Viron pyöräreissukohteen valinta alkoi kartano- /guesthousetyyppisen majapaikan etsimisellä enintään 20 kilometrin päässä Tallinnan satamasta tai joltakin juna-asemalta. Me liikumme Ilpon kanssa sähköavusteisilla pyörillä, mutta tuttavaparistunnalla on tavalliset pyörät; miehellä vuosia ja reissuja nähnyt 21-vaihteinen ja rouvalla vaihteeton mummonpyörä. Mukana reissuilla meillä ei ole autoa. Majoitumme yhdessä paikassa, josta teemme muutaman kymmenen kilometrin päiväreissuja ympäristöön.
Tämän kesän majoituspaikaksi valikoitui Eistvere mõis tai oikeammin vanhan kartanon kivinavettaan vuonna 2012 kunnostettu kuuden huoneen vierastalo ja kokouksiin sopiva rakennus. Se sijaitsee reilun 14 kilometrin päässä Viljandin radan varrella olevalta Võhman junaseisakkeelta.
Eistveren kartanosta löytyy ensimmäisiä mainintoja vuodelta 1558. Vuosina 1776 - 1939 kartano kuului von zür Mühlenin suvulle. 1960 luvulla kartano raunioitui, sitä oli käytetty paikallisen kolhoosin työläisten asumiseen.
Kartanon rauniot sekä nykyinen majoitus- ja kokousrakennus sijaitsevat kauniissa tammi- ja pähkinäpuiden varjostamassa puistossa entiselle kosteikkoalueelle tehdyn järven tuntumassa. Järvi oli paikallisten suosima uimapaikka, mutta meiltä jäi talviturkki heittämättä vaikka uimapuvut olivatkin mukana.
Majoitustoimintaa ylläpitää Meriko Touart niminen rouva, joka toimii myös Eistveren Kyläseurassa. Rouva ei puhunut englantia eikä meistä kukaan puhu viroa muutamaa tervehdyssanaa enempää, mutta saimme majoittumiseen ja aamiaisaikoihin liittyneet toiveet selvitettyä. Blogipostausta tehdessäni löysin tiedon, että kohtelias hieman hiljaisen tuntuinen rouva puhuu saksaa, joten sillä kielellä olisimme voineet kommunikoida hiukan enemmän, jos kielivaihtoehdot olisivat tulleet puheeksi.
Maanantaina 1.7.2024 poljimme Ilpon kanssa koko matkan Viikistä Katajanokalle Viking linen autojen lähtöselvitykseen. Aikaisemmin olemme kulkeneet osan matkasta metrolla, mutta nyt Helsingin keskustan läpi menevä metroreitti on poikki kunnostustöiden takia ja Hakaniemen metroasema on kuulemma kovin ruuhkainen. Oli parempi pyöräillä koko matka ja itse asiassa aikaa kului saman verran tai ellei jopa vähemmän, sillä tunnissa olimme perillä Katajanokalla.
Tallinnan rautatieaseman Selver-kaupasta kävimme ostamassa tuttuun tapaan evästä 1,5 tunnin junamatkalle. Jäätelöt söimme junan lähtöä odotellessamme. Istumapaikat olimme ostaneet 1. luokasta, jolloin käytössämme oli pöytä eväiden esillepanoon ja pyörille oli ostettu myös paikkaliput. Pyörät olisi pitänyt nostaa roikkumaan seinälle, mutta saman tilan ne veivät sidottuina kuminauhoilla seinän viereen.
Vöhman seisakkeella purkauduimme junasta. Vajaan kilometrin päässä maantien varrella on Toidutare niminen autoilijoiden suosima ruokapaikka, johon pysähdyimme nauttimaan päivän lämpimän aterian puoli viiden jälkeen. Ruokalista oli kirjoitettu liitutaululle kuten on tehty jo vuosikymmeniä ja paikan sisustuskin oli samanlainen kuin muissakin maanteiden varsien perinteisissä pysähdyspaikoissa.
Ilpon kanssa valitsimme mineraalivesien seuraksi "modernit makkaraperunat", tosin erilaiset makkarat kummallekin. Ranskalaisia perunoita tuskin tarjottiin Virossa monta kymmentä vuotta sitten. Lasku kahdelta oli 15,- euroa.
Vatsat täysinä poljimme majapaikkaamme hieman turhan vilkasliikenteistä tietä pitkin. Varsinkaan lukuisat rekat eivät olleet mukavia seuralaisia vaikka jättivätkin hyvin tilaa ohittaessaan meidät. Googlen kartta ei näytä Virossa pyöräreittejä, joten käytämme kävelyreittejä kysyessämme googlelta ohjeita.
Välillä piti tarkistaa puhelinten kartoilta, oliko vielä pitkä matka perille ja samalla saatoimme ihailla pysäkkikatoksen seinän taidetta.
Perillä Meriko-emäntä esitteli meille talon aamiaishuoneen kahvikoneineen ja kertoi, että voimme ottaa sieltä juotavaa, jos haluamme. Myös talon hyvin varusteltu keittiö kaikkine koneineen sekä yksi jääkaapeista oli käytössämme vaikka emäntä itse ei ollut talossa vaan jätti meidät sinne annettuaan avaimet ja näytettyään kaikkien yleisten tilojen lisäksi myös majoitushuoneemme.
Pyörille näytettiin säilytystilaksi toiseen kerrokseen johtavien portaiden alusta ja jos oli tarpeen ladata pyörien akkuja, niin sen saattoi tehdä alakerran aulan oleskelutilassa.
Tiistaina 2.7.2024 oli aamiainen tilattu tarjottavaksi klo 9. Pöydälle oli katettu valmiiksi mehua, useampaa lajia leipiä ja leikkeleitä sekä juustoa, kurkkua ja tomaattia. "Päivän erikoisuus" vaihteli ja tiistaina se oli täytetty munakas. Se olikin mukava lisä mannermaiseen aamiaiseen.
Pyöräilysuunnaksi otettiin Põltsamaa, joka oli minulle ennestään tuttu ainoastaan sinapista. Sitä on tuotu usein kotiin tuliaiseksi Virosta tai käyty ostamassa Eestin herkut kaupoista.
Visit Põltsamaa sivusto kertoo, että Põltsamaa on peltojen maa sekä suurten soiden ja rämeiden maa. Kaupunki tunnetaan siltojen, puistojen, ruusujen ja viinin kaupunkina. Saksalainen ritarikunta rakensi sinne vuonna 1272 kivisen ritarilinnan (Schloss Oberpahlen), jossa mekin kävimme.
Knoppitietoakin kaupungista löytyi: Linna oli Liivinmaan kuninkaan Magnuksen asuinpaikka vuosina 1570 - 1578 ja Kuningamäen kylässä ilmestyi vuonna 1577 ensimmäinen vironkielinen aikakausilehti. Viron lippukin on näiltä seuduilta kotoisin, sillä paikallinen opettaja Emilie Beermann ompeli vuonna 1884 ensimmäinen sinimustavalkoisen lipun.
Pyörän matkamittari näytti päivän ajomatkaksi noin 40 km, koska perillä kiertelimme hiukan enemmän kuin kartan kävelyreitti näyttää. Reissuun lähdimme kello 10 ja palasimme majapaikkaamme klo 17:30.
Tiet olivat pääosin pikkukivistä kalkkihiekkaa eikä muuta liikennettä niillä juurikaan näkynyt. Eri viljelykasvit vaihtelivat suurilla tasaisilla entisten kolhoosien pelloilla. Välillä pysähdyttiin kuuntelemaan ja katselemaan lintuja ja kuvaamaan kasveja ojan pientareella.
Naurisperhosten lentelystä video linkin takana. Niitä oli kuin perhospuistossa konsanaan Järvemaan ja Jogevamaan rajan tuntumassa teiden 166 ja 101 risteyksessä. Nautoja näimme näiden pyöräilypäivien aikana vain yhdellä pellolla teiden 166 ja 185 risteyksen tuntumassa.
Linnan pihalta poljimme joen rannalle ruusutarhaan, jossa kasvaa yli 5000 ruusun tainta ja lajeja on lähes 800. Puisto on lajimäärältään Baltian suurin ja kuuluu Euroopan kymmenen suurimman joukkoon. Puistossa oli myös hauskoja soittimia niin lasten kuin aikuistenkin iloksi.
Iltapalaeväitä pysähdyimme hankkimaan Eskun Coop kaupasta, jonka ohi olimme ajaa. Virossa ei edelleenkään ole maaseudulla mainoksia kauppojen ulkopuolella. Sattumalta huomasimme kurkata taaksemme ohittaessamme parkkipaikan ja siellä näkyi Coop-kyltti.
Hruštšovka taloja ohitimme pienessä Eskun taajamassa. Niitä on edelleen runsaasti Virossa ja muuallakin entisen Neuvostiliiton alueella. Nämä 1950-1960-luvuilla nopeasti ja
halvalla rakennetut 3-5 kerroksiset hissittömät talot saivat nimensä silloisen päämiehen Nikita Hruštšovin
mukaan. Asumisväljyydeksi oli määritelty
10 neliötä henkilöä kohden.
Hiekkateitä riitti peltojen keskellä. Vaihtelua maisemaan toivat eri viljely- ja kukkakasvit teiden varsilla sekä erilaiset rakennukset, joiden käyttötarkoitus ei meille aina selvinnyt.
2020 Valgan ympäristö ja Latvian Valka
2021 Tallinna ja sen ympäristö2023 Tartto, Luunja ja hiukan Tallinnaa
Viro on tosiaankin hyvin monipuolinen matkakohde, kuten nyt vaikka tuo Põltsamaan linna pienessä Põltsamaan kaupungissa osoittaa. En ollut kuullutkaan moisesta, mutta toisaalta harva siellä päässyt vielä käymäänkään, jos vasta viime vuonna avattu. Ja sitten myös Pohjois-Suomesta tulevalle myös luonto on monipuolisempaa ja kesäyöt eksoottisen pimeitä.
VastaaPoistaMinäkin bongasin tuollaisen tornin (mikä on kuudenneksi alimmassa kuvassa) Latvian Mazsalacan ja Viron rajan välimaastosta ja mietin, että mikä lie keskiaikainen puolustustorni kyseessä. Kiinnostavaa olisi tietää, että mitä nuo ovat oikeasti.
En ole liiaksi asti kiertänyt Viroa ja pysynyt lähinnä vain isoissa kaupungeissa, kuten Tallinnassa ja Tartossa, joissa englantia on osattu. Viime reissulla syvälle Viron maaseudulle eli Ruhnulle huomasin, etteivät kaikki virolaiset osaakaan englantia kovin hyvin, kuten olin kuvitellut. Yhteiseksi kieleksi ehdotetaan lähes aina venäjää ja sitten lopulta puhutaan viron ja suomen sekamelskaa.
Nuo tornit peltojen keskellä taitavat sittenkin olla tuulimyllyjen runkoja, kun asiaa hiukan googlailin https://en.wikipedia.org/wiki/List_of_windmills_in_Estonia
VastaaPoistaSuomen kielellä selvisi matkailija muutama kymmenen vuotta sitten Tallinnassa mainiosti. Neuvostoliiton aikana siellä katseltiin paljon suomalaisia TV-ohjelmia ja opiskeltiin niiden avulla kieltä. Myöhemmin minulle olikin yllätys, että muualla ei suomea juuri osattu, koska TV-ohjelmat eivät näkyneet sinne ja nykyään nuoret jopa Tallinnassa ymmärtävät ja puhuvat paremmin englantia kuin suomea.
Aivan, tuulimylly tosiaankin lienee loogisin selitys. Eivät siis ole keskiaikaisia vartiotorneja!
PoistaÄh, vieläkään ei meillä ole tullut lähdettyä Viroon pyörien kanssa. Pitäisi kyllä viimeinen toteuttaa tuollainen reissu. Alkukesänä toteutettiin tällainen pyöräretki: https://www.matkallamissamilloinkin.com/sillat-ja-lossit-pyorailyreitti-saimaalla/ ja loppukesälle ollaan mietitty jonkinlaista Itärannikon kierrosta. Jotenkin tuo Viro on taas jäänyt pohdinnoista pois, vaikka olisi kohteena varmasti erinomainen.
VastaaPoistaKotimaan pyöräretket on olleet meilläkin mielessä, mutta tuo Viron "eksotiikka", tasaisempi maasto ja rauhalliset pyöräilytiet ovat vieneet voiton.
VastaaPoista