Telttaretkellä Nuuksion Vääräjärvellä

Heinäkuun puolivälissä päästiin vihdoin toteuttamaan haave yöretkestä ja teltassa nukkumisesta.  Paikaksi valikoitui Nuuksion kansallispuiston itäosassa Vääräjärven tulipaikka Velskolassa, jossa oli myös puuvaja ja käymälä.  Päivikki ystävättäreni oli saanut paikasta vihjeen sukulaisiltaan. 

Lähes vuosi sitten tuli telttailu puheeksi oltuamme tuttuun tapaan koirien kanssa lenkillä Sipoonkorvessa Fiskträskin rannalla.  Silloin oli jo elokuu ja totesimme, että telttailu olisi parasta jättää alkukesään. Herääminen aamukasteisessa kosteassa teltassa ei houkuttanut kaupunkilaissenioreita, joiden edellisestä telttailusta oli kulunut yli 30 vuotta. 

Keskiviikko 16.7.2025 näytti sääennusteiden mukaan hyvältä lähtöpäivältä.  Sateita ei ollut luvassa. Koko alkukesän olivat säät olleet hyvin epävakaisia Etelä-Suomessa. 

Menimme autolla Velskolan kurssikeskuksen parkkipaikalle, josta oli vajaan parin kilometrin matka Vääräjärven leiriytymispaikalle. Koiriemme lisäksi retkelle lähti mukaan Päivikin miesystävä. 

Kannettavaa oli Päivikillä kahden pienemmän repun verran.  Minä sain kaiken tarpeellisen ja vähän turhaakin mahtumaan Heli tyttäreltäni lainaamaani reppuun / rinkkaan.  Painoa oli 15 kg. 

 

Omia retkeilyvarusteita minulla oli enää jäljellä kesän 1970 reissulle ostamani kevyt untuvamakuupussi.  Silloin liikuimme liftaten lukiolaiskaverini kanssa ensin Luonto-Liiton kesäpäiville Rautavaaraan, sitten kaverin sukulaisille Vieremään ja sieltä Jyväskylään leirintäalueelle, josta jatkoimme Turkuun viettämään ensimmäistä Ruisrock-viikonloppua ja viimeiset lomapäivät olimme yhden toisen koulukaverimme perheen kesäasunnolla Ruotsalainen järven rannalla Heinolan lähellä.  Varastosta löytyi myös vuosikymmeniä vanha Ilpon ja veljensä Trangia spriikeitin ja tilaa vievä keltainen karrimat-makuualusta. Vanhat teltat olimme lahjoittaneet Nepalin vuoden 2015 maanjäristyksen jälkeen toimeenpantuun keräykseen.  

 

Heliltä sain lainaksi repun lisäksi kevyen ja helposti pystytettävän, vapaasti seisovan teltan ja ilmatäytteisen makuualustan, joka vei repussa tilaa vain 1,5 litran limupullon verran.  Naapuri lainasi silkkisen unipussin, koska epäilin, että yö voi olla liian kuuma makuupussissa nukkumiseen. 

Päivikki ja espanjanvesikoira Niio

Eila ja roturisteytys-kromfohrländer Nopsa

Reitti Vääräjärven tulipaikalle kulki ensin sorapohjaista Vääräjärventietä, josta käännyttiin kulkemaan pellon laidassa mönkijän tai traktorin jälkiä pitkin. Loppumatka kuljettiin metsäisellä polulla.  Minkäänlisia merkkejä en huomannut reitin varrella.  Onneksi reissukumppanit olivat käyneet paikalla jo aikaisemmin, joten eksymisvaaraa ei ollut.  

 

Järven rannan tuntumassa lähellä tulipaikkaa löytyi teltoille hyvin tilaa vaikka paikalla oli muutama muukin telttailuseurue.

Eteläisestä Puolasta autolla Baltian kautta tulleet veljekset olivat pystyttäneet telttansa tiistaina saapuessaan aivan tulipaikan viereen.  Silloin ei paikalla ollut vielä ketään muita. Juttelimme poikien kanssa torstaina heidän pakatessaan tavaroitaan.  Pojat pyysivät, että otan heistä kuvan ja samalla kysyin, saanko minäkin ottaa heistä kuvia.  Kuulimme, että he olivat olleet jo Helsingissä ja täältä Nuuksiosta he jatkoivat matkaa Torronsuolle. Vanhemman veljen kantamus riippuvine irto-osineen hieman hymyilytti. Pojilla oli mukanaan myös puhallettava kanootti, joka ei vielä ollut kuvanottohetkellä pojan käsissä.  Onneksi matka parkkipaikalle ei ollut pidempi tuollaisten heiluvien kantamusten kanssa. 

Keskiviikkona saapui paikalle lisäksemme suomalaisen oppaan kanssa belgialainen perhe; äiti ja kolme 15 - 20 vuotiasta lasta sekä jokunen muukin seurue.  

Saatuamme keskiviikkona oman leirimme pystyyn olikin aika ruveta valmistamaan ruokaa ja keittämään tee- sekä kahvivettä.  Nämä vedet haimme järvestä, mutta juomavedet itselleni ja Nopsalle olin kantanut mukana. Retkillä käytettävä vedensuodatin voisi olla kätevä ja hyödyllinen lisävaruste, jos telttaretkeily vielä jatkuu.

Välillä teimme pieniä lenkkejä järven ympäristössä ja huomasimme, että telttailijoita oli parissa muussakin paikassa järven rannalla.  Kaikki elelivät hyvin rauhassa häiritsemättä muita.

Ikävä yllätys oli pihkan tarttuminen koirien tassuihin.  Onneksi mukana oli otsalamppu ja kynsisakset, joten hyvässä valossa onnistui karvoihin tarttuneen pihkan leikkaaminen pois anturakarvojen välistä.

Tällaisella lyhyellä yhden yön telttaretkellä aika kului pienten lenkkien lisäksi syötävien valmisteluun ja syömiseen.

Puuvarastossa olivat puut metrin halkoina ja nuotiota varten oli puut parempi sahata ja pilkkoa lyhyemmiksi klapeiksi.  Tätä eivät kaikki retkeilijät tienneet tai viitsineet tehdä vaikka käytössä oli saha ja sahapukki sekä kirves ja pölkky.  Nopsa kävi kuvattavana puuvajan ovensuussa. 

Kätevä retkeilijä teki makkarapihdit puun oksasta ja se en ollut minä.  Seuraavalla kerralla saatan tehdäkin, kun nyt näin mallin.

Uimassa kävin tämän retken aikana kumpanakin päivänä ja ne olivat kesän ensimmäiset uintikerrat.  Harmitti, että mukana ei ollut snorkkelilaseja ja hengitysputkea, sillä rannan tuntumassa uiskenteli runsaasti noin 10 senttisiä kaloja.  Puolalaispojat olivat niitä onkineetkin ja paistelivat nuotiolla. 

Reissukumppaneilla oli mukana pari kevyttä riippumattoa, jollaisessa oli kiva istuskella uinnin jälkeen nauttimassa iltateetä.  Pitäisi melkein hankkia vastaava, sillä aikoinaan Brasiliasta tuotu paksu puuvillasta tehty riippumatto on liian painava otettavaksi mukaan retkille.

Väsyneinä päivän kokemuksista oli aika vetäytyä Nopsan kanssa telttaan nukkumaan. Ilma oli vielä hyvin lämmin ja hieman harmitti, että mukana ei ollut lämpömittaria. Se taas nauratti, että olin ottanut mukaan kevyen sinisen untuvamakuupussin.  Laitoin sen Nopsalle patjaksi ja vetäydyin itse mukavalta tuntuvan punaisen silkkisen unipussin sisään. 

Puolenyön tienoissa havahduin lähettyviltä kuuluvaan puheeseen ja nauruunkin.  Hieman ihmettelin ääntä, kun muuten oli ollut melko hiljaista.  Seuraavana päivänä kuulimme, että joltakulta oli pudonnut kännykkä puuseen aukkoon ja sitä oli ongittu sieltä pimeässä eikä naurulta voitu välttyä. Samalla tuli mieleen oma melkein vastaava tapahtuma.  Olimme pyöräretkellä Viron Paldinskin seudulla ja menin huoltoaseman naistenhuoneeseen.  Kännykkä oli takin taskussa, jota en ollut sulkenut vetoketjulla.  Kännykkä pääsi putoamaan taskusta pönttöön pienemmän hädän jälkeen ja tapahtumasta pelästyneenä se onneksi heräsi toimimaan seuraavana päivänä.

Auringon laskeuduttua rupesi silkkipussissa tulemaan hiukan vilu.  Lisäsin ensin T-paidan päälle puuvillapyjaman pitkähihaisen paidan ja sain nukuttua muutaman tunnin. Heräsin jalkojen paleluun ja pieneen kramppauksen tunteeseen.  Kaivoin tyynynä olleesta pakkauspussista sukat ja pyjaman housut ja lisäsin ne päälleni.  Heräsin taas jonkin ajan kuluttua paleluun ja otin jopa valokuvan, kun Nopsa nukkui tyytyväisenä makuupussiini kääriytyneenä.  Minähän sen sinne olin käärinyt enkä voinut tietenkään siirtää sitä sieltä pois vaan kärsin itse kylmästä :).  Meillä on kotona koirankin makuupussi, jonka tyttäret ostivat aikoinaan ensimmäiselle koirallemme jackrussellinterrieri Ruskalle.  En ottanut pussia mukaan retkelle, koska ajattelin ettei yöllä tule kylmä, mutta kyllä 17 astetta tuntui kylmältä päivän 27 asteen jälkeen.

Torstaiaamuna 17.7. heräsin ihmetellen, ettei ollut tukahduttavan kuuma, kuten muistan joiltakin nuoruuden telttaretkiltä.  Nyt oli telttamme sijainti korkean kallion vieressä, jonka takaa aurinko nousi, joten liian kuumaa ei onneksi tullut. On toki telttojenkin materiaali muuttunut.  Sisäteltat ovat hengittäviä. 

Aamiaisen ja koirien kanssa tehdyn pienen lenkin jälkeen siirryimme rantaan uimaan.  Katselimme ja kuuntelimme taivaalla lentäviä lentokoneita ja lintuja.  Järvenselällä uiskenteli lumpeiden seassa kaakkureita ja joutsenia, mutta eihän niistä kännykällä saanut kuvia. 

Lounaan jälkeen rupesimme pakkailemaan tavaroitamme ja noin vuorokauden kestänyt telttaretki alkoi tulla päätökseen.  Nopsa näytti väsyneeltä ja taisi olla tyytyväinen, kun pääsi kotiin nukkumaan.