Multanista matka jatkui muinaisen Harappan kaupungin kautta nykyisen Pakistanin toiseksi suurimpaan kaupunkiin Lahoreen, joka on Punjabin provinssin pääkaupunki. Matkan varrella pysähdyimme yhteen tiilitehtaaseen, joita reissumme aikana näimme kymmeniä. Koko maassa niitä on noin 20 000.
Keskiviikko 5.3.2025 alkoi matkan monipuolisimmalla buffet-aamiaisella Ramada by Wyndham Multan hotellissa, kuten edellisessä jutussa jo kerroin. Tuttuun tapaan seuraksemme maantielle lähti poliisiauto ja jokaisessa pysähtymispaikassa poliisit jalkautuivat autostaan. Me emme seitsemän hengen ryhmässämme miettineet sitä, että kohdistuiko matkailijoihin joku vaara vaan olimme tyytyväisiä, että reissaamisemme haluttiin turvata. Olimme nähneet muissakin maissa turistien turvana poliiseja, mutta ainakin minulle tämä oli ensimmäinen kerta, kun poliisit halusivat ottaa valokuvia matkailijoiden kanssa ja asettautuivat hymyssä suin kuvattaviksi.
Korkealuokkaiset wc-tilat huoltoasemilla ilahduttivat joka päivä. Totuuden nimissä täytyy kyllä kertoa, että sattui kohdallemme myös reikä lattiassa helpotuslaitoksia. Nämä paremmat mukavuuslaitokset olivat maksullisia ja ovet lukossa, mutta paikallisoppaamme järjesti aina niin, että ovi tultiin aukaisemaan ja hän huolehti maksusta. Tänään meni yhdellä huoltoasemalla ovi lukkoon perässämme. Onneksi meitä oli kaksi naista pyrkimässä ulos samaan aikaan. Koitimme saada oven auki voimakkaasti työntämällä ja ryskyttämällä. Samaan aikaan, kun työntekijä avasi oven, huomasimme kaksi ohjekylttiä seinässä: "paina nappia, jotta ovi aukeaa". Kyllä nauratti ja hieman hävettikin.
Harappan arkeologiseen alueeseen tutustumisen aloitimme museosta, joka on perustettu vuonna 1926 ja nykyiset Pakistanin hallituksen rakentamat tilat se on saanut vuonna 1967. Brittiläiset tutkimusmatkailijat ja argeologit vierailivat alueella noin 200 vuotta sitten ja parikymmentä vuotta myöhemmin he saivat selville, että osaa alueen kummuista oli kaivettu ja löytyneitä tiiliä oli käytetty Multan - Lahore-rautatien rakentamiseen.
Intian arkeologinen tutkimuslaitos lähetti arkeologeja tautkimaan aluetta 1900-luvun alussa ja kaivauksia tehtiin muutamina vuosina myös 1920-, 30- ja 40-luvuilla sekä Pakistanin itsenäistymisen jälkeen 1960-luvulla. Vuodesta 1986 lähtien tutkivat amerikkalaiset aluetta Pakistanin hallituksen arkeologien kanssa 15 vuoden ajan. Museoon on koottu esineitä, jotka paljastavat Indus-laakson sivilisaation kehityksen niin taiteen, käsityön kuin teknologiankin aloilla. Sieltä löytyy eri materiaaleista valmistettuja käyttöesineitä, mutta myös terrakottaleluja ja kukkopillin tapaisia soittimia. On löydetty myös sinetti, jossa esiintyy yksisarvinen ja niinpä yksisarvista kuvaava veistos seisoi myös tämän museon ulkopuolella. Yksisarvisen jäännöksiä ei tosin ole löydetty mistään.
Muinainen Harappa on nykyään täysin raunioitunut. Varhaisin paikan ajoitus on vuosilta 3300 - 3200 eaa. mutta sen kukoistusaika oli 2600 - 1900 eaa ja se oli yksi Indus-kulttuurin suurimmista keskuksista. Siellä oli suurimmillaan ainakin 10 000 asukasta, ehkä jopa 40 000. Samaan kokoluokkaan kuului Mohenjo Daro, jossa kävimme lauantaina 1.3.2025. Harappa koostui kahdesta osasta. Ylimystön linnavuori oli lännessä ja tavallisempien ihmisten alakaupunki idässä. Indoiranilaisten uskotaan hyökänneen Harappaan ja hävittäneen sen. Paikka hylättiin lopullisesti noin 1300 eaa.
Tälläkin alueella kulki poliisi mukanamme. Mahtoi hänellä olla kuuma, kun muistan itse hikoilleeni varpaat paljaina kevyissä housuissa ja kevyessä Karachista ostamassani tunikassa pään suojana olleen silkkiliinan kanssa yli 30 asteen kuumuudessa.
Tälläkin alueella kulki poliisi mukanamme. Mahtoi hänellä olla kuuma, kun muistan itse hikoilleeni varpaat paljaina kevyissä housuissa ja kevyessä Karachista ostamassani tunikassa pään suojana olleen silkkiliinan kanssa yli 30 asteen kuumuudessa.
Alueella teimme muutamia eläinhavaintoja. Lintujen lisäksi näimme useamman oravan. Yksi sakaali osui kuvaan, mutta niitä liikkui siellä useampikin.
Päivän eväslounaan söimme ehdotuksestani Harappan kaivausalueen kauniin huoltorakennuksen vieressä, emmekä bussissa istuen. Siellä sattui olemaan muutama penkki mukavasti puiden varjossa. Minusta on aina mukavaa syödä eväitä ulkona luonnossa.
Matkapäivien aikana olimme nähneet jo useita tiilitehtaita piippuineen.
Harappan lähellä pysähdyimme tiilitehtaan alueelle. Näimme, kuinka miehet kaivoivat vedellä kostutettua savea maaperästä. Sitä siirrettiin puisilla kottikärryillä naisten luo, jotka muotoilivat savesta ja hienojakoisesta hiesusta tiiliä muottien avulla. Tiilet jätettiin kuivumaan auringonpaisteeseen. Kuivumassa oli pieniä kipposiakin, liekö lasten vai aikuisten tekemiä. Kun tiilet olivat hiukan kuivuneet, ne nostettiin pariksi päiväksi väjiin pinoihin, joista niitä sitten siirrettiin aasin vetämällä puisella kärryllä poltettavaksi tien toiselle puolelle. Nyt näimme aasin ja kuljettajan tyhjien kärryjen kanssa, kun olivat palaamassa noutokeikalle auringon esikuivattamien tiilien luo.
Kävelimme tien toiselle puolelle, jossa lapset leikkivät paljain varpain hiilikasan päällä. Sitä en tullut kysyneeksi, mistä hiili oli kotoisin. Oliko se kivihiiltä maaperästä, jota Pakistanissa on vai oliko se poltettu puuusta. Olimme aikaisemmin nähneet aasien kuljettamia kärryjä, joissa lastina oli iso kasa puuta, joka ehkä oli matkalla hiileksi poltettavaksi.
Olimme myös nähneet höyryäviä maakasoja ja nyt saimme tietää, että maan pinnan alla oli tiilestä tehtyjä uuneja. Näissä uuneissa poltettiin uusia vielä hiukan kosteita tiiliä, jotta niistä tuli kestäviä. Vieressä oli aina piippu, josta savu pääsi pois. Nyt näimme kuinka miehet lisäsivät hiiliä maan alla olevaan uuniin. Jalassaan heillä oli puupohjaiset sandaalit. Miehet nostivat rautakoukulla maan pinnalta kansia, joiden alla näkyi palava tuli. Siellä oli siis iso uunin pesä, josta kuumuus kulki poltettavien tiilien luo. Valmiita poltettuja tiiliä lastattattiin kärryihin säilytettäväksi vähän matkan päähän. Tiilien valmistaminen on rakasta käsityötä ja hyvin epäterveellistä sekä työntekijöille että ilmastolle.
Matka jatkui kohti Lahorea ja teiden varsilla oli monenlaista katsottavaa ja ostettavaksi erilaisia hedelmiä. Huoltoaseman kaupasta olisi voinut ostaa herkkujen, matkamuistojen ja pehmolelujen lisäksi myös täytetyn kotkan.
Kun poliiseilla vaihtui työvuoro, pääsimme taas koko ryhmä kuvaan heidän kanssaan. Kuvan otti paikallisoppaamme poliisien ja oman matkanjohtajamme kännyköillä.
Saavuttuamme Lahoreen tyhjentyivät kadut yht´äkkiä kello kuuden jälkeen ja ravintoloiden eteen muodostui jonoja. Se oli meille merkki, että aurinko oli laskenut ja ruokailu oli sallittua muslimeille näin ramadanin aikaan.
Me menimme Lahoren Best Western Premier Hotel Gulbergiin, jossa majoituimme kaksi seuraava yötä. Huone oli tilava ja hyvin varusteltu. Hotellin ravintolassa oli tarjolla iftar-buffetti vajaalla viidellä eurolla + vero 15 %. Iftar tarkoittaa ateriaa, joka tarjoillaan päivän paaston päättyessä auringon laskettua. Kukaan ryhmästämme ei valinnut buffettia enkä muista omaa annostani, koska valokuva jäi ottamatta. Hinta oli 5,- euroa sisältäen limun ja verot.
Hotellin katolta oli hyvät näkymät ympäristöön ja uima-allaskin oli tarjolla, mutta jäi käyttämättä.
Seuraavana päivänä tutustuimme Lahoren historiallisiin nähtävyyksiin ja kävimme Intian vastaisella Waghan raja-asemalla, mutta niistä voi lukea seuraavassa postauksessa.
Tämän seitsemän hengen Mandala Travelin Pakistanin kiertomatkan eri kohteista voi lukea linkkien takaa: (lista täydentyy)
Tämän seitsemän hengen Mandala Travelin Pakistanin kiertomatkan eri kohteista voi lukea linkkien takaa: (lista täydentyy)
