Laosin demokraattisessa kansantasavallassa on 7,77 miljoonaa asukasta ja sen pinta-ala on 236 800 km2 eli se on reilut 100 000 km2 pienempi kuin Suomi. Laos on entinen Ranskan siirtomaa ja virallisesti sosialistinen valtio, jonka kulttuuria sävyttää buddhalaisuus. Se on historialliselta nimeltään miljoonan elefantin maa, koska elefantit ovat olleet tärkeitä kulttuurissa, uskonnossa ja työvoimana. Vuosina 1952 - 1975 maan lipussa oli kolmipäinen valkoinen elefantti punaisella pohjalla. Nykyään elefanttien määrä Laosissa on romahtanut ja ne ovat uhattuna.
Vuodesta 1975 lähtien Laosin demokraattisen tasavallan lipun punainen on kuvannut itsenäisyyden vuoksi vuodatettua verta, sininen rikkautta ja valkoinen ympyrä kuuta Mekong-joen yllä ja maan ykseyttä.
Laosilla on järkyttävä historia Vietnamin sodan vuosilta 1964 - 1973, kun Yhdysvallat pommitti maata estääkseen Pohjois-Vietnamin huoltoreittien käytön. Laosin sanotaan olevan maailman pommitetuin maa suhteessa väkilukuun. Sinne tehtiin 580 000 erillistä pommitusta ja pudotettiin 270 miljoonaa pommia. Kolmannes pommeista jäi sodan aikana räjähtämättä ja maaseudulla on edelleen paljon räjähtämättömiä pommeja. Näistä kärsivät maata kuokkiat perheenäidit ja leikkivät lapset. Sodan jälkeisistä uhreista on lapsia 40 prosenttia.
Perjantaina 14.11.2025 saavuimme Luang Prabangiin lentäen Kambodžan Siem Reapista. Passimuodollisuudet lentokentällä sujuivat joutuisasti, koska etukäteen oli hankittu e-visa. Veloituksena näkyy tililtä 45,27 euroa. Keskellä kaupunkia sijaitsevaan Avani+ hotelliin saavuimme ilta kymmenen jälkeen, mutta lähdimme heti parin reissukumppanin kanssa tutkimaan läheistä Sisavangvong katua, jossa on kaupungin yömarkkinat ja kuului musiikkia. Meneillään oli Bad Ass - ja ehkä muutaman muunkin yhtyeen konsertti. Ostokset markkinoilta jäivät tekemättä vaikka maksu olisi onnistunut dollareilla.Vaihtokurssista kirjoitin ohjeeksi 10 000 KIP = 0,5 dollaria.
Emme olleet ainoa ryhmä, joka oli katsomassa Pak Oun luolia, jotka sijaitsevat 25 kilometerin päässä Luang Prabangista ylävirtaan. Matka-aika sinne kesti noin kaksi tuntia. Luolissa on yli 4000 pyhää Buddha-patsasta.
Matkalla hotellille tuli yömarkkinoilta ostettua uusi kevyt puuvillasta tehty paita, sillä matkalaukkuun pakatut "muka hengittävät" urheilu T-paidat eivät näissä lämpötiloissa olleet kovinkaan mukavia. Hotellin edessä pääsi kuvaan moottoripyörä-lava-auto, jollaiset ovat täällä hyvin tavallisia kulkupelejä.
Me poistuimme hotelliin aamiaiselle, kun kiinalaistet jäivät vielä istumaan jakkaroilla.
Olin edellisenä aamuna ihmetellyt, ettei hotellin aamiaisnoutopöydässä ollut juustoja ja leikkeleitä. Tänään huomasin, että pöydässä oli menulappunen, jossa oli mainittu mm. juusto- ja leikkelelautanen. Tilasin sellaisen teen, mehun, munakkaan ja croissantin seuraksi ja niin teki moni muukin ryhmästämme, kun huomasi miten leivänpäällisiä oli saatavissa.
Lähdimme kulkemaan kauniin portin läpi kohti putouksia.
Pistäydyimme kauluskarhujen eli sepelkarhujen (moon bear) suojelualueella ja jatkoimme kulkemista asvaltoidulla melko jyrkällä ylöspäin johtavalla tiellä. Ympärillä oli kaunista kasvillisuutta.
Lähdimme kulkemaan alaspäin joen rannalla luontopolkua pitkin. Siellä oli useita info-tauluja, joissa kerrottiin mielenkiintoisia tietoja alueen legendoista, kasveista, eläimistä ja luonnonilmiöistä.
Joki laskeutui kauniisti portaittain muodostaen pieniä altaita, joihin saattoi mennä uimaan. Tämän mahdollisuuden käyttivät muutamat ryhmästämme. Minä jätin käyttämättä, koska paikalla ei ollut pukeutumistilaa, jossa märän uimapuvun olisi voinut vaihtaa kuiviin alusvaatteisiin. Tila oli remontissa. Kyllä hieman harmitti, kun muut kertoivat kuinka virkistävää uiminen oli ollut.
Polulla kulki myös nuoria munkkeja, puhelimet kädessä kuten meillä muillakin.
Lounaalla kävin yhdessä toisen yksin matkalle lähteneen miehen kanssa, koska kaksi yksin matkalla olevaa naista lähtivät shoppailemaan. Meitähän oli tällä Indokiinan kiertomatkalla kaksi yksinäistä miestä, kolme naista, yksi kolmen hengen seurue ja viisi pariskuntaa eli yhteensä 18 asiakasta ja suomalainen matkanjohtaja sekä paikallisopas kussakin maassa.
Vielä oli pari tuntia aikaa ennen kuin lähtisimme kohti lentokenttää ja Vietnamin Hanoita. Otin hotellin edestä tuktukin ja pyysin kyydin Nam Khan joen rantaan, paikkaan josta voisin lähteä kiipeämään kohti Wat Tham Phousi temppeliä. Otin rannassa kuvan kuljettajasta, jotta tuntisin hänet ja kulkupelinsä, kun palaan temppeliltä.
Matka jatkui Vietnamin Hanoihin
Lauantaina 15.11.2025 heräsimme auringonpaisteeseen. Aamu-uinnilla en käynyt ja jäi tämä uima-allas muutenkin kokeilematta.
Kaupunkiin tutustuminen alkoi klo 8:30 ja ensimmäinen tutustumiskohde oli Haw Phra Bang temppeli kuninkaallisen palatsin museon kanssa samalla puistoalueella. Tämä upea temppeli ei ole vanha vaan se on valmistunut vuonna 2006 ja siellä säilytetään tärkeää historiallista kullalla päällystettyä Phra Bang Buddha-patsasta.
Kuninkaallisen palatsin museona toimiva rakennus oli aikoinaan Laosin kuninkaallinen palatsi. Sisällä on paljon historiallisia esineitä, mutta valokuvaaminen siellä oli kielletty. Vuonna 1904 Ranskan siirtomaavallan aikana rakennettu palatsi on sekoitus laosilaista perinnettä ja ranskalaista tyyliä. Vuoden 1975 vallankumouksen jälkeen hallitus otti rakennuksen haltuunsa ja se muutettiin vuonna 1995 yleisölle avoimeksi kansallismuseoksi.
Wat Mai Suwannaphumaham on Luang Prabangin suurin temppeli, rakennettu 1700-luvulla. Se on kuuluisa viisikerroksisesta katostaan ja upeista kultakoristeista. Temppelin takana sisäpihalla on pienempiä kauniita rakennuksia ja buddhan patsaita.
Sitten siirryttiin pikkubussilla seuraavan temppelialueen luo. Välimatkat eivät olleet pitkiä, mutta oli hyvä saada bussista uutta kylmää vettä. Kaupungissa ei näkynyt ollenkaan isoja busseja vaan ainoastaan moottoripyöriä, lavalla varustettuja tuktukeja, joitain pienempiä autoja ja vaneja turistien kuljettamiseen. Meidänkin 18 hengen ryhmäämme kuljetti kolme eri autoa, joten otin valokuvan siitä autosta, johon olin jättänyt reppuni.
Jokaisen temppeli- ja nähtävyysalueen vieressä oli lukuisia kauppiaita. Turisteille oli tarjolla ostettavaa kaikkialla.
Wat Sieng Thong on 1500-luvulta peräisin oleva buddhalainen temppelialue. Vuoteen 1975 asti se toimi Laosin kuninkaiden temppelinä, jossa toimitettiin esimerkiksi kruunalaiset. Itse temppeliä on pidetty yhtenä parhaista esimerkeistä Pohjois-Laosin 1500-luvun arkkitehtuurista. Alueeseen kuuluu kolmekerroksisella kattorakenteella varustettu kokoontumissali sekä useita that-kumpuja ja pienempiä rakennuksia, jotka on tehty joko Lanna- tai khmer-tyyliin. Punaisessa kappelissa on hienot yksityiskohtaiset mosaiikki-seinäkoristelut.
Temppelivierailujen jälkeen siirryttiin lounaalle Nam Khan joen ja Mekongin risteykseen Viewpoint Cafe ravintolaan. Siellä saatoimme katsella Mekong joella kulkevia isompia aluksia ja Nam Khan joen vastarannalla olevia pieniä perinteisiä bambukatoksella varustettuja veneitä.
Lounaaksi valitsin paistettua kanaa ja vihanneksia cashewpähkinöiden kera. Maksuksi kelpasivat dollarit ja kipit.
Lounaan jälkeen siirryimme samanlaiseen pitkään vesibussiin / veneeeseen, jollaisia olimme jo nähneet liikkuvan joella. Ihailimme rantamaisemia ja elämää rannoilla kunnes saavuimme Pak Oun luolille.
Ohitimme Manifan norsuleirin, jossa nettisivujen mukaan voi kokea Laosin kulttuuriperintöön kuuluvat norsut luonnonkauniissa joenrantaympärstössä. Vuodesta 2009 lähtien se on kasvanut norsuleiriksi, joka huolehtii näistä komeista nisäkkäistä yli 100 hehtaarin alueella. Tämä norsuleiri pyrkii nettisivujensa mainoksen mukaan edistämään kunnioittavaa ja kestävää suhdetta ihmisten ja norsujen välillä, joka perustuu perinteisiin laoslaisiin käytäntöihin ja paikalliseen tietämykseen. Leiri vaalii norsujen ja mahoutien (norsujen kouluttaja, hoitaja) välisiä perinteisiä suhteita ja asettaa etusijalle norsujen hyvinvoinnin ja vastuullisen hoidon.
Emme olleet ainoa ryhmä, joka oli katsomassa Pak Oun luolia, jotka sijaitsevat 25 kilometerin päässä Luang Prabangista ylävirtaan. Matka-aika sinne kesti noin kaksi tuntia. Luolissa on yli 4000 pyhää Buddha-patsasta.
Reilun puolen tunnin kuluttua lähdimme paluumatkalle. Olimme iltapäivän viimeinen venekunta, joka poistui luolilta. Paluumatkalla pysähdyimme Xang Hai kylässä katsomassa viskin tislaamista ja paikallisten käsitöitä.
Aika moneen ryhmäläisemme kuvaan taisi päätyä tämä toisen ryhmän nuori nainen, jolla oli mukanaan Marimekon kassi. Minulle jäi epäselväksi mistä hän oli kotoisin tai mistä oli hankkinut kassinsa. Oli hauskaa nähdä maapallon toisella puolella tuttua kangaskuosia.
Meidän oli alkujaan tarkoitus ehtiä Luang Prabangin rannalle ihailemaan auringonlaskua, mutta kaikkien mielestä oli paljon mukavampaa saada kokea se Mekong-joella. Tämä oli taas yksi luonnon meille suoma yllätys, sillä sääennuste oli aikaisemmin luvannut pilviä ja sadetta. Kuvia otin auringonlaskusta muutamia kymmeniä ja oli vaikeaa karsia niistä tähän kymmenkunta.
Hotellin luo palattuamme lähdimme illalliselle kolmen yksin matkalla olevan naishenkilön porukalla ja saimme mukaamme myös matkanjohtajamme. Kiipesimme portaita pitkin Indico Cafe - Housin kattoterassille. Illalliseksi valitsin alkupaloiksi erilaisia kevätkääryleitä, joita maistelimme kaikki yhdessä ja pääruoaksi indicovärjättyä tahmariisiä, munakkaan ja salaattia. Kuten olen jo edellisissä postauksissa kertonut, niin ruoka oli koko reissun ajan todella hyvää. Kattoterassilta oli mukavat näköalat alas Night market- eli Sisavangvong-kadulle.
Matkalla hotellille tuli yömarkkinoilta ostettua uusi kevyt puuvillasta tehty paita, sillä matkalaukkuun pakatut "muka hengittävät" urheilu T-paidat eivät näissä lämpötiloissa olleet kovinkaan mukavia. Hotellin edessä pääsi kuvaan moottoripyörä-lava-auto, jollaiset ovat täällä hyvin tavallisia kulkupelejä.
Lauantaina 15.11.2025 herätti puhelin ennen viittä. Halusin päästä näkemään, kuinka munkit keräävät almuja ennen auringon nousua. Tämä oli aikamoinen turistitapahtuma. Paikalliset rouvat toivat kadulle pieniä jakkaroita ja ilmeisesti myivät kiinalaisille turisteille ruokatarvikkeita annettavaksi munkeille. Me olisimme saaneet tai voineet ostaa hotellista annettavaa munkeille, mutta tyydyimme tapahtuman katsomiseen. Tuoleja tarjottiin meillekin, mutta ne täyttyivät kiinalaisista, jotka tulivat autoilla paikalle. Tämä tapahtui aivan hotellimme edessä, joten majoituimme erinomaisella paikalla.
Munkit kulkivat rivissä kasseineen ja perässä vedettävien korikärryjen kanssa. Näimme myös kuinka hotellimme eteen saapui huono-osaisia ja näille munkit jakoivat hetki sitten saamiaan almuja.
Me poistuimme hotelliin aamiaiselle, kun kiinalaistet jäivät vielä istumaan jakkaroilla.
Olin edellisenä aamuna ihmetellyt, ettei hotellin aamiaisnoutopöydässä ollut juustoja ja leikkeleitä. Tänään huomasin, että pöydässä oli menulappunen, jossa oli mainittu mm. juusto- ja leikkelelautanen. Tilasin sellaisen teen, mehun, munakkaan ja croissantin seuraksi ja niin teki moni muukin ryhmästämme, kun huomasi miten leivänpäällisiä oli saatavissa.
Kello 7:30 istahdimme pikkubusseihin ja lähdimme ajamaan kohti etelää ja 30 kilometrin päässä olevia Kuang Si putouksia. Ohitimme puhveleita riisipellolla, josta sato oli jo korjattu sekä Wat Naxao Sukharam temppelin.
Hieman näiden kuvauskohteiden jälkeen pysähdyimme tietyön kohdalle. Olin jo ehtinyt ihastella, että täällä ovat tiet kohtalaisen hyvässä kunnossa.
Saavuimme kello 9 Kuang Sin parkkipaikalle eli aikaa oli kulunut puolitoista tuntia 30 kilometrin matkaan pienen valokuvauspysähdyksen kanssa. Ei tie tainnutkaan olla kovin hyvä, koska ajonopeus oli pidettävä hyvin alhaisena.
Parkkipaikalla odottivat golf autot ja kauppiaat. Siirryimme golf autoihin, joiden kyydissä ajelimme muutaman minuutin uudelle parkkipaikalle ohi paikallisasutuksen. Ja siellä ylempänä odotti lisää kauppiaita.
Lähdimme kulkemaan kauniin portin läpi kohti putouksia.
Pistäydyimme kauluskarhujen eli sepelkarhujen (moon bear) suojelualueella ja jatkoimme kulkemista asvaltoidulla melko jyrkällä ylöspäin johtavalla tiellä. Ympärillä oli kaunista kasvillisuutta.
Nähdessäni ensisilmäykset putouksesta hengitys melkein salpaantui. Tämä oli upein putos, jonka olen nähnyt. Suurin on ollut Niagaran putoukset ja korkeampia, mutta kapeampia olen nähnyt Kanadan Kalliovuorilla ja Sri Lankassa. Leveämpiä, mutta muuten vaatimattomampia olen nähnyt Brasiliassa ja muuallakin, mutta nämä tekivät vaikutuksen. Matkanjohtajamme oli myös vaikuttunut ja mainitsi, ettei ole koskaan ennen nähnyt täällä näin paljon vettä. Viimeaikaiset kovat sateet Mekongin yläjuoksulla vaikuttivat veden määrään. Valokuvat eivät tee oikeutta näille 60 metriä korkeille putouksille, joiden vesimäärä oli nyt harvinaisen runsas.
Lähdimme kulkemaan alaspäin joen rannalla luontopolkua pitkin. Siellä oli useita info-tauluja, joissa kerrottiin mielenkiintoisia tietoja alueen legendoista, kasveista, eläimistä ja luonnonilmiöistä.
Joki laskeutui kauniisti portaittain muodostaen pieniä altaita, joihin saattoi mennä uimaan. Tämän mahdollisuuden käyttivät muutamat ryhmästämme. Minä jätin käyttämättä, koska paikalla ei ollut pukeutumistilaa, jossa märän uimapuvun olisi voinut vaihtaa kuiviin alusvaatteisiin. Tila oli remontissa. Kyllä hieman harmitti, kun muut kertoivat kuinka virkistävää uiminen oli ollut.
Polulla kulki myös nuoria munkkeja, puhelimet kädessä kuten meillä muillakin.
Palasimme alas kävellessämme katsomaan vielä uudestaan karhuja.
Odotellessamme golf-autokuljetusta omien pikkubussiemme luo olisi vielä ollut mahdollisuus ostaa pientä syötävää.
Ennen paluuta hotelliin kävimme käsityöläisyrityksessä Ock Pop Tok, joka tarkoittaa itä kohtaa lännen. Sen ovat perustaneet brittiläinen Jon ja laosilainen Veon tarkoituksena nostaa laosilasten tekstiilien profiilia ja edistää niiden säilymistä. Näimme kuinka lankaa kehrättiin, värjättiin luonnonväreillä ja kudottiin kankaiksi.
Lounaalla kävin yhdessä toisen yksin matkalle lähteneen miehen kanssa, koska kaksi yksin matkalla olevaa naista lähtivät shoppailemaan. Meitähän oli tällä Indokiinan kiertomatkalla kaksi yksinäistä miestä, kolme naista, yksi kolmen hengen seurue ja viisi pariskuntaa eli yhteensä 18 asiakasta ja suomalainen matkanjohtaja sekä paikallisopas kussakin maassa.
Lounaan jälkeen kiinnitti huomiota lajittelupiste kadulla, jossa iltaisin oli yömarkkinat.
Vielä oli pari tuntia aikaa ennen kuin lähtisimme kohti lentokenttää ja Vietnamin Hanoita. Otin hotellin edestä tuktukin ja pyysin kyydin Nam Khan joen rantaan, paikkaan josta voisin lähteä kiipeämään kohti Wat Tham Phousi temppeliä. Otin rannassa kuvan kuljettajasta, jotta tuntisin hänet ja kulkupelinsä, kun palaan temppeliltä.
Kukkulan päältä oli hienot näköalat ympäristöön ja siellä oli useita kauniita buddhalaisuuteen liittyviä veistoksia. Itse temppeliä en nähnyt, koska en kiivennyt tarpeeksi korkealle.
Paluumatkalla hotelliin teimme vielä pienen kierroksen Mekong-joen rannan kautta.
Luang Prabangin kansainväliselle lentokentälle lähdimme auringon ruvetessa laskeutumaan. Kenttä on vain neljän kilometrin päässä kaupungin keskustasta. Terminaalirakennus on rakennettu paikalliseen tyyliin. Lennolle kirjautuminen tapahtui sujuvasti ja aikaa sekä mahdollisuuksia olisi ollut tuliaisten ostamiseen, mutta tarvetta ei ollut.
Indokiinan kiertomatkan eri kohteista on jo olemassa tai tulossa omat juttunsa:
Hanoi, Vietnam
