lauantaina, lokakuuta 19, 2019

Tadžikistan Khujand 2019

Tadžikistan eroaa muista Keski-Aasian valtioista sekä kulttuuriltaan että kielellisesti. Siellä puhutaan tadžikkia, joka on yksi persian/farsin murteista, jota puhutaan myös Iranissa ja Afganistanissa. Maan pinta-alasta (143 000 km2) 93 % on vuoristoa. Etelässä rajanaapurina on Afganistan, lännessä Uzbekistan, pohjoisessa Kirgisia ja idässä Kiina. 
Torstaina 3.10.2019 saavuimme Tadžikistaniin Uzbekistanin pääkaupunki Tashkentista.  Kellonaika oli edelleen sama kuin Uzbekistanissa eli UTC+5. Matkanjärjestäjä oli hankkinut meille etukäteen e-viisumit, joista meillä oli mukanamme paperikopio. Rajamuodollisuudet hoidettiin sujuvasti ja vastassa oli bussi ja uusi opas, joka kertoi: Maa on demokraattinen ja itsenäinen,  sunni-islamilaisuus on erillään valtiosta, moskeijaan voi mennä, jos haluaa, vaalit ovat vapaat (sama presidentti on ollut vallassa itsenäistymisestä 1991 lähtien).  Vuosina 1866 – 1888 maa kuului Buharan emiirikuntaan ja sen pääkaupunki oli Buhara. Uzbekistanin rajat vahvitettiin vuonna 1924 ja Tadžikistanin rajat vahvistettiin 1929.  Pääkaupungiksi tuli Dusanbe (Stalinabad vuosina 1924 – 1961). Maan toiseksi suurin kaupunki on Khujand (Leninabad vuosina 1936 – 1991).  Se on yksi Keski-Aasian vanhimpia kaupunkeja, jonka historia ulottuu noin 2500 vuoden päähän.  Se oli yksi merkittävistä silkkitiekaupungeista.  

Korkein vuorenhuippu maan alueella Pamirvuoristossa on Ismoil Somoni Peak 7495 m.  Se oli aikoinaan NL:n korkein vuorenhuippu. Tadžikistanin alueella vuoristossa voi talvella olla pakkasta – 60 astetta ja kesällä  alavilla mailla aavikoilla lämpötila voi kohota + 55 asteeseen. 

Kaupungistuminen alkoi vuonna 1924 etelästä. Perustettiin kouluja ja alkoi teollistuminen.  Rakennettiin teitä ja kerrostaloja.  1940-luvulla alettiin rakentaa yliopistoja ja erilaisia laitoiksia.  Nykyään maahan tullaan ulkomailta opiskelemaan kieliä ja lääketiedettä ( USA, Kiina).  Maassa saattaa olla 300 aurinkopäivää vuodessa.  Siellä on paljon puuvillapeltoja ja tehtaita.  Myös teetä ja riisiä viljellään.  NL:n aikoina puuvilla oli valkoista kultaa. Oppaan kertoman mukaan maassa on myös kultakaivoksia, mutta ei öljyä ja kaasua.    Vesi on tärkeä resurssi. Jokia on yli 900 ja  vesivoimalaitoksia yli 400.  Maa on edelleen maailman köyhimpiä maita.  Ennen vuotta 1950 ei ollut sähköä.  Itsenäisyyden alkuvuosina oli maan eteläosissa sisällissota ja rauhansopimus tehtiin Moskovassa 1996.  
 

Aloitimme Khujandiin tutustumisen lounaalla, mutta sitä ennen paikallisoppaalle kerrottiin kuinka moni halusi ruokajuomaksi olutta tai viiniä.   Nämä juomat käytiin hankkimassa jostain, sillä ravintolassa ei ollut myynnissä alkoholijuomia.  Opas ja matkanjohtaja toivat pullot pöytiin  ja hoitivat rahastuksen. 
 

Ensimmäinen tutustumiskohde oli Leninin patsas ”Victory Parkissa”.  Patsas on siirretty sinne ”Somoni Parkista”, jossa on nykyään Ismoil Somonin (850-905 jaa) patsas. 
 
Seuraavaksi olisi ollut vuorossa Timur Malikin moneen kertaan tuhottu ja uudelleen rakennettu linnoitus, jossa on nykyään historiallinen museo.   Se oli jostain syystä suljettu.  Tyydyimme kuuntelemaan paikallisoppaan kertomusta maan historiasta museon edessä.  Timur Malik tunnetaan rohkeista, mutta lopulta epäonnistuneista yrityksistä puolustaa Khujandia mongolien hyökkäyksiä vastaan vuosina 1219-1220.   
Kiertelimme myös viereisessä puistossa.  Kolme nuorta tyttöä tuli juttelemaan kanssamme englanniksi. He olivat kiinnostuneita kuulemaan mitä mieltä olimme maasta ja miten esim. suomalaiset nuoret eroavat heistä.  Sanoin, että yksi ero on kaikilla tadžikistanilaisilla naisilla ja tytöillä olevat pitkät hiukset.  Tytöt kertoivat, että pitkät hiukset liittyvät uskontoon, hiuksia ei saa leikata. Tätä asiaa en ole aikaisemmin huomioinut.  Noin 15-vuotiailla tytöillä oli  koulupuvut, polviin ulottuva tumma hame, valkea paita ja tumma villatakki, mutta ei huivia päässä.  
Läheisellä penkillä istui pari naista, joilla oli värikkäät kukalliset leningit ja huivit päässään.  Täälläkin taitaa olla tapana, että naimisissa olevilla naisilla on pää peitetty huivilla. Ilpo olisi halunnut mennä kuvattavaksi naisten kanssa samalle penkille, mutta taisin vastustaa ajatusta.  Hetken kuluttua yksi ryhmämme jäsenistä istahti naisten viereen ja kuvia otettiin useampaan kännykkäkameraan. 


Nyt olikin jo aika lähteä kohti hotellia.  Etukäteistiedoissa kerrottiin, että hotellimme on Firuz osoitteessa 223 Lenin street kaupungin keskustassa, mutta meidät vietiin Kairakumin tekojärven rannalle lomahotelli Firuziin.  Näytti siltä, että olimme hotellin ainoat asiakkaat, mutta se ei meitä haitannut. Illallinen nautittiin hotellissa. 
 
Perjantaina 4.10.2019 kännykkä herätti meidät tuntia aikaisemmin kuin oli ollut tarkoitus.  Se oli siirtynyt Kirgisian aikaan (UTC+6), sillä olihan Kirgisian raja etelässä parinkymmenen kilometrin päässä. Hauska yksityiskohta aamiaisella olivat Valion Viola sulatejuustopalat.   
 





Ensimmäinen tutustumiskohteemme oli Arbobin kulttuuripalatsi, jonka rakennutti 1950-luvulla Urukhojaev, suurten maatalouskollektiivien johtaja. Palatsi oli saman tyylinen kuin Pietarhovi entisessä Leningradissa nykyisessä Pietarissa. Rakennus toi aikoinaan tulevaisuuden kansalle, sen tarkoitus oli tarjota kansalle kokoontumis- ja vapaa-ajantiloja. Maan ensimmäinen ja edelleen virassa oleva presidentti Rahmon tuli tänne vuosina 1992 – 1997 yrittäen ylläpitää rauhaa TV-ja radiopuheiden avulla, kun etelässä oli heimoryhmien välinen sisällissota. 
Maan itsenäistyttyä saivat tadžikistanilaiset kolhoosien maat käyttöönsä, mutta maksavat veroja tuotosta.  He voivat kasvattaa mitä haluavat.  NL:n aikaiset tekstiili ym. tehtaat on suljettu, mutta rapistuvat rakennukset ovat  edelleen jäljellä. 






Seuraava tutustumiskohteemme oli 1100-luvulla eläneen ihmeidentekijä sheikki Muslihiddin muistomerkki ja rakennuskompleksi, johon kuuluu moskeija, minareetti sekä vanhoja hautapaikkoja mm. Muslihiddin mausoleumi.  Nämä sijaitsevat kaupungin keskusaukiolla Panjshanbe-basaarin vieressä, joka on yksi Keski-Aasian suurimmista katetuista toreista.  Sinne tulee myyjiä myös naapurimaista.  Aukion yhdellä laidalla oli myös uudempi ostoskeskus.  Täällä oli hiukan aikaa kuljeskella itsekseen, katsella ympärilleen ja tehdä tuliaisostoksia. Hauska yksityiskohta naisten pukeutumisessa olivat pitkät värikkäät leningit ja niiden alla samasta kankaasta tehdyt pitkät housut, jotka vilkkuivat leningin helmojen alta.
Ilpo sai kaksi uutta hattua yhteensä 3:lla dollarilla. Paikallinen raha oli jäänyt vaihtamatta.

Lounaan söimme samassa ravintolassa kuin eilen ja tämä olikin ainoa kerta koko kiertomatkan aikana, kun söimme useamman kerran samassa ravintolassa.  
Lounaan jälkeen lähdimme takaisin kohti pohjoista ja Uzbekistanin Tashkentia.  Matkalla ohitimme rakenteilla olevia kyliä.  Opas kertoi, että talot on rakennettu hiljattain ostetulle maalle.  Niihin ei välttämättä tule vielä vettä eikä sähköä eikä niissä asuta. Niihin saaatetaan muuttaa myöhemmin. Tadžikistanilaisia työskentelee nykyään Venäjällä 2 miljoonaa, mutta he palaavat ehkä myöhemmin takaisin. Oppaamme oli asunut Venäjällä kaksi vuotta, mutta palasi sieltä, koska halusi asua oman kansan keskuudessa.  

Lisää valokuvia löytyy Metkaamatkustelua.kuvat sivustolta.  
Matkakertomukset muista kohteista  Albatrostravelin kierrokselta "Sovjetistan - viisi Keski-Aasian valtiota" ovat linkkien takana:



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti