sunnuntaina, lokakuuta 30, 2022

Vuosaarenhuipun luontopolku Helsingissä

Vuosaarenhuipun virkistysalue ja luontopolut on rakennettu entisen Vuosaaren kaatopaikan päälle ja virallisia avajaisia vietettiin reilu vuosi sitten 2.9.2021.  

Vuosaaren kaatopaikka oli toiminnassa vuosina 1966 - 1988, jolloin alueelle tuotiin sen ajan tapaan käsittelemätöntä jätettä.  1980-luvun alussa sinne saatiin viemäröinti ja kaasunkeräysjärjestelmää on rakennettu 1990-luvulta lähtien.  Tätä toimintaa on tarpeen jatkaa tulevaisuudessakin.  1990 - 2005 alueelle tuotiin rakennustyömailta yli jäänyttä maata ja Vuosaaren sataman rakentamisesta jääneet ylijäämämaat kohottivat huipun korkeimmillaan näköalapaikalla 65 metriin. Uutta Helsinkiä sivustolla kerrotaan, että Vuosaarenhuippu on ollut kiertotalouden pioneerihanke. Kunnostuksessa on hyödynnetty lähialueiden rakentamisen kaivumaita ja purkubetonia ja sillä saavutettiin suuria säästöjä, jolla katettiin kunnostuksesta aiheutuneet kustannukset.  Myös polttoainesäästöt olivat huomattavat, kun maa-aineksia ei ollut tarpeen kuljettaa kaupungin ulkopuolelle.

Maa-aineksen kasaamisessa alueelle on ollut päämääränä luoda ainutlaatuinen viheralue, jolla viihtyvät sekä ihmiset että eläimet. Avoalueen esikuvina toimivat Jurmon harjusaaren katajanummet ja Lapin tunturimaisemat. Paikkaa muokattaessa valittiin tarkasti käytettävät maa-ainekset ja ne vietiin sopiviin paikkoihin.  Näin luotiin edellytykset monipuolisille elinympäristöille. Paikalle on tuotu erilaisia kivilajeja ohikulkijoiden ihailtavaksi, mäntykeloja petolintujen pysähdyspaikoiksi, kiviröykkiöitä pesä- ja piilopaikoiksi, kantoja hyönteishotelleiksi ja lahottajien ravinnoksi.  Tämän idean sai Helsingin kaupungin luontotarhuri Jukka Tolonen 1990-luvulla ja apuna toimi maaperäasiantuntija Pirjo Laulumaa.  Vuosaarenhuipun tarinan voi lukea linkin takaa. Tervetuloa Vuosaarenhuipulle! esite kertoo lisää.

Vuosaarenhuipun virkistysalueen pinta-ala on kaikkiaan 95 hehtaaria ja siellä on kaksi opastauluin varustettua luontopolkua: Jukan jäljillä ja Pirjon poluilla.  

Me lähdimme ystävättären ja koirien kanssa autolla kohti Vuosaarta.  Googlen navigaattori ohjasi meidät Niinisaarentien  alkupäähän Sudenkuopan viheralueen pohjoispuolella olevalle pysäköintipaikalle, joka näkyy Googlen karttaan merkittynä.  Varsinainen eteläisen sisäänkäynnin pysäköintipaikka on lähellä Satamakaarta.

Kuvakaappaus Googlen kartasta
Kuvakaappaus Vihreätsylit / Vuosaaren huippu kartasta

Hiukan ihmettelimme, kun kauniina aurinkoisena syyspäivänä pysäköintialueella oli vain muutama auto, mutta nyt selvisi Vihreätsylit sivustolta, että alueen varsinainen pysäköintipaikka on Satamakaaren lähellä. 

Lähdimme kulkemaan melko suoraan kohti pohjoista. Pienellä matkalla kiinnitti huomiota soratietä tummempi tien pinta. Siinä oli taidettu käyttää maanrakennusaineena entisen Vuosaaren kivihiilivoimalan kivihiilituhkaa.


Kuljimme tälläkin koiralenkillä ohi entisen Vuosaaren kalkkilouhoksen, joka on täyttynyt vedellä.  Tästä kerroin enemmän Mustavuoren lenkin postauksessa.

Muutaman kymmenen metrin päässä lammesta on grafittein koristeltuja betoniseiniä.  En onnistunut löytämään tietoja siitä, liittyivätkö rakennelmat Kalkkilouhokseen vai mihin.



Aloimme vähitellen lähestyä rakennettua virkistysaluetta,  jonka niittyjen laidalle on tuotu kauniita kiviä monipuolistamaan maisemaa.






Infotaulun luota lähdimme kulkemaan kohti luonnonkivistä koottua keinotekoista solaa, joka näkyy opaskartassa sinisenä numerona yksi (1). 

Ohitimme Lasipalatsin salavan kannon. Alkuperäinen isoriippasalava istutettiin vuonna 1830 Mannerheimintien ja Salomonkadun risteykseen, mutta se tuhoutui myrskyssä syksyllä 2003.  Puusta oli onneksi otettu pistokkaita ja vuonna 2011 taimi istutettiin alkuperäiselle paikalleen Helsingin keskustaan. 


Ennen solaa ohitime myös ryhmän ikäisiämme kiikarein, kaukoputkin ja kameroin varustettuja luonnontarkkailijoita.  Emme jääneet juttusille, mutta kotona Ilpo arveli, että olivat varmaan seuraamassa kotkien muuttoa. 


Luonnonkivistä ladottu keinotekoinen sola on yli kolme metriä korkea. Eteläinen, varjoon jäävä seinämä on viileä ja varjossa viihtyvät saniaiset ja korkeat kasvit. Paahteisellä pohjoisen puolella kasvillisuus on niukempaa ja matalaa.



Vuosaarenhuipun korkeimmalla paikalla  on jalkojen alla puhtaiden ylijäämämaiden maantäyttöalue.  Näkymät lokakuun viimeistä edellisellä viikolla olivat vielä kauniisti ruskan värjäämät. 






Lähdimme kulkemaan jyrkkää rinnettä alas laskeutumista helpottavia portaita pitkin kohti harjua jäljittelevää paahdeympäristöä. Harjujäljitelmään on tehty kolme kerrosta, alimpana suuria kivenlohkareita, niiden päällä karkeaa soraa ja ylimpänä kiviä ja hiekkaa.


Rinteen alaosan rakentaminen valmistui vuonna 2009 ja sinne on kasvanut rehevä lehto.  Saniaislehdon pohjalla on usein tuuletonta vaikka muualla merituuli puhaltaa.


Vuosaarenhuipun nimikkokasvi voisi olla kanerva.  Niitä on istutettu vuosien aikana alueelle tuhansia.

Vihreät sylit / Vuosaarenhuippu-esitteessä rastin 8 kohdalla kerrotaan:

”Vuosaarenhuipun katajien emokasvit on kerätty kasvatukseen Hongiston taimistolle luonnosta eri puolilta Suomea. Lajikkeet edustavat katajan luontaisia muotoja. Maanmyötäinen kataja on nimetty Vuosaarenhuippu-lajikkeeksi. Viuhkamaiset katajat on nimetty Lotta Svärdin ja Sven Dufvan mukaan. Suoraan ylöspäin kasvavat katajat ovat lajikkeeltaan Jaakko Ilkka, Sisu ja Urho.”


Paikalle tuodut kelot elävöittävät maisemaa sekä toimivat petolintujen pysähdyspaikkoina ja kivenkoloissa on käärmeille sopisia talvehtimispaikkoja.




Parin tunnin ja noin viiden kilometrin päivälenkki pienen matkan päässä kotinurkilta oli taas mukavaa vaihtelua arkeen.  Tuli myös todettua, että kyllä Pääkaupunkiseudullakin voi nauttia hienoista luontokokemuksista.  Uudenmaan virkistysalueyhdistyksen UUVIn kokoamalla kartalla on vielä monta tutustumista odottavaa kohdetta.

tiistaina, lokakuuta 25, 2022

Mustavuoren luontopolku Helsingissä

Mustavuori Itä-Helsingin Pohjois-Vuosaaressa on luonnoltaan ja historialtaan arvokas alue, joka on säästynyt vielä rakentamiselta.  Sen maastot ovat vaihtelevia ja siellä on edelleen näkyvästi esillä louhos- ja linnoitushistoriaa.  Alueella tuli käytyä kouluaikoina luontokerhon retkillä, mutta ei juurikaan sen jälkeen ennen viimeaikaisia koiralenkkejä. Uudenmaan virkistysalueyhdistys UUVIn nettisivut toivat alueen mieleen ja innoittivat lähteä katselemaan, miltä alue näyttää nykyään.

 Linkki vie Tikkasen ja Heikkilän tekemään alueen ja luontopolun rastien esittelyyn.  

Mustavuoren - Porvarinlahden alueella on myös 36,5 hehtaarin kokoinen luonnonsuojelualue, josta voi lukea täältä.  Helsingin kaupungin My Helsinki sivuilta löytyy linkki 2,5 kilometrin pituiselle polulle, jonka reittipisteet voi lukea mobiilikartalta.  

Me olemme koiralenkeillä nauttineet kauniista maisemista, syksyn väreistä ja raikkaasta ilmasta emmekä ole seuranneet luontopolkua rastilta toiselle.






Espanjanvesikoira Niio ja roturisteytyskromfohrländerit Nixi sekä Nopsa Mustavuoren tykkitiellä




Mustavuoren eteläosassa on hylätty kalkkikaivos / marmorikaivos.  Siitä on muistona veden täyttämä lampi (kuva valitettavan huono).  Louhos on ollut käytössä 1700-luvulta aina 1960-luvulle asti. Kaivoksen vieressä on betoninen rakennelma, jonka sisällä on 60 metriä syvä kaivoskuilu.  

Postauksen kommentissa Mikko / Matkalla missä milloinkin kysyi 26.10.2022 minkähän takia kaivos on hylätty.  Innostuin googlaamaan ja löysin Lohjan Kalkkitehdas Oy:n Geologisen osaston dokumenttin vuodelta 1972 "Nordsjön marmorikaivoksen geologisista tutkimuksista".  Siellä mainitaan, että yhtenäisten paksumpien kalkkikivikerrosten puuttuminen sekä kalkkikiven epähomogeenisuus ovat olleet esteenä suurisuuntaiselle kalkkikiviteollisuudelle.  Syy lakkauttamiseen voi olla myös yrityksen monet fuusiot ja toimipaikkojan keskittymiset muualle. 





Mustavuoren polkujen kautta pääsee myös suositulle Vuosaarenhuipulle. 

Luontopolkuretkiä Vuosaaressa

Kallahdenniemi

Mustavuori 

Uutela

Vuosaarenhuippu

 

 

keskiviikkona, lokakuuta 19, 2022

Vilanova i la Geltru ja Sitges, Espanja 2002

Muistellaanpa kesää 20 vuotta sitten. Lensimme keväällä ylioppilaaksi kirjoittaneen Helin kanssa Barcelonaan Finnairin vapaalipuilla, joita me konsernin Etumatkat matkanjärjestäjän palveluksessa olleet saimme silloin vanhoina hyvinä aikoina kaksin kappalein kaksi kertaa vuodessa kiitokseksi hyvin sujuneesta myynnistä ja kannustukseksi tulevaa kautta varten.

Olin käynyt Barcelonassa jo pari kertaa aikaisemmin ja Helikin oli ollut siellä kerran, joten päätimme mennä jollekin pienemmälle paikkakunnalle Kataloniassa.  Siihen aikaan ei vielä saatu blogeista vihjeitä matkakohteiksi, mutta silloinen kollega ehdotti Vilanova i la Geltrua, jossa oli käynyt.  Niinpä varasin sieltä majoituksen ajalle maanantai - perjantai 15. - 19.7. 2002 Barcelonassa olleen yhteistyömatkatoimiston avulla.  Netin hotellivaraussivustot eivät olleet vielä silloin yleisessä käytössä, jos niitä edes oli.  

Barcelonan lentoasemalta pääsimme junalla noin tunnissa lomakaupunkiimme ja taisimme ottaa rautatieasemalta taksin hotelli Ateneaan, sillä minulla ei ollut vielä silloin älypuhelinta, jossa olisi ollut karttasovellus.  Emme voineet puhelimen kartan avulla suunnistaa noin 1,5 kilometrin matkaa hotelliin, kuten nykyisin tekisimme. Valokuvatkin otin siihen aikaan paperikuvina. 


Hotelli on edelleen olemassa ja sijaitsee muutaman kymmenen metrin päässä rantakadulta ja hiekkarannalta. Pihalla oli pari uima-allasta ja meillä oli tilava studiohuone.  Outo yksityiskohta huoneesta on jäänyt mieleen, siellä ei ollut parveketta, mutta isot ikkunat sai auki lähes koko seinän leveydeltä.



Säät eivät aivan suosineet aurinkolomaksi aiottuja päiviämme.  Taivaalla oli harmaita pilviä, kuten kuvistakin näkyy, mutta vietimme silti aikaa myös rannalla. Snorklauksesta pitäville nämä matalat hiekkarannat eivät ole aivan ihanteellisia, mutta tokihan lämpimässä merivedessä lilluminen on aina mukavaa.




Kolmen tonnin painoinen kuparinen härkäpatsas Pasifae tuli vastaan kävellessämme rannalla.  Sen on tehnyt vilanovalainen taiteilija Oscar Estruga vuonna 1989 ja se pystytettiin paikalleen 1993.  Tämän opin  vasta lokakuussa 2022, kun otin esiin vuoden 2002 matkoilta otetut paperivalokuvat.

Kävimme junalla shoppailureissulla myös tunnetummassa turistikaupunki Sitgesissä noin seitsemän kilometrin päässä. Aurinkomatkat vei sinne suomalaisia matkailijoita niinä vuosina, kun työskentelin siellä tuotanto-osastolla ennen jäämistäni pois työelämästä.  



Rantabulevardilla kävellessämme näkyi edessä komea barokkikirkko, jonka nimen paljasti google vasta nyt: Sant Bartomeu i Santa Tecla de Sitges.




Casa Bartomeu Carbonellin kellotorni on myös kuuluisa ja senkin luo osuimme sattumalta kuljeskellessamme keskustan ostos- ja ravintolakaduilla.

Matkaoppaat kertovat, että Sitgesin keskustassa tulee kaikkialla vastaan 1900-luvun alun modernisme-tyylisiä kauniita rakennuksia ja tämä tuskin on muuttunut 20 vuodessa.


 
Laitanpa loppuun vielä  kuvan ikävästä yllätyksestä, jonka koin ottaessani esiin tämän matkan valokuvakuoren laatikosta, jossa on vuosituhannen alun valokuvia.  Kuvat olivat jostain syystä kostuneet ja niitä oli liimautunut kiinni toisiinsa.  Yritin ensin irrottaa niitä toisistaan höyryttämällä vedenkeittimen nokasta tulevalla höyryllä, mutta irrotusyritykset johtivat kuvien repeentymisiin. Laitoin lopulta toisiinsa liimautuneet kuvat likoamaan lämpimään veteen ja näin ne irtosivat ehjänä toisistaan, tosin hiukan käpertyneinä.  Eivätköhän kuivuneet kuvat taas suoristu, kun ne panee takaisin Anttilan valokuvakuoreen ja kuoret laatikkoon, jossa ne ovat tiukasti kiinni toinen toisessaan.

Kaikki vuoden 2002 matkat löytyvät Matkustelua-blogin sivulta 2002.