keskiviikkona, lokakuuta 23, 2019

Kazakstan Šymkent – Taraz 2019

Yksi Keski-Aasian kiertomatkan kohokohdista oli osuminen paikalle, kun meneillään oli paikallinen kokpar ottelu Kazakstanissa.  Se on eräänlaista hevospooloa, jota pelataan päättömällä vuohen ruholla. 

Ensimmäisen kerran saavuimme Kazakstaniin lauantaina 5.10.2019 puolen tunnin ajomatkan päässä Uzbekistanin Tashkentista. Kummallakin puolella rajaa passeja näytettiin useampaan kertaan ja kävelyäkin harrastettiin autojen välissä, koska bussi ei päässyt aivan rajaporttien viereen. Silti koko ryhmän rajanylitys sujui 45 minuutissa. Kazakstanin puolella tuli otettua kuvia mm. rennosti makoilleista koirista vaikka rajavyöhykkeellä ei saisi valokuvata.   

Bussissa oli naispuolisen paikallisoppaan ja bussikuskin lisäksi myös miespuolinen opas ja apumies / varakuski.  Kuulimme oppaalta faktoja maasta:  Kazakstan on pinta-alaltaan Keski-Aasian suurin valtio 2,7 miljoonaa km2. Väkiluku on 18 miljoonaa ja 67 % väestöstä on kazakkeja, 18 % uzbekkeja, 10 % venäläisiä ja loput kuuluvat yli 130:een eri ryhmään.   Naapurimaat ovat pohjoisessa Venäjä, idässä Kiina ja etelässä Kirgisia, Uzbekistan sekä Turkmenistan.  Keskiansio on 300 USD/kk mutta pääkaupunki Nur-Sultanissa (entinen Astana) ansiotaso on jopa 800 – 1000 USD/kk. Kyrillisistä kirjaimista ollaan siirtymässä latinalaisiin. 

Oppaat kertoivat myös kansallisruoista, joita ovat esim. baursak ”donitsit” pienet kuohkeat rasvassa keitetyt sämpylät, joissa ei ole täytettä.  Näitä herkkuja saatiinkin joka aterialla.  Kuivatusta raejuustosta tehdyt suolaiset pallot ovat myös suosittuja  Joka aterialla syödään lihaa ja pilahvi/plov (liha, riisi, vihannekset) on suosittua, samoin kumissi, joka on hapatettua hevosen tai kamelin maitoa.  
Lähestyimme maan kolmanneksi suurinta kaupunkia Šymketiä, joka oli tärkeä solmukohta silkkitien varrella. Kuulimme, että luonnonvaraiset tulppaanit ovat kotoisin tältä alueelta ja tulppaani onkin kaupungin symboli.  Karjanhoito on edelleen tärkeä elinkeino ja olikin hauskaa nähdä tien vieressä hevospaimen nauta- ja lammaslaumansa kanssa. 
 



Šymkent on tärkeä teollisuuskaupunki, jonne siirrettiin sodan aikana teollisuuslaitoksia. Kaupungin keskusta eli ns. vanha kaupunki on rakennettu NL:n aikana.  Uusi kaupunki on rakennettu vuoden 1991 jälkeen ja lähiöt ovat uusia vuoden 2000 jälkeen rakennettuja.
Teimme pienen kävelykierroksen vuonna 2011 avatussa Itsenäisyyden puistossa, josta oli hyvä näköala kaupunkiin.  Puiston kivipaasissa oli kaiverrettuna itsenäisyyden alkuvuosina saavutettuja tärkeitä edistysaskeleita. 
 
Puiston jäätelötötterön mallinen monumentti kuvasti 137 kansakuntaa, jotka elävät sovussa Kazakstanissa yhteisen jurtan alla.  

Kazakstanin lipun sininen kuvastaa taivasta, keltainen aurinkoa ja sen polttaamaa maata ja kotka kansaa, joka haluaa olla vapaa. 
 
