joka korostaa kotiin saapumista ja vahvistaa kiinnittymistä uuteen paikkaan. Valaistut taidemuurit toivottavat asukkaat tervetulleiksi koteihinsa. Meren äärellä olemisen tuntua on korostttu kasvi- ja pintamateriaaleilla. Veden liike on inspiroinut betoni- ja teräsmateriaalien muotoilussa ja pintakäsittelyissä".


Kolme Berliinin vierailua

Kaikki käyntini Berliinissä ovat tapahtuneet jo edellisellä vuosituhannella.  
Ensikäynti huhtikuussa 1987 vei opintomatkalle Itä-Berliiniin ja muuallekin Itä-Saksaan eli DDR:ään.  Reissun aikana käväisimme myös Länsi-Berliinin puolella. 
Seuraavakin Berliinin reissu oli opintomatka matkatoimistolaisille maaliskuussa 1988.  
Viimeisimmän visiitin kaupunkiin tein silloin 15-vuotiaan Helin kanssa toukokuussa 1998
Kuukausi ja vuosilukulinkkien takaa löytyy matkoista valokuvia ja muistiinpanoja, toisista enemmän ja toisista vähemmän. 

Arabianrannan pohjoisosat ja Vantaanjoen suu

Euroopan metropolien mukaan nimettyjen katujen jälkeen kuljettaessa kohti pohjoista löytyy mm. Arabian tehtaiden taiteilijoilta nimensä saaneita katuja.  Lukuisia taideteoksia on sielläkin asukkaiden ja ohikulkijoiden ilona ja Arabianrannan taide -esitteestä löytyy niiden esittelyt. 

Pyöräily Toukolan rantapuiston teitä pitkin on aina mukavaa. 
Toukokuun puolivälissä ei lapsia kylmä vesi rannassa pelottanut. 

Verkatehtaan puistossa Vantaanjoen suulla istuu rannalla Helsingin oma merenneito eli Katariina Saksilainen. Katariina oli Kustaa Vaasan ensimmäinen vaimo ja Kustaa Vaasa tunnetaan Ruotsin kuninkaana ja Helsingin perustajana.  Helsinki perustettiin tänne Vantaanjoen suulle vuonna 1550. 

Vastapäätä Katariinan istumapaikkaa suvannon toiselle puolelle ilmestyi keväällä 2020 rivi ruokarekkoja.  Niistä on tullut ostettua lounasherkkuja useampaankin kertaan, kun olemme pyörillä ohittaneet paikan. 

Jos ja kun matkustaminen tästä joskus vapautuu tekisi oikeasti mieli lähteä Interrail tyyppiselle matkalle katsomaan miten Euroopan metropolit ovat muuttuneet näiden vuosikymmenien aikana, jolloin en ole kaupungeissa käynyt. Ehkä voisi ottaa tavoitteeksi reilaamisen kesällä 2022, jolloin ainoasta Interrail-matkastani on kulunut 50 vuotta.