keskiviikkona, syyskuuta 30, 2020

Pyöräreissu Keilaniemestä Laajalahden ympäri ja Meilahden kautta kotiin

Pyöräretki Espoon Laajalahden ympäri nauttien syksyn väreistä oli mukava lisä kesän retkiin.  Edellisestä pyöräilystä niillä seuduilla ehti kulua 45 vuotta. Asuessamme opiskeluaikoina Lehtisaaressa tulivat  Otaniemi ja Laajalahden sekä Munkkiniemen rannat tutuiksi. 
 
Ikkunastamme näkyi 70-luvun puolivälissä valmistumassa ollut ensimmäinen suomalainen pilvenpiirtäjä Nesteen pääkonttori eli Raaden hammas.  Muuten Keilaniemi oli pelkkää metsää.  Nyt on Keilaniemeen noussut tiivis työpaikka-alue ja metrollakin on siellä asema.  Tulimme pyörinemme paikalle metrolla Myllypurosta.

 
Vuonna 1966 valmistunut Dipoli muistuu mieleen erilaisista kokouksista ja muistaakseni myös discosta vaikka  TF-Discossa eli Täffällä tuli käytyä useammin. 




Espoon rantaraitin hyväkuntoiset kevyenliikenteen väylät kiertävät Laajalahden länsirantaa lähes Tarvaspäähän asti vaikka reitti ei näy kokonaisuudessaan googlen kartassa. Maarin lintutornin eli Laajalahden lintutornin läheisyydessä näkyi paljon lintuharrastajia kaukoputkineen ja kameroineen.  Onnekseni Ilpon lintuharrastus keskittyy Koillis-Helsinkiin, joten emme pysähtyneet lintutornille. 


Rantaniityllä näkyi myös kyyttöjä, jotka ovat siellä kesätöissä pitämässä niittyjä avoimena, kertoo Länsiväylä-lehti.  

Villa Elfvik on Espoon kaupungin ympäristövalistuskeskus.  Rakennus tuli Espoon kaupungin omistukseen vuonna 1985 ja sen käyttötarkoitukseen pääsivät muistaakseni vaikuttamaan paikalliset luonnonsuojelijat.


Turunväylän eteläpuolella ihmettelimme valtavia tietöitä, kunnes huomasimme murskeen päällä kiskoja ja tajusimme, että sielläkin oli Raide-Jokerin työmaa, kuten kotimme lähellä Viikissä. Kuva jäi ottamatta.  Ajauduimme ennen Gallen-Kallelantietä pienelle polulle, joka lopulta päättyi umpikujaan ja I maailmansodan aikaiseen linnoitusalueeseen.  Tietoja löytyy mm. Museoviraston  ja YLEn sivuilta.


Tarvaspäästä löytyi kahvila ja Gallen-Kallelan museo, joita kumpaakin ihailimme vain ulkoa päin. 

Lähestyttäessä Läntistä Tarvonsiltaa näimme ensin viimeistelyvaiheessa olevan uuden sillan, mutta olihan siellä vielä vanhakin silta jäljellä, jonka muistin vuosikymmenten takaa. Ilpo muisteli 60-luvun loppua katsellessaan metsikköä Tarvontien toisella puolella. Siellä hän oli nähnyt elämänsä ensimmäisen valkoselkätikan.  

Katsoessamme etelään näkyi siellä todennäköisesti vanha Raaden hammas, entinen Nesteen pääkonttori ja kuvassa oikealla Otaniemen vesitorni. 

Polkeminen jatkui ali entisen Koneen pääkonttorirakennuksen, joka oli kokenut muodonmuutoksen muuttuen asuinrakennukseksi. Munkkiniemessä kiertelyn jälkeen oli vuorossa pistäytyminen Allergiasairaalassa, joka oli syy koko pyöräreissulle. 



Alkoi olla jo päiväkahvin aika ja niinpä ajoimme lähelle Seurasaaren siltaa ja lukitsimme pyörät Meilahdessa Villa Angelican pihaan. Mainoskyltti talon edessä ei luvannut hyvää ja kun sisällä huomasimme, että kuppi kahvia maksoi 5,- euroa ja pieni pala piirakkaa 11,- euroa päätimme jatkaa matkaa eteenpäin.  

Ajoimme Stenbäckinkatua pitkin ohittaen Milla-tyttäremme työpaikan Uuden lastensairaalan. Aika värikäs ja näyttää kakulta, sanoi Ilpo. 

Stenbäckinkadulla, lähellä Mannerheimintietä olimme ohittaa Cafe Korvarin, mutta onneksemme pysähdyimme ja menimme sisään nauttimaan kahvit, täytetyt sämpylät ja yhden korvapuustin puoliksi. Nämä saimme melkein samalla hinnalla kuin olisimme saaneet yhden piirakkapalan Angelicassa. Palvelukin oli erinomaista.  



Taivas pysyi harmaana myös kotimatkamme ajan, mutta yhtään vesipisaraa emme saaneet päällemme.  Taas tuli mieleen, että ilman sähköpyörää en olisi tällaiselle lähes 40 kilometrin pyöräreissulle lähtenyt.  

torstaina, syyskuuta 10, 2020

Ei huippuagilityä tai pyöräilyä Tallinnassa vaan metsäagilityä ja pyöräilyä Helsingissä


Tänä viikonloppuna (10.-13.9.2020) piti Tallinnassa olla agilityn MM-kisat, joita olimme lähdössä katsomaan tutussa porukassa. Kisat peruutettiin jo huhtikuussa. Seuraavien suunnitelmien mukaan piti käyttää maksettu majoitus pyöräretken tukikohtana, mutta koronatilanne muuttui Tallinnassa ja saimme siirrettyä majoituksen ensi syksyksi.  Niinpä jäimme kotiin.    

Nyt nautitaan elämästä tehden koirien kanssa metsäagilityä eli juoksutetaan niitä metsässä puita kiertäen ja kaatuneiden puunrunkojen yli hyppien. Eihän koiria saisi pitää kaupunkimetsissä vapaana, mutta tämä oma agilitykoirani sattuu olemaan niin riistavietitön ettei lähde kauaksi omistajasta tai ohjaajasta ja tulee kutsusta heti luokse, jos lähettyvillä sattuisi kulkemaan muita. 
Pyöräilyä voi harrastaa kotinurkillakin ja muutaman viikon tauon jälkeen otin suunnaksi Helsingin kantakaupungin. Hallainvuori Viikin ja Myllypuron välillä tarjoaa mukavat kävelyreitit koirien kanssa, mutta siellä on myös hyvät tiet pyöräilijöille matkalla etelään kohti Viikin peltoja ja arboretumaluetta. 

Ohra oli vielä korjaamatta Viikin pelloilla ja näkyi siellä kauraakin. Nämä viljapellot jaksavat nykyään aina ilahduttaa, sillä lapsena ei tullut koskaan käytyä näissä maisemissa muulloin kuin hiihtäen talvella Vanhankaupunginselän yli Hermannista Herttoniemeen.  
Herttoniemen Saunalahden rannalla näkyi paljon porukkaa kiikareiden ja kaukoputkien kanssa.  Pysähdyin ja kysyin, mitä siellä näkyy ja kuulin, että punapäänarsku. Palattuani retkeltäni, kerroin omilla linturetkillä käyneelle Ilpolle asiasta ja sain kuulla, että lintu on harvinaisuus, jota Ilpokaan ei ole koskaan nähnyt. Me emme Ilpon kanssa pyöräile aina yhdessä.  Hänellä on oma lintuharrastuksensa ja laitankin tähän linkin elokuiseen Helsingin Uutiset-lehden juttuun. Pitkän yhteiselämämme  salaisuus taitaa olla se, että meillä on aina ollut omia harrastuksia, hänellä linnut ja minulla agility ja muu koirien kanssa puuhailu sekä koirayhdistystoiminta. Matkustelu on yhteinen harrastuksemme. 

Pyöräteillä kulkiessa ihmetyttää se, ettei asfalttipintaa pystytä tekemään sellaiseksi, ettei siihen tulisi routavaurioita.  On suorastaan inhottavaa ajaa tällaisella tiellä eikä jatkuva tumps - tumps - tumps taida tehdä hyvää pyörällekään.  Huomasin juuri, että yksi mutteri on irronnut pyöräni lokasuojasta. 
Iloinen yllätys oli, että Kulosaaren puistotiestä ollaan tekemässä pyöräkatu. Katu onkin vilkas pyöräilyväylä ja pyörätie on puuttunut muutaman sadan metrin matkalta kokonaan. 
Kulosaaren sillalla on hyvät pyörätiet molempiin suuntiin.  Kauppakeskus Redin kohdalla huomasin paluumatkalla, että kolmaskin Kalasataman torni on jo nousemassa hyvää vauhtia.  
Siitä tuli mieleen, että heinäkuun lopulla pääsimme ihailemaan kaupunkia lintuperspektiivistä ensimmäisenä valmistuneen Kalasataman Majakka tornitalon kattoterassilta.
Osana Ilpon "pikkuveljen" 60-vuotissyntymäpäivän ohjelmaa oli käynti poikansa kotitalon 34. kerroksen terassilla. Sinne ei ole pääsyä muilla kuin talon asukkailla vieraineen.  Toivottavasti johonkin neljästä tornista tulisi huipulle ravintola, josta kuka tahanssa pääsisi katsomaan merellistä ja vihreää Helsinkiä.  






