keskiviikkona, marraskuuta 09, 2022

Kallahdenniemen luontopolku Helsingissä

Kallahdenniemellä Vuosaaressa on kaksi luonnonsuojelualuetta: Kallahdenharju, joka kuuluu valtakunnalliseen harjujensuojeluohjelmaan ja Kallahdenniemen rantaniitty sekä valmisteluissa on vielä kolmas alue Kallahden matalikon suojelualue. 

Niemen kärjessä on mobiilikartalle merkitty luontopolku ja maastossa on esitetauluja, joissa kerrotaan mm. harjujen synnystä, siirtolohkareista jne. Esimerkiksi Helsingin kaupungin ja Uudenmaan virkistysalueyhdistys UUVIn sivuilta löytyy tietoja alueesta.

Kallahdenharju kuuluu valtakunnalliseen harjujensuojeluohjelmaan ja näkymät siellä ovat varsin poikkeuksellisia Helsingissä.  Me teimme siellä lenkin koirien kanssa aurinkoisena lokakuun puolivälin  päivänä. Jätimme auton mobiilikarttaan merkitylle parkkipaikalle, mutta niemen tyveen olisi päässyt bussillakin.  

Kallahdenniemellä näkee kuinka 10 000 vuotta sitten päättynyt jääkausi on muokannut maisemaa.  Heti lenkkimme alussa oli siirtolohkare, joka on haljennut jossakin vaiheessa.

Niemen rauhoitettussa osassa on rantaniittyä, joka on muodostunut maan kohoamisen seurauksena.  Meriveden nousu ja jäät talviaikaan pitävät kasvillisuuden matalana.



Niemen kärjessä on kalliorantoja ja näkymiä aavalle merelle.










Ihmisten tekeminä jälkinä on Kallahdenniemellä vanhoja kalastajien mökkejä ja saunarakennuksiakin aivan vedenrajassa.

Kallahdenniemen kärkeen kiinnikasvaneen Kuningatarsaaren pohjoisrannalta on näkymät kohti Vuosaaren Aurinkolahden  uimarantaa ja sitä reunustavia rakennuksia. Joutsenet ja muut vesilinnut toivat mukavan lisän urbaaniin maisemaan.




Hiekkaisen harjun keskiosan puusto on näyttävää korkeaa mäntymetsää, seassa on pieniä lehti- ja havupuiden taimia.



Kallahden niemen alueella on kaksi matalaa uimarantaa. Nämä hiekkarannat ovat sopivia lapsiperheille. Alueella on myös kyltin mukaan surffareille varattu rantakaistale.


Meille tuttuun tapaan harhauduimme taas merkitsemättömältä luontopolulta.  Onneksi meri rajasi lenkkeilyaluettamme, joten meidän ei ollut tarpeen soittaa pelastuskoiria avuksi noutamaan meitä kotiin retkeltämme.  Puhelimella otetut kuvauspaikat olivat tallentuneet Googlen karttaan.





Melko huonoon kuntoon päässyttä Leppäniementietä pitkin pääsimme Kallvikinniementielle.  Rantoja pitkin täällä ei voinut kulkea, sillä siellä oli 1900-luvun alussa rakennettuja edelleen käytössä olevia huviloita.

Luontopolkuretkiä Vuosaaressa

Kallahdenniemi

Mustavuori 

Uutela

Vuosaarenhuippu

4 kommenttia:

  1. Onpa hienon näköistä rantamaisemaa! Esitetaulut ovat mielestäni aina mukavia, niiden tekstit tulee luotua luontokohteissa poikkeuksetta. Ja tosiaan, näyttävien vesilintujen näkeminen piristää aina retkeä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Mikko, mukavan paljon löytyy Helsingistäkin erilaisia maisemia. Minua miellyttää aina maisemat, joissa on vettä, oli se sitten aavaa merta, pieni lampi tai puro.

      Poista
  2. Onpa teillä ollut upea ulkoilusää! Tuolla luontopolulla näyttää olevan mukavasti vaihtelevaa ympäristöä. Nuo vanhat pikkumökit on tosi viehättäviä. Esim. Espoon rantaraitilla on mielenkiintoista kun lähes vierekkäin on pikkumökkejä ja moderneja suuria omakotitaloja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Kati, kiitokset kommentista. Vuosaaressa on tosiaan monipuolista luontoa ja tuntuu, että säätkin ovat suosineet koiralenkkejämme tänä syksynä sillä suunnalla. Espoon rantaraitilla olemme ajelleet pyörillä ja eiköhän ensi kesänä mennä taas.

      Poista