Rahaa menimme vaihtamaan kadulle, jonka varrella oli useita rahanvaihtopisteitä.  Se oli mielenkiintoinen operaatio.  Kävin useammassa rahanvaihtopisteessä ja tarjosin vaihdettavaksi eri suuruisia määriä dollareita tai euroja.  Vaihtaminen ei onnistunut, koska toimipisteissä ei sattunut olemaan sopivaa summaa pientä rahaa.  Minut ohjattiin aina seuraavaan rahanvaihtopisteeseen.  Lopulta onnistuin vaihtamaan 12,- USD ja sain 4655,- paikallista tengeä.  Paikallista rahaa emme täälläkään tarvinneet kuin wc-maksuihin tai mahdollisiin kahvi- tai virvoitusjuomaostoksiin, joten saamani paikalliset rahat riittivät  hyvin. 

Paikallisopas jatkoi yleisten asioiden kertomista.  Pääuskonto on islam, mutta maassa on uskonnonvapaus ja pukeutuminen on modernia. Maassa on mm. korealaisia ja juutalaisia ja eri uskontokunnille on omat kokoontumispaikkansa. 

Kazakstanilaiset juhlivat paljon ravintoloissa.  Siellä juhlitaan häitä, syntymäpäivä, lasten syntymäjuhlia jne.  On olemassa paljon isoja ravintoloita, joissa näitä juhlia vietetään.  Pienissä häissä on 100 vierasta ja isoissa häissä jopa 800 vierasta.  
 


Lounaan nautimme alueella, jossa ympäristössä oli useita juhliin soveltuvia ravintoloita. Lounaspaikkamme Grand Bereke complex oli yksi tällaisista.  Rakennus oli hauskasti sisustettu ja ruoka-annokset olivat herkullisia, valtavan kokoisia ja kauniita.  Harmiksemme yksi salaateista oli kostutettu majoneesikastikkeella ja kerroin paikallisoppaalle, että emme uskalla syödä sitä vatsavaivojen pelossa.  Hetken kuluttua pöytään tuotiin toisenlaista salaattia ilman majoneesia.  Useimmat meistä joutuivat jättämään myös osan pääruoka-annoksesta syömättä, koska annos oli aivan liian iso. Jälkiruoaksi oli vielä valtava kermakakkupala ja se jäi syömättä tosi monelta.  Onneksi ravintolassa oli taidettu tottua tällaiseen, sillä poistuessamme sieltä, näimme kuinka kakkupaloja siirrettiin muovirasioihin ilmeisesti henkilökunnan kotiin vietäväksi eikä heitetty roskiin. 
 
Kaupungista poistuessamme näimme rakenteilla olevia uusia lähiöitä ja opas jatkoi juttelua.
Valtio omistaa osan maasta, mutta osa on myyty yksityisille.  Se voidaan ottaa takaisin valtiolle, jos sitä ei viljellä tai sille ei rakenneta tai käytetä johonkin tuotantoon.  Puuvillaa viljellään lähellä Uzbekistanin rajaa, mutta täällä sen keräys tapahtuu koneella. 
 
Uusi Silkkitie maantie on rakennettu Länsi-Kiinasta Eurooppaan Kazakstanin ja Venäjän läpi vuosina 2012 – 2014.  Turismi Kazakstanissa on jakautunut kolmelle alueelle: Pääkaupunki Nur-Sultaniin, joka on huippumoderni ja mallina on käytetty Dubaita,  Almatyyn ja tämän entisen pääkaupungin ympärille vuoristoon, jossa on mm. vanha Medeon luistelukeskus sekä etelään Symkentiin. 
Maisemat tien varrella olisivat ansainneet hiukan kännykkäkameraa paremman taltiointivälineen.

Aikoinaan koko Keski-Aasia oli nimeltään Turkestan ja Türkistan niminen kaupunki on eteläisessä Kazakstanissa reilun 150 km:n päässä Šymkentistä pohjoiseen. Siellä on mausoleumi, jota ei kuitenkaan ole kunnostettu kuten Buharassa ja Samarkandissa emmekä käyneet siellä. 
 
6000 vuotta sitten hevoset kesytettiin Keski-Aasiassa.  Enää siellä ei ole villihevosia vaan vapaana laiduntavat hevoset kootaan iltaisin yhteen. Lapsia ei opeteta ratsastamaan vaan he osaavat taidon ”geneettisesti”.  Mukana olleen miesoppaan kerrottua tämän satuimmekin näkemään tien oikealla puolella kymmeniä hevosia ratsastajineen. Pysäytimme bussin ja opas meni kysymään saammeko tulla ulos ottamaan valokuvia. 
 



Meneillään oli kokpar / kok boru / kupkari / buzkashi ottelu, joka on Keski-Aasiassa hyvin suosittu hevosurheilulaji.  Siinä kuljetetaan päätöntä, sisuskalutonta ja sorkatonta vuohen, lampaan tai vasikan ruhoa ja yritetään viedä se hevosen selässä maaliin.  Kaikki taistelevat kaikkia vastaan. Naiset eivät perinteisesti saa olla kilpailupaikalla, mutta me saimme tulla ulos valokuvaamaan. Talvikaudella tätä hevospeliä pelataan kylissä joka viikko. Hevoset ovat kastroimattomia. Vuohi tms. jolla on pelattu, tuodaan voittajan kotiin ja siitä tehdään ruokaa.  Voittaja järjestää seuraavan viikon kilpailun. Hänelle tuodaan rahaa kilpailun järjestämiseksi.  Jokaisesta maalista saa palkinnon.  Se voi olla 20 USD tai käytetty I phone tms.  Kilpailu voi kestää kolmekin tuntia.  Ilmeisesti virallinen kilpailu kestää 2 x 20 minuuttia, sillä tällaisetkin luvut olin kirjoittanut muistiin.  
Ohitimme myös sipulipellon, jossa sato oli korjattu ja odotti kuljetusta myytäväksi. 
 
Ennen Taraziin saapumista kävimme vielä Aisha Bibi mausoleumeilla,  joihin liittyvä kansantaru löytyy linkin takaa.  

Opas kertoi, että Tarazissa on 300 000 asukasta.  Siellä on mm. sokeritehdas ja kemikaalitehdas, jossa valmistetaan pesuaineita.  Terveydenhoitoon ja koulutukseen kiinnitetään maassa huomiota ja urheilulajeista suosituimpia ovat tälläkin nyrkkeily ja paini sekä naisille voimistelu.  Tennis on myös suosittua, koska se oli ensimmäisen presidentin harrastus.  
Koulua käydään 9 + 2 vuotta ja sen jälkeen voi mennä yliopistoon.  Sinne pääsee ilmaiseksi opiskelemaan, jos on saanut tarpeeksi pisteitä, muuten opiskelusta joutuu maksamaan. 
 

Illallinen nautittin Tarazissa venäläistyylisessä ravintolassa.  Tarjolla oli maukkaita salaatteja ja keittoa smetanan kera sekä paistettua kanaa ja vihanneksia.  Saimme myös maistaa kumissia. 
 


Matkaohjelmassa oli hotelimme nimeksi mainittu Zhambyl, mutta ohittaessamme pimeänä olevan hotellin olimme jo kuulleet, että asummekin seuraavan yön hotelli Nursayassa. Hotellin eteen päästyämme menimme tavalliseen tapaan vastaanottamaan laukkuja bussin tavaratilasta, mutta niitä ei näkynyt.  Laukut oli jo ehditty viedä hotellin aulaan bussin runsaan ”henkilökunnan” toimesta. Niinpä olimme Ilpon kanssa viimeisten joukossa noutamassa huoneemme avainta.  Saimme avaimen numero 501 ja hissi vei vain neljänteen kerrokseen.  Mielessä oli muutama ärräpää, kun raahasimme portaita pitkin laukkujamme rakennuksen viimeiseen kerrokseen.  Avatessamme huoneen oven ei naurusta ollut tulla loppua, sillä saimme noin 140 m2 suuruisen huoneiston, jossa oli valtava olohuone, sauna, suihkuhuone ja saunan pukuhuone kalusteenaan toistakymmentä tuolia ja olihan siellä parivuoteella varustettu makuuhuonekin sekä wc.  Kyllä näissä tiloissa mahtui yhden yön viettämään.
 


Sunnuntaina 6.10.2019 tein aamiaisen jälkeen pienen kävelyretken hotellin ympäristössä ja kuvasin hotellin ja ulkoa päin hienon näköisen bussimme. Sen ikkunat pidettiin puhtaina, jotta kuvia saattoi ottaa matkan varrella.  Valitettavasti bussi oli kuitenkin nähnyt jo parhaat päivänsä.  Äänentoistolaitteet eivät toimineet ja bussiin tuotiinkin eilen heti alkumatkasta irrallinen kovaääninen ja siihen kuuluva langaton mikrofoni, jotta oppaiden puhe saatiin kuulumaan.  Muita ongelmia ilmeni myöhemmin. 

Matka jatkui ja kuulimme, että Taraz oli eri kulttuurien keskus ja yksi Keski-Aasian vanhimmista kaupungeista.   Se juhli tämän vuosisadan alussa 2000-vuotista olemassaoloaan.  Yksi suurimmista kiinalaisen Tang-dynastian ja arabialaisen Abbasidien kalifaatin välisistä taisteluista käytiin 700-luvulla Tarazissa.  Kiinalaiset hävisivät ja Tang-dynastian pyrkimykset laajentua alueelle loppuivat siihen.  
Päivän ensimmäinen tututustumiskohde oli ”Ancient Taraz Archaeological Park and Museum” 
Sitä ei oltu mainittu matkaohjelmassa eikä sitä löytynyt googlen kartalta helposti vaikka kännykkäkuvissa näkyi sijainti.  Ajauduin Tripadvisor-sivuille ja sieltähän tämä argeologinen puisto ja museo löytyivät sekä kaksi venäjänkielistä arvostelua.  Lisäsin sinne muutaman kuvan ja pakollisen yli 100 merkin arvostelun.  Runosuoni ei kukkinut suomeksi saati ulkomaan kieliksi. 
1000 – 1200-lukujen pienet öljylamput yläkuvassa olivat kuin kotona olevat Arabian Storybirds kermakot (Design Kati Tuominen-Niittylä 1990-luku). Näiden takia jäi museo hyvin mieleen. 

Ulkona olleet hamamin jäänteet olivat löytyneet, kun alueelle oli ruvettu rakentamaan kauppakeskusta. 
 



Noin 30 km itään Tarazista kävimme vielä Akyrtasissa, jota kutsutaan Kazakstanin Stonehengeksi.  205 x 280 metrin alueella on labyrinttimaisia jäänteitä .  Ei tiedetä onko alueella sijainnut arabien palatsi vai buddhalainen temppeli eikä tidetä kuinka punertavat kivet on tuotu 4 kilometrin päästä vuorilta.  Kesällä alueella käy paljon shamaaneja ja muita ihmeisiin uskojia.  Esimerkiksi sydämenmuotoisella kivellä lepääminen parantaa sydänsairauksista. 
 
Osan matkasta päätieltä Akyrtasiin jouduimme menemään pikkubusseilla, koska iso bussimme ei olisi mahtunut maantiesillan ali.  Pysäköintipaikalla tuli kotoinen olo, kun toisen bussi takaikkunassa luki:" Prostyle erikoisajoneuvo".  Paikalliset kuljettajat hieman ihmettelivät, kun kaikki kävivät kuvaamassa bussin takaosaa. 
WC-pysähdyksiä koko kiertomatkan aikana tehtiin tarpeen mukaan ja suuri osa wc-tiloista oli kuvan kaltaisia.  Tämä sattui olemaan ainoa, jossa eriöitä oli vierekkäin koko ryhmän naisille, mutta ovimateriaalissa oli säästetty. 

Matkalla lounaalle opas kertoi kazakstanilaisista nimistä.  Pojille annetaan nimi, joka tuo rikkautta tai liittyy hallitsijan tai voimakkaan eläimen nimeen. Tyttöjen nimet kuvaavat kauneutta ja päättyvät usein kirjaimiin gul, joka tarkoittaa kukka. 
 



Lounas syötiin Merkin kaupungissa Jasmine kafe nimisessä ravintolassa.  Nyt nautimme ensimmäisen aterian ilman alkukeittoa, tarjolla oli salaatti, pääruokana lihaa ja juustoa riisin kera  sekä jälkiruoaksi hedelmiä, leivonnaisia ja teetä, jota saatiinkin kaikkialla aterian päätteeksi. 
Matkakumppani nappasi minusta kuvan kännykälläni muistoksi reissusta. 

Matkalla Kirgisian rajalle miespuolinen paikallisopas kertoi Kazakstanin luonnosta.  Ilmaston lämpeneminen on havaittu täälläkin.  Opas oli työskennellyt useita vuosia puistonvartijana kansallispuistossa. Maassa on 10 kansallispuistoa ja 15 luonnonpuistoa.  Vanhin luonnonpuisto on vuodelta 1949. 
Ilpo teki FB-päivityksen, jonka lainaan tähän:  ”Oppaan mukaan maan ylpeys, äärimmäisen uhanalainen saiga-antilooppikanta on toipumassa. Aikoinaan antilooppeja vaelsi miljoonia Euraasian aroilla. Nykyään lajia tavataan Venäjän Kalmukissa ja Mongoliassa. Pääosa kannasta on Kazakstanissa, noin 300 000 yksilöä. Salametsästys oli koitua antiloopin kohtaloksi. Vastenmielistä metsästystä harjoitettiin jopa moottoripyörillä. Kiinalaiset himoitsivat urossaigan taikasarvia. Oman saiga-antilooppinsa he onnistuivat tappammaan jo 60-luvulla. Salametsästyksen lisäksi saigan riesaksi tuli kumma tauti. Kazaksanissa kuoli neljä vuotta sitten antilooppeja lyhyessä ajassa 150 000. Syyksi on varmistumassa hengitystietulehdus. Antiloopin vastustuskykyä oli heikentänyt kostea sää. Saigan ampumisesta voi saada nykyään 7 vuotta vankeutta.”

Ohitimme peltoja, joilla tehtiin syystöitä ja osassa olivat maissit vielä keräämättä.  Opas kertoi 
Kazakstanin hienoista luontokohteista, joita ovat vuoret ja joet.  Eläimistä lumileopardi on uhanalainen, sitä on jäljellä koko maailmassa vain noin 2500 yksilöä.  NL:n tiedemiehet jakoivat aikoinaan elämet hyödyllisiin ja hyödyttömiin ja lumileopardi kuului hyödyttömiin, niinpä niitä tapettiin 1950 – 1970 luvuilla.  Nykyään Kazakstanin luonnonpuistoisa on jäljellä noin 130 yksilöä.  Riistakameroiden kuvissa on nähty niiden poikasia ja toiveissa on, että kanta elpyy. Vuorilla on myös ruskeaa karhua (blond) ja susia, joita yritetään suojella.  Siellä on myös isoja peuroja, villisikoja, hirviä ja mufloneita (villejä lampaita).

Araljärven ongelmista kuulimme täälläkin, sehän on sekä Kazakstanin että Uzbekistanin alueilla.  Järven pinta-ala on pienentynyt puuvillan viljelyyn tarvittavan kastelun takia. Kazakstan yrittää ennallistaa järveä, mutta ongelmana on suola, jota on kasaantunut tonneittain järven pohjalle. 
 
Tie kulki aivan Kirgisian rajan vieressä.  Näimme raja-aidan ja tarkkailutorneja.  

Oppaat kertoivat täälläkin Neuvostoliiton ajoista. Niinä vuosina saatiin koulut, sairaalat ja rautatiet eikä ollut tarpeen taistella palkoista tai asunnoista, sillä ne kuuluivat samanlaisina kaikille.  Ihmiset ajattelevat, että entiset ajat olivat sittenkin hyviä.  

Ennen Kirgisian rajaa jouduttiin bussi pysäyttämään pariin kertaan, sillä jäähdytysjärjestelmä kaipasi vettä ja sitä haettiin kanisterilla jostakin tien varrelta. Epäselväksi jäi oliko siellä vesipiste vai löytyikö ojasta sopivaa vettä.  Rajalle kuitenkin päästiin ja matka jatkui Kirgisian Biskekiin. 

Lisää valokuvia Kazakstanista löytyy Metkaamatkustelua.kuvat sivustolta.

Matkakertomukset muista kohteista  Albatrostravelin kierrokselta "Sovjetistan - viisi Keski-Aasian valtiota" ovat linkkien takana:
Kirgisia Biškek
Kazakstanin Almaty 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti