Kesäretki Viroon laivalla ja junalla tuttavapariskunnan ja omien polkupyörien kanssa tehtiin tällä kerralla Tarttoon ja sen ympäristöön. Uutta oli se, että polkupyörille sai ostaa junaankin paikkaliput eikä tarvinnut jännittää mahdummeko mukaan, kuten vuosi sitten Rakveren reissulla.
Matkustamisesta, retkestä Tarton länsipuolelle Luunjan seuduille ja liikkumisesta Tallinnassa kerron myöhemmin, mutta aloitetaan Tartosta ja pyöräretkistä länteen Ilmatsalun ja Kardlan seuduille sekä etelään Aardlan seudulle.
Maanantaina 10.7.2023 saavuimme Tarton rautatieasemalle puoli viiden tienoissa ja päätimme heti lähteä kuuteen asti auki olleeseen matkailuinfoon, joka on kaupungin Raatihuoneen rakennuksessa. Googlen kartta ei näytä pyöräilyreittejä Virossa, niinpä kuljemme siellä yleensä kävelyreittejä pitkin. Tarton vanhassa keskustassa on paljon mukulakivikatuja siis pyöreistä jokikivistä tehtyjä ja jyrkkiä rinteitä sekä portaita, joten pyöräily ei onnistunut aina kävelyreittejä pitkin.
Ajauduimme Tiigi- ja Pepleri-katujen risteykseen, joka ei oikeastaan harmittanut, sillä olihan kerrostalojen seinissä hienoja muraaleja ja talojen edessä kukkivia pensaita ja kukkaistutuksia. Siellä saimme kadulla kulkeneelta rouvalta ohjeita, mitä kautta kannattaa jatkaa matkaa.
Lossikadun rinteessä näimme ensimmäisen Tarton symboleista eli betonista tehdyn Pirunsillan (Kuradisild), jonka nimi saattaa juontua sillan tummuudesta. Sillan alkuperäinen nimi on Aleksanterin silta ja sillassa lukee Alaxandro primo. Silta on rakennettu vuonna 1913 Romanov-suvun 300-vuotisjuhlan kunniaksi.
Toiseen kaupungin symboleista eli vuosina 1814 - 1816 rakennettuun Enkelinsiltaan (Iglisild) törmäsimme pian onneksi vain kuvainnollisesti ajaessamme pitkin jyrkkää Lossikadun alamäkeä. Välillä saatoimme ajaa laatoitetulla jalkakäytävällä ja kun jalankulkijoita tuli vastaan, oli siirryttävä mukulakivikadulle. Molemmat sillat johtavat Toomemäelle, jossa oli keskiaikaisen Tarton piispavaltion keskus.
Lossi ja Ülikoolikatujen risteyksessä ohitimme Von Bocki-talon, jonka Tarton yliopisto osti vuonna 1839. Sen Raatihuoneen (Raekojan) puoleisella seinällä on kuva Tarton yliopiston päärakennuksesta. Saman aukion laidalla ovat myös Draakoni ravintola ja Raatihuoneen rakennuksen takaosa.
Kiersimme vuonna 1789 valmistuneen Raatihuoneen ja löysimme sen yhdeltä sivulta oven, jonka yläpuolella oli vihreä kyltti valkoisen i -kirjaimen kera. Siellä oli kaupungin matkailuinfo, josta saimme pyöräilykartan ja muutakin infoa.
Raatihuoneen edessä aukiolla oli työmaa-aidoilla rajattu alue, joka hieman häiritsi valokuvien ottoa. Siellä taidettiin uusia torin pintakiveystä. Suuntasimme karttoinemme kohti majapaikkaamme ja päätimme saapua keskustaan myöhemmin uudestaan.
Ajoimme melko jyrkkää Jaakobi katua ylöspäin kohti Tähtveren kaupunginosassa sijainnutta Vikerkaare Villaa. Se oli valittu majapaikaksi, koska sen sisustus erosi valokuvien mukaan tavanomaisista hotelleista, muutamassa huoneessa oli ilmastointi ja polkupyörille oli sisäpihalla turvallinen säilytyspaikka. Pyörät sai kiinnitettyä ketju- ja vaijerilukoilla terassin reunaan vaikka ne olisivat varmaan pysyneet pihalla ilman lukitustakin.
Villan 72-vuotias isäntä otti meidät vastaan etukäteen ilmoitettuun aikaan toivottaen seurueemme tervetulleiksi ja kehotti asumaan kuin kotona, sulkemaan ovat huolellisesti vaikka mainitsikin, että alue on turvallinen. Isännän ikä tuli puheeksi, kun hän huomasi, että olimme kaikki samaa ikäluokkaa hänen kanssaan. Hän näytti pari valokuvaa, joista toisessa oli talon pihalla presidentti Tarja Halonen ja toisessa Englannin prinssi Charles (kuningas vuodesta 2022). Se jäi kysymättä olivatko nämä asuneet Vikerkaare Villassa vai vain osallistuneet siellä johonkin tilaisuuteen. Isäntä kertoi myös, että Tähtveren funkiskaupunginosassa asuu paljon yliopistoväkeä ja mainitsi, että on itsekin sieltä eläköitynyt.
Olimme varanneet ilmastoinnilla varustetut deluxe huoneet, joita oli toisessa kerroksessa. Päädyimme Ilpon kanssa asumaan maan tasalla olleessa tavallisessa huoneessa, koska hänen on vaikeaa kulkea portaissa. Aurinko ei onneksi päässyt paistamaan pahasti huoneeseemme pihan puiden ja pensaiden takaa, joten huone pysyi öisin viileänä ilman ilmastointia vaikka päivisin aurinko lämmitti ulkoilman lähes helteiseksi. Olimme kolme ensimmäistä yötä huvilan ainoat asukkaat emmekä tavanneet isäntää kuin pois lähtiessämmme.
Talon aamiaishuone oli pohjakerroksessa. Tarjolla oli päivittäin kaurapuuroa, jugurttia murojen, myslin ja hillon kera, paistettua kananmunaa, pekonia ja pikkunakkeja, mehuja, paria leipälajia paahdettavaksi, juustoja, leikkeleitä, kurkkua, tomaattia sekä Viron omaa erikoisuutta, ei kovin hyvälle tuoksuvaa kilohailia. Myös hedelmiä oli tarjolla kahvin ja teen lisäksi. Emännän kanssa sovimme, että saimme täyttää kahvitermospullomme päivän pyöräretkellä nautittavan lounaan juomaksi. Emäntääkään emme tavanneet kuin aamuisin.
Naapuritontilla oli yksityistalo, jonka pihalla kasvoi kirsikkapuita. Emme olleet kukaan sattuneet aikaisemmin näkemään puuta, jossa kirsikat ovat syöntikypsiä. Lintuja karkottamaan oli ripustettu hauska pallo, jossa oli silmän kuvia. Olisimme ostaneet sellaisia tuliaisiksi, mutta emme sattuneet löytämään vastaavia niistä kaupoista, joissa kävimme.
Majapaikkamme pihalla olivat omenat puissa jo melkein kypsiä ja sadosta näytti tulevan hyvä.
Illallispaikkaa lähdimme etsimään keskustasta ja istahdimme ruokailemaan Küütri-kadulle ravintola Chez Andren terassille, jonka vieressä oli hyvä pyöräteline, johon polkupyörät sai lukittua rungosta kiinni.
Valitsin kana-popcorn salaatin ja sienikeiton, jossa oli savuaromia ja mansikoita, molemmat olivat tosi herkullisia, enkä ole vastaavia syönyt aikaisemmin. Keitto tuotiin pöytään pienessä padassa, jossa oli kansi päällä ja pata oli kullanvärisen tarjoilulautasen päällä. Ilpo söi kanafilettä tryffelikastikkeen kera. Ilpon kastikkeen ja oman keittoni pohjamaku oli tehty samoista aineksista, mikäli ymmärsin oikein tarjoilijan selostuksen. Hinnat olivat vielä hyvin kohtuullisia vaikka ovatkin hiukan nousseet edellisistä vuosista.
Tiistaina 11.7.2023 aloitimme päivän pyörälenkin ostamalla eväitä Veerikun Selver supermarketista. Pyörätien alussa meitä ilahdutti tolppa, jossa roikkui pyöränkorjausvälineitä. Me emme välineitä tarvinneet, koska mukana oli omat eikä haavereitakaan sattunut. Tolpan välineet olivat joka tapauksessa hieno palvelu pyöräilijöille. Suunnaksi otimme lännessä Ilmatsalun alueen ja sieltä pohjoiseen Käreveren luonnonsuojelualueen ja Kardlan, josta palasimme Tarttoon. Googlen kartta näyttää lenkin pituudeksi 34,4 km, mutta pyörän matkamittarin lukema oli lenkin päätteeksi 37,3 km. Ehkä reittimme ei ollut juuri tuo sama, joka kartalle piirtyi.
Tarton seutu oli hyvin tasaista maastoa, kuten monet muutkin alueet, joilla olemme käyneet. Liikenne maanteillä on vähäistä ja monin paikoin on isompien teiden vierellä hyvät pyörätiet. Teiden varsilla näkyy laajoja viljapeltoja ja suuria navettarakennuksia, jotka taitavat olla peruja Neuvostoliiton kolhoosiajoilta.
Vaihtelua maisemaan toi Ilmatsalujoki ja sen suvantopaikat.
Tartto on valittu Euroopan kulttuuripääkaupungiksi vuonna 2024 ja tästä kertovat myös tekstit Tarton kaupungin polkupyörissä. Tarjolla on tavallisten pyörien lisäksi myös sähköpyöriä ja pyöräparkkeja on 100 kpl. Osa näistä on keskustan ulkopuolella kuten Ilmatsalussa 10 km:n päässä keskustasta.
Ilmatsalun kala-altaiden luona ei tähän aikaan kesästä näkynyt paljoakaan lintuja, kuten keväällä näkyisi, näkyi vain jotakin toimintaa turvesuolla.
Polkeminen jatkui kohti metsikköä ja lainaan tähän Ilpon Facebook-päivityksen tekstiä: "Tarkoitus ei ollut etsiä perhosia, mutta harhauduttiin jollekin metsätielle ja siellä oli vaikka mitä. Oli lanttu-, sitruuna-, tesma- ja haapaperhosia, kirjopapurikko, suruvaippa ja orvokkihopeatäplä (kuvassa). Ja mitä kaikkea. Minulta olisi jäänyt jokunen määrittämättä.
Kuten myös kasveista. Sikuri, tuo sota-aikojen kahvikasvi, keltaohdake, ukonputki, neidonkieli, kyläkurjenpolvi. Jostakin syystä ruiskaunokit aina herkistävät.
Lintuaika ei ole ihan parhaimmillaan. Altailla nähtiin sentään pikku-uikku. Lintumaailman ruiskaunokkeja ovat haarapääskyt ja kottaraiset. Ne ovat mukavia ja niitä oli paljon. Ruisrääkkä kuului just ja just mölyävän tien toiselta puolen."
Liikenteen äänet rupesivat kuulumaan, kun lähestyimme Tallin - Tartu - Võro - Luhamaa tietä. Hiekkatien yhtyessä melkeinpä moottoritiehen huomasimme, että isompaa päällystettyä tietä reunusti riista-aita ja risteyksessä oli maassa ritilikkö, joka esti hirvieläimiä menemästä vilkkaammin liikennöidylle tielle. Kaksikaistaisella tiellä / suunta oli leveä penger, jota pitkin saattoi turvallisen tuntuisesti ajaa polkupyörillä. Onneksi vajaan kilometrin päässä pääsimme taas kääntymään pienemmälle tielle, jonka varrella näkyi useampia metsästäjien ampumatorneja.
Nyt olikin jo aika ruveta etsimään lounaspaikaa. Emajoki oli melko lähellä tien pohjoispuolella, mutta ei kuitenkaan niin, että olisimme päässeet sen rannalle. Peltojen laidalta löytyi tasainen nurmikaistale, jolla oli pari kiveä. Päätimme levittää eväät kiville ja nauttia lounaskahvit peltomaisemaa katsellen.
Matka jatkui ohi tienvieren vanhojen rakennusten ja yli rautatiekiskojen, jossa sattui juuri kulkemaan tavarajuna.
Näimme ohrapellon laidalla kauriin ruhon, joka oli hiljattain tullut auton töytäisemaksi ja kulkenut loukkaantuneena muutaman metrin ennen lopullista menehtymistään.
Ohitimme Viron maatalousyliopiston rakennuksia ja niiden lähelle oljesta pystytettyjä hevosia ennen saapumistamme Tähtveren kaupunginosan puistokaduille. Pysähdyimme kuvaamaan Alvar Aallon suunnittelemaa Villa Tammekannia, jonka oli rakennettu August Tammekannin perheen omakotitaloksi vuonna 1932. Turun Yliopistosäätiö osti talon Tammekannin lapsilta vuonna 1998 ja siellä sijaitsee nykyään Turun ja Tarton yliopistojen Granö-keskus , joka on nimetty vuosina 1882 - 1956 eläneen maantieteen professori J.G.Granön mukaan.
Illallispaikkaa lähdimme etsimään ajelemalla rautatieaseman ohi pitkin Vaksali tietä ja käännyimme Riia tielle kauniin sillan kohdalla, jossa varsinkin alikulkutunneleiden suunnitteluun oli kiinnitetty huomiota. Valokuvia olisi tehnyt mieli ottaa enemmänkin, mutta matkaseuralaiset pyöräilivät kaukana edessä, joten oli kiiruhdettava perään.
Toiveena oli löytää joku rantaravintola illallispaikaksi, mutta Emajoen rannalla oli enimmäkseen baareja, josta sai vain erilaisia snacksejä. Naiiv-ravintolalaivan sisäänheittäjät kertoivat, että ruokaa oli saatavissa ja sisällä olisi menu. Laivan edessä oli sopivasti aitarakennelma, johon pyörät sai lukittua, joten menimme sinne.
Drinkkibaarilta tämäkin ravintola tuntui, koska menu-lappusia oli vain yksi kappale, jonka sain kuitenkin viedä luettavaksi pöytäseurueellemme. Syötävää löytyi ja oma valintani oli kreikkalainen salaatti. Nautimme lämpimästä illasta istuen ulkoterassilla seuraten Emajoen tapahtumia ja naapuripöydässä vierailleen harmaalokin yritystä saada syötävää pöydälle jätetystä mukista.
Keskiviikkona 12.7.2023 otettiin pyöräilysuunnaksi etelä ja siellä Aardlan kosteikko ja lintujärvi. Lenkin pituudeksi näytti pyörän matkamittari 38,5 km. Eväät käytiin ostamassa matkan varrelta Võru tien Maximasta ja matkaa jatkettiin taas hyviä pyöräteitä pitkin. Välillä piti pysähtyä tutkimaan puhelinten kartoista, miten päästäisiin Pori-joen yli. Löysimme lopulta Tõrvandi - Roiu - Uniküla tien, kun olimme jonkin aikaa kierrelleet uudella Ülenurmen asuntoalueella.
Ajellessamme Pori-joen rannan suuntaista tietä näkyi kapean joen toisella puolella Ülenurmen uusia omakotitaloja ja meidän puolellamme oli sähköaidalla varustettu kosteikkoniitty. Tuli mieleen, että aluetta taidetaan käyttää laitumena.
Poldri-järven vaellusreitin alusta ajoimme pyörillä lyhyen matkan eteenpäin ja näin järvellä kaksi joutsenta. Seurueen ornitologit ja botanistit näkivät ja kuulivat paljon kaikenlaista, mutta minulle riittivät kauniit maisemat ympärillä ja rauhallinen ajelu peltojen keskellä. Näin sentään matkailun harrastajana "Eiffeltornin" kaukana horisontissa ;).
Lainaan tähän taas pätkän Ilpon Facebook päivityksestä: "Aardlan kosteikkojärvelle, Aardla järve botaanilis-ornitoloogiline kaitseala, suuntautui ajomme tänään. Pikku tiet peittyivät vaaleaan pölyyn.
Retki huipentui tietenkin picniciin eli lounaaseen Viron luonnossa. Paikkavalinta on oleellinen. Tällä kertaa voiton vei paikallinen pikkusaha. Lainasimme puukasoista istuimet ja pöydät. Kahvit olimme pyytäneet ja saaneet termareihimme majapaikastamme. Aurinko helotti melko kuumana. Sahalla ei liikahtanut lehtikään. Ei haitannut, jos oli hattu märkänä. Ei ollut hyttysiä, kärpäsiä eikä edes paarmoja. Niitä jäin kaipaamaan. Juustot, makkarat ja tomaatit olivat melko lämpimän pehmeitä, mutta kyllä maistui. Sulanut suklaakeksi oli herkkua. Tienvarsilounas on Viron pyörätetkeilymme kovaa ydintä."
Matka jatkui sinisen taivaan ja valkoisten pilvien alla. Haaslava - Vana - Kuustetien varrella lähellä Savissaare-tien risteystä näimme reissun ainoan kattohaikaran pesän. Tavallisesti niitä on näkynyt reissuillamme kymmeniä. Uutena asiana näimme peltoa, jolla kasvatettiin siirtonurmea.
Valokuvat piti ottaa myös tienvarren naudoista ja ohi ajaneesta sivuvaunulla varustetusta moottoripyörästä.
Turu-tienvarren Rimistä saimme jäätelöt ja kylmää juotavaa, joiden avulla oli hyvä miettiä loppureitti Tarton keskustan kautta majapaikkaamme.
Sõpruse-sillan kannatinpylväissä ja läheisessä savupiipuussa oli katutaidetta, jota näkyi Tarttossa hyvin yleisesti eri puolilla kaupunkia. Näillä seuduilla oli myös hauskan näköinen tornimainen rakennus, jonka nimenä näkyy Sky Apartments Googlen kartassa.
