maanantaina, maaliskuuta 10, 2008

8.-9.3.2008 Pietari

Edellisessä entisten Etumatkalaisten tapaamisessa joulukuussa päätimme lähteä keväällä Pietariin. Päiväksi valikoitui 8.3. eli naistenpäivä, koska se sattui olemaan lauantai ja alkoivathan ikävästi päättyneet tapahtumat Etumatkoissa 8.3. 2006 kaksi vuotta sitten.

Mukaan oli ilmoittautunut 19 innokasta ja viime hetken sairastumisesta johtuen oli matkalla mukana 18 henkilöä. Kuvia mukana olleista löytyy toisesta blogista.

Junamatka sujui leppoisasti suurimmaksi osaksi ravintolavaunussa rupatellen. Lumisia Karjalan kannaksen maisemia oli mukavaa seurata junan ikkunasta.



Suomen juna-asemalla meitä oli vastassa bussi, jonka kyydissä pääsimme Hotelli Dostojevskyyn Nevan valtakadun kupeessa. Läksimme pienissä porukoissa kävelemään ja ihailemaan Naistenpäivän kunniksi koristeltua Pietaria.

Mukana matkalla oli muutama ensi kertaa Pietarissa vieraileva, joten osa päätti lähteä kävelemään kohti Nevan rantaa ja Eremitaasi-museota. Suurin osa porukasta on toki käynnyt vuosien varrella Leningradissa / Pietarissa useinkin, jotkut jopa kymmeniä kertoja. Pysähdyimme "kauppahalliin", jossa oli hienoja merkkitavaraliikkeitä, mutta myös paikallisia matkamuistoputiikkeja, joista muutama maatuskanukke lähti tuliaisiksi.




Stockmannin näyteikkunoissa olevat tuotteet poikkesivat hiukan kotoisista, mutta eroaahan paikallisten naisten pukeutuminenkin meikäläisten toppatakeista ja läskipohjakengistä. :)


Eremitaasi eli tsaarin talvipalatsi oli tutun vihreä ja vesi kanavissa oli jäätymispisteessä.

Kuvia tuli napsittua tutuista nähtävyyspaikoista.

Eremitaasin takana olevalla aukiolla oli tekojäärata aivan kuten Helsingin Rautatientorillakin.


Kaduilla myytiin ilmapalloja ja näytteille oli tuotu lapsen vaatteisiin puettu pieni apina.


Näimme muutamaankin kertaan bussin kokoisia limusiinejä tyylikkäine matkustajineen.


Eremitaasin taidekokoelmat jäivät tällä kerralla katsastamatta, mutta kadullakin oli kaupan taidetta.
Illalliselle läksimme kaikki St Petersburg ravintolaan, jossa oli myös show-ohjelmaa. Siellä esiintyi mm. Venäjän "Tomi Metsäketo".
Kolmen ruokalajin illallinen oli maittava ja hintaan n. 34,- euroa sisältyi myös lasillinen kuohuviiniä.

Hotellille kävelimme takaisin ihaillen kauniisti valaistua kaupunkia.



Sunnuntaina meillä oli aamupivällä aikaa tutustua hotellin ympäristöön. Käväisimme mm. vastapäisessä kirkossa sekä lähellä olevassa kauppahallissa, josta sain itselleni tuliaisiksi Faberge tyylisesti koristettuja pääsiäismunia, joita voi ripustaa koristeeksi oksiin.
Samassa rakennuskompleksissa hotellimme kanssa oli tyylikäs tavaratalo. Kaikki liikkeet olivat auki myös sunnuntaisin.

Sama bussi kuljettajineen tuli hakemaan meitä hotellista juna-asemalle, jolla olimme tulleet lauantaina. Ensin kuljettaja sanoi, ettei hänellä ole aikaa kierrellä kaupungillaa vaan hänen on vietävä meidät suoraan asemalle, mutta kerättyämme pienen kolehdin ajoi hän kuitenkin keskustan nähtävyyksien kautta.


























Reissu oli kaikin puolin onnistunut. Pääasia oli toki saada tavata ihmisiä, joiden kanssa tuli työskenneltyä parikymmentä vuotta, mutta ainahan on myös mukavaa matkustella ja ostaa pieniä tuliaisia kotiin. Kuvassa "Faberge" munat. :)