torstaina, lokakuuta 14, 2021

Torronsuon kansallispuisto

Torronsuon kansallispuisto on mukava päiväretkikohde vajaan puolentoista tunnin automatkan päässä Helsingistä Tammelassa Porintien kupeessa. Siellä on Suomen laajin ja syvin keidassuo eli kohosuo, jonka keskusta on sen reunaosia korkeammalla.  Torronsuon pinta-ala on 30 neliökilometriä ja se on  paksuimmillaan 12 metriä syvä. Kansallispuisto on perustettu vuonna 1990 ja sitä ennen alue oli lähes luonnontilainen suojelualue. 1960- ja 1970-lukujen taitteessa Torronsuo tuli tutuksi Helsingin koulujen luontokerholaisille, sillä sinne tehtiin lintujen muuttoaikaan yhteisiä retkiä.   

Kiljamon pysäköintialueelta voi tehdä kolme eri pituista kierrosta. Kiljamon kierros on 1,5 kilometrin pituinen ja helppokulkuinen.  Suotaipaleen pituus on 8 kilometriä.  Se kulkee Härkäsaaren vanhalle avolouhokselle ja sieltä takaisin suota ja pitkospuita pitkin Kiljamoon.  Torron kylän reitti on 10 kilometriä ja vie Härkäsaaren jälkeen kansallispuiston ulkopuolelle ihastelemaan Torron kylän kulttuurimaisemaa. Reitin loppupuolella kuljetaan vajaat pari kilometriä vanhaa soratietä ja joitakin satoja metrejä Somerontien maantien laitaa.

Meidän tekemämme reilun 12 kilometrin päivälenkki piirtyi kartalle kuvan mukaisesti.


Lähdimme Helsingistä aamu kahdeksan jälkeen.  Automatkalla saimme nauttia syksyn ruskan värjäämästä maisemasta lokakuun ensimmäisellä viikolla. 

 
Retkellä olimme kolmen koiran ja kolmen eläkeläisen porukalla. Pysäköintipaikalla näkyi aamulla joitakin autoja, mutta  pitkospuilla ja metsissä kulkiessamme tuli vastaamme vain muutama kulkija. 




Torronsuon etelälaidalla merkitty reitti kulki metsikössä.  Siellä huomasi maaston kulumisen.  Puiden juuret näkyivät poluilla ja askeleita oli hyvä varoa kaatumisten estämiseksi. 


Ohitimme Härkäsaaren louhoksen, josta louhittiin useista kohdista kvartsia 1700-luvulla Someron Åvikin lasitehtaan raaka-aineeksi.  


Metsäpolulta kuljimme Haipontien kautta Torrontielle, jonka varrella on jo keskiajalta asti asuttu Torron kylä. Se on yksi valtakunnallisesti merkittävistä rakennetuista kulttuuriympäristöistä.










Torron kylään rakennettiin hautausmaa vuonna 1801 ja rukoushuone 1804.  1890-luvulla vanha kappeli purettiin ja sen materiaali käytettiin kansakoulun rakennusaineeksi.  Kylän keskustaan jäi vain vanha kellotapuli.

Torron tieltä jatkoimme kävelyä jonkin matkaa Somerontien varrella. Tämä ei ollut erityisen mukava osuus varsinkaan koirien kanssa kävellessä.

Siirryimme bussipysäkin kohdalla tien yli ja löysimme polun, jota pitkin lähdimme kulkemaan kohti suon laitaa.  Polun varrella oli useampia komeita muurahaiskekoja. 



Pysähdyimme syömään eväitä avoimelle paikalle istahtaen kaatuneen puunrungon päälle.  Retkikumppaneilla oli mukana kevyt riippumatto, jota oli hauskaa kokeilla. 




Lyhyen metsäpolulla kävelyn jälkeen löytyivät taas pitkospuut.  Koko suon alueella pitkospuut näyttivät uusilta ja niiden vieressä oli vanhoja puukasoja.  Jossakin oli kyltti, jossa kerrottiin, että vanhat laudat haetaan pois talvikaudella.  



Veimme koirat Kiljamon pysäköintialueella ystävättären autoon, jotta saatoimme käväistä lintutornilla ja nousta sinne kaikki yhtä aikaa.  Panimme merkille, että nyt oli autoja paikalla paljon enemmän kuin aamulla.  


Suon laidalla oli osa kävelyreittiä tasaista soratietä ja suolle oli rakennettu leveä lautapolku, jota pitkin pääsi ihailemaan suomaisemaa näköalatasanteelle myös lastenvaunujen ja pyörätuolien kanssa.
 





Kiipesimme Kiljamon lintutorniin katselemaan joka puolella levittäytyvää kaunista maisemaa. Parkkipaikan ja linturornin välissä näkyi keittokatos, puuliiteri, käymälä ja erilliset penkit esimerkiksi eväitten syöntiin.  Vesipistettä alueella ei ole, joten omat vedet on hyvä ottaa mukaan. 


Kierros oli mukava päivälenkki koirien kanssa, mutta jos Torronsuolle tulee vielä lähdettyä, niin pistäytymisen Torron kylään ja kävelyn maantietä pitkin voi jättää pois. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti