Oranin ykkösnähtävyys on Santa Cruzin linnavuori, ja nimi Oran - Wahran tulee berberien ilmaisusta wa-iharan leijonien paikka. Legendan mukaan alueella nähdyt kaksi viimeistä barbarileijonaa tapettiin noin vuonna 900 jaa Oranin läheisellä vuorella, jota kutsuttiin leijonien vuoreksi. Muistona siitä kaksi leijonaveistosta koristaa Oranin kaupungintalon edustaa.
Oran on Algerian toiseksi suurin kaupunki ja se sijaitsee Välimeren rannalla noin 430 km pääkaupunki Algerista lounaaseen. Alueella oli asutusta jo ajanlaskumme alussa Rooman valtakunnan aikana. Nykyisen Oranin perustivat 900-luvun alussa berberit. Espanjalaiset hallitsivat aluetta 1500-luvun alusta 1700-luvun alkuun ja uudestaan 1732 - 1792. Vuonna 1831 kaupunki joutui ranskalaisten haltuun. Siellä oli suuri juutalaisvähemmistö ja muslimit pakotettiin pois kaupungista. Algeria kävi itsenäisyyssotaa vuosina 1954-1962 ja sodan päätyttyä suuri osa Oranissa asuneista eurooppalaisista ja Algerian juutalaisista pakeni Ranskaan. Nykyään metropolin alueella on noin 1,5 miljoonaa asukasta.
Monille Oran on tuttu Ranskan Algeriassa syntyneen Albert Camus´n kirjasta Rutto. Olin lukenut kirjan lukioaikana. Se kuului siihen aikaan opinto-ohjelmaan. Kuuntelin kirjan ennen matkaa ja totesin sen nyt erittäin mielenkiintoiseksi ja ajankohtaiseksi niin koetun koronapandemian kuin maailmalla riehuvien sotien johdosta. Camus mainitsee kirjassa, että ainoa tie rauhaan on myötätunto ja sen puuttuminen näkyy maailman nykymenossakin.
Kirjassa lokakuinen Oran oli sateinen eikä siellä ollut puita eikä lintuja. Meille Oran näyttäytyi aurinkoisena ja puitakin oli katujen varsilla. Lintuja lenteli ja näkyy parissa kuvassakin sataman lähellä.
Perjantaina 4.10.2024 saavuimme Oraniin lentäen Saharan Timimounista. Kaupungin lentoasema on keskustan eteläpuolella ja koneen laskeutuessa näkyi ikkunasta liikekeskustan korkeita rakennuksia ja sataman aallonmurtajia. Lentoaseman kotimaanterminaalin eteen laskeutui vain oma ATR 72 500-600 koneemme reilun kahden tunnin lennon jälkeen. Pienessä matkatavara-aulassa tapasimme paikallisoppaan ja taksinkuljettajan. He olivat bonganneet Ilpon muiden matkustajien joukosta, minun odotellessani matkatavarahihnan toisessa päässä ruumassa olleita tavaroitamme.
Kahden jälkeen saavuimme hotelliin. Kopioin tähän FB-päivitykseni: "ltapäivällä saavuttiin Algerian toiseksi suurimpaan kaupunkiin, Albert Camus'n Rutto romaanista tuttuun Oraniin. Oli varattu sellainen hotelli keskeltä kaupunkia, jossa oli hissi ja ilmastointi. Muita vaatimuksia ei ollut. Royal Hotel Oran M-Gallery ***** taisi sitten olla kaupungin paras. Kylpyhuoneessakin on parveke. Tuntuu siltä, että vähempikin olisi riittänyt. Kaupungissa on meneillään Filmifestivaalit ja hotelliin tullessamme opas kertoi, että aulassa pyöri ranskalaisia huipputähtiä. Sellaisilta näyttivätkin. Minä saavuin paikalle Ikean matkareppu selässä ja musta Elloksen jumppapaita päällä, jalassa crocsin muovisandaalit." Ilpolla oli sentään perässä vedettävä pieni matkalaukku.
Huoneemme oli hotellin kolmannessa kerroksessa sisääntulokatoksen yläpuolella. Kuvassa näkyvälle keskimmäiselle pienelle ranskalaiselle parvekkeelle pääsi huoneesta ja sen oikealla puolella olevalle hieman isommalle parvekkeelle oli kulku kylpyhuoneesta.
Huone, eteinen ja kylpyhuone olivat tilavia eikä mitään puuttunut, vettäkin oli tarjolla useita pulloja. Seinällä oli jopa kuva kamelista, se olikin ainoa näkemäni kameli tällä erittäin hyvin onnistuneella Kamelimatkalla. Suosittelen lämpimästi tämän pienen toimiston palveluita, jos matka Afrikkaan kiinnostaa eikä mieli tee varata itse kaikkea tarvittavaa. Onhan se turvallisempaakin matkustaa paikallisia kieliä taitamattomana, kun on mukana yhteystiedot oppaisiin ja matkatoimistoon, joka on järjestänyt ohjelman kohteessa. Tässä tapauksessa tuli myös whatsapp-viestejä Oulusta, joissa tarkastettiin, että kaikki sujuu hyvin.
Eteisen kaapissa oli myös kapselikahvikone ja taisi olla ensimmäinen kerta, kun onnistuin käyttämään sellaista ilman ongelmia. Olen kirjoittanut blogiin useita kertoja, että kahvit olisivat jääneet saamatta, ellei lisäohjeita olisi tullut henkilökunnalta tai whatsApp-viestillä tyttäriltä.
Ennen kaupunkikierrokselle lähtöä ehdimme juoda kahvit ja syödä hampurilaiset hotellin baarissa seurana iltapukumaisiin pitkiin, mutta avoimiin leninkeihin pukeutuneita kauniita nuoria naisia. Ei oma pukeutumiseni minua häirinnyt, olihan minulla mukavat ja keveät vaatteet päälläni. Otin kuitenkin muistoksi selfien ala-aulan tyylikkäässä naistenhuoneessa.
Kaupunkikierros aloitettiin klo 16 ajamalla Oranin kasbahin ohi. Päämääränä oli 400 metriä korkea Pic d´Aidour / Mount Murdjado kukkula, jonka päälle on rakennettu Santa Cruzin linnoitus 1500-luvun lopulla. Ensimmäinen pysähdyspaikkamme oli Notre-Dame de Santa Cruz / Santa Cruzin kappeli, jonka luota oli hienot näköalat Oranin keskustaan ja satamaan. Täällä jatkui Algerista, Tipasasta ja Timimounista tutuksi tullut tapa, että valokuvia piti ottaa meistä sekä paikallisoppaan että taksikuskin kanssa. Kuvat otettiin aurinkolaseja pitäneen oppaan kännykällä, josta hän lähetti ne whatsAppilla meille. Opas oli kohtelias ja puhui englantia, mutta ei juurikaan kertonut paikoista, joita näimme. Tietoja löytyi internetin ihmemaailmasta. Täällä taksikuski varoitti minua, ettei kannata roikottaa pientä kameraa rannelenkin varassa kädessä samalla kun ottaa kännykällä valokuvia. Se oli hyvä muistutus vaikka Algeria onkin turisteille turvallinen maa.
Matka jatkui vielä ylöspäin Mosquée Rebat Etolban luo, josta saatiin otettua valokuvia Oranin keskustasta, kasbahista ja Oranin espanjalaisesta Areenasta, joka rakennettiin kaupunkiin Ranskan vallan aikana 1908. Moskeijan lähellä oli puistomaisella alueella lasten leikkialueita, pic nic pöytiä ja penkkejä ja paljon paikallisia perheitä viettämässä perjantai-iltaa, onhan se viikon pyhin päivä muslimeille.
Santa Cruzin linnoituksen näimme vain taksin ikkunasta, kun olimme juuri nähdeet köysiradalla liikkuvan gondolin kulkevan ylitsemme. Siinä vaiheessa ajatuksena oli tulla ajelemaan myöhemmin köysiradalla, mutta se jäi sitten seuraavana päivänä tekemättä.
Laskeuduttuamme autolla alas rinteeltä esitti opas oudon kysymyksen, mitä haluatte nähdä kaupungissa. Vastasin, että sellaisia paikkoja, joita yleensä näytetään turisteille. Opas mainitsi varsinaisen ammattinsa, mutta se on päässyt unohtumaan. Turistien opastamista ei taida olla ohjelmassa kovinkaan säännöllisesti.
Ajoimme katsomaan ulkopuolelta Sacre Coeur katedraalia, joka on nykyään kirjasto sekä Place Cmdt Medjdoub aukiota, jossa on useita ruusuja myyviä kukkakioskeja. Näimme myös kadun, jossa oli katettuja jalkakäytäviä samaan tapaan kuin Italian Bolognassa.
Ajoimme vielä kohti meren rantaa, jossa sataman tasolla kulkevan Rue du Port kadun vieressä, mutta huomattavasti korkeammalla oli Bvd Lahcene Mimouni. Sen leveä jalkakäytävä oli suosittu kävelypaikka paikallisille ja sieltä oli hienot näköalat Santa Cruz linnoitukselle ja satamaan.
Place Front de Meer aukion ympäriltä meille näytettiin kauniiden vanhempien ranskalaisajalta peräisin olevien takennusten lisäksi myös ranskalaisajan viimeisinä vuosina rakennettu korkea kerrostalo, joka on ollut tyhjänä pitkään. Se erosi asutuista rakennuksista ollen huomattavasti siistimmän näköinen.
Place du Maghreb aukion luona meille näytettiin Oranissa oleva Algerian keskuspostitoimiston rakennus ja saman aukion laidalta alkoi basaarikatu, jonne olisi myös ollut mukava tulla myöhemmin, mutta jäi tulematta. Näihin kuviin päättyi kaupungin esittely.
Illalla lähdimme katsomaan löytyisikö hotellin läheltä jotakin paikkaa, josta saisi pientä syötävää. Vastapäätä oli kahvila Le Petit Royale, josta saimme suolaisia piirakoita iltakahvin ja -teen seuraksi.
Muutama valokuva hotellin yleisistä tiloista tuli vielä otettua.
Lauantaina 5.10.2024 lähdin erittäin runsaan ja monipuoisen buffet-aamiaisen jälkeen pienelle kävelylle ja tutkimaan mistä saisi ostaa raitiovaunulippuja. Lippukioski löytyi aivan hotellin vierestä. Jatkoin kävelyä Marraskuun ensimmäisen päivän aukiolle (Place Premier November 1954), jonka keskellä seisoo obeliski, jossa on kohokuvio Algerian kolonialismin vastaisen taistelun tärkeästä johtajasta Emir Abdel Kaderista ja huipulla on La Gloire niminen patsas. Yhdellä laidalla on Oranin kaupunginteatteri ja raitiovaunupysäkin vastaisella sivulla on Oranin kaupungintalo ja kaksi leijonaa portaidensa vieressä.
Raitiovaunu- ja bussipysäkkien kohdalta jatkoin suoraan eteenpäin Rue Sidi Bahrim Tazi-katua, josta näkyi Oranin vanhakaupunki eli kasbah ja sen takana kukkulan päällä Santa Cruz linnoitus. Käveltyäni lyhyen matkan alkoi kadun molemmilla puolilla olemaan niin huonokuntoisia rakennuksia, että päätin palata takaisin hotelliin.
Onneksi katsoin paluumatkalla jalkoihin, sillä jalkakäytävällä oli yllätys, joka rupesi melkeinpä naurattamaan kuunneltuani Rutto kirjan vain hiukan aikaisemmin. Mainittiinhan kirjan sivuilla useaan kertaan kuolleet rotat Oranin kaduilla. Sinänsä en tästä pelästynyt, sillä rottia on jopa Helsingin keskustassa Rautatieaseman seuduilla.
Palattuani hotelliin lähdimme Ilpon kanssa raitiovaunuajelulle. Tarkoituksemme oli ajaa ensin itään, niin pitkälle kuin raitiovaunu kulkee ja palata sitten takaisin ja jatkaa toisen suunnan päätepysäkille. Tyydyimme kuitenkin vain itäiseen suuntaan, jonne ajelu kesti mennen tullen lähes 1,5 tuntia. Oli mukava katsella maisemia ikkunoiden takana vaikka siellä ei mitään kovin erikoista näkynytkään.
Palattuamme hotellin luo haimme läheisestä supermarketista välipalaeväitä. Marketeissa käyminen eri puolilla maailmaa on aina mukavaa, sillä poikkeaahan tarjonta ja esillepano usein kotoisesta.
Huoneessa nautittujen välipalakahvien ja pienen lepohetken jälkeen lähdin taas yksikseni pienelle kävelyretkelle tällä kerralla kohti rantaa. Ilpo jäi lukemaan Rutto kirjaa huoneemme parvekkeelle ja ihmettelemään vastapäisen poliisiaseman eteen pysäköityjä moottoripyöriä.
Illallispaikkaa emme jaksaneet lähteä etsimään sen kauempaa kuin hotellimme buffet-ravintolasta. Kyllä kannatti jäädä näiden notkuvien herkkupöytien ääreen. Hinta kahdelta oli kuplavesineen alle 40,- euroa sillä kurssilla, jolla olimme rahaa vaihtaneet. Olimme saaneet tietää, että maassa on kaksi rahanvaihtokurssia,
virallinen jolloin 1 eurolla saisi 145 - 149 dinaaria ja epävirallinen,
jolloin eurolla saisi 220 - 240 dinaaria. Rahanvaihdosta kerroin ensimmäisessä Alger-postauksessa.
Sunnuntai 6.10.2024 alkoi taas hotellin runsaalla aamiasella, jonka jälkeen teki mieli lähteä pienelle kävelylenkille. Olenhan kotona tottunut aina tekemään koiran kanssa aamulenkin. Tuttu taksikuski oli odottamassa meitä jo puoli yhdeksän tienoissa. Kerroin, että olemme valmiita lähtemään kello yhdeksän, kuten etukäteen on sovittu ja näin sitten tapahtui.
Lentokentällä kuljettaja kantoi reppuni ja veti perässään Ilpon laukun sisälle lentoasemalle Air Francen virkailijan luo, joka ensin katsoi passimme ja tarkisti tabletiltaan, että meillä oli lennolle varatut paikat. Sitten siirryimme varsinaisen lähtöselvitysvirkailijan luo vaikka olin tehnyt lähtöselvitykset ja varannut toivotunlaiset istumapaikat puhelimella. Vielä piti täyttää maastapoistumislappuset, mennä passintarkastukseen ja turvatarkastukseen. Lopulta pääsimme lähtöporttien lähelle, josta tarkoitukseni oli ostaa tuliaisiksi taateleita, koska unohdin ostaa ne kaupasta. Eipä lentoasemalla ollut myynnissä taateleita eikä ollut algerialaista punaviiniäkään, jota olisimme ostaneet tuliaiseksi. Olihan algerialainen edullinen punaviini suosittu juoma opiskelijoiden keskuudessa 70-luvun alussa.
Koneeseen tuli ennätysmärä matkustajia pyörätuolien avulla. He olivat yksittäisiä vanhempia ihmisiä palaamassa kaiketi Ranskaan käynniltään entisessä kotimaassa.
Ennen lentokoneen sisälle menoa kaikilta avattiin vielä käsimatkatavarat koneen oven lähellä ja tehtiin pikainen laukkujen sisällön tarkistus. Matkustajilla oli selvästi mukanaan vain sallittu määrä käsimatkatavaroita eli laukku, joka mahtui penkkien yläpuolen lokeroon ja mahdollisesti toinen laukku, joka mahtui edessä olevan penkin alle. Air Francella saa käsimatkatavaraa olla 12 kg, johon sisältyy yksi laukku 55 x 35 x 25 cm, jonka mitat ovat hiukan pienemmät kuin joillakin toisilla lentoyhtiöillä ja toinen pienempi laukku. Eipä laukkuja mitattu tai punnittu koneeseen mennessämme, mutta meillä oli varmuuden vuoksi mukana vain mittoihin menevä reppu ja matkalaukku.
Air Francen tarjoilut olivat mennen tullen ja siis kaikissa neljässä koneessa samanlaiset, kuumaa tai kylmää juotavaa ja kahdesta eri vaihtoehdosta valittavissa oleva voileipä sekä makea pikkuleipä. Lennot ja koneeenvaihto Pariisissa sujuivat hyvin ja aikataulun mukaisesti.
Erittäin hyvin sujuneen matkatoimiston avulla tehdyn kahden hengen reissun jälkeen jäämme luottavaisin mielin odottamaan seuraavaa vastaavaa matkaa kahdestaan vähän kauemmaksi ja useampaan maahan Väli-Amerikassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti