Luukin ulkoilualue Nuuksion kansallispuiston kupeessa

Elokuinen koiralenkki vei Helsingin kaupungin omistamalle Luukin ulkoilualueelle. Päivikki ystävättären auto jäi Luukin kartanon pysäköintialueelle ja lähdimme kulkemaan kohti pohjoista. Alitimme Vihdintien ja ohitimme kyltin, jossa kerrottiin, että Helsingin abiturientit ja metsäylioppilaat istuttivat alueen puut lähes 60 vuotta sitten.

Luukin alue ollaan mahdollisesti liittämässä Nuuksion kansallispuistoon.  Kansallispuisto perustettiin vuonna 1994 ja sen pinta-ala on noin 5500 - 5600 hehtaaria.  Mahdollinen laajennus kasvattaisi pinta-alaa 3000 hehtaarilla.  

Suomen luonnonsuojeluliitto on antanut lausunnon puiston laajentamisesta,  ovathan Uudenmaan luonnonsuojelupiiri ja Helsingin luonnonsuojeluyhdistys osallistuneet kansallispuiston kehittämiseen jo sen perustamista edeltävistä vaiheista asti. 

Virkistysalueen muuttaminen kansallispuistoksi on kuitenkin otettu vastaan ristiriitaisin tuntein mm. metsästäjien ja suunnistajien keskuudessa.  Asiasta kertoo Länsiväylä-lehti artikkelissaan 13.1.2023.

Me kuljimme seitsemän lammen reitin hiukan soveltaen.

Alkumatkan reitti kulki lähes 60-vuotiaan metsikön siimeksessä leveää polkua pitkin. Metsässä näkyi pienempiäkin polkuja.

Ensimmäisenä ohitimme Hepolammen, jonka kirkkaassa vedessä olemme Heli tyttäreni ja koirien kanssa käyneet uimassa lämpiminä kesäpäivinä jatkamatta kulkemista muille lammille.  Vesi oli peilityyni ja ilma siis tuuleton, joten kaiku vastasi hauskasti koirien haukahduksiin.  Koirat olivatkin aivan ihmeissään vastarannalta kuuluvista äänistä. 

Käärlampi ohitettiin menemättä rantaan, mutta Hauklammen tyyneen pintaan kuvastuivat pilvet ja vastarannan puut niin mukavasti, että kuvia piti ottaa enemmänkin.

Hauklammen pohjoispäästä käännyttiin kohti länttä ja Mustalampea. Polun varressa näkyi runsaasti myrskytuulten luontoon jättämiä merkkejä. 

Mustalampi on suolampi, joten sen rantaan ei ilman kumisaappaita päässyt. Vesi oli noussut jopa lammen läheisyyteen rakennetulle polulle.

Väärälampi ohitettiin taas menemättä rantaan, mutta polun varrella ihailtiin männyn tuulenpesää, joka johtuu kasvupisteen geenivirheestä.

Seuraavana ohitettiin Halkolampi, jonka rannalla oli nuotiopaikka, mutta meillä ei ollut eväitä mukana lenkillä, joten reippailimme paikan ohi.

Halkolammen eteläpuolella ennen Vihdintien alikulkutunnelia oli kauniita eri väristen sammalten peittämiä kalliomuodostelmia, joita kännykkäkuvat eivät valitettavasti pysty toistamaan.

Vihdintien eteläpuolella on Kaitalampi, joka tuntuu olevan tuttu telttaretkikohde monille pääkaupunkiseudun 60- ja 70-luvun nuorille. Olen käynyt siellä usein telttaretkillä nuorena kuten Päivikkikin vaikka emme vielä silloin tunteneet toisiamme. Paikalle pääsi hyvin bussilla Vihdintietä pitkin.

Kaitalammen puolivälin kohdilta käännyimme kohti itää ja Luukin golfkenttää, jonka reunaa seuraten palasimme parkkipaikalle. Näin oli 2,5 tunnin ja reilun yhdeksän kilometrin lenkki tehty.

Alkoi olla lounasaika eikä mukanamme ollut eväitä, joten Päivikki ehdotti, että mennään Juvanmalmin teollisuusalueelle Grilli Safkikseen. Hän oli ollut tässä työmaakuppilassa aikaisemminkin ja kehui paikan hampurilaisia. Eipä tarvinnut pettyä tälläkään kerralla.

Nuuksiossa en ole viime vuosina käynyt kovinkaan usein kuten teimme lasten kanssa puiston suunnitteluaikoina ja puiston perustamisen jälkeisinä alkuvuosina.  Olemme pari kertaa vuokranneet sieltä Tikankolo-kämpän ja viimeksi se tehtiin vuonna 2008.  Siitä käynnistä on olemassa myös blogijuttu. 

Helsinki - ruokamatka viikinkien makujen maailmaan

 

Ruokamatkan viikinkien makujen maailmaan teimme Helsingin City käytävän viikinkiravintola Haraldissa 60-luvun luokkakavereiden kanssa.  Päivämäärä tapaamiselle oli valittu reilu kuukausi etukäteen, jotta kaikki voivat varata sen kalentereistaan hyvissä ajoin. Samalle päivälle sattui sitten entisen presidentti Martti Ahtisaaren hautajaiset Helsingissä ja hautajaiskulkue siirtyi Tuomiokirkosta Hietanimen hautausmaalle samoihin aikoihin tapaamisemme kanssa. Kulkuetta emme onnistuneet näkemään emmekä edes kaikkia tapaamiseen ilmoittautuneita, sillä korona ja muut syksyn taudit verottivat osallistujamäärää. 

Meitä saapui ruokailemaan viisi luokkakaverusta, jotka muistelimme kouluaikoja ja myös kesätyöpaikkoja, joissa olimme kouluaikoina.  Luimme kaikki "pitkää saksaa" ja olimmekin olleet Saksassa erilaisissa kesätöissä, kuten monet koululaiset niihin aikoihin.  Pari tytöistä oli sairaalassa siivoamassa, yksi oli Itä-Saksan puolella kylpyläkaupungissa suomalaisten terveysmatkalaisten matkanjohtajana toimineen sisarensa suhteiden avulla ja me Helsingin Hermannissa asuneet ystävykset olimme Frankfurtin rautatieasemalla ensin elintarvikekioskissa myyjinä kunnes siirrtyimme myymään jäätelöä pienistä kärryistä pysähtyniden junien matkustajille. Viikinkiravintola Harald oli ennestään tuttu vain yhdelle.  

Ravintolassa oli alkuiltapäivästä hämyinen mutta rauhallinen tunnelma.  En ollut käynyt siellä koskaan aikaisemmin vaikka se sijaitsee keskeisellä paikalla City käytävässä Rautatieaseman ja Stockmannin tavaratalon välissä.  Paikka olikin valittu hyvän saavutettavuutensa takia, sillä asuuhan osa meistä stadin tytöistä nykyään jopa junamatkan päässä Helsingistä. Ravintolan sisustuksessa oli viikinkiajan tunnelmaa raskaine puuhuonekaluineen ja savisine astioineen.

Ravintolan annokset ovat reilun kokoisia ja painottuvat liharuokiin, mutta kasviksia ja kalaakin on saatavissa, kuten a la carte menussa näkyy. Annokseni Freyan kasvispyörykät sisälsi herne-kasvispyöryköitä, pistokauraa, paahdettuja kurpitsansiemeniä, uunijuureksia, tomaatti-salvia kastia, suolakurkkua ja pikkelöityä punakaalia. Annos oli makuuni hiukan kuivahko, kastia eli kastiketta olisi voinut olla enemmänkin pistokauran kanssa nautittavaksi.

Tarjoilija suositteli Linnanherran lammasta ja sellainen annos tuotiinkin parin luokkakaverin eteen. 

Tervetuliais- sekä illan päätösjuomaksi otimme koko porukalle pullolliset espanjalaista pinkkiä kuohuvaa Provetto Roséta.  En ole viinien tuntija enkä erota erilaisia makuja, mutta tämä oli miellyttävän tuntuinen juoma.

Kahvimukillisen kanssa nauttimani jälkuruoka Borghildin suklaakakkua korvasi pääruoan makupuutteet tai oli jopa sellaista herkkua, jota olisin voinut nauttia muutaman annoksen pääruoan vaihtoehtona :). Annos sisälsi maitosuklaamoussella kuorrutettua suklaakakkua, vadelmasorbettia, hunaja- ja marjarouhetta sekä vadelmakastiketta.

Useampi tunti hurahti ravintolassa ja poistuessamme huomasimme ulko-oven vieressä kyltin, jossa kerrottiin, että samassa talossa oli aloittanut Suomen ensimmäinen yleinen ammattikoulu vuonna 1899.  Muistan hyvin Vallilan ammattikoulun 1950-luvun puolivälissä valmistuneet rakennukset Sturenkadun varrella, asuinhan lapsuuteni ja nuoruuteni Vallilassa ja Hermannissa. 

Ravintolan ulkopuolella City-käytävässä otimme vielä selfien koko porukasta ja perustimme WhatsApp-ryhmän kuvien jakamiseksi ja seuraavien tapaamisten järjestelemiseksi.