tiistaina, lokakuuta 25, 2022

Mustavuoren luontopolku Helsingissä

Mustavuori Itä-Helsingin Pohjois-Vuosaaressa on luonnoltaan ja historialtaan arvokas alue, joka on säästynyt vielä rakentamiselta.  Sen maastot ovat vaihtelevia ja siellä on edelleen näkyvästi esillä louhos- ja linnoitushistoriaa.  Alueella tuli käytyä kouluaikoina luontokerhon retkillä, mutta ei juurikaan sen jälkeen ennen viimeaikaisia koiralenkkejä. Uudenmaan virkistysalueyhdistys UUVIn nettisivut toivat alueen mieleen ja innoittivat lähteä katselemaan, miltä alue näyttää nykyään.

 Linkki vie Tikkasen ja Heikkilän tekemään alueen ja luontopolun rastien esittelyyn.  

Mustavuoren - Porvarinlahden alueella on myös 36,5 hehtaarin kokoinen luonnonsuojelualue, josta voi lukea täältä.  Helsingin kaupungin My Helsinki sivuilta löytyy linkki 2,5 kilometrin pituiselle polulle, jonka reittipisteet voi lukea mobiilikartalta.  

Me olemme koiralenkeillä nauttineet kauniista maisemista, syksyn väreistä ja raikkaasta ilmasta emmekä ole seuranneet luontopolkua rastilta toiselle.






Espanjanvesikoira Niio ja roturisteytyskromfohrländerit Nixi sekä Nopsa Mustavuoren tykkitiellä




Mustavuoren eteläosassa on hylätty kalkkikaivos / marmorikaivos.  Siitä on muistona veden täyttämä lampi (kuva valitettavan huono).  Louhos on ollut käytössä 1700-luvulta aina 1960-luvulle asti. Kaivoksen vieressä on betoninen rakennelma, jonka sisällä on 60 metriä syvä kaivoskuilu.  

Postauksen kommentissa Mikko / Matkalla missä milloinkin kysyi 26.10.2022 minkähän takia kaivos on hylätty.  Innostuin googlaamaan ja löysin Lohjan Kalkkitehdas Oy:n Geologisen osaston dokumenttin vuodelta 1972 "Nordsjön marmorikaivoksen geologisista tutkimuksista".  Siellä mainitaan, että yhtenäisten paksumpien kalkkikivikerrosten puuttuminen sekä kalkkikiven epähomogeenisuus ovat olleet esteenä suurisuuntaiselle kalkkikiviteollisuudelle.  Syy lakkauttamiseen voi olla myös yrityksen monet fuusiot ja toimipaikkojan keskittymiset muualle. 





Mustavuoren polkujen kautta pääsee myös suositulle Vuosaarenhuipulle. 

Luontopolkuretkiä Vuosaaressa

Kallahdenniemi

Mustavuori 

Uutela

Vuosaarenhuippu

 

 

2 kommenttia:

  1. Tämä kuulostaa kivalta luontopolulta. Syksyn värit näyttävät oikein kauniilta. Mielenkiintoinen tuo kalkkikaivos. Todella pitkään oli toiminnassa, minkähän takia se on hylätty

    VastaaPoista
  2. Hei Mikko, kiitokset kommentista ja kysymyksestä. Lisäsinkin postaukseen kappaleen: Postauksen kommentissa Mikko / Matkalla missä milloinkin kysyi minkähän takia kaivos on hylätty. Innostuin googlaamaan ja löysin Lohjan Kalkkitehdas Oy:n Geologisen osaston dokumenttin vuodelta 1972 "Nordsjön marmorikaivoksen geologisista tutkimuksista". Siellä mainitaan, että yhtenäisten paksumpien kalkkikivikerrosten puuttuminen sekä kalkkikiven epähomogeenisuus ovat olleet esteenä suurisuuntaiselle kalkkikiviteollisuudelle. Syy lakkauttamiseen voi olla myös yrityksen monet fuusiot ja toimipaikkojan keskittymiset muualle.

    VastaaPoista