Saharan palmukeitaiden, aavikoiden ja ksar-linnoitusten näkemistä odotin eniten Algerian matkallamme. Niitä nähtiin, sillä onhan yli 90 % Algerian pinta-alasta aavikkoa. Lensimme pääkaupunki Algerista 1200 kilometriä etelään Saharan Timimouniin.
"Sen ensimmäiset asukkaat olivat mustia afrikkalaisia, jotka joutuivat 300-400 luvuilla alueelle tulleiden zenata-berberien alaisuuteen. Keitailla asui myös juutalaisia ja 1100-luvulta lähtien arabeja. Timimoun oli tärkeä kauppapaikka, joka tuotti taateleita ja puutarhaviljelyn tuotteita. Sen kautta kulkivat pohjoiseen matkaavat orjakaraavaanit ja Ranskan siirtomaa-aikana sinne asettui paimentolaisia, jotka ottivat kaupankäynnin haltuunsa.
Elämän keitailla mahdollistaa pohjavesi, jota on hyödynnetty perinteisen foggara-kastelujärjestelmän avulla. Alueella on yli 2300 kaivoa ja noin 50 kilometriä kastelukanavia. Järjestelmän toiminnasta ja puutarhaviljelystä vastasivat alistetut haratinit. Haratinit nimitystä käytetään Saharan mustaihoisista asukkaista Algeriassa, Marokossa ja Mauritaniassa. He ovat berberiä tai arabiaa puhuvia maanviljelijöitä keitaiden vuokraviljelmillä. Berberit eli Pohjois-Afrikan afroaasialaiseen kieliryhmään kuuluva kantaväesto ja haratinit asuivat ksar-nimellä kutsutuissa linnoituksissa ja arabit niiden ulkopuolille syntyneissä kylissä.
Timimounin palmutarhat ja puutarhaviljelmät kärsivät nykyään pohjaveden pinnan alenemisesta, suolatasangon laajentumisesta ja huolenpidon puutteesta, Foggara-kastelujärjestelmä on rappeutunut, koska sitä hoitavat haratinit siirtyvät palkkatöihin ja muuttavat isompiin kaupunkeihin.
Timimounin tulevaisuudelle on tärkeää kulttuuri- ja luontomatkailu, joka auttaa ylläpitämään keidasalueen identiteettiä. 2000-luvun alussa on aloitettu myös öljy- ja kaasuesiintymien hyödyntäminen. " Näitä asioita kertoi Wikipedia.
Keskiviikkona 2.10.2024 laskeuduimme Timimounin lentokentälle Boeing 737-600 koneella hieman ennen iltayhdeksää. Lentoaika Algerista oli vain 1 tunti ja 8 minuuttia. Air Algerien varausvahvistuksessa luki lentoajan kestona 2h 30m eli arvoitu laskeutumisaika oli etukäteistietojen mukaan 22:15. Näin olisi varmaan tapahtunut, jos koneena olisi ollut ATR 72 500-600, kuten oli pari päivää myöhemmin matkalla Oraniin.
Kävelimme koneesta lentoasemarakennukseen ja ovella jokaiselta kysyttiin henkilöpaperit. Koska meillä oli ulkomaalaisten passit niin ne otettiin meiltä pois ja ne kiersivät lentokenttävirkailijoiden kädestä käteen. Koneen ruumassa olleet matkatavarat noudettiin lyhyeltä matkatavarahihnalta. Olimme saaneet Kamelimatkojen Anssilta tiedon ennen matkaa, että tässä vaiheessa virkailijat haluavat soittaa majapaikkaamme ja meiltä kysyttiin puhelinnumero ja ohjattiin istumaan ja odottamaan. Odotellessamme kysyin vieressä seisseeltä naisvirkailijalta Wifiä ja hän ystävällisesti jakoi sen omasta puhelimestaan meille kummallekin Ilpon kanssa.
Päivän aikana oli Anssilta tullut Whatsapp viesti, joten vastasin siihen kertomalla, että päivä oli mennyt oikein hyvin ja nyt olemme päässeet lähes puolitoista tuntia etuajassa Timimouniin. Sekä Anssi että lentoaseman virkailijat olivat soittaneet majapaikkaamme ja sieltä tultiin nopeasti noutamaan meidät. Hyvän palvelun tunnetta lisäsi se, että lentoasemalta lähti poliisiauto peräämme ja varmisti koko matkan, että pääsimme turvallisesti majapaikkaamme.
Le Paradis du Sahara chez Nadia et Francis on pieni neljän majoitushuoneen vierastalo, jonka pohjakerroksessa on omistajien koti sekä yleisiä tiloja vieraille ja toisessa kerroksessa on matkailijoiden huoneet. Matkakumppaneitani usein ärsyttää, kun otan heti valokuvia huoneesta, jossa majoituimme. Minusta on hauskaa myöhemmin muistella kuvia katsomalla, millaisissa paikoissa olemme majoittuneet. Tässä itselleni muistiin klo 21.49 otettuja kuvia ilmastoinnilla, keittonurkkauksella ja suihkuhuoneella varustetusta erittäin siististä huoneestamme.
Ennen yöpuulle siirtymistä katetiin meille vielä teetä, kahvia, taateleita ja pähkinöitä huoneemme ulkopuolelle sohvapöydälle. Meiltä oli jäänyt Algerin lentoasemalla syömättä reilunkokoisista täytetyistä sämpylöistä puolet, joten nautimme ne nyt. Olisimme saaneet iltapalaa myös talon puolesta, mutta omat eväät riittivät.
Torstaina 3.10.2024 heräsimme naapuritalojen kukkojen kiekumiseen ja vuohien ääntelyyn. Menimme ulos ottamaan valokuvia ja videoita majapaikastamme ja sen heräävästä ympäristöstä. Uima-altaan vieressä kuljeskeli isäntä kylpytakissaan ja pihalla näkyi lainattavissa olleita mönkijöitä sekä sähköpyöriä.
Niiden käyttöön meillä ei tällä reissulla ollut aikaa.
Aamiaisella istuessamme näimme eläkeikäisen Francis isännän hiippailevam uudestaan kylpytakissaan. Talon emäntää eli eläkkeelle jäänyttä ranskalaista lääkäriä Nadiaa emme nähneet vierailumme aikana ollenkaan vaan meille valmisti ateriat ja toimi tulkkina vajavaisella englannin kielen taidollaan nuori erittäin ystävällinen Sabrime.
Aamiaisen jälkeen lähdimme Francisin ja Sabrimen kanssa autolla tutustumaan ympäristöön. Ensimmäiset valokuvat otin Timimounin päätien varrella olevista punavalkoisista julkisista rakennuksista. Punainen väri on peräisin alueen punaisesta savesta, jolla rakennusten pinta on käsitelty. Paikallisen vesilaitoksen ympärillä oleva aitamuuri oli koristemaalattu vesialtaiden kuvilla ja hyväkuntoisesta tiestäkin piti ottaa kuva, jotta muistan mainita teiden olleen hämmästyttävän hyväkuntoisia. Toki jossakin oli hiekkaa tullut tuulen mukana kasoiksi teille, kuten meillä tulee talvella lunta ja pienissä kylissä tiet olivat päällystämättömiä.
"Automme kulki teitä ja teiden vieriä. Maisemat muuttuivat tyhjästä harmaasta autiomaasta hivelevän kauniisiin hiekkadyyneihin ja palmumetsiköihin" kirjoitti Ilpo FB-päivityksessään.
Tieltä N118 lähdimme ajamaan hiekka-aavikolle kohti rinteen reunaa, josta näkyi juuri niitä maisemia, joita täällä toivoin näkeväni: palmukeitaita, keidaskyliä ja erikorkuisia sekä -värisiä hiekkadyynejä. Kaukana takana näkyy Googlen kartassa mainittu Grotte d'IGHEZAR eli Ighezarin luola ja sen vieressä oleva ksar eli osittain raunioitunut aavikkolinnoitus.
Tieltä N118 lähdimme ajamaan hiekka-aavikolle kohti rinteen reunaa, josta näkyi juuri niitä maisemia, joita täällä toivoin näkeväni: palmukeitaita, keidaskyliä ja erikorkuisia sekä -värisiä hiekkadyynejä. Kaukana takana näkyy Googlen kartassa mainittu Grotte d'IGHEZAR eli Ighezarin luola ja sen vieressä oleva ksar eli osittain raunioitunut aavikkolinnoitus.
Isännät halusivat ottaa meistä valokuvia yksin ja yhdessä sekä kanssaan, ja niitä sitten otettiin. Saharan lähes 40 asteen kuumuudessa Egyptistä 25 vuotta sitten ostettu kevyt puuvillahuivi oli mukavampi pään suoja auringolta, kuin hattu ja crocsin muovisandaalit olivat paremmat jalkineet hiekalla kävelyyn kuin Sketchers-lenkkarit.
Matka jatkui ja parikymmentä minuuttia ajeltuamme olimme d'Ighezar luolan ja sen viereen rakentuneen ksarin luona. Luolassa on aikaisemmin asuttu ja linnoitusalueella asutaan edelleen joissakin rakennuksissa, siitä kertovat alueelle vedetyt sähköt. Turistien toivotaan vierailevan luolassa ja linnoitusalueella entistä enemmän. Matkamuistoiksi on tarjolla käsin värjättyjä huiveja ja muita käsitöitä. Huivikaupat jäivät tekemättä, sillä tyydyn vanhaan valkoiseen huiviini.
Seuraava tutustumiskohde oli Tiliouinen kylä ja kukkula, jonka rinteillä on ksar, jossa on ainakin ollut asutusta ellei ollut edelleenkin. Rinteen juurella palmukeitaassa ainakin asuttiin ja rakennettiin uusiakin asumuksia. Algerin seudulta kotoisin oleva Sabrime oppaamme oli ollut vasta kuukauden Timimounissa ja hän ei vielä tuntenut kovin tarkasti kaikkia alueen ksareja ja kyliä.
Näimme myös foggara kastelujärjestelmiä, joiden avulla vesi johdettiin eri viljelytilkuille, jotka nyt odottivat uuden kasvukauden / sadekauden alkamista noin kuukauden kuluttua, kertoi Sabrime.
Kävimme katsomassa taateliviljelmää, jonka kulmalla on suuri taateleiden markkinapaikka ja täälläkin piti asettua emäntämme kuvattavaksi.
Me kuljimme majatalomme isännän kuljettamalla neliveto Peugeotilla, mutta teiden varsilla tuli vastaan myös muuleilla ratkastavia paikallisia ja ohitimme asuttuja tai asumattomia aavikkolinnoja.
Piknik-lounaalle meidät vietiin aidatulle Aghlad Camp-alueelle, joka tarjoaa myös majoitusta ja aterioita turisteille. Meillä oli mukana majapaikkamme isännän ja Sabrimen valmistama monipuolinen lounas sekä pöytä ja retkituolit, jotka sopivat matalia istuimia paremmin polvivaivaisille turisteille.
Paluumatkalla majapaikkaamme näimme autiomaassa vanhempaa ja uudempaa asutusta ...
.. ja Timimounin Rue 1er Novembre kadun varrella ohitimme moskeijan ja kaksi lähteiden suojaksi tehtyä rakennelmaa.
Lämmintunnelmaisen ja lampimänkin, ei kuitenkaan yli 40 °C, päivän jälkeen oli mukavaa päästä suihkuun ja pulahtaa viileään uima-altaaseen ennen pientä lepohetkeä.
Puoli viiden aikaan lähdimme uudelle retkelle. Ohitimme Timimounin länsipuolella olevat suolajärvet, jotka näkyivät majapaikkamme toisen kerroksen terassilta.
Matkalla Talan keitaalle ja ksarin luo sivuutimme berberien hautausmaan.
Talassa lapset seurasivat kulkuamme kylän kujilla katsellessamme foggara-kastelujärjestelmiä, pieniä viljelytilkkuja ja näkyipä siellä yksi aasikin kasvimaan vartijana. Yhtään elävää kamelia en onnistunut näkemään tällä Kamelimatkalla.
Kapeilla sokkeloisilla kujilla kulki Francis edellämme. Onhan hän asunut Timimounissa jo pari vuotta muutettuaan sinne Algerista vaimonsa Nadinen kanssa ja rakennutettuaan talon, jossa voi majoittaa myös vieraita.
