Perjantaina 21.4.2023 lähdimme matkaan klo 08:30 ja kuulimme ennen rajalle saapumista, että Etelä-Georgiassa asuu azerbaidžnilainen muslimivähemmistö. Tyttöjä ryöstetään vielä puolisoiksi ja talojen porteille laitetaan punainen nauha merkiksi, että talossa asuu naimaikäinen tytär. Valkoinen nauha kertoo, jos tällaista tytärtä ei talossa ole. Maria 12 hengen ryhmästämme ehti saada bussin ikkunasta kuvan punaisesta nauhasta azeriperheen talon portissa.
Rajan ylitys Sadakhlon raja-asemalla Georgiasta Armeniaan sujui helposti tasaista jalkakaytävää pitkin. Toisin oli ollut tilanne Lakodeghin raja-asemalla Azerbaidžanin ja Georgian rajalla, jossa käytävällä oli portaita parin metrin välein. Armenian puolella meitä oli vastassa taas uusi paikallisopas ja bussi.
Tie kohti etelää kulki Debed joen rannalla Akhtalan seuduilla. Alueella on ollut useita kupari- ja hopeakaivoksia, mutta suurin osa niistä on nyt suljettu ympäristösyistä. Paikallisopas ja matkanjohtaja kertoivat, että näiden seutujen kuparia on käytetty teräksen ja raudan ohessa mm. New Yorkin Vapaudenpatsaaseen sekä Venetsian pyhän Markuksen kirkon neljään hevoseen. Kuulimme myös Akhtalan olevan siitä harvinainen paikkakunta, ettei siellä ole toisen maailmansodan muistomerkkiä, koska siellä ei ollut sodan uhreja. Asukkaat työskentelivät kuparitehtaissa ja rautateillä eivätkä joutuneet sotaan. Akhtalassa on edelleen paljon kuparia ja kultaa ja siksi Azerbaidžan himoitsee aluetta.
Ensimmäinen tutustumiskohteemme oli Akhtalan luostarin rauniot. Ristin muotoinen basalttikivestä tehty kirkko on 1100-luvulta. Sen pääkupolin tuhosi Spitakin maanjäristys vuonna 1988. Spitakin kaupunki parinkymmen kilometrin päässä tuhoutui silloin täysin.
Armenian lipun väreistä kuulimme, että yläosan punainen kuvaa verta ja kansan tahtoa, keskiosan sininen taivasta ja rauhaa ja alaosan oranssi aurinkoa ja aprikooseja, joita kasvaa maassa paljon. Aurinkoinen maa tuottaakin runsaasti hedelmiä ja viiniä.
Matka jatkui seuraten Debed jokea kunnes käännyimme keskelle upeita maisemia Haghpatin luostarille vievälle tielle. Ilma oli hiukan epävakainen, mutta suuremmilta sateilta vältyimme.
Haghpatin luostarin rakentaminen aloitettiin 900-luvun lopulla mäen rinteen tasanteelle siten, että sieltä oli näköala Debed joelle. Vuoren huiput joen toisella puolella kohoavat yli 2500 metrin. Luostarissa on jäljellä useita ristikiviä (Khachkar) 1100 -1200 luvuilta. Luostari on kärsinyt vuosisatojen aikana maanjäristyksistä (mm. 1988) ja ryöstöretkistä. Yhden huoneen lattialla oli reikiä, joita luulin Georgiassa nähtyjen viininsäilytysruukkujen eli kvevri-ruukkujen suuaukoiksi, mutta ne olivatkin kirjoituskääröjen piilopaikkoja. Koko lattian peittona oli ollut kivilevyjä.
Ilpolla ei ollut taaskaan kovin hauskaa kipeine polvineen ja nilkkoineen kiivetessämme lounaspaikkaan Kefilyan Femily hotellin ravintolaan, mutta upeat maisemat ja herkullinen ruoka korvasivat vaivan. Paikallisopas ja matkanjohtaja olivat taas tilanneet etukäteen koko ryhmälle yhteisen lounasmenun, joka joudutti lounaan nauttimista. Lounaaseen kuului monenlaisia salaatteja, juustoja, leipää sekä pääruokana perunoita, lihaa, lämmintä vihreää lisäkettä, pullovettä ja jälkiruoaksi makea leivonnainen, kahvi/tee sekä isännän tarjoama oman tuotannon brandy. Nettipankissa näkyy pankkikorttiveloitus kahdelta vajaat 22,- euroa.
Matka jatkui Debedjokea seuraillen Alaverdiin, jossa pysähdyimme vaihtamaan rahaa. Täällä rahanvaihto sujui joutuisasti. 100,- eurolla sai 41600,- Armenian Dramia. Pankkiasioilla oli myös hieman vanhemman katumaasturin omistaja ja sillä välillä pääsi auto muutamaankin valokuvaan. Auton kanssa samaan kuvaan pääsi myös käytöstä pois jäänyt köysiradan gondolihissi, jollaisilla ennen kuljetettiin kaivoksen työntekijöitä alhaalta kaupungista ylös kaivoksille.
