perjantaina, lokakuuta 19, 2018

Syksyä pakoon TSS Travel Service Scandinavian Arabiemiraatteihin

Aikakausilehtien välissä tulee tasaisin väliajoin kirjekuoria, joiden sisällä on esitemateriaalia erittäin edullisista TSS:n kiertomatkoista. Ehdotin Ilpolle Arabiemiraattien kierrosta, jonka aikana majoitutaan myös Dubaissa, jossa voisimme tavata siellä työskentelevää Ilpon veljen poikaa ja vaimoaan. Hiekkaerämaa ja sinne luodut kaupungit eivät Ilpoa kiinnosta.  Niinpä ehdotin keväällä matkaa esikoisellemme Millalle.  Hän innostui heti ja olisi halunnut olla reissussa kaksi viikkoa, mutta syksyn matkoille ei enää saanut lisäviikkoa.  Niinpä varasimme viikon kierroksen Abu Dhabi, Dubai, Sarjah, Ajman. Kuvat TSS-Travel Service Skandinavian nettisivuilta. 
Abu Dhabi Sheikki Zayedin moskeija 
Kiireisen työsyksynsä aikana Milla mainitsi useampaan kertaan, että olisi ollut mukavaa jäädä rantahotelliin toiseksi viikoksi. Eilen aamulla päätin tarkistaa, millä hinnalla saisi yhdensuuntaisia lentoja Dubaista Helsinkiin ja olisiko Ajmanin hotelleissa tilaa. Tarkistin vielä kerran puhelimitse matkanjärjestältä olisiko lisäviikko saatavissa, mutta ei ollut.  Samalla kysyin kumpi esitteessä mainituista hotelleista Fairmont Ajman tai Bahi Ajman Palace olisi matkamme hotellina.  Puhelimeen vastannut virolainen virkailija kertoi, ettei sitäkään tietoa ole saatavilla.  Hotellit sijaitsevat aivan rinnakkain ja jostain syystä Bahi Ajman Palacen merinäköalahuoneet olivat tarvitseminamme päivinä Booking.comin kautta varattaessa lähes puolet edullisempia kuin toisen hotellin, joten varasin edullisemman ja sillä mahdollisuudella, että peruutuksen voi tehdä kuluitta.
Dubai
Momondon varaussivuston kautta löytyi Flydubain suora paluulento lauantaina Helsinkiin.  Hinta vajaat 250,- euroa. Rupesin tekemään varausta ja tulihan siihen muutama lisämaksu vaikka en kaikkea mahdollista lisännytkään. Sain maksettua verkkopankin kautta 681,17 euroa ja sitten tietokoneen ruudulle tuli teksti, "jotain meni pieleen" Sähköpostiin tuli viesti: "Varaustasi käsitellään parhaillaan. Huomaa, että aikaa voi kulua jopa 24 tuntia. Oletko maksanut kortilla? Silloin olemme tehneet katevarauksen. Verkkopankin kautta maksettaessa se voi olla voimassa muutaman päivän. Tämä määräytyy pankin mukaan. " 
Sarjah
Ihmettelin, ettei tullut minkäänlaista alustavaa vahvistusta, mutta nukuin rauhassa yön yli. Aamupäivän askareiden jälkeen soitin Seat24 varauspalveluun ja kuulin, ettei varaus ollut onnistunut.  Annoin tilinumeroni ja maksusuoritukseni luvattiin palauttaa.  Uuden varauksen tekemiseksi annettiin ohje tyhjentää koneen selainhistoria ja mahdollisesti suorittaa maksu kortilla tai tehdä varaus suoraan Seat24 sivuston kautta. Otin käyttöön Ilpon läppärin, tein varauksen ja maksoin sen toisen pankin tililtä. Kun olin tehnyt koko varauksen ja maksanut sen, tuli taas teksti, jota en sanatarkasti muista, mutta sisältö oli "jotain meni pieleen".  Koitin vielä kaksi kertaa varata lentoja suoraan Seat 24 sivustolta ja maksoin ne eri luottokorteilla, mutta aina tuli lopuksi teksti, ettei varaus ollut onnistunut. Hieman rupesi jo hermostuttamaan.

Soitin taas varauspalveluun ja linjalle sattui sama ystävällinen suomalainen virkailija.  Hän kertoi, että ongelma saattaa olla siinä, että lennon tämän päivän hinta onkin jotain muuta kuin Momondon tai Seat24:n sivuilla näkyvä hinta. Kerroin, että nyt toiselta tililtäni on lähtenyt 616,09 euroa ja sehän näkyi heilläkin.  Tämäkin summa luvattiin palauttaa ja samalla sain kuulla, että luottokorteilta mahdollisesti tehty veloitus peruutetaan automaattisesti. 

Nyt loppui haluni pelleillä varaussivustojen kanssa.  Olin jo eilen huomannut, että Finnairilla oli samanlainen suora iltalento Helsinkiin sunnuntaina ja varasin lennot Finnairin sivuilta. Hinnat oli jostain syystä mainittu vain AED:nä tai ainakaan en helposti löytänyt kohtaa, josta olisin nähnyt eurohinnat.  Varaaminen sujui näppärästi,  Sain lisättyä varaukseen plus-korttini numeron ja tilattua ateriat.  Booking.comin varaukseen lisäsin yhden yön.  
Bahi Ajman Palace Hotel
Eiväthän nämä neljä lisäyötä ja DBX-HEL lennot aivan ilmaisia ole, maksoivat itse asiassa noin saman verran kuin kiertomatkapaketti retkineen. Nyt ei kuitenkaan paluumatkalle tarvitse lähteä klo 20:15 paikallista aikaa ja olla Helsinki-Vantaan kentällä seuraavana päivänä puolen päivän jälkeen, kuten nettikeskusteluissa on kerrottu matkapakettiin kuuluvista Turkish Airlinesin muuten hyvän palvelun lennoista. Matkapakettiin kuuluvat lennot peruutan kiertomatkaoppaalle, kun pääsemme kohteeseen.  

Odotan mielenkiinnolla ja avoimin mielin tulevaa matkaa.  Retkiin toki sisältyy ostoskäyntejä, mutta kukaanhan ei pakota koru-, matto- tai nahkaostoksiin. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti