sunnuntaina, heinäkuuta 23, 2023

Pyöräilyä Virossa - Tartto, Luunja ja hiukan Tallinnaa


Pyöräily Virossa Tarton seuduilla jatkui muistellen 31 vuoden takaista koko perheen bussilla tehtyä seuramatkaa ja käyden linnunteitse reilun kymmenen kilometrin päässä lännessä Luunjan kartanon mailla. Laitanpa muistiin myös kokemuksia pyöräilystä Tallinnan keskustassa raitiotiekiskotyömaiden keskellä näin kesällä 2023. 

Olimme tulleet Viroon maanantaina 10.7.2023 ja reissun ensimmäisistä päivistä voi lukea täältä
Torstaina 13.7.2023 otimme pyöräilysuunnaksi idän, mutta mitään tarkkaa määränpäätä tai toiveita tutustumiskohteista kellään ei oikein ollut.   Päivälenkin pituus oli pyörän matkamittarin mukaan 40 km, joten reitillä tehtiin muitakin kaarroksia kuin Googlen kartalle piirtämäni kuva näyttää.  
 

Ajoimme kohti keskustaa ottaen valokuvia vastaan tulleista veistoksista ja seinämaalauksista.  Kaupungin seinämaalauksisista löytyy tietoja mm. seuraavien linkkien takaa: Smartovkat ja seinämaalaukset - löytöretki Tarton kaupungin ulkogalleriaan ja Omatoiminen katutaidekierros Karlovassa. Seinämaalauksia on paljon muitakin ja kaikista ei löydy ainakaan helposti tietoja.  Ihamaru Pizza & Käbliku Brewery Taproom ravintolarakennuksen reinässä Vallikraavi 6:ssa oli hieno seinämaalaus, jossa teksti Eesti film.  Arvoitukseksi jäi liittyikö maalaus johonkin.


 

Vilde ja Vibe kahvilan edessä ohitimme T. Kirsipuun veistoksen kirjailijoista Oskar Wilde ja Eduard Vilde, jotka eivät oikeasti koskaan tavanneet toisiaan vaikka olivat aikalaisia.

 

Tarton keskuspuistossa Küüni-kadulla Emajoen tuntumassa ohitimme Ülo Õunan veistoksen Isa ja poeg.


Kaupungin ehkä kuuluisin veistos vuonna 1998 pystytetty kuvanveistäjä Mati Karmin Suutelevat opiskelijat Raatihuoneen edessä jäi näkemättä, koska alue oli ympäröity työmaa-aidoilla.  Olen joskus mietiskellyt, miksi en muista nähneeni useissa Tarton kuvissa esiintyvää Suutelevat opiskelijat veistosta vuoden 1992 reissullamme, mutta nyt asia selvisi, kun tarkistin veistoksen valmistumisvuoden.

Tarton Raatihuone 1992

Ylitimme Emajoen Kaarisiltaa pitkin ja näimme pohjoisessa Vapaudensillan ja lännessä näkyi Kaarisillan takana Raatihuoneen aukio ja sen päässä Tarton Raatihuone. Tarton puistoissa ja aukioilla oli vielä mainoksin peitettyjä pylväitä, joita oli ennen internetaikoja Helsingissäkin.  Näitä olisi hyvä olla edelleen ettei mainosjulisteita tarvitsisi liimailla kiellettyihin paikkoihin.




Lydia Koidulan ja hänen isänsä Johann Voldemar Jannsenin muistokenttä oli Kaarisillan toisessa päässä. Täältä jatkoimme pyöräilyä jonkin matkaa Emajoen rantatietä pitkin, kunnes käännyimme kohti Rõõmua.






Välillä piti istahtaa bussipysäkille neuvottelemaan, mihin suuntaan käännytään seuraavasta risteyksestä ja välillä jalkauduttiin kuuntelemaan lintujen ääniä.  Alla olevan kuvan tallennusaikaan kuului kuhankeittäjän laulua. 





Googlen kartasta löydettiin teksti Luunja mõis, jota kohti lähdettiin ajamaan.  Vanhan kivinavetan luona kysyttiin vastaantulijalta, saako kartanon luokse mennä ottamaan valokuvia.  Joskus reittiemme varrella olleeet kartanot ovat olleet yksityisomistuksessa, eikä pihapiiriin ole ollut soveliasta mennä.  Saimme kysymykseen vastaukseksi nyökkäyksen. Luunjan kartanon luota löytyi todellinen vapaa-ajankeskus.  Kartanon takapihalla oli laaja puisto, jossa oli lasten kiipeilytelineitä, katoksia eväiden syömiseen, ruusutarha, satama, uimaranta, ravintola, matkamuisto- ja käsityöliike ja näin jälkeenpäin vielä tarkemmin karttaa katsoen, olisi ollut Coop-kauppakin. 










Luunja mõis olikin ainoa kartano, jonka luona kävimme Tarton seuduilla vaikka olisi siellä ollut niitä enemmänkin. Kännyköiden kartat olivat kovassa käytössä, kun valitsimme reittiä takaisin Tarton keskustaan. Aikaisemmin olemme käyttäneet enemmän paperikarttoja. Tuumailun päätöksenä päätimme pysytellä lähellä Emajokea.

Ohitimme laajahkon hamppupellon, jollaisia emme ole aikaisemmin nähneet. Käväisimme myös katsomassa Emajoen pohjoispuolella olleen pienen Kabinajärven rantaa, jossa oli muutama uimari.  Pian järven jälkeen tie erkani rannasta ja niinpä mekin.



Tarton Anne-kanaalin uimarannan luona pääsimme taas veden tuntumaan ja ajoimme rantaa pitkin keskustaan samaa reittiä kuin aamupäivällä.



Raatihuoneentori pääsi kuvaan valkoisine lippusiimoineen kuten myös sen laidalla oleva Kalteva talo.



Karl Ernst von Baeri- ja Jakobi-katujen kulmassa oli rakennuksen seinässä Tarton kaupunginmuseon vanha mainos, jonka edessä Heli seisoi valokuvaa otettaessa 31 vuotta sitten. Nyt rakennuksen edessä seisoi Ilpo.



Heli huhtikuussa 1992

Seuraava kuviin päässyt kohde oli Tarton tuomiokirkko.  Tuomiokirkon mäelle kiipesimme ystävättären kanssa kahdestaan, kun miehet jäivät kadun varren kahvilaan vartioimaan polkupyöriä.  Tämä on ainoa kaksitorninen keskiaikainen kirkko koko Virossa. Sitä alettiin rakentaa 1200-luvulla ja täydennettiin 1500-luvun alkuun asti. Aikalailla kirkkoa on restauroitu vuoden 1992 jälkeen ja nykyään sen tornissa toimii mm. Tarton yliopiston museo.




Kuva vuodelta 1992


Palasimme takaisin Toome kohvik kahvilaan tenniskenttien luo ja nyt oli vuorossa kakkukavit.  



Illallispaikaksi lähdimme etsimään  Püssirohukelder- eli Ruutikellari-ravintolaa, joka sijaitsee Tuomiokirkkomäen alarinteessä. Se rakennettiin piispanlinnaa esilinnoituksesta erottaneeseen vallihautaan vuonna 1767 ja toimi ruutikellarina vuoteen 1809 asti. Kellari kuului aikoinaan Tarton yliopiston matematiikan - fysiikan tiedekunnalle, joka vuonna 1896 aloitti siellä maanjäristysten ja magneettisten ilmiöiden tutkimisen. Varastokäytössä tila oli vuoteen 1982 asti.

Ruutikellari ei löytynyt helposti. Ajelimme Lossi-kadulla Pirunsillan ja Enkelinsillan ali pariinkin kertaan. Päädyimme jotakin kautta Tarton tähtitornin luo, jossa Tarton observatorio toimi vuosina 1810 - 1964. Nykyisin siellä on museo, jossa emme tällä kerralla vierailleet.

Muistin, että tähtitornin luona olen käynyt aikaisemminkin ja blogista löysinkin valokuvan vuodelta 1992. 

Pirunsilta

Enkelinsilta

Tarton tähtitorni 2023

Tarton tähtitorni 1992

Tähtitornin mäeltä otimme valokuvia tajuamatta, että Ruutikellari oli alapuolellamme. Kysyimme reittiohjeita ohikulkijoiltakin, mutta selvää vastausta emme saaneet.





Kierreltyämme seudulla jonkin aikaa päätimme kurkata Lossi-kadun no 32 sisäpihalle ja sieltä näimme aidan ja suljetun portin takana Ruutikellari-ravintolan pihan.  Onneksemme portti aukesi ja saimme talutettua polkupyörämme ravintolan sisäpihalle, johon jäimme ruokailemaan.




Kävimme kurkkaamassa ravintolan sisätiloja, sillä onhan rakennus saanut ulkoseinälleen Guinnessiltä laatan, jossa kerrotaan, että ravintolatila on maailman korkein pubi 10,2 m. Piti ihan tarkistaa onko kenties maailman tunnetuin pub-ravintola Hofbräuhaus Münchenissä todellakin matalampi.  Löytyi tieto, että sen korkeus on vain 9 metriä.






Tilasimme Ilpon kanssa alkupalaksi vihanneksia ja dippikastiketta, kaverit valitsivat pelmeitä, jotka olivat herkullisen rapeita.  Pääruoaksi Ilpo tilasi kuhaa ja minä leivässä tarjottua forellikeittoa. Kaverit tilasivat seljankakeittoa leivässä ja luulivat saavansa kalakeittoa, mutta saivatkin lihakeittoa.  Kannattaa siis kysäistä tarjoilijalta, mistä raaka-aineista ravintolan seljanka valmistetaan.







Kalalokit olivat tässäkin ravintolassa kovin kiinnostuneita pöydille jätetyistä astioista.

Perjantaina 14.7.2023 kävin läheisen Veeriku ostoskeskuksen marketissa ostamassa juotavaa ja eväitä junamatkalle.  Oli hauskaa huomata, että kauppakeskuksen käytävällä oli pop up myyntipiste erilaisille makkaroille marjojen myyntipaikan vieressä.  Meillä ei makkaraa taida saada myydä tähän tapaan tai en ainakaan muista nähneeni Prisman tai Citymarketin vieressä. Toinen kotoisesta poikkeava asia oli erillinen lihakauppa samaisessa ostoskeskuksessa.


Paluumatkalla majapaikkaamme tein vielä itsekseni pienen aamuajelun Supilinn- ja Karlova-kaupunginosissa puutalojen reunustamilla kaduilla. 









Tähtveren funkkistalojen ohi ajelimme moneen kertaan, mutta valokuvia tuli otettua hyvin vähäisesti.



Veski-kadulla ohitin kaksikerroksisen alkuperäisen asunsa säilyttäneen tiililinnan, josta Google ja sen kääntäjä kertoo seuraava:  "Rakennuksen rakensi Baltian rautateiden pääinsinööri P. von Götte (myös Goette). Hankkeen valmisteli vuonna 1881 pietarilainen arkkitehti professori V. Schröter. Vuonna 1911 Tarton yliopisto osti rakennuksen ja perusti sinne lastenklinikan. Neuvostoaikana täällä toimi lastenkoti, hammasklinikka ja tuberkuloosihoitola, kunnes rakennus siirtyi EPA:n (Viron maatalousakatemia) haltuun ja sinne perustettiin opiskelijakerho."


Tarton ainoa roomalaiskatolinen kirkko oli samoilla kulmilla.


Vikerkaaren alkupäässä kiinnittyi huomio rapattuun rakennukseen, jonka lohkeilleen rappauksen alla näkyi ruokoa. 



Ennen yhtätoista oli aika vilkuttaa heipat maijapaikallemme Vikerkaare Villalle, joka oli oikein sopiva polkupyörien kanssa reissaaville, mutta ehkä hiukan liian kaukana keskustan nähtävyyksistä ja ravintoloista, jos kaupunkiin tulee autolla tai julkisilla kulkuneuvoilla.



Lähdimme polkemaan kohti Tarton komeaa vuonna 1876 valmistunutta rautatieasemaa.  Ensin tuli näkyviin vesitorni ja sitten pienen aukion takana asemarakennus, johon johti sisään komeat graniittiportaat. Ratapihan puolella oli vanhoja varastorakennuksia. 


 
 
 



Katetun asemalaiturin alle oli hyvä laittaa pyörät seisomaan siten, että ne sai talutettua helposti junaan.  Sivulaukut oli irrotettu valmiiksi ja ne veimme 1. luokan istumapaikkojemme hattuhyllylle.



Tallinnassa olimme maanantaina 10.7.2023 vain tunnin verran, kun laiva saapui satamaan klo 13:15 ja juna Tartoon lähti klo 14:16.  Siinä ajassa ehdimme hyvin ajaa rautatieasemalle eivätkä sataman seudun raidetyöt haitanneet juurikaan ajoamme, kuten nettikeskustelujen mukaan häiritsevät autoilijoita.  Kävimme myös ostamassa junaeväitä Asematorin (Balti Jaama Turg) Selver supermarketista. 

Paluumatkalla perjantaina 14.7.2023 meillä oli enemmän aikaa Tallinnassa, kun juna saapui sinne klo 14:00 ja laiva lähti A-terminaalista klo 17:30. Pohjan puistotien varrelle piti pysähtyä ties kuinka monennen kerran tällä reissulla tutkimaan kännyköitä ja valitsemaan reittiä ja täällä myös ravintolaa lounaan nauttimiseksi.




Lähdimme ajamaan Rannateetä pitkin ja iloinen yllätys oli, että siinä on nykyään toinen autokaista varattu pyöräilijöille kuten Googlen kuvasta näkyy.  Pääsimme ajamaan mukavasti Sadama-katua pitkin Kai-kadulle, jossa tarkoitus oli mennä Suveteras ravintolan terassille,  jonka ruokaa on kehuttu, mutta se terassi oli aivan täynnä.  Kuljimme hiukan eteenpäin ja tilaa löytyi Kes?Kus baarin terassilta. 




Kaksi pyörää saimme pöydän ja sohvien viereen ja kaksi pyörää lukittiin jalkakäytävän ja kadun sekä raitiotietyömaan erottaneeseen työmaa-aitaan.  Olisimme halunneet kupit kahvia ja täytetyt sämpylät, mutta sellaisia ei tässä ravintolassa ollut tarjolla.  Baarin sisältä löytyi menu-lappusia ja sieltä tilattiin vatsan täytteeksi maukkaita salaatteja ja keittoja.




 
Laivaan ajelimme sataman tietöiden ruuhkauttamilla kaduilla autojen seassa luottaen, etteivät ne aja päälle.  Eiköhän pyörätiet saada näilläkin alueilla yhtä hienoiksi kuin muuallakin rannan tuntumassa, kunhan raitiovaunujen kiskot ovat paikallaan. Taas tuli tehtyä mukava pyöräreissu Viroon ja voidaan ruveta suunnittelemaan seuraavaa ensi kesäksi.


Ylle linkitetyissä jutuissa on myös linkit kaikkiin tekemiimme pyöräreissuihin Virossa.  

2 kommenttia:

  1. Näyttääkin hienolta Luunjan kartano pihapiireineen. Ja tuo kalteva talo on todella kiinnostava, mukavaa olisi itsekin päästä se näkemään. Münchenin Hofbräuhaus jäi aikoinaan kaupungissa ollessamme väliin. Ei olisi jäänyt, jos olisin tajunnut sen olevan 9 metriä korkea.

    VastaaPoista
  2. Virossa on tosiaan paljon komeita kartanoita hienoilla paikoilla ja niitä käymmekin bongailemassa pyöräreittien varrella. Tällä reissulla kartanoiden osuus jäi vähäisemmaksi, kun ajelimme luonnonsuojelualueille, joista olimme lukeneet Mikko Virran kirjasta Luontoretkelle Viroon.

    VastaaPoista