Ajelimme Küüni kadun pastelliväristen rakennusten ohi Raatihuoneeen aukiolle ja sieltä edelleen Rüütli katua pitkin Ülikooli kadulle ja ohi Tartton yliopiston päärakennuksen.
Polkemista jatkettiin Ülikooli-kadulla ja Gildi-kadun kulmassa pysähdyttiin kuvaamaan Jaan Tõnissonin muistomerkki, joka on samannimisellä aukiolla. Aukiota vastapäätä oli pitkään Postimees-lehden toimitus, jonka omistajana ja toimittajana entinen poliitikko Tõnisson on toiminut.
Ohitimme myös Tampere majan, joka on ystävyyskaupunkien Tampereen ja Tarton kulttuuri- ja yhteistyökeskus, mutta siellä on myös tarjolla majoitusta matkailijoille.
Pysähdyimme katsomaan keskiaikaista Johanneksen kirkkoa (Jaani kirik), jonka ainutlaatuinen piirre muihin Pohjois-Euroopan kirkkoihin verrattuna ovat terrakottahahmot kirkon sisällä ja ulkona päätyoven yläpuolella. Hauska yksityiskohta kirkon sisällä olivat penkeillä olevat erilaiset istuinaluset.
Illalla lähdettiin syömään ravintola Kolm Tilliin Aparaaditehas-rakennuksen sisäpihalle. Se sijaitsee Riia- ja Kastani-katujen risteyksen tuntumassa. Paikka on kulttuurikeskus, jossa on useita ravintoloita, luovan alan yrityksia, taide- ja design-kuppoja, katutaidetta.
Lainaan tähänkin pätkän Ilpon Facebook-tekstiä: Kolm Tilli, ihastuttava rento ja samalla tunnelmallinen piharavintola. Koirat haukkuivat ja lapsi leikki lätäkössä. Tarjoilijat olivat ystävällisiä, ruoka hyvää ja sitä oli riittävästi.
Alla ravintolan menusta leikatut valintamme Ilpon kanssa ja kuvat annoksista. Salaattiannoksen kanssa tuli hiukan väärinkäsitystä. Kuvittelin, että saamme pihvitomaatin viipaleita.
Reissukumppanit saivat, mitä olettivatkin saavansa.
Aparaaditehas on paikka, jossa kannattaa käydä muutenkin kuin vain syömässä.
Parin seuraavan päivän seikkailuista eli retkestä Tarton länsipuolelle Luunjan seuduille ja pyöräilystä Tartossa ja Tallinnassa kerrotaan seuraavassa jutussa.
Linkit Viron pyöräreissuissujen matkakertomuksiin
2018 pyörämatka jäi tekemättä Ilpon loukattua kätensä
2019 Padisen ympäristö, Rummu, Paldiski2020 Valgan ympäristö ja Latvian Valka
2021 Tallinna ja sen ympäristö2023 Tartto, Luunja ja hiukan Tallinnaa
Näyttää tosiaan tasaiselta ja miellyttävältä pyöräilyalueelta. Ja voi vitsit, tuo eväshetki vaikuttaa ihan mahtavalta. Me ollaan harmillisen laiskoja tekemään eväitä, vaikka nautitaan tuollaisista hetkistä suunnattomasti! Ja hieno tuo kuva kattohaikarasta, itse en ole sellaista tainnut iknä nähdä, vaikka noita pesiä on tullut vastaan valtavasti.
VastaaPoistaVirossa on tosiaan mukavaa pyöräillä, mutta maaseuturetkillä pitää olla eväät mukana, koska kauppoja ei ole joka tien varressa, kahviloista puhumattakaan. Tänä kesänä olivat kattohaikaratkin kadonneet johonkn, koska nähtiin vain yksi pesä.
VastaaPoistaTartto on mahtava kaupunki ja nähtävästi ympäristössäkin riittää vaikka ja mitä. Sama tuli mieleen, kuten Mikolla yllä, että tasaiseltahan tuo näyttää ja siten täydelliseltä polkupyöräilyyn. Yhdessä kuvassa liikennemerkissä seisoo sana "eravaldus". Se taisi tarkoittaa yksityisaluetta, eikä erävaellusta :D
VastaaPoistaEravaldus on tosiaan yksityisalue eikä lahtöpaikka erävaellukselle. Se on opittu vuosien aikana Viron tasaissa, mutta mielenkiintoisissa maastoissa pyöräillessämme.
VastaaPoista