Gumbostrandin taidemuseo ja koiralenkki

Gumbostrand oli toukokuun puolivälissä koiralenkin ja museokäynnin kohde.  Se on kylä Sipoossa meren rannalla 30 kilometrin päässä Helsingistä.  Kylän keskustassa on Gumbon vapaapalokunnan rakennus,  bussipysäkki sekä venelaituri ja kioski-kahvila.  Siellä on myös koulu ja Gumbontalo, jossa on kesäisin ravintola.  Kilometrin päässä on Gumbostrand Konst & Form taidekeskus ja ravintola. 

Lähdimme kulkemaan Päivikki ystävättäreni sekä koiriemme kanssa kauniiden rantamaisemien ja vauraan näköisten maalaismaisemien ympäröiminä kohti Lemminkäisen Temppelinä tunnettua kallioluolaa.  

 

Lemminkäisen temppelin  luona olen käynyt kerran aikaisemmin polkupyörällä Ilpon kanssa elokuussa 2022.  Kirjoitin reissusta pienen blogijutun, joka löytyy linkin takaa.  Luolan suuaukko ja sen ympäristö oli edelleen suljettu aidoin kuten edelliselläkin käyntikerralla.  Luolasta tuli ulos vesiletku, jota pitkin vettä valui itään päin laskevaa rinnettä pitkin. Luolan pohja on siis veden peittämä  Paikalla oli mies haravan kanssa ja kysäisin häneltä onko luolasta löydetty jotakin uutta.  Hän vastasi kysymyksellä: puhummeko ruotsia tai englantia.  Jatkoimme pienen hetken jutustelua englanniksi ja saimme tietää, että luolasta on löydetty 1000-luvulta peräisin oleva kirveenpää. 

 

Netistä löytyi MTV uutisten sivuilta tieto maaliskuulta 2023, että itävaltalainen yritys oli ostanut alueen ja maksanut siitä 260 000 euroa.  Sieltä on tosiaan löytynyt rautakautinen kirveenpää, joka on ajoitettu vuosille 800 - 1000.  Nyt tämä esine on Museoviraston tutkittavana.

Palasimme Gumbostrand Konst & Form taidekeskuksen luo, jonne Päivikki oli jättänyt autonsa. Alapuolella olevan kuvan valkoisessa rakennuksessa sijaitseva taidekeskus on perustettu vuonna 2012 Hartwallin entiseen patenttikorkkitehtaaseen ja siellä on nykyään taidegalleria, design myymälä sekä skandinaavisiin klassikkomakuihin keskittyvä bistro.  

 

Punainen kolmekerroksinen puurakennus Hönshuset on vuodelta 1928. Siellä sijaitsi jonkin aikaa Pohjoismaiden suurin siipikarjakasvattamo.

Taidekeskuksen perustamisesta löytyi Helsingin Sanomien juttu marraskuulta 2012: Pääkaupunkiseudun uusin kulttuuritila sijaitsee 1950-luvun teollisuusrakennuksessa meren rannalla Sipoon Gumbostrandissa. Marraskuun lopulla yleisölle avautuva taidekeskus sisältää gallerian, designmyymälän, kokoustiloja sekä luomu- ja lähiruokaa tarjoilevan kahvila-bistron.

"Tarkoitus on saada seudulle elämää – ja nostaa sipoolaista identiteettiä", rahoittajasuvun John Hartwall sanoo. "Itse olen neljännen polven ja lapseni ovat viidennen polven sipoolaisia."  John Hartwallin isoisä perusti Gumbostrandiin kanalan 1927.

Kun 1930-luvun lama vei sen konkurssiin, isoisä perusti tehtaan. "Ensimmäinen tuote oli limsapullon keraamisen patenttikorkin rautalankaosa."  K. Hartwallin metalliyrityksen tuotevalikoima laajeni leipälaatikoihin, ostoskärryihin ja Ikean huonekaluihin. Nyt tärkein tuote on kaupan logistiikassa välttämätön rullakko.

Vuonna 1954 rakennettu tehdashalli oli jo kauan ollut globaaliksi paisuneelle yritykselle liian pieni. Se sai uuden elämän taiteen ja muotoilun areenana.

John Hartwallin toive saada seudulle elämää on toteutunut.  Taidemuseon pysäköintipaikka oli täynnä autoja palatessamme lenkiltä ja olipa siellä linja-autokin, jolla ryhmä varttuneempaa väkeä oli saapunut paikalle. Taidemuseossa, design-myymälässä ja bistrossa oli runsaasti väkeä.  Suorastaan ihmetytti miten paljon vieraita oli saapunut näinkin syrjäiseen paikkaan.  

Taidekeskuksessa on vaihtuvia näyttelyitä, joihin on vapaa sisäänpääsy.   Museokorttia ei tällä reissulla tarvittu.  Nettisivuilla on esitelty huhti- toukokuun taiteilijat.  Nyt esillä olevat työt ovat siellä nähtävissa toukokuun 2025 loppuun asti.

Tuuli Kalliosalo - Pop-up

Olen sipoolainen kuvataiteilija ja keramiikan tekijä, koulutukseltani taiteen maisteri. Teokseni syntyvät työhuoneellani Nikkilän Jokipuistossa, Artborg 35:ssä.

Maalausteni lähtökohtana on usein tarve tutkia ajankohtaisia, itselle tärkeitä ilmiöitä. Viimeaikaiset aiheeni ovat ammentaneet lähiluonnosta ja omasta puutarhasta. Piha voi kauneuden lisäksi olla tärkeä osa lähiympäristön monimuotoisuutta, tarjota ravintoa ja suojaa esimerkiksi linnuille ja hyönteisille. Puut ja heijastukset ovat elementtejä, jotka ovat kulkeneet teoksissani mukana jo pitkään.

Viime vuosina olen työstänyt keramiikan tekemistäni entistä maalauksellisempaan suuntaan. Näyttelyssä olevat kukkatarhurit ja hedelmien poimijat solahtavat luontevasti osaksi puutarhateemaa, ja ne ovat saaneet innoituksen lapsuuteni suosikkikirjoista, ruotsalaisen Elsa Beskowin Tätien saduista. Kirjojen kuvitus kertoo maailmasta, jossa kauneus ei korostu pinnallisena, vaan turvallisena arjen ylevöittäjänä.

Keramiikkadaameissa on vaikutuksia myös Henri Matissen töistä. Hulmuhelmaisiin mekkoihin pukeutuneet daamit huokuvat lempeyttä ja rauhaa – asioita, joille on tilausta tämän päivän maailmassa.

Maljakoissa toistuvat daamien mekkojen raidat, ja keraamisissa veistoksissa ja muissa esineissä puutarhan antimet. Lintuveistokset ovat eri äänillä soivia kukkopillejä – lapsuuden muistumia nekin.

Näyttelyssä olevat penkit ovat myös itse tehtyjä.
Nautinnollista puutarhakesää toivottaen,  Tuuli

Valokuvaan osuivat hienot koirien päitä esittävät keramiikkatyöt.

Veronica Österman - Moments

Valon, varjon ja värien vuoropuhelu on Veronica Östermanin taiteen ydin. Valon vaikutus väriin ja muotoon avautui hänelle opintojen aikana Helsingin Vapaassa taidekoulussa. Hänen maalauksissaan valo korostaa viivoja ja muotoja, muovaa tilaa pehmeästi ja luo utuista, melankolista tunnelmaa. Kirkas valo piirtää esiin rakennusten ääriviivat ja tunkeutuu ikkunoiden läpi.

Veronican kaupunkimaisemat sijoittuvat jonnekin todellisuuden ja abstraktion rajamaille. Hänen väripalettinsa on saanut vertauksia Helene Schjerfbeckiin, ja hänen ilmaisussaan on samoja herkkiä sävyjä kuin Turnerilla ja Monet’lla.

Kaupunkimaisema-aiheet alkoivat nousta esiin Veronican työssä pian hänen kahdeksanvuotisten taideopintojensa jälkeen. Tämä ei yllätä – suurimman osan elämästään Helsingissä asuneelle taiteilijalle kaupunki on aina ollut se tutuin ja läheisin maisema.

Rakennusten selkeät muodot tuovat tilaan erityistä jännitettä ja voimaa. ”Maalaus ei saa olla liian kaunis – siinä täytyy olla jotain, mistä saa otteen”, Veronica toteaa. Ehkä juuri tästä syystä hänen teoksiinsa ovat tiensä löytäneet myös jykevät teollisuusnosturit.

Nykyisin Veronica työskentelee ateljeessaan Helsingin Kaapelitehtaalla.

Caj Bremer - Kaiken takana on nainen

Naisen osa valokuvassa on usein tulla vain katsotuksi, ei nähdyksi. Kamera on väline, jonka takaa, piilosta, pääsee helposti kuvattavan viereen, silmiin ja iholle. Se ei aina ole mukava kokemus.

Naiset Caj Bremerin (s. 1929) valokuvissa todistavat, että on toisenlaisiakin kohtaamisia. Niissä heitä ei hallita, tirkistellä tai seksualisoida. Huumorikaan ei ole pilkkaa: moni kuvattava nauraa iloisesti kuvaajan kanssa.

Kuvista näkee, etteivät naiset ole pelänneet, heitä on saanut mennä lähelle. Ajattelen tämän johtuvan ainakin osaksi siitä, että Bremer kasvoi viiden sisaren pikkuveljenä. Hän on aina elänyt lähellä naisia, ja arvostus ja rakkaus näkyvät myös valokuvissa.

Siksi hänen kuvaamansa naiset ovat paitsi kohteita, myös subjekteja, toimijoita. Työtä tehdään ja lapsia hoidetaan missä päin maailmaa tahansa. Muotikuvien mannekiinitkin liikkuvat rohkeasti kadulla autojen seassa.

Pitkällä kuvajournalistin urallaan Bremer on kuvannut valtionpäämiehiä, katastrofeja ja sotia. Mutta aina myös naisia: nuoria ja vanhoja, yksin ja ryhmissä, arjessa ja juhlassa.

Naisten kautta on avautunut näkymiä maailman ja Suomen suuriin muutoksiin, mutta myös siihen, mikä ei muutu. Ilo ja suru pysyvät, samoin pelko, väsymys ja hoiva, yhteys toiseen ihmiseen.

Suvi Ahola
Kirjoittaja on toimittaja ja kirjailija

Heidi Linsén - Sunnuntai

Sunnuntai on syntynyt lukuisista keskusteluista siitä mitä tunnelmia kukin liittää tuohon pyhään lepopäivään. Nämä erilaiset näkökulmat ja jaetut muistot heräsivät eloon ja nivoutuivat elokuvamaiseksi ohikiitävien hetkien sarjaksi mielessäni.

Haastoin myös omaa ilmaisuani näyttelyn teosten myötä, tällä kertaa työskentelin lähes ainoastaan villalangan parissa, sen sävyt luovat lähes unenomaisen tunnelman teoksiin. Halusin tukea tätä yksinkertaistamalla, jättämällä terävät yksityiskohdat pois teoksiin syntyy lempeä utu.

Näyttelyä on tukenut Taiteen edistämiskeskus Taike.

Samalla tontilla on myös Röda Husets Hantverk ja panimopuoti, jossa myydään panimotuotteiden lisäksi monenlaisia käsitöitä ja lähituottajien pastoja ja jauhoja.  Kotiin tuliaiseksi lähti pussi vanhanajan lettujauhoja, joka on sekoitus maalaisvehnää, spelttiä ja  Emmer-alkuvehnää, jota viljeltiin varsinkin maanviljelyn alkuaikoina.

Lounaalle menimme taidekeskuksen bistroon, jossa oli tarjolla pari lounasvaihtoehtoa. Uunissa pehmeäksi paistettu naudanliha ja perunat sekä kastike olivat maittavia, mutta muutama tuore vihannes olisi ollut mukava lisä annokseen.

Jälkiruokakahveille pysähdyimme kotimatkan varrella leipomo kahvila N´avettaan, jossa otimme kahvin lisäksi palat suklaakakkua ja mansikka-kermakakkua, jotka tarjoilija puolitti ja näin ei tullut kummallekaan annoskateutta.  Pienen leipomo-kahvilarakennuksen pihapiirissä on runsaasti pöytiä ja istumatilaa sekä sisustuspuoti Villa Nokkonen.  Täälläkin on ihmetyttänyt jokaisella käyntikerralla runsas asiakkaitten määrä. Se on todiste kahvilan erinomaisista leivonnaisista. 

 

Paikan erikoisuutena on kallion päällä muistelurinne lemmikeille.  Sinne voivat lemmikkien omistajat tuoda pois nukkuneen lemmikkinsä nimilaatan, jos asia tuntuu mieleiseltä.

Tämänkertainen koiralenkki ei ollut Museokorttikohde, mutta parin päivän takainen lenkkimme vei usean vuoden tai varmaan vuosikymmenen tauon jälkeen Helsingin Seurasaaren ulkomuseoon.  Se saa oman blogijuttunsa aikanaan.