perjantaina, tammikuuta 15, 2021

USA – Kanada 1976

Nuoren Ilpon sensuroimattomia matkapäiväkirjamerkintöjä ensivierailulta suuresta maailmasta,  bussimatkalta New Yorkista Kanadan halki Brittiläiseen Kolumbiaan ja takaisin Montrealin kautta New Yorkiin.  Yhteensä 5 vuorokautta bussissa.  Muistiinpanoja ei ole kirjoitettu ajatellen, että ne julkaistaisiin joskus kaikille avoimessa internetissä, mutta Ilpon luvalla olen naputellut ne tänne.  

Matkalla ottamani paperivalokuvat  ja ostetut postikortit on kuvattu puhelimella ja siirretty Metkaamatkustelua.kuvat  Kanada & USA 1976 arkistoon.  Kuvatekstit on kopioitu kuvien takaa. Osan kellastuneista tähän lisäämistäni kuvista olen muuttanut mustavalkoisiksi.  Ilpon kuvaamat toistakymmentä rullaa dioja (36 kuvaa/rulla) odottavat digitointia.  Jutun otsikkokuva "Lake Lousie, Banffin kansallispuisto Alberta" on lainattu netin syövereistä. 



Tähän kirjoittaa Ilpo Kuronen ulkomaan turistiretkistään.  Ensimmäinen tällainen ”trip” was to Canada and USA with Eila and Abe (Eilan täti Aune). 

 

PanAmin kone nousi Seutulasta 5.7.1976  klo 16:30 ja laskeutui hiukan yli 8,5 tuntia lennettyään J.F.Kennedyn lentokentälle New Yorkiin. 

 

Aluksi hiukan muistellaan suomalaismaisemien vilahdellessa Greyhound bussin ikkunan ohitse. Olemme jo bussissa 8.7.1976 Kanadassa Ontariossa hiukan jälkeen Sudburyn.  Maisema on kuusen, koivun, haavan ym. lehtipuun muodostamaa sekametsää.  Välillä peltotilkkuja ja ruovikkolampia.  Motellien yhteydessä usein sauna.


Maanantai 5.7. Meidän lentsikka ei ollut erityisen miellyttävä. Boeing 707 oli ahdas, meluisa ja pahan hajuinen. Kaikilla asemilla odoteltiin milloin mitäkin.

New Yorkiin päästyä ensimmäisenä iski luja helle, liki 30 astetta ja sen päälle vielä ilman korkea kosteus, johon yhdistyi saasta.  Toiseksi vetelät etupäässä neekerit, joita istui, makasi, ym. siellä täällä terminaalissa toimettoman näköisinä.  Loputtoman odotuksen jälkeen päästiin USA:n 200-vuotisjuhlien jälkeisen päivän ruuhkaan, joka vei meidät hotelliimme Abbey Victoriaan Manhattanin sydämeen.  

Kyseinen hotelli oli nähnyt suuruutensa päivät muutamia kymmeniä vuosia sitten. Ei mitään erityistä moitittavaa, paitsi yleinen tunkkaisuus.  Illalla käytiin syömässä kalliit hampuriliset.  Pieni kierros antoi jo tuntuman Yorkiin.  Minun nukkumisesta ei tullut kuumuuden ym. takia mitään. Jo toinen yö ilman unta. 

 

Tiistai 6.7. aamulla alkoi päivä varhain toast, bacon and eggs and tea breakfastilla.  Sitten käveltiin Manhattanilla.  Keski- ym alemmat luokat olivat menossa töihin kävellen. Etupäässä keski-ikäisiä miehiä, joilla harmaat vyöllä solmitut housut, lyhythihainen paita, solmio ja attasee salkku. Kaupoissa oli samanlaista roinaa kuin Helsingissä.  Pankkeja oli paljon. Rockefeller Center aukio amerikkalaisen mauton. Helvetisti eri ikäisiä kolhiintuneita keltaisia takseja, paha haju ja roskia kadut täynnä.  Maanalaisen höyryjä silloin tällöin sihahti luukuista kadulle. Äänimerkkien ja valomerkkien Walk/Don´t walk lähes merkityksetöntä vaihtelua. 

Hudson riverin puolella todellisia röttelöitä, laskin hajua, rakkeja ja kissoja.  Varmasti sadoittain rottia. Mainosvaloja ym. mainoksia käsittämätön määrä.  Kovalla kiireellä päästiin hiestä märkinä autoruuhkien läpi Circle Lines turistikierrokselle vesibussilla Manhattanin ympäri.


Ellis Island

World Trade Center kaksoistornit

Neukkulaiva, joka oli osallistunut USA:n 200-vuotisjuhlaan 4.7.76

Rockefellerin luovuttamaa maata New Jerseyssä
 

YK:n päärakennus

Kierroksella nähtiin kaikki, mitä näkyy postikorteissa. Mieleen jäi kymmenet ja taas kymmenet helvetin korkeat punatiilislummit, joilla kai yritettiin ratkaista jotain ongelmaa. Korkeiden talojen parvekkeilla näivettyneitä pikku puutarhoja.  New Jerseyn korkeat rakentammattomat rannat / kalliot jylhää erämaata. 

 

Välillä käytiin hotellissa syömässä eväitä ja taas köröteltiin cityssä.  Nähtiin Central Parkissa julkisesti  onanoiva mies, keskellä katua.  Toinen heitti paskat.  Mitä merkillisimmät anarkistit,  uskovaiset ja radikaalit jakoivat lappuja ja ihmisiä oli nyt jo aivan saatanasti. 

 

Vihdoin hotelliin lopen uupuneena nukkumaan. Meikäläisen hönttiolo vain jatkuu.  Ei kunnon ruokaa eikä juomaa.  Kolmas yö uneton.  

Aune ja Ilpo hotellihuoneessa


Keskiviikko 7.7. aamulla helvetinmoisella kiireellä kahdeksannesta kerroksesta (hissi rikki) breakfastille. Sitten taksilla taas sähläämään ja jonottamaan lina-autoasemalle bussilippuja.  

Aune ehti vasta klo 11:30 lähtevään Montrealin bussiin. Piti lähteä klo 10:00. Me jätettiin New York klo 12:01.  Huonovointisuudesta ja inhottavasta säästä ja typerästä jonottamisesta ja kassien kannosta huolimatta erittäin suuresti tajuntaa laajentava kokemus.  

 

New Yorkin jälkeen (cityn) maisemat muuttuivat nopeasti.  Kumpuilevassa jopa vuorisessa suhteellisen rehevässä (ainoastaan lehtipuita) maastossa oli aluksi ihailemista. Sitten muuttui tylsäksi, kun mitään muutosta ei tapahtunut. 

 

Ajoimme reittiä New York – Wayne – Binghamton – Ithaca – Canoga – Tochester – Buffalo – Toronto. Kolmessa viimeksi mainitussa paikassa vaihdettiin bussia ja ostettiin jotain ruokaa. Rochesteriin päästiin mukavasti istuen ison bussin edessä.  Sieltä Buffaloon jonkun dokaavan ja tupakkaa polttavan pienen ukkelin vieressä ja edelleen Torontoon intialaisten ja japsien ym. kansoittamassa bussissa.  

 

Rajalla oltiin aika tarkkoja.  Niagara Falssin jättiläismäinen Clifton hill hupikeskus nähtiin, ei kuitenkaan itse putousta. Torontosta istahdettiin paikkalippujen kera Galgaryyn menevään bussiin, joka lähti klo 00:30 3500 kilometrin taipaleelle.  


Torstai 8.7. Bussi kiitää jo pitkällä Ontariossa. Tie osui juuri Huron järven rantaan.  Sudburyn nikkelikaupunki on ohitettu.  Maisemat jatkuvat kovasti suomalaisina.  Matkavauhti oli bussilla varmaan yli 100 km/ tunti. 3500 kilometrin taipaleeseen menee 2 vuorokautta.  Järvi, jonka pinnalla oli lumpeita, jäi taakse.  


Sudbury Ontario, aamulla 8.7.76

Sault Ste Marie, Superior järven rannalla oli kuin suurennettu Tammisaari. Kylpyläelämää.  Koko tienvarsi Mariesta Thunder Bayhin pitkin Superiorin rantaa oli vuoristoista.  Puita kasvoi aina huipuille asti.  Monet köppyrät olivat pitkiä ja tasalatvaisia.  Puhtaan näköisiä jokia ja kauniita metsäsaaria hiekkaisine rantoineen. Voisi olla mukavaa lomaseutua. Kovasti asumatonta.  Kaupungit hyvin samannäköisiä, ilmeettömiä.   
Sault Ste Marie 8.7.76 

Lähestytään Thunder Baytä 8.7.76

Thunder Bay iltamyöhään 8.7.76

Kolme asiaa ovat täällä valitettavan tavallisia ja väistämättömiä:  kertakäyttöpakkaukset, kuppiloiden vähävaihtoehtoinen ruoka, joka on rasvaista tai makeaa ja idioottimaiset automaattiröykkiöt. Meikäläisen vatsaparka on täysin sekaisin, johtunee juuri ruoasta.  


White Riverissä mitattu Kanadan kylmyysennätys.  72°F eli 72° - 30° = 102 x 0,55 = -56,1°C.

Yön pimeydessä auto kiisi Thunder Baystä Winnipegiin. 


White Riverissä vaihtui bussikuski iltapäivällä 8.7.76

Perjantai 9.7. Winnipeg vaikutti kovasti viihtyisältä, avaraan rakennettu, puistoja, ei röhnää eikä liian korkeita taloja.  Aamuvarkaisesta huolimatta intiaaneja vähäisessä ihmismäärässä useita.   

Winnipeg Manitoba, aamiaispaikkakunta 9.7.76

Winnipegin jälkeen maisema muuttui kokonaan. Laajat tasaiset viljelylakeudet silmänkantamattomiin. Reitti kulki Winnipegistä – Brandon – Virden – Regina – Swift Current – Maple Creek – Medicine Hat – Brooks – Calgary.

Thunder Baysta Calgaryyn matkaa kertyi lähes 2100 km.  Se on hyvä saavutus yhtenä päivänä. Mitä pidemmälle matka jatkui Saskatchewaniin sen harvemmaksi kävi asutus ja karjatilojen osus kasvoi.  

Brandon Manitoba

Regina Saskatchewan lounasaikaan 9.7.76

Saskatchewan preeriat, iltapäivämaisemia 9.7.76

Medicine Hat illan hämärtyessä 9.7.76

Albertassa oli jo täysin puutonta preeriaa.  Ainoastaan asutuksen läheisyydessä oli istutuksia (puita).  Preeria alkoi myös muuttua kumpuilevammaksi.  Sametin pehmeänä, lähes kuumaisena aaltoili maisema. Kuivan vihreänä.  Kuivuuden rikkoi siellä täällä pienehköt lammet (kuulemma lumen sulamisvesiä), jotka olivat paikoin reheviä.  Puolisukeltajia ja sukeltajia näkyi niissä runsaasti.  Joku tiira ja lokki.  Kerran näin ruskean haikaran.  Lekuttelevia Falco-lajin pikkuhaukkoja oli tasaisesti.  Harvemmin Buteon (hiirihaukan) kokoisia vatsasta vaaleita päiväpetoja.  Joku antilooppikin vilahti ohi.  

 

Preerian takana näkyi korkempi vuoristoketju noin 50 kilometrin päässä.  Karja laidunsi kuin ammoin puhvelit. Rancheja näkyi yksinäisinä pisteinä.  Vielä ei ole tottunut korkealla kaartuvaan aurinkoon.

 

Swift Currentista ostimme leipää (kokojyvä), Goudajuustoa, savumakkaraa, tomaattia, tuoremehua, omenoita ja kirsikoita. Päälle juotiin Fantaa ja Spriteä.  Lopuksi bussin pysähtyessä Medicine Hatiin kävin rauhallisesti siistissä wc:ssä ja juotiin teet ja syötiin pullat.  

 

Nyt bussin kiitäessä kaameata vauhtia Calgaryyn kellon ollessa jo 22:30 olo tuntuu oikein mukavalta. Eila nukkuu, ulkona on pimeää (lännessä kuultaa punainen auringonlaskun raita).  Bussi jymisee tasaisesti.  Kaksi tenavaa telmii väsyneesti.  Itselläkin on unelias olo.  Paita on liimautunut hiestä ihoon kiinni.  Bussin ilmastoiti ei aina pelaa.  Ilmankosteus voi olla taas erinomaisen suuri.  Sääli kun ei voi ottaa valokuvia ikkunan läpi.  

 

Matka jakaantuu maiseman puolesta selviin pääjaksoihin. Ontario: metsät, vuoristo. Saskatchevan: asutus, tasanko, preeria.  Alberta: kumpuileva preeria.  Manitoba jäi yön aikana näkemättä.  Niin, valokuvilla, muutamallakin olisi voinut tallentaa helposti perustyypin.  Ja vaikka ollaan ajettu 3000 km eteenpäin ei luonnossa tapahdu läheskään sen luokan muutoksia kuin 1000 kilometrissä Suomessa.  Selittyy tietysti ”päinvastaisilla” menosuunnilla (itä-länsi / etelä-pohjoinen). 

 

Taivaanrannassa sataa, ehtisipä alle niin ilma raikastuisi.  Calgaryyn ei ole enää kuin pari tuntia ja Fieldiin sieltä kolme tuntia. Bussin viimeinen vaihto, neljäs. Erittäin helposti tuntuu matka taittuvan, kunhan vaan saa rytmiin kiinni. Luettavaa voisi olla enemmän. Outoja valoja taivaalla.  Aivan matalalla.  Liekö ukkonen tai army.  

 

Tätä kirjoittelen makaellessa kerrossängyn alasängyllä maanantaina 12.7. odotellessa lähtöä.

Lauantai 10.7. ukkonen aiheutti salamat.  Calgary olikin suuri kaupunki.  Yöllä klo 1:15 jatkettiin Fieldiin.  Bussiäijä sanoi ensin, että tämä on Vancouver express eikä tämä pysähdy Fieldiin. Lupasi kuitenkin jättää.  Bussi olikin valtavasti myöhässä ja ehtiäkseen ajallaan se joutui ajamaan yi 80 mailia tunnissa (lähes 129 km).  Ei siinä muuten mitään, mutta me olimme korkealla vuoristossa mutkaisella tiellä.  Nopeusrajoitukset oli 45 mailia tunnissa.  Istuimme ensimmäsillä penkeillä.  Tunnelma oli kuin vuoristoradassa.  Pimeä bussi ja auton valot pimeässä vuoristossa.  Fieldissä hypättiin pois ja Paul Niemi (Eilän tädin mies) oli meitä vastassa.  Ajettiin vajaa kilometri ratojen vieressä olevaan punatiiliseen matalaan taloon.  

 

Niemen perheen kotitalo radan vieressä

Ensivaikutelma oli lähes tyrmäävä.  Saimi emäntä  heräsi hämärän näköisenä.  Sekarotuinen koira, kissa, sokeria kipossa, eri pari kupit.  Minulla oli käsitys, että me saatais oma pieni nätti rauhallinen huone.  Me jouduttiin pieneen sotkuiseen koppiin, jossa oli kerrossänky eikä paljon muuta. Epämääräiset sänkyvaatteet.  Sekavantuntuisesti mentiin nukkumaan.  

 

Lauantai 10.7. aamulla selvisi, että talossa on paljon väkeä.  Kolme Saimin ja Paulin poikaa, Eilan serkkuja.  Nuorin on Jori (Jerome), keskimmäinen Allan ja vanhin Roy.  Paulin poika Wayne ensimmäisestä avioliitosta oli käymässä vaimonsa ja poikansa kanssa ja sitten vielä Royn girlfriend.  Paulin poika perheineen oli tullut yllättäen, mikä aiheutti meidän joutumisen koppiin. 

 

Koko perhe eli rautateistä (huoltotöistä).  Perhe osoittautui aika pian mukavaksi.  Mitään erityistä kuria ei ollut, kaikki teki mitä tykkäsivät. Oli hyvä henki.  

 

Aamupäivällä lähdettiin pikku retkelle, minä, Eila, Saimi ja ajajana Allan. Käytiin Fieldin lähellä Yohon kansallispuistossa Natural Bridgen koskella, Lake Emeraldilla, Takakkaw Fallsilla (Kanadan korkein putous, 6. Korkein maailmassa) ja katseltiin korkeassa vuoren seinämässä olevia vanhoja kaivoksia.  Jylhiä on maisemat. Turisteja oli tuhansia, kaikilla autot.  Mieluimmin olisin lyönyt repun selkään ja lähtenyt ylös vuorille.  Mutta hyvä näin. Illalla syötiin rautua, otettiin kaljaa, oli partyt.  

Yoho National Park BC

Emerald Lake yoho National Park BC

Emerald Lake Yoho National Park

Yoho National Park Natural Bridge

Yoho National Park Takakkaw Falls ja Eila

Yoho National Park, Takakkaw Falls BC

Sunnuntai 11.7. Aamulla syötiin ja lähdettiin sitten Lake Louiselle, Waynen vaimo ajoi.  Ihmeellinen vuoristojärvi, jossa kamalan iso hotelli.  Turisteja jättimäisiä määriä.  Rahaa pitää kuulemma tulla 55000 CAD päivässä.  Siellä oli kanootit ja hevoset, säkkipillisoittajat, nurmikot ja uima-altaat.  Käsittämätöntä.  Sieltä jatkettiin Moraine Lakelle.  Pieni järvi jyrkkien vuorten keskellä.  Molemmat paikat olivat Banff National Parkissa.  Diakuvia on otettu jo 7 rullaa. Tämän päivän kuvat  menivät ehkä pilalle.  Filmi ei kelaantunut.  

Lake Louise Banff National Park Alberta

Chateau Lake Louise, Banff National Park Alberta

Moraine Lake , Banff National Park Alberta

Katsottiin myös Kanadan rautateiden (Canadian Pasific) korkein kohta Kicking Horse Pass ja Kicking Horse Riverin ja Yoho Riverin yhtymäkohta.

 

Kicking Horse River & Yoho River yhtyvät 

Maanantai 12.7. Lähdettiin aamulla Calgary Stampedeen.  Piti jatkaa vielä samana päivänä eteenpäin.  Satoi ja Pauli ajoi Calgaryn hienoimpiin kuuluvan Calgary Innin parkkialueelle.  Waynen perhe ja Saimi olivat mukana.  Hotellihuone oli komea, 12:s kerros, maksoikin varmaan 60 CAD / yö. Pauli maksoi, kuten kaiken muunkin.  

 

Näkymä Calgary Inn hotellin ikkunasta

Illalla mentiin sitten Stampedeen. Se oli jonkinlainen tivolin, karjanäyttelyn ja Rodeon sekasotku. Ei mitään ihmeellistä.  Ei onnistuttu pääsemään itse rodeoon.  Oli kai siltä päivältä ohi.  



Maailman suurin hevonen ja Eila

Calgary Stampeede


Calgarystä etelään 13.7.76

Tiistai 13.7.  Nyt ollaan jo Fort MacLeodissa. Pikku linnakkeessa ei mikään erityisesti hämmästyttänyt.  Oli kaikkea 100 vuotta vanhaa roinaa.  Pyssyjä, ihmisen kokoisia inkkarinukkeja, rattaita, biisoneita, valokuvia, lääkärin kamoja ym. vähän niin kuin lännenfilmeissä.  

 

Ilpo Fort MacLeod 13.7.76


Wayne ja Eila

Jatkettiin matkaa Watertonin National Parkiin.  Siellä oli taas järvi ja kapitalistien jättihotelli Lake Louisen tapaan.  Käytiin Eila kanssa kaikissa romukaupoissa, ei ollut mitään kivaa.  



Matka jatkui Pincher Creekin Fernieen.  Yksi kylä (Frank) oli  hautautunut vuosisadan alussa vuoren vyörymän alle (Frank Slide).  Pikkuinen town löytyi matkalta myös, missä ei ollut enää ristin sielua.  Jos Calgaryssä nukuttiin komeasti, niin puolestaan Ferniessä oltiin alimman luokan hotellissa.  Illalla oltiin hotellin ravintolassa ja kuunneltiin jonkun laulajattaren laulua.


Franks slide


Fernie Hotelli Edward

Ilpo Hotelli Edwardin huoneessa

Keskiviikko 14.7. Aamu alkoi tavan mukaan.  Sitten Fort Steeleen.  Maisemat oli koko matkan ajan joko vuoristoa tai vaihettumisvyöhykettä.  Fort Steele oli kunnostettu vanha lännen kaupunki vähän samaan tyyliin kuin Fort Macleod.  Kaikki talot, kirkot, Mountain Police-tukikohta, palokunta, juna-asema and so on kapakkaa ja hotellia.  Valitettavasti ei selostuksia eri paikoissa ymmärtänyt.  Piti vain tyytyä ihmettelemään.  Kaupunki ei jotenkin tehnyt aitoa vaikutusta.  Ihan vieressä oli kaamea parkkialue.  Tiet oli öljysoraa, ihmisiä paljon jne.  Muuten mielenkiintoista.  Waynen perhe katosi junakiertueelle (vanha juna, höyryveturi). Odotettiin ja etsittin niitä monta tuntia polttavassa helteessä.  

Fort Steele Historic Park 14.7.76


Radiumissa pysähdyttiin syömään.  Ajettiin sieltä ohi kuumien lähteiden, jotka oli tehty uima-altaiksi ja läpi tavallisten Kootenay National Parkin vuoristomaisemien.  Kuvasin ”oravan”. 

Ajettiin läpi parkin. Kerran pysähdyttiin kuvaamaan tiellä seisovaa kojoottia (turistit ruokkivat sitä). 

 

Radium Hot Springs


Columbia Lake



Torstai 15.7. Aamulla käytiin trip Goldeniin asioille. 16 mailia vuoristotietä oli maksanut 1.300 000 CAD.  Hirveät jonot kiemurteli pitkin vuoristoa tietyön takia.  Pauli ajoi aika kovaa.  



Banff National Park Cascade Mountain, läpikulkupaikka useampaan kertaan

Paikallinen Licenced Restaurant

Ennen lähtöä syötiin kohtalaisen hyvää kalkkunaa ja tietysti käytiin paikallisessa räkälässä.  Kaikki tunsivat toisensa.  Paikka vastasi meikäläistä vanhaa Kuoppaa Vilhonkadulla.  Kaiken näköiset duunarit käytti sitä kantapaikkana.  Oli haisevia intiaaneja (totta), japseja, intialaisia, yksi muukin suomalainen ym.  

 

Bussiin noustiin iltapäivällä puoli viideltä. Calgaryssä odoteltiin tarkoituksella kaksi tuntia bussia. Käytiin tavaratalossa ja kirjakaupassa, missä ihmeteltiin halpoja kirjoja.  Hypättiin bussiin, jolla pitäis päästä Sudburryyn.  Illalla syötiin eväitä ja minä luin Olympia-opaskirjaa.  Kassiin oli ilmestynyt myös englanniksi Jules Vernen yksi kirja.  

 

Perjantai 16.7.  Matka jatkuu tuttujen maisemien halki.  Tuntuu helpommalta istua kuin tullessa. Maisemissa ei ole paljoa ihmettelemistä.

 

Spagettiravintola Sault Ste Mariessa

Perjantai 17.7. 2700 km on jo taittunut matkaa Calgarystä.  Hiukan yli kaksi vuorokautta.  Käytiin Sault Ste Mariessa syömässä spagettia.  Tavan mukaan yhden maun ruokaa.  Eli kaikki maistui tomaattsoseelle.  Joku tunti enää Sudburryyn, josta vaihto Montrealin bussiin. 

 

Olumpialaisten avajaiset paraikaa meneillään.  Matkalla ei ole tapahtunut mitään erikoista.  Thunder Bayssä tutkittiin puhelinluetteloa .  Tosi paljon suomalaisia nimiä.  Muuten kaupunki vaikuttaa epämääräiseltä.  Winnipegissä käytiin toissailtana Hudson Bay companyn tavarataossa (samoin kuin Calgaryssä). 

 

Nykyinen bussinkuljettaja on suomenkielinen.  Kysyi selvällä suomen kielellä ”minne te menette”.  Hyvin erityylisiä kuljettajia on näkynyt.  Yksi oma tyyppinsä erottuu muista.  Varmat Marlon Brando-ääniset karvakätiset Greyhoundin maantiekonkarit. Hurjia ajamaan kaikki. Tylsistyttää katsella ulos ikkunasta. Ollaan jälleen suomalaismaisemissa. Aikaisemmin kerrottu maiseman selvä rytmitys (300 – 600 mailia) voimistuu. Vois sitä olla jo Montrealissa.  

 

2.8. muistelua Amerikan kiertueen loppuosalta kirjoitetaan Nilijokivarressa Utsjoella.

Matka jatkui Sudburrystä Ottawaan ja sieltä Montrealiin aamulla. 

Ofxord Street Montreal


Eila, Aune, Lari ja Aili

Päättäjäisillallisen herkkuja KFC kanaa ja coleslaw

Lauantai 18.7. Eilan Aili tädin ja miehensä Larin luo Oxford Streetille mentiin Montrealin linja-autoasemalta taksilla.  Montrealissa asuttiin Lundahnien alakerrassa suomalais-virolaisen Harjakin pariskunnan kotona, josta väki oli lomalla, mutta syömässä käytiin Eilan tädillä ja tädin rahoilla ravintoloissa.  


L'Oratoire Saint-Joseph du Mont-Royal 


 


Lasse Viren tässä vaiheessa 4:s


Aika kului Montrealissa käymällä kaupungilla,  kiinalaisessa kaupunginosassa, rouva Litnerin kanssa autoajelulla halki Montrealin (kiva retki) vanhakaupunki.  Olympiakisoja katseltiin kisapaikalla mm. 10 000 metrin alkuerät.  Kaupunki ei mitenkään säväyttänyt.  Väkeä paljon, isoja taloja.  

 

Lauantai 24.7. illalla lähdettiin bussilla New Yorkiin Aunen kanssa.

 




Sunnuntai 25.7. aamulla klo 6:00 olimme cityssä.  Käveltiin, vierailtiin kiinalaisessa ja italialaisessa kaupunginosassa sekä Empire State Buildingissä.  Syötiin Tukholma-ravintolassa.  Ajettiin hirveällä metrolla.  Ym.  Aika kului verkkaan ja mentiin aikaisin lentokentälle.  Tapasin siellä kaverin Luonto-Liittosta  veljineen, olivat samalla lennolla.

 

Maanantai 26.7. aamulla Seutulassa ja taksilla kotiin.  Hyvä retki. 

 

 

2 kommenttia:

  1. Aikamoinen matka! Ei vaikuttanut ilmeisesti 70-luvun New York kovin positiiviselta? Itse olen sitä päässyt näkemään vain elokuvista, josta on kyllä tullut kiehtova vaikutelma.

    Jopa hieman yllättävää kuulla, että Banff oli niinkin ruuhkainen jo tuolloin? Yoho ilmeisesti selvästi rauhallisempi? Hienolta näyttivät kummankin paikan kuvat.

    Millainen muuten oli New Yorkin ja Kanadan hintataso verrattuna tuon ajan Suomeen?

    VastaaPoista
  2. Kiitokset Mikko kommentista ja on mainiota, että jaksoit lukea Ilpon pitkät muistiinpanot. Minäkin luin ne hänen luvallaan vasta nyt ensimmäistä kertaa, kun päiväkirja osui käsiini. En muista matkan aikana tajunneeni, että hänen kokemuksensa New Yorkista olivat niinkin negatiiviset.
    New Yorkista Ilpo muistelee, että siellä oli kalliimpaa kuin Suomessa kuten tuli hampurilaisten hinnasta maininneeksi päiväkirjassaan. Sitä emme muista söimmekö hampurilaiset jossakin "oikeassa" ravintolassa. Helsinkiin oli tullut ensimmäiset Wimpy ja Carrols ketjuravintolat muutamaa vuotta aikaisemmin ja niissä hinnat olivat edullisia, kuten nykyäänkin ketjuravintoloissa.
    Kanadassa ravintolalaskuista huolehtivat tätini sekä Brittiläisessä Kolumbiassa että Montrealissa, joten hintatasosta ei ole minkäänlaista muistikuvaa. Molemmat tätini olivat kutsuneet meitä useampaan kertaan vierailulle ja olivat luvanneet ruokkia meidät, jos tulisimme heidän luokseen.

    VastaaPoista