Poikkesimme sisään pimeään pylväitä täynnä olevaan rakennukseen, jonka Sabrime kertoi olleen moskeija. Valkoiseksi kalkittu rakennus oli vanha hautamausoleumi.
Auringonlaskun lähestyessä lähdimme ajamaan kohti Petit Tassilin aluetta ja ohitimme rakenteilla olevan lomakylän. Eipä näyttänyt kovin puoleensavetävältä tämä alue. Sen sijaan laskevan auringon luomat värit aavikolle valoineen ja varjoineen olivat ihastuttavia, mutta eihän niitä kännykällä tai pienellä kameralla pystynyt vangitsemaan. Onneksi vaatimattomatkin kuvat tuovat muistot mieleen.
Kuuden jälkeen ajoimme hiekkakukkulan päälle katsomaan kaukana horisontissa näkyvää vanhaa kalliolinnaa, jonka vierellä olimme hetkeä aikaisemmin kulkeneet. Matkalla rinteen päälle Ilpo huomasi sakaalin jäljet. Samaan paikkaan tuli myös toisella autolla majapaikastamme nuoripari ja kuljettaja. Kuljettaja näki sakaalin häipyvän rinteen suojaan ja laskeutui alas katsomaan saisiko eläimen lähtemään luolastaan niin, että me muutkin näkisimme sen. Onnekseen eläin pysyi rauhassa luolassaan ja jäi meiltä näkemättä, jäljistä sai Ilpo valokuvan.
Francis ja Sabrime levittivät hiekalle pöydän, tuolit ja kauniin kankaan, joten saimme istuen katsella auringon laskeutumista ja juoda minttuteetä pähkinöitä syöden. Lämpötila oli enää vain 36 astetta, kuten Ilpon Suunnon kompassi-lämpömittari näytti, vaikka kuva onkin epäselvä.
Illan pimeydessä kokoonnuimme syömään maukkaan Sabrimen valmistaman illallisen uima-altaan ääreen ja mainittakoon tässä kohdassa, että vältyimme täysin vatsataudeilta koko Algerian reissumme ajan. Pidimme toki hyvää huolta käsihygieniasta ja söimme kumpikin varmuuden vuoksi yhden Precosa kapselin päivittäin.
Meillä oli koneeseennousukorteissa paikkanumerot 9A ja 9B, mutta niillä istui jo joku. Stuertti kertoi, että käytössä on free seating, joten valitsimme toiset lähellä olleet paikat. Matka pienellä potkurikoneella kesti Oraniin 2 t 25 min. Timimounin teitä, palmuja ja rakennuksia oli mukava katsoa koneen ikkunan läpi lähtömme jälkeen. Tarjoiluna oli tuttuun tapaan vettä, mehua ja makeita leivonnaisia.
Laitan tähän loppuun lainauksen Ilpon FB-päivityksestä: "Algerian matka on ja oli oppimisretki. En kuulu niihin, jota sanovat, ettei lyhyellä käynnillä voi oppia mitään maasta, sen asukkaista ja maan tavoista. Ei tietenkään voi, jos sitä vertaa tilanteeseen, että asuisit maassa. Minä olen oppinut vaikka mitä.
Vaikka sen, että "sahaa" (=kiitos berberi-kielellä) voi sanoa joka tilanteessa. Kiittämisellä irtoa hymy.
Kun lentokentällä isäntämme Francis tarttui kädellään selkääni ja antoi kaksi poskisuudelmaa, minä tein samoin. Oli aitoa ja luontevaa kiittää sydämellisestä huolehtimisesta. Saimme erikoiskohtelun. Tavallisesti kierros linnanraunioille ja autiomaahan on yksi retki, piknik ja käynti vanhoissa kylissä toinen retki ja tutustuminen suolajärveen, pientalolähiöön kiveliössä ja auringonlaskuun minttuteellä, on kolmas. Uimiset päälle ja illallinen. Nyt kaikki meni 13 tunnissa. Kuumuus, jota suorastaan pelkäsin, ei oikeastaan häirinnyt."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti