Kempele on tuttu paikannimi Oulun naapurissa. Siellä on pysähdytty matkalla pohjoiseen tai majoituttu agilitykisareissuilla ennenkin. Kempeleen keskusta ja jopa rautatieasema on edelleen näkemättä, mutta seuraavalla kerralla sitten.
Aloitimme Päivikki ystävättären ja kolmen koiran kanssa lähes kahden viikon reissun keskiviikkona 7.6.2023. Ajoimme Helsingistä kohti pohjoista pysähtyen ensimmäisen kerran Joutsan Oravakivensalmen ABC:n kohdalla. Koirat pääsivät jaloittelemaan ja me emännät nautimme eväskahvit ja leivät kahvion terassilla. Hiukan emmimme, voimmeko mennä tyhjälle terassille omien eväiden kanssa, mutta ei meille kukaan tullut sanomaan mitään.
Päivikin koirat matkustivat auton takakontissa omassa tutussa kaksiosaisessa koirienkuljetushäkissään ja Nopsa istui takapenkillä päällään valjaat, jotka oli kiinnitetty turvavöiden lukkoon. Matkatavaramme olivat penkkien jalkatilassa ja toisella puolella takapenkkiä sidottuna turvavyöllä paikalleen.
Jatkoimme matkaa kohti Viitasaarta, jossa pysähdyimme taas ABC-asemalla, nyt Keiteleen Kymönselän rannalla. Ehdotan aina pysähdyspaikaksi sellaista kohdetta, josta olisi mukava näköala ympäristöön ja paikka saisi olla mieluiten veden äärellä. Kahvit saimme juoda ja eväät syödä rannan pöydän ääressä. Maidon olin pakannut monivuotiseen tapaan lasipulloon, jonka olen säästänyt Valko-Venäjän Minskin reissulta 2017. Jäätelöt ostimme ulkokioskista. Minä ostin pienen pallon vohvelitötteroon ja Päivikki ison pallon kuppiin, mutta minun palloni taisi olla suurempi.
Uusille blogin lukijoille koirien esittely. Tumma Nopsa on minun koirani. Se on ensimmäisen sukupolven roturisteytys-kromfohrländer, jonka äiti on puhdas kromfohrländer ja isä musta keskikokoinen villakoira. Leikillisesti puhumme villänderistä. Risteytys on tehty Kennelliiton ja FCI:n ohjeistuksen mukaisesti ja nämä koirat on rekisteröity Kennelliittoon kromfohrländereinä. Lisätietoja löytyy linkin takaa.
Matka jatkui ja Kempeleen paloaseman vierestä löytyi Airbnb asuntomme punatiilisestä rivitalosta lyhyen Merituuli-kadun päästä. Kaikki asunnot taisivat olla lyhytaikaisten majoittujien käytössä. Aurinkoisen alkuillan tunteina istui pihalla miehiä työvaatteissaan.
Päivän pääaterian tilasimme ResQ-sovelluksen avulla Lucky Dragon ravintolasta, joka sijaitsi Zeppelin kauppakeskuksessa. Annoksen possua hapanimeläkastikkeessa riisin kera sai 6,- eurolla. Vajaan 1,5 kilometrin matka / suunta ruoan noutamiseksi oli sopiva iltalenkki koirien kanssa.
Kempeleessä huomasimme, että hyttysiä oli enemmän kuin pääkaupunkiseudulla. Kaduilla ja kevyenliikenteenväyillä kulkeminen onnistui ilman hyttysarmadan hyökkäyksiä, mutta heti metsikön puolella inisijät haittasivat kävelyä.
Kissankulman alikulkutunnelin seinää koristi kempeleläislähtöisen grafitti ja katutaiteilija Marko Anttilan teos Vanha pappila vuodelta 2019. Kunnan kahdeksan alikulkusillan yhteyteen on jalankulku- ja pyöräilyreittien varteen toteutettu erilaisia teoksia.
Paloaseman ja majapikkamme lähellä oli mukava Ristisuonpuisto, jossa oli hyvä tehdä aamulenkki ilman pelkoa hyttysten hyökkäyksistä. Viereisellä Zatelliitintiellä oli komea rivi punakoivuja, jollaisia en ole aikaisemmin nähnyt. Tutkijoiden tietoisuuteen mutaatio tuli 1970-luvun lopulla.
Kempeleen vierailumme rajoittui tällä reissulla yhteen yöhön ja seuraavana päivänä matka jatkui Rovaniemen kautta Saariselälle ja siellä agilitykisojen ohessa patikointilenkeille UK-kansallispuistossa.
Reissusta tein yhteensä 12 postausta, jotka löytyvät linkkien takaa.
Automatkalla läpi Suomen koirien kanssa
Kempele levähdyspaikkana automatkalla pohjoiseen
Pohjoisessa autoilua, asumista ja agilityä
Saariselän Aurorapolku pohjoisen matkallaKiilopään Kiirunapolku ja Vasapolku koirien kanssa
Rumakurun lenkki Saariselällä koirien kanssa
Saariselältä Rovaniemelle Tankavaaran ja Cafe Hariannan kautta
Rovaniemen Ounasvaara, hyttyset ja mäkäräisetRovaniemeltä Oulun Nallikarin kautta Tyrnävälle
Rokuan kansallispuistossa koirien kanssa
Heh, ellei kuva kovin paljoa huijaa, niin tötterössä tosiaan pallo on suurempi! :) Aloinpa miettimään, että mitä makuja mahdoitte syödä, mutta tunnistaminen kuvan perusteella on yllättävän vaikeaa, koska vaihtoehtoja on niin paljon. Mukavaa kuulla UKK-vierailusta tarkemmin.
VastaaPoistaHauskaa oli meilläkin, kun huomasimme, että sain isomman pallon suklaa-nougat jäätelöä edullisemmin kuin kaveri kuppiinsa jotakin, jonka makuja en enää muista :) .
VastaaPoista