Päivän pyöräretken päätepiste oli Hakaniemen tori parin viikon takaista unta uhmaten. Unessa polkupyörästäni varastettiin Hakaniemessä etupyörä, jossa on pyörän moottori.  Nyt sidoin kaapelilla etupyörän, takapyörän ja rungon pyörätelineeseen. Eihän tuollainen kaapeli estä varkautta, mutta ehkä se hidastaisi puuhia keskellä vilkasta toripäivää.  
Herkullinen Eromangan lihapiirakka ja päiväkahvit  tuli nautittua ja hankittua kotiin tuoreita vihanneksia ja juureksia.   

torstaina, syyskuuta 03, 2020

Junalla pyörän kanssa Keravalle ja polkien Tuusulanjärven ympäri

Kesän aikana teimme sähköpyörälenkkejä uusiin maisemiin pääkaupunkiseudulla.  Reitit piti suunnitella siten, että ajomatkat pysyivät alle 50 kilometrissä, sillä Crescent pyörääni jälkiasennettu sähköistys ja 250 W + 12 Ah akku ei mahdollista kovin paljon pidempiä matkoja ilman lisälatausta.  Kun hankin kesällä 2018 pyörääni sähköpyörän muuntosarjan ei tullut mieleenkään, että pyöräilymatkat voisivat kasvaa kauppareissuja pidemmiksi. Aikaisemmin tuntui siltä, että ulkoiluajat piti käyttää koirien kanssa lenkkeilyyn.

Niin vain kävi minulle, kuten monille muillekin sähköavusteisen pyörän hankkineille, että pyöräilymatkat pitenivät ja pyöräilystä tuli itsetarkoitus eikä pyörä ole ainoastaan väline, jolla autoton pääsee kätevästi paikasta toiseen. Nyt olen tilannut maahantuojalta pyörääni vara-akun, mutta sen saapuminen Kiinasta kestää siihen asti, että lentoliikenne palaa uuteen normaaliin.



























Elokuun loppupuolella päätimme lähteä kiertämään Tuusulanjärveä.  Menimme junalla Keravalle, sillä pyörämatka sinne olisi ollut 23 km / suunta.  Lähtö Keravan rautatieasemalta ja paluu samaan paikkaan tiesi 30 kilometrin lenkkiä ja siihen päälle ajo Viikistä Malmin asemalle teki päivän ajomatkasta mukavan 37 km.

Paikallisliikenteen K-junassa minulle oli mukava yllätys, että siellä oli tilaa useammankin polkupyörän ja lastenvaunujen kuljettamiseen eikä pyöristä tarvinnut maksaa lisämaksua. 
Keravan asemalla koimme ikävän yllätyksen.  Asemalaiturilta pääsi hissillä pyörän kansa alas tunneliin, mutta sieltä ei päässyt hissillä ylös kauniin asemarakennuksen lähelle ja kadulle, sillä hissi oli rikki. Jouduimme työntämään painavat pyörämme erittäin jyrkkää liuskaa pitkin ylös. Kyllä se kahdestaan onnistui, mutta yksin olisi saattanut tulla ongelmia.


Netistä löytyy hyvin tietoja matkailusta Tuusulanjärvellä ja matkailukartankin olisi voinut ladata tai tulostaa valmiiksi, mutta me tyydyimme googlen karttaan silloin,  kun piti miettiä käännytäänkö johonkin vai ei.  Tuusulanjärven matkailukartta
Ajoimme Keravan asemalta Tuusulantietä kohti Kotorantaa ja pistäydyimme Kotuntien päässä katsomassa kaunista järvimaisemaa. Siellä oli myös laituri, jossa oli useita kymmeniä soutuveneitä. Paikka taitaa olla Tuusulan kunnallinen venelaituri, josta asukkaat voivat vuokrata itselleen venepaikan.



Toinen pysähdyspaikkamme oli Tuusulan kirkon ja hautausmaan  sekä Työläiskotimuseon kohdalla.  Tarkempi tutustuminen jäi tekemättä.

Talkootyönä rakennettu Tuusulan nuorisoseuran Seuratalo Väinölä ohitettiin aivan järven eteläpäässä.  Talo valmistui vuonna 1921 ja nettisivuilta löytyy tieto, että talo on vuokrattavissa tapahtuma- ja juhlapaikaksi yksityisille henkilöille ja järjestöille.
Tuusulanjärvestä Vantaanjokeen laskevan Tuusulanjoen alkua ympäröi Valopuisto.  Siellä on mm. pienelle lautalle rakennettu valoteos mini-Sibeliusmonumentti.
Pyöräily Tuusulanjärven ympäri toi paikoin mieleen Viron.  Järven länsipuolella reitti kulki maantien vieressä pyörätiellä ja ympärillä on perinteistä maalaismaisemaa.



Ohitimme myös Härmän Rati luomuravintolan ja juhlatilan.  Siellä on juhlittu ja kokoonnuttu useampaankin kertaan Suomen Kromfohrländer yhdistyksen jäsentapahtumissa.

Vanhankylänniemen uimarannalla oli vielä kesästä nautiskelijoita.  Läheltä niemen kärkeä löytyi keltainen puurakennus, jonka toivoimme olevan kahvila, mutta sitä se ei ollut ja niinpä jatkoimme polkemista.
Vajaan kilometrin päässä oli  Vanhakylän Kartanon kahvila .  Sen täytyy olla sama paikka, jossa oli Järvenpään leirintäalue kesällä 1971.  Niin tutulta päärakennus näytti. Ajoimme silloin lukiolaisina vaihteettomilla polkupyörillämme luontokerholaiskavereiden kanssa Helsingistä Evoon Luonto-Liiton kesäpäiville ja majoituimme teltassa matkan varrella Järvenpään, Lahden ja Asikkalanharjun leirintäalueilla.
Tällä reissulla nautimme kahvit ja sämpylät kartanon pihaterassilla yhdessä usean muun noin ikäisemme pyöräilevan pariskunnan kanssa.
Kartanon aulassa wc-tilojen ulkopuolella oli Väinö Myllyrinnettä esittävä vahanukke.  Muistan lapsuudesta juttuja 248 cm pitkästä Väinöstä joka oli Suomen ja Euroopan ja jonkin aikaa myös maailman pisin mies. Aika pitkältä hän näytti 170 senttisen rinnalla. 
Vanhakylän kartanon mailla on myös vuonna 1903 rakennettu tuulimylly sekä Yläpytinki eli vanha pehtoorin talo, jossa on nyt Pytingin puoti.

Vanhankylänniemen läheisyydessä pääsimme myös melkein rapsutusetäisyydelle lampaita.  


Matka jatkui Järvenpään rantapuistoon.  Siellä seisoo texasilaisen kuvanveistäjä Rolf Westphalin suunnitelema keltaiseksi maalattu teräsmonumentti Kolmisointu.  Veistos pystytettiin puistoon kesällä 1979 pikavauhtia.  Ideasta paljastustilaisuuteen kului vain nelisen kuukautta kertoo Helsingin sanomien juttu 24.8.2019.


Järven itärannalla kulkee Sibeliuksenväylä / Järvenpääntie / Tuusulan rantatie,  joka oli alkujaan osa Helsinki - Heinola maantietä.  Rantatien taiteilijayhteisö on vaikuttanut merkittävästi Suomen kulttuurihistoriaan, kertoo Visit Tuusulanjärvi - kulttuuri ja museot osio. Me ajoimme aluksi  Sibeliuksenväylää sivuavaa pyörätietä etelään, mutta emme pysähtyneet kunnolla edes valokuvaamaan montaakaan paikkaa. Tuokin tumma rakennus oli lähellä Ainolaa, mutta ei vaikuttanut tutulta.  Otin kuitenkin valokuvan melkein liikkuvan pyörän selästä, sillä Ilpo viiletti pyörällään kaukana edessä.
Sibeliuksen Ainola onkin vaalea rakennus, jossa olen käynyt viimeksi kesäkuussa 1981 Millan ja tätini Aunen kanssa. Kuvassa 2-vuotias Milla istuu Sibeliusten hautapaaden päällä, ei ehkä aivan sopivaa.  
Ahola, Juhani Ahon museo on sentään tuo keltaiseksi maalattu rakennus, josta onnistuin nappaamaan kuvan.
Nykyiseltä Järvenpääntieltä käännyimme Rantatielle, jonka tuntumassa olisi ollut mm. Lottamuseo, Aleksis Kiven kuolinmökki ja Erkkola.



Me kännyimme ainoastaan Halosenniemen tielle ja jalkauduimme ihailemaan järven rannalle vuonna 1902 valmistunutta taiteilija Pekka Halosen kansallisromanttista erämaa-ateljeeta.


Krabin ja Tuusulan golfklubin jälkeen käännyimme taas Tuusulantielle ja ajoimme Keravan rautatieasemalle. Prisman läheltä pääsimme radan alittavaan tunneliin ja sieltä nousi jopa pyörällä ajettava liuska asemalaiturille, joten pääsimme aloittamaan kotimatkan junalla hyvin sujuvasti.

Tuusulanjärven voisi kiertää pyörällä uudestaankin ja museoissa voisi vierailla oikein ajan kanssa.