Ruotsi on muuttunut melkolailla 17 vuodessa. Niin kauan on aikaa kulunut siitä, kun viimeksi kävin maassa. Nyt oli hyvä syy käydä toteamassa asia, kun agilityn maailmanmestaruuskilpailut järjestettiin Etelä-Ruotsin Kristianstadissa 4.-8.10. 2018.
Lisää kuvia on Metkaamatkustelua.kuvat -sivustolla.
Lensimme Helin, Marin ja Katjan kanssa Finnairin lennolla Kööpenhaminaan, josta oli tarkoitus jatkaa vaihdottomalla junayhteydellä kisakaupunkiin. Olisi pitänyt arvata, että suunnitelmiin tulee muutos, kun Kastrupin lentoasemalta lähteneessä junassa ei ollut sen numeroista vaunua, johon meillä oli lisämaksulliset paikkaliput. Malmöä lähestyttäessä tuli kuulutus, että oli vaihdettava junaa. Seuraavassa junassa oli paikkalippuumme merkitty vaunu ja siellä lipun numeroita vastaavat istuimet. Kristianstadiin saavuimme melkolailla aikataulun mukaisesti.
Monet tutut suomalaiset kisaturistit kertoivat samanlaisista ongelmista junamatkallaan ja pahimmillaan joku juna oli jättänyt matkustajat 50 kilometrin päähän Kristianstadista ja sieltä eri maista tulleet agilitaajat joutuivat ottamaan yhteisen taksin kisakaupunkiin.
Paluumatkalla ongelmat jatkuivat. Tällä kertaa piti junasta jäädä pois Lundissa ja kuulutukset kertoivat, että toiselta laiturilta lähtisi juna kohti Tanskaa. Laiturille päästyämme kuulimme konduktööriltä, ettei siinä seissyt juna ollut oikea vaan paikalle olisi tulossa toinen juna. Lähes puoli tuntia odoteltuamme tuli juna, johon ihmiset rynnistivät sisään. Hetkisen kuluttua saimme tietää, ettei sekään ollut oikea vaan junaa piti vaihtaa. Onneksi kuulutukset tulivat sekä ruotsiksi että englanniksi, jotta ne ehti ymmärtää. Pääsimme lopulta jatkamaan matkaa, mutta jonkin ajan kuluttua junan vauhti hidastui ja kuulutus kertoi, että edessämme kulki hitaampi juna. Samassa junassa oli muitakin tuttuja agilitaajia, joilla oli varattuna liput samalle lennolle. Mielessä kävi jo ajatus, että pitäisikö siirtyä yhteiseen tilataksiin, jotta ehdimme ajoissa lennollemme. Onneksi vauhti kiihtyi, kun saavuimme Juutinrauman sillalle ja ehdimme ajoissa lentoasemalle.
Vesitorni Juutinrauman sillan kupeessa |
Myös Kristianstadissa huomasi, että ajat ovat muuttuneet. Pienten kauppaliikkeiden pitäjät olivat Lähi-idästä ja kauppojen valikoima oli sen mukainen. Majapaikkamme vieressä olleesta kaupasta löytyi tuoreena vain pitaleipätyyppistä purtavaa. Yritin kysyä olisiko näkkileipää saatavilla, sillä ruotsalaisia Wasabrödin ja Leksandin leipiä on meidänkin marketeistamme. Eipä löytynyt sieltä. Sitten kysyimme kaurahiutaleita, jotta olisimme voineet keittää aamulla puuroa, ei ollut sellaisiakaan eikä myslejä. Monelaisia papuja, siemeniä ja erilaisia suurimoita oli kyllä ”hyllymetreittäin”.
Kisahallin läheisestä pikkuputiikista olisi saanut vesipiippuja ja koriste-esineitä, mutta muuta syötävää ei löytynyt kuin makseiset ja onneksi sentään pähkinät. Katukuvassakin näkyi huomattavan paljon päänsä peittäneitä naisia ja perusruotsalaisia tummempi-ihoisia miehiä. Tähän lienee totuteltava meilläkin, sillä ei meillä taida olla oikeutta kuvitella, että me saisimme asua ikuisesti näin väljästi, kun muualla maailmassa ihmisiltä loppuu tila, puhdas vesi, ilma, ruoka yms.
Kristianstadissa majapaikkamme Vivans B&B sijaitsi parin kilometrin päässä rautatieasemalta ja kisapaikalta. Hotels.comin alkuperäisessä vahvistuksessa majapaikastamme kerrottiin seuraavaa: perhehuone, näköala puutarhaan (self-catering), 3 aikuista, ilmainen langaton internet-yhteys, ilmainen pysäköinti, 3 yhden hengen sänkyä ja 1 kerrossänky (74–100 cm leveä), 30 neliömetrin kokoinen huone, jossa on parveke ja näköala puutarhaan. Erillinen oleskelutila, ilmainen langaton internetyhteys, taulutelevisio ja DVD-soitin, jääkaappi, kahvin-/vedenkeitin ja jaettu keittiö, jaettu kylpyhuone ja hiustenkuivain (pyynnöstä), siivous rajoitettuina päivinä.
Kesäkuun lopussa kysyin, voiko mukaan tulla neljäs henkilö ja sain vahvistuksen. Syyskuun viimeisenä viikonloppuna kerroin saapumisaikamme ja mainitsin vielä kaikkien neljän matkustajan nimet. Emännältä tuli ihmettelevä viesti neljästä majoittujasta, mutta lähetettyäni kopion aiemmasta vahvistuksesta tuli vastaukseksi tervetulotoivotus.
16 neliön mökkimme |
Perillä meille osoitettiin majoituspaikaksi omakotitalon pihalla oleva noin 16 neliön mökki, jossa oli parivuode ja kaksi erillistä vuodetta. Kalusteina oli pienoiskeittiö eli yhdistetty jääkaappi ja tiskipöytä, jonka hanasta tuli vain kylmää vettä sekä hyllykkö, jossa induktioliesitaso, vedenkeitin, kahvinheitin ja pressokeitin sekä muita astioita. Huoneessa oli myös toinen hyllykkö ja sen päällä TV ja CD-soitin, joita ei tosin ehditty käyttää sekä modeemi, jonka suoma wifi-yhteys oli sen sijaan ahkerassa käytössä. Huone oli normaalitilanteessa tarkoitettu kahdelle henkilölle, sillä siellä oli myös klaffipöytä ja pari tuolia, mutta ne eivät mahtuneet olemaan auki, koska kaiken tilan veivät vuoteet.
Jackrussellinterrieri Tyson ja parsonrussellinterrieri "Pusseli" Marin sylissä |
Tutustuimme heti tavaroita sisään kantaessamme myös omistajan 5 kuukauden ikäiseen parson-pentu "Pusseliin" sekä jackrussellinterrieri Tysoniin.
WC ja suihku pihalla |
Omakotitalon seinustalle pihalle oli rakennettu sisältä laatoitettu koppero, jossa oli suihku ja wc, ei kuitenkaan käsienpesuallasta. WC-altaaseen jäi vesi helposti vuotamaan ennen kuin opimme keinot wc:n vetämiseen. Suihkusta tuli ensimmäisen vuorokauden aikana vain tulikuumaa vettä, mutta onneksi se korjattiin niin, että vesi oli jatkossa noin 38 asteista. Lämpötilaa ei voinut säätää. Harkitsimme ensimmäisen illan jälkeen ostavamme ämpärin, jolla veisimme mökin tiskipöydän hanasta kylmää vettä suihkutilaan, jotta pesun voisi suorittaa ämpärin avulla kuten kesämökkien saunoissa tehdään. Onneksi tähän ei tarvinnut ryhtyä. Ostimme kuitenkin feikkicrocsit, jotka jätimme mökkiin. Niillä pääsimme kulkemaan mökistä wc-suihkuun kätevästi niin, ettei tarvinnut tunkea joka käynnillä lenkkareita jalkaan.
Tämä oli ensimmäinen ja viimeinen kerta, kun varasin huoneen Hotels.comin kautta. Siellähän pitää majoitus maksaa etukäteen. Hinnan saisi takaisin, jos peruutuksen tekee ajoissa. Nyt oli turhan vaikeaa tuveta pyytämään emännältä hyvitystä, vaikka emme saaneet sopimuksen mukaista huonetta. Muuallekaan ei voinut ajatella siirtyvänsä, koska kaupunki oli täynnä agilitykisaturisteja.
Torstai 4.10.2018
Kisapaikka Kristianstad Arena sijaitsi noin kahden kilometrin päässä majoituksestamme. Sinne ehdimme vasta iltapäivällä, jolloin maksi- ja medikoirien joukkuehyppyrata oli ohi. Aikaisempina vuosina torstaisin on ollut vain harjoituksia, avajaisjuhlallisuuksia ja iltapäivällä on juostu yhden kokoluokan kisa. Kun tammikuussa ostimme lentoliput ei tästä uudistetusta aikataulusta ollut tietoa. Hiukan harmitti, että ehdimme nähdä vain minien joukkuehyppyradan.
Kisapäivän jälkeen kävelimme kaupungin keskustaan todetaksemme, että olisi kannattanut tehdä ravintolavaraus, sillä monet ravintolat olivat jo täynnä. Intialainen Curry Nam Nam ravintola ei näyttänyt tänä iltana olevan paikallisten eikä kisaturistien suursuosissa, sillä siellä oli hyvin tilaa. Ruoka oli maittavaa ja vatsan sai täyteen 15,- - 20,- eurolla.
Perjantai 5.10.2018
Aamiaisen teimme itse, koska emme saaneet tilattua sitä bed and breakfast majapaikan emännältämme. Hänen ohjeensa oli mennä ostamaan tarvikkeet naapuritontin kaupasta. Meille sopivaa leipää ei ollut ja niinpä söimme terveellisesti jogurttia, manteleita, hilloa, omenoita ja munakasta sekä vihanneksia mehun ja kahvin / teen kanssa.
Kisapäivän lomassa kävimme hallin lähellä etsimässä kauppaa, josta saisimme lounastarpeita. Olihan hallissakin tarjolla lukuisten koiratarvikemyyntipisteiden lisäksi myös pientä syötävää ja lounasravintolassa ruokaa, mutta kävely ulkona teki hyvää. Lähikaupan valikoimat eivät tyydyttäneet tarpeitamme, mutta onneksi vajaan kilometrin päästä löytyi ICA Maxi Supermarket.
Illallispaikka jäi taas varaamatta ennakkoon ja tulimme käännytetyksi muutamalta ravintolan ovelta. Thaikongs Restaurang Södra Kaserngatanilla oli sen verran sivussa pääkaduilta, että sinne pääsimme syömään maittavat ateriat ja jälkiruokana kaikille friteeratut banaanit ja jäätelöä. Parilla kympillä / henkilö selvisimme taas.
Lauantai 6.10.2018
Tänään aamiaisemme sisälsi eilisten herkkujen lisäksi myös Ica Maxista ostettua leipää ja juustoa. Esillepanokin oli kohtuullinen vuoteen päällä, kunnes avatusta ovesta pöllähti sisälle omistaja Vivanin 5 kuukauden ikäinen parsonpentu ”Pusseli” suoraan aamiaisherkkujemme keskelle. ”Ei koiraihmisiltä” olisi hymy hyytynyt ja kyllä meiltäkin kuului muutama voimasana, kun koira lennätettiin valjaistaan kantaen ulos pihalle.
Päivä kului muuten kisapaikalla, mutta pitihän kerran käydä ICA Maxi-marketissa ostoksilla ja kahvilla, sillä siellä oli kahvi parempaa kuin hallissa. Monet söivät lounaankin ICAssa. Alkuillasta ehdimme hiukan kierrellä katselemassa kaupunkia. 40 tuhannen asukkaan kaupunki näytti keskustaltaan paljon mielenkiintoisemmalta ja eläväisemmaltä kuin meillä vastaavan kokoiset kaupungit.
Kävimme myös varaamassa pöydän Bara Burgare ravintolasta, jonne sitten menimme klo 19.
Hampurilaisannos ei näyttänyt kovinkaan erikoiselta, mutta pihvit paistettiin jokaisen erikoistoiveiden mukaisesti ja ne olivat maukkaita.
Majapaikkaan kävelimme takaisin illan pimeydessä ja huomiotani kiinnitti se, ettei asuntojen ikkunoiden edessä ollut useinkaan säleverhoja tai muita verhoja, kuten meillä on tapana. Ikkunalaudoilla oli pöytävalaisimia, usein kaksi samanlaista.
Sunnuntai 7.10.2018
Viimeinen kisapäivä ei tuonnut suomalaisille menestystä yksilökisoissa. Kisojen aikana maksijoukkue sijoittui kolmanneksi perjantain agilityradalla ja se olikin ainoa suomalaisten palkintopallisijoitus.
Suomalaisille oli alkujaan varattu alakatsomosta tilaa yhdessä norjalaisten ja tanskalaisten kanssa mutta eihän tila riittänyt ollenkaan. Norjalaiset siirtyivät heti torstaina yläkatsomoon ja osa suomalaisista heidän lähelleen. Perjantaina suomalaiset häädettiin yläkatsomon pitkältä sivulta alakatsomoon hallin nurkkaan, mutta osa siirtyi yläkatsomoon hallin vastakkaielle reunalle ja lopulta lähes pari sataa suomalaista oli neljässä eri rykelmässä. Suomalaisten kannustushuudot eri puolilta hallia eivät kuullostaneet alkuunkaan niin tehokkailta kuin naapurimaalaisten, jotka olivat omissa ryhmissään. On meillä eroa kannustamisessa muutenkin. Skandinaavit kannustavat omiaan koko ratasuorituksen ajan ja sitä kuulemma tapahtuu tavallisissa kyläkisoissakin. Asia opitaan ehkä jo treeneissä. Meillä pahimmillaan jotkut ohjaajat vaativat, ettei treeneissä saa olla hallissa muita koiria läsnä, ettei oma koira häiriinny eikä tavallisissa kisoissa juuri kannusteta kisaajia suorituksen aikana.
Kisapäivä päättyi vielä valoisaan aikaan, joten lähdimme keskustaan tarkistamaan, saisiko matkalaukut vietyä rautatieasemalle säilytykseen ennen huomista junamme lähtöä. Säilytyspaikkaa ei löytynyt.
Kristianstad C, eli rautatieasema |
Heliga Trefaldighetskyrkan |
Ruotsi alkaa olla täydellinen muovirahan valtakunta. Siellä näkyi ovissa kylttejä, joissa kerrottiin paikan olevan "käteisvapaa". Kisapaikallakin kaiken olisi voinut ostaa kortilla ja busseissakin olisi voinut maksaa vain puhelimeen ladattavalla systeemillä tai kortilla.
Illallispaikaksi olimme varanneet puhelimitse pöydän La Finestra Italiana ravintolasta, jossa sunnuntaisin oli tarjolla vain pizzoja. Vatsat saatiin täyteen ja päälle mahdutettiin vielä jäätelöä.
Maanantai 8.10.2018
Oli tullut aika jättää hyvästit pienen pienelle mökillemme. Josta maksoimme 145,- euroa/ yö eli yhteensä 580,- neljältä yöltä. Siellä oli puhdasta ja riittävän lämmintä. Onneksi oleskelumme aikana ei ollut pahempia sateita, sillä vaatteitten kuivattamiseen tai edes pyyhkeitten kuivattamiseen ei oikein ollut tilaa.
Aamupäivällä oli vielä hetki aikaa kierrellä Kristianstadin keskustassa. Saimme itsestämme ryhmäkuvan törmättyämme kavereihin omasta agilityseurasta. Tänä vuonna kisaturisteina olikin ennätysmäärä Itä-Helsingin Agilityharrastajien jäseniä, lähes pari kymmentä.
Fika sana tuli tietoisuuteeni jostain syystä vasta kisojen Facebook-sivuilta. En muista törmänneeni siihen koulussa tai muutenkaan vuosien aikana.
Ruotsalaispojat ovat tehneet aiheesta mainion laulun, kannattaa kuunnella.
Tällä budjettimatkalla ostimme pullat kaupasta ja kahvit Galleria kauppakeskuksen Espresso House kahvilasta ja istahdimme kahvittelemaan kauppakeskuksen käytävän istuimille. Se kruunasi tämän mukavan reissun, josta ei puuttunut naurua vaikka kaikki ei aina sujunutkaan odotusten mukaisesti.
Lentoasemalla näimme vielä kuuluisan kanadalaisen koirankouluttajan ja agilitaajan Susan Garrettin. Emme suinkaan menneet tervehtimään tai ottamaan kuvaa läheltä vaan tyydyin pariin kaukaa otettuun kännykkäräpsyyn.
Ensi syksynä ovat agilityn MM-kisat vieläkin lähempänä, mutta onneksi kuitenkin reissun päässä eli Turussa. Majoitus on sinnekin jo varattuna, joten hauskaa on taas tiedossa.
Olipa moinen leikkimökki, karmeat junayhteydet ja kehnot katsomojärjestelyt. Muuten kai nastaa.
VastaaPoista