Sipoonkorven Kalkkiruukin laavulle Bakunkärristä ja Tasakalliontieltä

 

Elokuun koiralenkit veivät kahteen kertaan Sipoonkorven kansallispuiston Kalkkiruukin laavulle.  Ensimmäisellä kerralla auto jätettiin Bakunkärrin parkkipaikalle, joka on tullut tutuksi lukuisilla kävely- ja uintiretkillä Fiskträskille. Toisella kerralla ajoimme Tasakalliontien parkkipaikalle, josta lenkkejä on tehty harvemmin. 

Sipoonkorven kansallispuistoon pääsee nykyään myös toukokuun puolivälistä lokakuun alkuun Hop-on-Hop-Off bussilla, jos ei satu olemaan autoilevaa lenkkeilykaveria.

Bakunkärristä reitti Kalkkiruukin laavulle ja tulipaikalle on melko helppokulkuinen.  Arkipäivänä elokuussa ei poluilla tullut juurikaan vastaantulijoita. Tällä kerralla ei matkan varrelta otettu ainoatakaan kuvaa.  Vain koirat: oma koirani Nopsa ja Päivikin Niio sekä Nixi pääsivät valokuvaan Kalkkiruukin laavun viereisellä kallioilla. 

Reitti Bakunkärristä Kalkkiruukille on janareitti, mutta paluumatkalla harhauduimme kulkemaan uutta polunpohjaa ja huomasimme saapuvamme Knutersintielle, jota pitkin kuljimme parkkipaikalle. Silloin päätimme mennä lepyttämään eksymisestä johtuvaa harmistusta lounaalle Ravintola Tilaan, jonka uudelle parkkipaikalle Korvenporttiin on Bakunkärrin parkkipaikalta vain puolitoista kilometriä.  Matkan menimme kuitenkin autolla, jotta saatoimme jättää koirat ruokailun ajaksi autoon.  Ne saisi kyllä ottaa mukaan ravintolaankin, mutta siellä on usein ravintoloitsijoiden oma koira ja muitakin koiria, joten ruokailu on rauhallisempaa ilman omiamme.  Vaikka poluilla ei näkynyt montaakaan muuta kulkijaa, niin ravintolassa oli taas lounasaikaan vilkasta ja pöytävarauksen tekeminen onkin suositeltavaa.  

Näkymät ravintolan terassilta lammaslaitumelle miellyttävät aina silmää ja ruoka-annokset vatsaa.

Toisen Kalkkiruukin lenkkimme aloitimme Tasakalliontien parkkipaikalta, jonne ajetaan pitkin Sotungin mutkaisia teitä. Sieltä lähtee myös esteetön reitti Storträskin rantaan. Pienen järven voi kiertää ja jatkaa läheiselle Gumböle träskille, mutta nämä polut eivät ole enää esteettömiä ja se ei ollut suuntamme sillä kerralla.  Sielläkin on muutama kerta käyty.

Nyt otimme suunnaksi Kalkinpolttajanpolun ympyräreitin. Reitille pääsee kulkemalla aluksi Nybyggetintietä ja Kuusikorvenkujaa pitkin kunnes päästään nousemaan Högbergetille. Hieman ihmetyttää sinnekin melko isoista kalliosta rapautuneista kivistä koottu lohkarekasa. Seudun korkeimmalta kalliolta on näkymät kauas ympäristöön.  Nyt tuli otettua kuvia kohti Hakunilaa, jonka vesitornikin näkyy yhdessä kuvassa.

 

Varsinainen Kalkinpolttajanpolku alkaa Högbergetiltä. Sen pituus on 4,8 km. Reitti kulkee vaihtelevassa metsämaastossa.

 

Maaston korkeuserot ovat joissakin kohdin niin suuria, että retkeilijöiden avuksi on rakennettu portaita ja pystytetty aitoja kulkemisen helpottamiseksi.  Ritiläportaiden vieressä maasto on onneksi sellaista, että koirien on helppo kulkea siellä.

 

Paluumatkalla Tasakalliontien parkkipaikalle huomasimme, että Nybyggetintiellä on Trollbergan traktori- ja maatalousmuseo. Se on osa Museoraittia eli maataousteemaisten museoiden verkostoa. Enpä ole aikaisemmin tiennyt tällaisen verkoston olemassaolosta.  Vantaalla Silvolan tekojärven lähellä sijaitsee toinenkin verkostoon kuuluva museo, eli Vantaan maatalousmuseo. Silvolan tekojärven ympäri on tullut kuljettua muutama kerta, mutta se on toisen jutun aihe. 

Sipoonkorvesta olen laittanut muistiin kuvia ja pieniä juttuja useampaan kertaan.

Kalkinpolttajanpolku, lähtö Kuusijärveltä 08/2020

Fiskträskin kierros, lähtö Bakunkärriltä 06/2021

Fiskträskin kierros, lähtö Bakunkärriltä 12/2021

Knutersin kierros, lähtö Bakunkärriltä 10/2021

Meri-Rastilan ja Ramsinniemen luontopolut Helsingissä

Meri-Rastila ja Ramsinniemi ovat vähemmän tunnettuja luontokohteita Vuosaaressa, joka on 17 neliökilometrin ja 40 000 asukkaan kaupunginosa Itä-Helsingissä merenrantojen äärellä ja metsien keskellä. Siellä on rannikkoa kaikkiaan 30 kilometrin verran.  Kallahdenniemi, Uutelanniemi ja Mustavuori ovat monille ei vuosaarelaisille tutumpia käyntikohteita.  

Meri-Rastilan luontoalueista on tehty Helsingin Yliopistossa Kulttuurimaantieteen pro gradu -tutkielma: Meri-Rastilan luontoalueet asukkaiden, ekologisen tiedon ja kaavoittajien näkökulmasta, Pavel Ruotsi 2020

Vuosaari-seura ry on julkaissut kuusi erilaista kaupunkipolkua, joista lähdimme tutustumaan osaan Meri-Rastilan ja Ramsinniemen polusta. Linkit vievät seuran esitteisiin.

Teimme syyskuun toisella viikolla hieman utuisessa säässä koirien kanssa parin tunnin kävelylenkin näissä meille uusissa maastoissa. Pyörällä olen kyllä ajellut Ramsinniemen teillä ja Rastilan kaduilla.  Jätimme Päivikin auton Ramsinniementie 33:n kohdalle googlen kartassa merkitylle pysäköintipaikalle ja lähdimme kulkemaan Ramsinniemen lehtoa sivuten kohti rantaa.  "Helsinki Kävely"-kartta näyttää päivän lenkkimme.  

Vuosaari-seuran esitteessä kerrotaan:  "Ramsinniemen lehto kuuluu pääkaupunkiseudun edustavimpiin rannikkolehtoihin. Se on rauhoitettu vuonna 1990 ja on myös mukana valtakunnallisessa lehtojensuojeluohjelmassa. Vartiokylänlahteen rajoittuva rantametsä sulkee sisäänsä varjoisan kuusikon ja valoisan männikön, jotka muodostavat lehdon suojavyöhykkeen. Kalkkipitoinen maaperä ja lahoava karike vauhdittavat lehdon puita mahtavaan kasvuun, jotkut humisevat lähes 30-metrisinä."

Ramsinniemellä polkuja ei ole merkitty mitenkään ja ne hävisivät välillä kasvillisuuden sekaan.  Naureskelimme meille tuttuun tapaan, että onneksi emme pääse täällä kokonaan eksymään, koska meri on joka puolella aika lähellä.

Ramsinniemen luonnonsuojelualueella tiesimme taas kulkevamme oikeaa polkua, kun kostean maapohjan päälle oli rakennettu pitkospuut. 

Pääsimme takaisin Ramsinniementielle ja tarkoitus oli lähteä kukemaan kohti etelää ja alueen vanhaa huvila-asutusaluetta, mutta muutaman kymmenen metrin päässä oli paikallisia asukkaita ja heillä oli kytkemätön koira, joka oli tulossa meitä kohti.  Silloin muistin, että kesän pyöräretkellä Ramsinniementietä pitkin, jouduimme Ilpon kanssa kääntymään tien päässä takaisin, kun portin takana ollut vanhempi rouva kertoi, että siitä eteenpäin alue oli yksityisomistuksessa.  Rouvalla oli mukanaan rauhallinen isokokoinen australianpaimenkoira. Taisimme nähdä nyt saman koiran. 

Käännyimme suosiolla takaisin ja nyt on tyytyminen vain esitetekstin lukemiseen ja kartan katsomiseen Ramsinniemen huviloista: "Ramsinniemi on Kallahdenniemen ohella merkittävä vanha vuosaarelainen huvila-asutusalue. Rastbölen kartano myi tontteja alueelta erityisesti 1900-luvun alussa. Huvilarakentamisen vilkkain kausi oli vuosina 1907–12, jolloin rakennettiin kuusi huvilaa niemen kärjen puolelle. Suurin osa niemen huviloista on rakennettu 1940-lukuun mennessä.

Ramsinniemen huviloista merkittävimpiin kuuluvat Ramsinniemen kärjessä arkkitehti Lars Sonckin alun perin Karl Stockmannille 1907 suunnittelema kansallisromanttinen Soldis-niminen tumma hirsihuvila (kartalla a), joka uuden omistajan aikana on saanut nimen Ramshyttan, sekä arkkitehti Selim A. Lindqvistin apteekkari Gustaf Fuest Wallinille suunnittelema jugend-tyylinen rapattu nykyään keltainen Villa Tallvik (b) myös vuodelta 1907. Huvilat ovat yksityisomistuksessa.

Merihiekka (c) eli Villa Torshag eli Villa Procopé on lohkottu Rastbölestä 1910. Tilan osti liikemies William ”Fedi” Procopé, joka rakennutti tontille huvilan. Huvila siirtyi kuitenkin jo 1914 Å.P. Åkerssonille, ja edelleen 1918 Rudolf Geselliukselle ja edelleen 1924 Karl Stockmannille hänen sukunsa käyttöön. Huvila on todennäköisesti rakennettu vuosina 1910–11. Sen erikoispiirteenä on suomukuvioinen jyrkkä mansardikatto, joka peittää toisen kerroksen pitkät sivut seinämäisesti. Hirsirakenteinen sauna on valmistunut samoihin aikoihin huvilan kanssa ja sopii tyylillisesti hyvin yhteen sen kanssa. Sauna on ollut alun perin palvelusväen asuntona. Villa Torshag siirtyi Helsingin seurakuntayhtymälle 1968 ja siitä lähtien se on ollut Vuosaaren seurakunnan käytössä Merihiekka-nimisenä seurakunnan päiväleiri-, kokous- ja virkistyspaikkana. Tontilla on lisäksi 1976 rakennettu kokousrakennus ja vahdin asunto.

Merihiekan naapurissa etelässä sijaitsee arkkitehti Magnus Schjerfbeckin suunnittelema Villa Soldis II eli Villa Gertebo (d). Myös se kuului aikanaan Karl Stockmannin perheen alueeseen. Huvilan aluekokonaisuus lukuisine uudisrakennuksineen on ollut Suomen Pankin edustuskäytössä vuodesta 1974.

Uudempaa arkkitehtuuria edustavat Enso-Gutzeitin eli nykyisen Stora Enson alueella oleva yhtiön henkilökunnan vapaa-ajanrakennus (”Country Club”) ja rantasauna. Rakennukset ovat Alvar Aallon suunnittelemia ja ne rakennettiin vuonna 1952 silloisen Enso-Gutzeitin johtajan vuorineuvos William Lehtisen aloitteesta Helsingin olympialaisten vieraiden käyttöön."

Meri-Rastilan ulkoilualueella on puissa maalatut merkit ja leveät kevyenliikenteen väylät, joten siellä eksymisvaaraa ei ole ja alue sopii myös huonommin liikkuville sekä pyöräilijöille.  Vuosaaren kaupunkipolkujen esite kertoo alueesta: 

"Meri-Rastilan ulkoilualue ulottuu Ramsinniemestä Vuosaaren sillalle ja liittyy Vartiokylänlahden itärantaa seuraten Broändan viheralueisiin jatkuen aina Mustavuorelle ja Östersundomiin asti. Helsingin kaupunki perusti vuonna 1951 Rastilan ulkoilualueena tunnetun retkeilyalueen ostaessaan tuolloin vielä Helsingin maalaiskuntaan kuuluneen Rastbölen kartanon. Aluksi telttailu oli sallittua koko alueella, mutta 1970-luvun alussa se rajattiin aidatulle leirintäalueelle.

Ulkoilualueelle ovat ominaisia kallioiset vapaat merenrannat, jotka ovat paikoin jyrkkiä. Meri-Rastilan metsäinen länsirinne on erityisen arvokas. Monipuolinen linnusto viihtyy maastossa, jossa kuivat männiköt vuorottelevat kuusivoittoisten, rehevienkin metsäosuuksien, suopainanteiden ja tervaleppälehtojen kanssa. Lounaisosa on metsäistä kalliomaastoa, jota sävyttävät kookkaat muinaisrantakivet pääosin tasolla 10–15 metriä nykyisestä merenpinnasta. Polut ovat valaistuja ja talvisin niitä kiertää liikuntaviraston hoitama hiihtolatu. Ulkoilualueella on myös grillikatos."

Syksyllä 2022 teimme useampia koiralenkkejä Vuosaaren luontopoluille ja niistä voi lukea linkkien takaa

Kallahdenniemi

Mustavuori 

Uutela

Vuosaarenhuippu

Säynätsalo, Muuratsalo, Palokka ja vähän Jyväskylän keskustaakin

Agilityn SM-kisat järjestettiin Jyväskylän Palokan liikuntapuistossa 25.-27.8.2023 ja se oli hyvä syy harrastaa taas kotimaanmatkailua. Majapaikaksi olimme valinneet huoneiston Alvar Aallon suunnittelemasta Säynätsalon entisestä kunnantalosta. Reissun aikana tuli harrastettua myös makumatkailua / ruokamatkailua italialaisten, thaimaalaisten, nepalilaisten ja turkkilasten makujen maailmaan. 

 

Lähdimme tyttäreni Helin ja koiriemme kanssa matkaan torstaina 24.8. ja pysähdyimme  myöhäiselle lounaalle Leivonmäelle Karoliinan kahvimylly & Kestikievariin. Paikan herkulliset leivonnaiset olivat varsinainen syy pysähdykselle, mutta suolaisen nälän vei tällä kerralla italialainen peruspizza Margarita ja makean nälkä tuli tyydytettyä marjaisalla valkosuklaajuustoleivonnaisella.

 

Säynätsalon kunnantalon laajalle, tyhjälle piha- ja pysäkointialueelle saavuimme alkuillasta siten, että huoneistomme avain oli jätetty porraskäytävän oven vieressä olevaan avainpiiloon, jonka numerokoodin saimme sähköpostiviestillä saapumispäivänämme. Kunnantalon huoneiston olin varannut Booking comin kautta majapaikaksemme jo marraskuussa 2022, kun rupesimme suunnittelemaan Helin kanssa kisamatkaa ja toiveena oli löytää huoneisto, jossa on kaksi erillistä makuuhuonetta.

Kunnantalon ja majoitusyritys Tavolo Biancon historiasta voi lukea linkin takaa. Tässä muutamia poimintoja:

"Säynätsalon kunnantalo on yksi tunnetuimmista Alvar Aallon suunnittelemista rakennuksista. Se valmistui vuoden 1951 lopussa ja otettiin käyttöön seuraavan vuoden alussa. Alusta lähtien arkkitehdit ja opiskelijat ympäri maailmaa alkoivat vierailla Säynätsalossa. Kunnantalo oli - ja on edelleen - esimerkki Aallon inhimillisestä mittakaavasta, luontoyhteydestä ja taidosta luoda kokonaisvaltainen taideteos, jonka lukuisat yksityiskohdat, tilojen tunnelma ja valo ovat hallinnassa.” 

Niinpä majoitusvuorokausiemme aikana näimme useita ulkomaalaisia ja kotimaisiakin matkailijoita kulkevan rakennuksen ympärillä  ja vilkkaampina aikoina suuri pysäköintialue on varmaankin tarpeen.

"Säynätsalo liitettiin Jyväskylän kaupunkiin vuonna 1993, vierailukohde oli edelleen olemassa, mutta Jyväskylän kaupunki ei löytänyt rakennukselle käyttöä eikä keinoja pitää rakennus avoimena vierailijoille. Vain kirjasto on aina ollut käytössä ja avoin myös vierailijoille. Kunnantalo oli ensin kuntaliitoksen jälkeen melko vähäisessä käytössä ja lopulta suljettuna, mutta silti vierailijat matkustivat kaukaisista maista katsomaan rakennusta.

Silloin syntyi ajatus kaupungintalon avaamisesta uudelleen. Alussa oli vain itsensätyöllistäjän villi idea saada työtila tehdäkseen graafista suunnittelua, sivusuunnittelua, kirjoittamista - ja vastavuoroisesti, hän - joka ei ollut arkkitehti tai matkaopas - lupasi avata ovea kävijöille."

"Yrittäjä Harri Taskinen kiinnostui entistä enemmän Alvar Aallosta. Hän alkoi opastaa kävijöitä, kirjoitti jokamiehen kirjan Aallosta ja huomasi, että rakennuksen huoneistot voisivat olla käytettävissä majoitusliiketoiminnalle. Hän pystyi jopa palkkaamaan apua sesonkiaikaan. Jyväskylän kaupunki teki pidemmän sopimuksen ja vuokrasi enemmän tiloja rakennuksesta yrittäjälle." Säynätsalon kunnantalo on sitoutunut myös vastuullisen matkailun kehittämiseen ja siitä voi lukea lisää täältä. 

Meillä ei valitettavasti ollut aikaa osallistua talon esittelykierrokseen, koska päivät kuluivat kisapaikalla Palokassa.  Törmäsin Harri Taskiseen lyhyesti porraskäytävässä kulkiessani siellä Nopsa-koirani kanssa.  Nopsalla on joskus paha tapa ruveta haukkumaan eli komentamaan minua matkan jatkamiseen, jos rupean juttelemaan vieraiden ihmisten kanssa. Kun näin Taskisen portaissa, koitin pitää Nopsan hiljaisena ja sanoin, että koira saattaa joskus ruveta haukkumaan, jos tapaamme portaissa vieraita. Nyt se oli onneksi hiljaa. Jatkoin siihen, että mehän olemme täällä nyt vieraita ja Taskinen vastasi ystävällisesti, että hän kyllä asuu täällä.  Olin lukenut etukäteen linkittämiäni nettisivuja, joten arvasin heti, kuka vastaantulija oli. Hänkin varmasti arvasi kuka olin, koska olin muutama päivä aikaisemmin tarkistanut häneltä puhelimitse, että onhan majoituksemme varmasti kunnossa koirien kanssa.

Säynätsalon kunnantalon punatiilisestä rakennusryhmästä tuli heti mieleen Espoon Otaniemen kampusalue vaikka rakennuskokonaisuus on huomattavasti pienempi.

 

 

 

Majoitukseen saattoi ostaa 10,- eurolla aamiaisen, joka tarjottiin Town Hall Cafe & Bakeryssä, joka sijaitsee rakennuksen liikesiivessä, entisissä pankin tiloissa.  Kahvila avattiin arkisin klo 8, joten perjantaina ehdimme nauttia kahviaamiaisen paikan päällä.  Aamiaiseen sai valita vitriinistä täytetyn sämpylän, croissantin tai rieskan, omena- tai appelsiinituoremehua, korvapuustin tai voisilmäpullan ja kahvia tai teetä.  Lauantaina ja sunnuntaina lähdimme kisapaikalle jo ennen kahvilan avautumista, mutta lauantaina saimme noutaa mukaamme kummankin aamun aamiaisherkut, joista sunnuntain aamiaisen olisi voinut viedä huoneiston jääkaappiin, mutta nautimme kaikki eväät päivän aikana kisapaikalla. 

Majoituimme reilun kokoisessa kahden makuuhuoneen, keittiön ja kylpyhuoneen Hugo-nimisessä huoneistossa.  Kalustuksena oli Alvar Aallon huonekaluja, mutta myös Ikeaa, Marimekon tekstiileitä ja Hästensin vuoteet. 

Huoneiston isokokoisesta kylpyhuoneesta unohtui ottaa valokuva varsinkin silloin, kun sen lämmin pyyhepatteri oli lastattu täyteen omistajien märkiä sadetakkeja ja muita vaatteita ja lattian rajassa kulkevien lämpimien vesijohtojen vieressä oli märkiä pohjallisia, lenkkareita ja kumisaappaita sateisen perjantain jälkeen.

Huone 1

Huone 1

Keittiö

Huone 2

Huone 2

Meillä oli mukana varmuuden vuoksi kompostikehikko siltä varalta, ettei huoneiden välissä olisi ovia ja niinhän siellä paljastui, että ovi puuttui toisen makuuhuoneen ja keittiön välistä.  Koirani Nopsa ja Helin Sisu ovat roturistetyskromfohrländereitä, kuten olen blogissa ennenkin maininnut.  Nopsa on ensimmäisen sukupolven ristetys äitinä puhdas kromfohrländer  ja isänä keskikokoinen villakoira.  Sisu on Nopsan siskon poika eli toisen sukupolven ristetys, jonka isä on puhdas kromfohrländer. Molemmat ovat Kennelliiton ja kansainvälisen FCI:n rekisteröimiä kromfohrländereitä. Nämä kaksi uroskoiraa ottivat muutama vuosi sitten pari kertaa yhteen, joten sen jälkeen olemme sisätiloissa välttäneet tilanteita, jossa koirille tulisi tarve ottaa mittaa toisistaan.  Ulkona koirilla ei ole ongelmia ja niitä voi hyvin lenkittää yhdessä.

Helin Sisulla todettiin pari vuotta sitten selässä ongelmia, jotka eivät onneksi vaivaa arkipäivän elämässä, mutta agilityn harrastamisen Heli lopetti sen kanssa.  Minä en ole enää kisannut Nopsan kanssa, koska oma nivelrikkoinen polveni ei kestä sitä ja niinpä Heli saa hoitaa kisaamisen ja minä nautin matkustamisesta Helin ja koirien kanssa.

Ennen perjantain kisapäivää sain houkuteltua Helin viemään minut Muuratsaloon katsomaan Alvar Aallon koetaloa. Arvelin, että opastetulle kierrokselle emme ehtisi ja niinhän siinä sitten kävikin.   En ollut tutustunut etukäteen talon tarkkaan sijaintiin vaan luulin, että sen näkisi kadun varresta.  Eipä nähnyt, sillä talo sijaitsee metsän keskellä parinsadan metrin metsäpolun päässä tieltä. 

Olimme aidan ja portin takana puoli kahdentoista tienoissa ja samaan aikaan paikalle tuli opas, joka oli aloittamassa opastuskierrosta tunnin kuluttua.  Onnistuin ylipuhumaan hänet, että saisin tehdä nopeasti kierroksen talon ympärillä ennen kiirehtimistämme kisapaikalle Palokkaan. Niinpä sitten kuljin oppaaan perässä talolle, kiersin sen ja otin muutamia valokuvia ennen paluuta Helin, autonsa ja koirien luo. Kiitin vielä uudestaan opasta mahdollisuudesta nahdä talo ja kaunis metsäinen Päijänteen rantatontti, jolle talo oli rakennettu. 

Googlen katunäkymä

Perjantain kisapäivä kului Palokassa varsinaisten SM-kisojen etko- eli etukäteiskisoissa vaihtelevassa säässä.  Mainittavaa kisamenestystä Helille ja Nopsalle ei tullut.  Välillä satoi vähemmän ja välillä tosi runsaasti, mutta pilvipoutaisiakin hetkiä koettiin.  Lenkkeilymaastoissa Pappilanjoen ja Palokanjärven rantateillä ei ollut valittamista ja kisajärjestäjät olivat kiinnittäneet hienosti jätesäkkejä tasaisin välimatkoin teiden varsille, jotta kisaajat saattoivat kerätä koiriensa jätökset ja pääsivät helposti eroon kakkapusseista.

Kisapäivän jälkeen pysähdyttiin Kauppakeskus Seppään nauttimaan thaimaalaisten makujen maailmasta Tamarin ravintolan Pad Thai - Thai Noodles aterian kera.

Lauantaina oli vuorossa yksilö SM-kisat, joihin medi- eli keskikokoisten koirien luokkaan oli saaanut osallistumisoikeuden ja ilmoittautunut 161 koirakkoa (koiraa ohjaajineen).  Näistä 40 parasta pääsi jatkoon finaaliradalle.  Heli ja Nopsa eivät tällä kerralla kuuluneet siihen joukkoon, mutta blogissakin esiintynyt ystävättäreni Päivikki ja koiransa Nixi saivat karsintaradalla sijoituksen 10. ja finaaliradalla 5. ja lopullinen sijoitus oli SM-5.  Aivan upeaa!

 
Laitanpa tähän muistoksi kuvat Helistä ja Päivikistä, jollaiset otettiin SM-kisoihin lähtevistä Itä-Helsingin Agilityharrastajien jäsenistä. I-HAH bloggaa blogissa on enemmänkin muistiinpanoja näistä kisoista.

Heli ja Nopsa, kuva Ida Alexandersson

Päivikki ja Nixi, kuva Maija Savijärvi

Kisapäivän jälkeen koukkasimme autolla Jyväskylän keskustaan ja päivän lämpimän aterian kävimme syömässä vastapäätä Matkakeskusta. Minulla oli tosi hämärä muistikuva kaupungin keskustasta, jossa en ole tainnut käydä varhaislapsuuden jälkeen.  Olin siellä vuosikymmeniä sitten edesmenneen isäni kanssa, kun olimme tulleet lentäen Keski-Suomeen ja palasimme junalla Helsinkiin ollessani 6-vuotias.  Uuden Matkakeskuksen vieressä olleen aukion toisella laidalla oli keltainen puurakennus ja kauempana sen takana kaunis entinen rautatieasemarakennus, jonka jollain lailla muistan siltä reissulta.

Päivän ruokamatka vei nepalilaiseen Nagargot ravintolaan, jonka Shahi paneer annos voitti maussa usein syömäni Malai kofta annoksen.

Iltalenkin teimme koirien kanssa Säynätsalon kirkon luo, jonka on suunnitellut arkkitehdit Armas Lindgren ja Bertel Liljeqvist.  Kirkkoa emme kuitenkaan nähneet, koska se on ollut remontin takia huputettuna lokakuusta 2022 lähtien. Kirkon edessä oli Aulis Blomstedtin suunnittelema sankarihautasmaa, johon on haudattu 32 kaatunutta vainajaa.  Hautakummulla on Wäinö Aaltosen suunnittelema pronssinen lipunkantajia esittävä Mies mieheltä-patsas. Muistomerkissä on kaksi mieshahmoa, joista toinen on sortunut maahan ja antanut lipun edessään seisovalle miehelle, joka on nostanut lipun liehumaan ja katsoo eteenpäin.

Kävellessämme takaisin majapaikkaan kiinnitti bussipysäkillä huomiota savinen kukkaruukku, jossa oli tupakan tumppeja. Olisikin hienoa, että yleistyisi sellainen tapa, että tupakoijat jättäisivät tumppinsa johonkin astiaan eivätkä heittelisi niitä bussipysäkkien ja puistonpenkkien ympäristöön.

Sunnuntaiaamun auringonpaisteessa koitin vielä ottaa valokuvia kunnantalon pihalla olevasta Wäinö Aaltosen Tanssijatar patsaasta, mutta se ei onnistunut kännykkäkuvaustaidoillani eikä kuvankäsittelytaidoillani. 

Sunnuntaina oli vuorossa joukkuekisat.  Perjantaina ja lauantaina Nopsalla oli ollut hiukan vaikeuksia lähteä kisaradoilla ns. takaakiertoon eli kiertää hyppysiiveke ja hypätä kohti ohjaajaa.  Sitä Heli kävi treenaamassa harjoitusesteillä.  

Joukkuekisa käytiin neljän koirakon joukkueina, joista kolmen parhaan tulos huomioitiin. Keskikokoisten koirien joukkueita osallistui kisaan 49 ja 10 parasta joukkuetta pääsi finaaliradalle.  Itä-Helsingin agilityharrastajien medi-joukkue ei tällä kerralla onnistunut pääsemään jatkoon, mutta Heli ja Nopsa tekivät hienon virheettömän suorituksen ja saivat karsintaradalla sijoituksen 12. lähes 200 koirakon joukossa.  

Kisapaikalle oli tehty valokuvauspiste, jossa oli mahdollista käydä ottamassa kuvia.  Kuviin saattoi lisätä tauluja, joissa oli Jyväskylästä kotoisin olleen Matti Nykäsen kuolemattomia lausahduksia.  Ja näinhän se oli tämänkin viikonlopun jälkeen todettava, että "elämä on laiffii"  ja "jokainen tsäänssi on mahdollisuus".

Päivän ruokamatka tehtiin kisapaikalla Turkkiin ja nautittiin Keljonkankaan kebab pizzerian ruokarekasta ostettu kebab-ateria. Valokuva annoksesta jäi nälkäisenä ottamatta.

Kuva Keljonkankaan kebab pizzerian FB-sivulta

Kolmen tunnin kotimatka tuntui melkein loppuvan kesken, kun sitä vertasi alkukesän agilitykisareissuun Saariselälle ja Rovaniemelle.