Pambakin ja Gugarkin välillä pysähdyimme ottamaan ensimmäiset kuvat kaukaa siintävistä lumihuippuisista vuorista, jonkin muistomerkin luona. Valitettavasti muistomerkin tarkoitus jäi kirjoittamatta talteen.
Vanadzorissa ohitimme "Holy Mother of God" kirkon, pakallisia kerrostaloja ja matalia omakotitaloja. Kaikkien edessä oli kukkivia aprikoosipuita. Kerrostalojen parvekkeiden erilaisuutta on mielenkiintoista katsella eri puolilla maailmaa. Ikkunat ja ovet saattavat poiketa toisistaan, pyykkejä roikkuu kuivumassa ulkopuolella ja sisäpuolella ja lautasantenneja on kiinnitetty parvekkeiden seiniin.
Lumihuippuisia vuoria alkoi näkyä enemmänkin ohittaessamme molokanien eli maidonsyöjien asuinaluetta. He ovat tsaarin Venäjältä karkoitettu "lahko" hieman saman tapainen kuin amissit Pohjoi-Amerikassa. Maitotuotteiden syönti on heille tärkeää. Molokaneja on jäljellä noin 5000. Heillä ei ole radioita tai TV:tä eikä pappeja vaan kylänvanhimmat ovat johtajia. Hei eivät ole venäläisiä eivätkä armenialaisia vaikka puhuvatin venäjää. Molokanit eivät suorita asepalvelusta, he ovat vaatimattomia, nöyriä ja pysyvät erillään muusta yhteisöstä.
Viiden tienoissa saavuimme hotelliimme Best Western Plus Paradice Dilijan. Huoneissa oli jälleen kaikki tarpeellinen: jääkaappi, vedenkeitin, kylpyhuoneessa reilun kokoinen suihkutila ja parveke kohti metsäistä rinnettä. Olimme sen verran korkealla, noin 1500 metrissä, että puut olivat vielä ilman lehtiä. Hotellissa oli sisällä uima-allas, jossa muutamat matkakumppanit kävivät virkistäytymässä. Me laiskottelimme täälläkin eli emme käyneet edes katsomassa uima-allasosastoa.
Kello 18:30 lähdimme bussilla Kchuch ravintolaan illalliselle, jonka matkanjärjestäjä tarjosi yllätyksenä. Ravintola oli Papaninon kylässä Dilijanin alueella. Hotellilta kylään oli reilun kuuden kilometrin matka. Pöydässä oli herkullisia dippikastikkeita vihannesten, juuresten ja juuston kera sekä salaattia ja erilaisia leipiä. Pääruokana oli perunoita ja juureslihapataa. Makean leivonnaisen kanssa nautitut jälkiruokakahvit kaadettiin hauskasta savikannusta pieneen savimukiin.
Illan pimeydessä poistuimme ravintolan hauskasti koristellun pihan kautta bussiin ja näimme liikenneympyrässä valaistuna Neuvostoliiton aikaisen muistomerkin ”Soviet Union's 50 years Memorial Statue” . Hotellin korkeassa aulassa jatkui valojen kimallus.
Mandalatravelin 12 hengen Kaukasuksen kierroksen kohteista voi lukea linkkien takaa:
Azerbaidžan - BakuArmenia - Akhtala, Haghpat, Dilijan
Armenia - Sevan, Garni, Geghard, Jerevan
Onnittelut 51. Euroopan maasta! Tuo luostari muuten näyttääkin kiinnostavalta, siellä olisi mukava päästä käymään itsekin. Ja erittäin upeilta näyttävät nuo Kaukasuksen lumihuippuiset vuoret, kuten vuoret yleensä näyttävätkin.
VastaaPoistaKiitos Mikko! Mielenkiintoisen näköisiä luostareita näkyi tosiaan reissullamme, mutta kyllä vuoret ja varsinkin lumihuippuiset veivät voiton.
VastaaPoistaHienoja nuo ristikivet, ja muutenkin historia kiinnostaa.
VastaaPoistaKiitos Tanja kommentista! Historiaa Kauasuksen maista todella löytyy, joten suosittelen joskus reissaamaan sinnekin päin.
PoistaSiis juuri aamulla mietin, että mitäköhän Armeniassa olisi nähtävää! Kiitos siis tästä! Punaiset nauhat portilla sai tosin kylmät väreet iholle…. Huh!
VastaaPoistaKiitos Hannele kommentista! Armeniassa ja muissakin Kaukasuksen maissa on tosi paljon nähtävää ja katsottavaa jäi uusiakin reissuja varten. Tuo monissa maissa edelleen käytössä oleva tapa, ryöstää tyttöjä vaimoiksi, saa todella aikaiseksi ikävän olon.
VastaaPoista