Perjantaina 17.2.2023 lähdimme liikkeelle klo 8. Melko alkumatkasta näimme sateen täplittämien bussin ikkunoiden läpi joukon nuoria koateja eli nenäkarhuja. Näitä näimme myöhemminkin ja onnistuin saamaan parempia kuvia.
Ensimmäisen pysähdyksen teimme Cafe & Macademia nimisessä kahvila-ravintola-matkamuistomyymälässä, jonka terassilta oli hienot näkymät Arenal tekojärvelle. Se on Costa Rican suurin järvi ja sen padon avulla tuotetaan nykyään 12 % maan sähkövoimasta. Kahvilan leivonnaisvalikoimat olivat erikoisen runsaat ja kakkupalojen koko valtava. Terassin maalattioille oli levitetty kaiketi australianpähkinän eli makademiapähkinän kuoria pitämään savihiekkainen lattia kuivana kosteillakin ilmoilla, kuten vierailupäivänämme. Useimpien kahvila-ravintoloiden yhteydessä, joihin pysähdyimme, oli runsaasti matkamuistotarjontaa turisteille. Ehkä muunkinlaisia kahviloita on olemassa, mutta näissä oli hyvät saniteettitilat ja ne oli varmaankin siksi valittu pysähtymispaikoiksi.
Seuraava pysähdyspaikka oli El Trapiche ravintola, jossa emme taaskaan olleet ainoa turistiryhmä. Meitähän oli vain kahdeksan ja paikallisopas sekä Costa Ricassa asuva suomalainen matkanjohtaja. Turisteja Costa Ricassa riittää.
Matkan varrella matkanjohtajamme Maarit kertoili, että Monteverdeen tuli 12 kveekari-perhettä USA:n Alabamasta vuonna 1952 pakoon Korean sotaan liittyneitä ilmiöitä. He olivat rauhaa rakastavia ja valitsivat Costa Rican, koska siellä oli luovuttu armeijasta 1940-luvun lopulla. Maassa on kansalliskaarti ja poliisit.
Ryhmän piti mennä ensin San Josen alueelle, mutta siellä maa oli kallista. Etelässä olisi ollut tarjolla edullista maata, mutta siellä oltaisiin oltu kaukana kaikesta. Montevedrellä oli hyvä sijainti maanviljelyä ajatellen ja se sijaitsi melko lähellä San Josen kaupunkia. Näiden rauhaa rakastavien kveekareiden jäljiltä Monteverdessä on edelleen turvallista elää eikä talojen ikkunoissa tai tonttien ympärillä ole kaltereita tai aitoja kuten muualla maassa. Turisteille maa on turvallinen kaikkialla muualla paitsi ehkä San Josessa.
Kuulimme, että Brit merkkinen kahvi ja suklaa ovat hyviä ja niitä kannattaa ostaa tuliaiseksi, jos tuliaisten osto kiinnostaa. Kahvi on kuulemma sitä parempaa mitä korkeammalla se kasvaa. Monteverden korkeus meren pinnasta on 1400 m.
Monteverden Santa Elenaan saavuimme ennen kello yhtä ja kiertelimme itseksemme tässäkin turistien täyttämässä taajamassa. Kävimme ostamassa hedelmiä ja välipalatarpeita ennen lounaspaikan valintaa. Ensimmäisessä ravintolassa olisi pitänyt katsoa menu QR-koodin avulla, mutta en ollut ladannut puhelimeeni sopivaa ohjelmaa. Toinen ravintola näytti hauskalta ja siellä olisi ollut paperiset menut. Ravintola oli rakennettu puun ympärille ja se näkyy ensimmäisessä kuvassa tuossa alapuolella. Ilpo ei suostunut kiipeämään sinne toiseen kerrokseen. Onneksi kolmas ravintola kelpasi meille kummallekin. Tico y Rico ravintolasta saimme costaricalaiset Casados ateriat juomineen ja tippeineen kahdelle noin 40,- eurolla.
Kolmen tienoissa saavuimme perille kapean, mutkaisen ja kivisen tien päähän majapaikkaamme Bosque Verde Lodgeen. Huoneissa oli tunnelma kuin kesämökillä. Seinät, lattia ja katto olivat kaikki verhoiltu puulla. Huoneisiin kuului parveke, jolla olisi voinut istuskella katselemassa ja kuuntelemassa luonnon ihmeitä, jos hento "aurinkosade" ei olisi kastellut. Mukavuuksiin täällä kuului vain kattotuuletin ja kahvinkeitin sekä pussissa kahvia, sokeria ja kermajauhetta. Pelästyimme ensin, että yöllä olisi liian kuuma nukkumiseen, mutta auringon laskeuduttua laski ilman lämpötilakin yli 1000 metrin korkeudessa, joten yö sujui oikein mukavasti. Jääkaappi olisi ollut mukava lisä välipalatarpeiden säilyttämiseksi, mutta juusto, tomaatit, hedelmät ja leivät säilyvät ilmankin.
Lauantai 18.2.2023
Herätyskello soi klo 06:30, mutta olimme hereillä taas ennen sitä. Aamiaistarjoilu alkoi klo 7. Muut matkalaiset olivat valinneet hotelliin saapuessaan, mitä haluavat aamiaiseksi, mutta meiltä ei oltu edes kysytty asiasta. Maarit opas oli onneksi merkinnyt puolestamme listaan toiveeksi amerikkalaisen aamiaisen, joka sisälsi kahvia / teetä / kaakakaota ja tuoremehua sekä hedelmälautasen ja munakokkelia, paahtoleipää ja kaksi ”keittokinkkuviipaletta”, jotka oli lämmitetty pannulla. Eipä aamiainen ollut kovin runsas, mutta kyllä sillä lähti päivä käyntiin.
Yksi matkakumppaneista oli liukastunut pihan portaissa tullessaan huoneestaan alas aamiaisravintolaan. Kyynärpäässä oli ikävännäköinen palkeenkieli. Hänet olisi viety heti terveysasemalle, mutta hän päätti lähteä muiden mukana kävelemään pilvimetsään.
Sky Adventures CostaRica pysäköintipaikalla meitä oli vastassa muutama auto ja hyvin tuttavallinen valkonokkakoati, joka oli tottunut saamaan matkalaisilta syötävää ja taisi saada sitä nytkin.
Huomasimme, että alueella oli myös sky tram-gondolihissi ja kysyimme, voisiko Ilpo mennä sellaisella kukkulan huipulle samaan aikaan, kun me muut lähdimme kävelemään noin kolmen kilometrin lenkin pilvimetsässä. Se onnistui, Ilpolta veloitettiin vain puiston sisäänpääsymaksun ja sky tram ajelun hinnan erotus 16,20 USD ja hän lähti klo 9 hissin kyydissä ylös 1600 metrin korkeuteen.
Gondolihissillä menivät ylös myös vaijeriliukulaskuihin osallistuneet. Meidän ryhmästämme ei täällä osallistunut vielä kukaan zipline vaijeriliukulaskuun. Alla Ilpon ottamia kuvia.
Sky Adventures Monteverde Park -puiston hallinto- ja ravintolarakennus Ilpon kuvaamana paluumatkalla takaisin noin 1400 metrin korkeuteen.
Me muut lähdimme kävelylle, jonka aikana ylitimme viisi
tukevaa riippusiltaa. Palattauamme takaisin lähtöpaikalle, päätimme pienen porukan kanssa lähteä vielä tekemään lyhyemmän eli noin kilometrin
kierroksen, jonka aikana ylitettiin silta numero kuusi. Polut mtsässä oli tehty hyvin turistiystävällisksi, ne oli suurimmalta osin päällystetty sementillä.
Hyttysiä ei juurikaan näkynyt reissumme aikana, mutta toki olin suihkuttanut HyttysÄSSÄ hyttyskarkotetta ennen metsäretkiä ja vaatetuksena oli lenkkarit, pitkät housut ja pitkähihainen yläosa. Malarone-reseptin olin tilannut terveyskeskuksesta, mutta pillerit jäivät sitten lunastamatta, kun olin tarkistanut, ettei malariariskiä juurikaan ollut niillä alueilla, joilla kävimme. Punkkeja muutamat matkakumppanit saivat harmikseen joko jo Monteverdessä tai sitten Rincon de la Viejan alueella. Näimme maassa myös myöhemmin skorpioneja, joten umpinaiset kengät olivat hyvä valinta.
Polun reunan koloihin ei kannatanut työntää sormiaan katsomatta, mitä siellä on. Tässä löydettiin kolosta tarantella.
Kuvaaja: matkakumppani Sirpa |
Alueen pisin silta oli 236 metrin mittainen ja se oli 50 metrin korkeudessa maan pinnalta. Sillat olivat hyvin tukevia, mutta toki ne heiluivat, jos peräkkäin kulkevat astelivat yhtäjalkaa. Silloilla ei ollut paljoakaan ruuhkia. Muutaman muun ryhmän näimme kävelymme aikana.
Kaukana metsän keskellä näkyi tornirakennelma, jonka merkityksen unohdin kysyä. Ehkä se liittyi vaijeriliukuihin. Jos joku lukija tietää, niin kertokaa.
Palattuamme lähtöpaikalle nappasin kuvat gondolihisseistä ja vaijeriliukulaskijasta ennen kuin lähdimme tekemään vielä lyhyen kierroksen sillan numero 6 kautta.
Aikaisempien riippusiltojen pohja oli muoviritilää, tämän numero kutosen pohja oli metallista verkkoa. Ehkä tämä silta odotti vielä uusimista.
Me muut menimme lounaalle Santa Elenan suurimman ostoskeskuksen Mar & Tierra ravintolaan. Paikallisopas ja bussikuski lähtivät noutamaan potilasta terveysklinikalta ja kuulimme, että potilaalle oli laitettu käteen kuusi tikkiä ja lasku oli 600 USD, eli ei aivan halpaa lystiä. Lääkkeet ja sidetarpeet noudettiin apteekista, ne maksoivat pari sataa USD. Matkavakuutus kannattaa siis pitää voimassa.
Iltapalatarpeet ehdin käydä hankkimassa ostoskeskuksen supermarketista sillä aikaa, kun potilas nautti lounaansa.
Iltapäivällä palasimme hotellille, joka sijaitsi kaukana kaikesta. Tiekin sinne oli erittäin huono, mutkainen ja jyrkkien mäkien takana. Yhdessä kohdassa auto pysähtyi ja sen etuosasta siirtyi perälle kolme ihmistä, jotta takana oli riittävästi painoa ja auto pääsi jatkamaan jyrkässä mäessä matkaa majapaikkaamme. Iltapäivä ja ilta sujuivat hotellin ympäristössä.
Sunnuntai 19.2.2023
Tuulisen ja sateisen yön jälkeen päivä ei
valjennut edes huoneessa, koska sähköt olivat poikki. Nousimme ylös
hieman ennen herätyskellon soittoa viimeistelemään pakkaamisen
otsalampun ja fikkarin valossa. Valot palasivat juuri ennen aamiaisaikaa.
Kuulimme, että pikkubusssimme ei ollut edellisenä iltana päässyt tulemaan hotellille viimeistä muutaman kilometrin matkaa. Niinpä menimme taksilla bussin luo alas paremman tien varteen. Taksiin mahtui kerralla 4 henkilöä matkatavaroineen, joten se joutui tekemään kolme keikkaa, jotta 8:n henkilön ryhmä ja paikallisopas sekä suomalainen matkanjohtaja pääsivät bussiin.
Juuri kun koko ryhmämme oli päässyt alas paremman tien varteen oli hotelliin tulossa iso bussi, jonka kuljettajalle ja matkustajille oma bussikuskimme ja paikallisopas kertoivat, ettei bussi pääsisi hotellin luokse. Tie oli liian huono isolle bussille. Tämäkin väki päätti kulkea hotelliin taksilla.
Matka jatkui ja Mandalatravelin kiertomatkan muista kohteista on jo olemassa jutut:
Costa Rica: Arenal - La Fortuna - Caño Negro - Los Chiles
Costa Rica: Rincón de la Vieja
Pariisin ja San Josen lentokentät ja lennot Air Francen koneilla
Tuo olikin hyvä, että lämpötila laski auringonlaskin myötä. Liiallinen kuumuus on itselleni kaikkein pahin este hyville unille. Upeita ja vehreitä maisemia kauttaaltaan. Mutta huh, jopas oli klinikalla hintaa, ihan järkky lasku. Matkavakuutus toden totta kannattaa pitää voimassa. Oliko tuolla muuten hyttysiä?
VastaaPoistaHei Mikko, olinkin unohtanut mainita hyttysistä. Lisäsin tarantella-kuvan lähelle kappaleen: "Hyttysiä ei juurikaan näkynyt reissumme aikana, mutta toki olin suihkuttanut HyttysÄSSÄ hyttyskarkotetta ennen metsäretkiä ja vaatetuksena oli lenkkarit, pitkät housut ja pitkähihainen yläosa. Malarone-reseptin olin tilannut terveyskeskuksesta, mutta pillerit jäivät sitten lunastamatta, kun olin tarkistanut, ettei malariariskiä juurikaan ollut niillä alueilla, joilla kävimme. Punkkeja muutamat matkakumppanit saivat harmikseen joko jo Monteverdessä tai sitten Rincon de la Viejan alueella. Näimme maassa myös myöhemmin skorpioneja, joten umpinaiset kengät olivat hyvä valinta."
PoistaNo niin, täällähän se lukikin, että armeijaa ei tosiaan ole. Costa Ricasta saa edistyksellisen kuvan näistä kuvista ja jutuista päätellen: asialliset hotellit ja kakunpalassakin ihan mansikoita! Olivatkohan muut turistit pääosin amerikkalaisia? Heillä ainakin lyhyt matka ja aikaero olematon. Kaimaanin kanssa vielä pärjää, mutta Costa Rican pieneläimistö tarantellasta lähtien vähän hirvittää! ;)
VastaaPoistaMeillä oli Costa Ricassa aivan asialliset hotellit, mutta vaatimattomampiakin majapaikkoja näytti olevan tarjolla. Onneksi sinne ei saa rakentaa yli 4-5 kerroksisia rakennuksia eikä aivan rantaankaan, joten ökyhotellit puuttuivat. Kiva, että kysyit turistien alkuperästä, niin tuli tarkistettua. https://www.statista.com/statistics/977562/costa-rica-leading-source-countries-tourism/ Suurin osa tulee Pohjois-Amerikasta, mutta tapasimme ohimennen matkailijoita mm. Saksasta, Sveitsistä ja Ranskasta. Ylipäätään turistien paljous yllätti minut.
Poista