sunnuntaina, lokakuuta 16, 2022

Uutelan luontopolku Helsingissä


Aina ei tarvitse lähteä luontoretkelle kauas edes Helsingissä ja uusia tutustumiskohteita löytyy vaikka olisi asunut täällä ikänsä.  Helsingissä on  66 luonnonsuojelualuetta, joista puoleen on kohtalaisen hyvä yhteys julkisilla kulkuvälineillä ja loput sijaitsevat saarissa. Ulkoilukohteista ja luontopoluista on nykyään hyvin tietoja netissä.  Uudenmaan virkistysalueyhdistys UUVI on koonnut sivuilleen kattavat esittelyt eri alueista.  Me olemme käyneet koirien kanssa päivälenkeillä viime aikoina Itä-Helsingissä sellaisissa paikoissa,  joissa ei olla käyty aikaisemmin tai ainakaan pitkään aikaan.

Uutela on Itä-Helsingin laajin (105 ha) ja monipuolisin ulkoilualue.  Luontopolku on kahdeksikon muotoinen ja koostuu kahdesta eripituisesta kierroksesta. Luonnonsuojelualueiden ulkopuolella voi kulkea muillakin poluilla, joten kävelyreittejä riittää.  Metsä- ja laidunmaisemia -kierros on helppokulkuinen ja sen pituus on 2,5 km.  Kluuvijärviä- ja rantaniittyjä -kierros on lyhyempi, vain 1,5 km, mutta siellä on lyhyitä pitkospuuosuuksia ja se kulkee osittain luonnonsuojelualueella.

Uutelan luontopolun kuvitettu esite löytyy mm. Retkelle luontoon >> Luontopolut sivuilta. Reitti on merkitty maastoon viitoin ja sen varrella on 15 rastia. 

Nuottalahden rannat ovat mielenkiintoisen näköisiä ja ne muuttavat jatkuvasti muotoaan meren pinnan korkeuden ja aallokon vaikutuksesta.

Uutelassa on Itä-Helsingin laajin yhtenäinen mestäalue.


Reittien varrella on grillipaikkoja, joihin voisi pysähtyä syömään retkieväitä samalla kun ihailee ympäröivää luontoa.



Luontopolku kulkee läpi laakson, joka on ollut alkujaan matalaa meren pohjaa.  Maan kohotessa ravinteet jäivät paikalle lannoittamaan maaperää. Nykyään alueella on kaupunkilaisten vuokraamia aarin viljelypalstoja.




Reitti kulkee myös Skatan tilan ohi, jonka rakennukset ovat 1800-luvun lopulta. 


Särkkäniemen luonnonsuojelualueen rannoilta näkyvät pohjoisessa Vuosaaren sataman nosturit.



Etelässä näkyy Skatanselkä ja aava meri.


Kävelykierros oli mukava päättää Uutelan kanavan suulla Kahvila Kampelaan ja nauttia siellä lohikeittoa ja jälkiruoaksi pannukakkua.  Koiratkin olivat tervetulleita kahvilaan.



Espanjanvesikoira Niio, roturisteytys-kromfohrländerit Nixi (parson-länderi) ja Nopsa (villakoira-länderi)

Päivikki

Eila



Luontopolkuretkiä Vuosaaressa

Kallahdenniemi

Mustavuori 

Uutela

Vuosaarenhuippu


2 kommenttia:

  1. Yllättävän paljon luonnonsuojelualueita Helsingissä ja toisaalta yllättävän useat niistä ovat saarissa. Kivalta näyttää ja kuulostaa Uutelan luontopolku joka tapauksessa.

    VastaaPoista
  2. Onneksi täällä on vielä luontopolkuja ja pieniä luonnonsuojelualueita vaikka valitettaasti rakentaminen uhkaa hävittää niitä.

    VastaaPoista