Algerian pohjoisosat Välimeren rannalla kuuluivat Rooman valtakuntaan ajanlaskumme alkuvuoskymmeninä. "Rooman voitettua Karthagon (nyk. Tunisiassa) myös berberikuningaskunnat joutuivat Rooman valtakunnan alle vuoteen 24 mennessä." kertoo Wikipedia.
Tiistaina 2.10.2024 pakkasimme Algerin hotellissa tavarat mukaamme, sillä retkipäivän jälkeen meidät kuljetettiin myöhään iltapäivällä lentoasemalle, josta lensimme Saharaan. Tutun taksikuskin kanssa hoidimme epävirallisen rahanvaihdon loppulomaamme varten matkalla kohti Cherchelliä ja Tipasaa.
Tipasassa tapasimme englantia puhuneen uuden paikallisoppaan. Ensimmäinen tutustumiskohde oli vuonna 1908 perustettu Cherchellin latinalaiselta nimeltään Caesarean argeologinen museo. Siellä on jäljellä veistoksia ja mosaiikkeja alueen rakennuksista, mutta suuren osan ranskalaiset veivät mukanaan tai tuhosivat, kun alkoi käydä selväksi, että Algeria itsenäistyisi vuonna 1962.
Museon viereiseltä Marttyyrien aukiolta oli hieno näkymä nykyiseen satamaan ja majakalle. Suihkulähde aukion keskellä ja kadun toisella puolella ollut El Rahman moskeija pääsivät myös kuviin. Moskeija oli aikaisemmin St Paul katedraali, joka oli rakennettu Roomalaisen temppelin raunioiden päälle. Moskeijana se on ollut vuodesta 1574 lähtien.
Siirryimme vajaan 30 kilometrin päähän Tipasan argeologiselle alueelle. Välimeren rannalla sijaitseva Tipasa oli muinainen kauppapaikka, jonka Rooma valloitti ja josta tuli strateginen tukikohta Mauritanian kuningaskuntien valloittamiselle. Siellä on foinikialaisia, roomalaisia, esikristillisiä ja bysanttilaisia raunioita sekä alkuperäiskansojen monumentteja. Tipasa on ollut UNESCOn maailmanperintökohde vuodesta 1982 lähtien.
"Roomalainen kaupunki rakennettiin kolmelle pienelle kukkulalle,
joista oli näköala merelle. Taloista, joista suurin osa seisoi keskimmäisellä
kukkulalla, ei ole enää jälkiä, mutta siellä on kolmen kirkon rauniot,
kaksi hautausmaata, kylpylät, teatteri, amfiteatteri ja muinaisen sataman
jäänteet" , kertoo internetin ihmemaailma ja kertoi myös oppaamme.
Kierroksemme alkupuolella opas ohjasi meidät Ilpon kanssa seisomaan samalle paikalle, jossa Englannin kuningatar Elisabet II ja prinssi Philip olivat seisoneet valokuvattavina vierailunsa aikana vuonna 1980 ja otti meistä kuvan. Asettauduin seisomaan jopa samaan asentoon Elisabetin kanssa oppaan ohjeiden mukaisesti.
Tällä alueella taisi olla entiseen satamaan johtava tie ja aukko maassa liittyi muistaakseni viemärijärjestelmään.
Kiertelin oppaan kanssa lähes pari tuntia tällä historiallisella alueella, kun Ilpo jäi istumaan osaksi aikaa varjoisien puiden alle. Vanhojen kivenlohkareiden ympäröimä puu taisi olla jopa 2000 vuotta vanha.
Mukava yhteensattuma oli, että Viikin senioreiden vieraana oli 16.10.2024 antiikin Pohjois-Afrikkaan erikoistunut tietokirjailija FT Ari Saastamoinen, joka on kirjoittanut mm. kirjan Afrikan loistavat kaupungit: Elämä Roomalaisajan Pohjois-Afrikassa. Vielä en ole kirjaan tutustunut, mutta tilasimme sen kirjastosta.
Saastamoisen juttelun aihe oli varsinaisesti postin toiminnan kehittyminen antiikin Rooman valtakunnassa. Hän oli aikaisemmin ollut Tele-senioreiden vieraana, josta eräs viikkiläinen seniori innostui pyytämään hänet meidänkin tapaamiseemme päiväkahveille. Pari viikkoa aikaisemmin Pohjois-Afrikassa käyneenä matkailijana oli mielenkiintoista kuulla, että olot olivat 2000 vuotta sitten Välimerellä rauhallisia, meri- tai maantierosvoja ei ollut, liikkuminen oli vapaata, käytössä oli yhteisvaluutta, mutta jos jollakin valtakunnan osalla oli oma valuutta niin rahaa saattoi vaihtaa kaupunkien keskustoissa. Roomalaiset tiet veivät kaikkialle, niitä oli 100 000 km, joista osa Pohjois-Afrikan rannikon tuntumassa. Tieverkosto oli pääasiassa sotilasosastojen siirtelyä ja verovarojen kuljetusta varten. Basalttilohkareilla päällystetyt tiet olivat vain paraateja varten, kuten parissa alla olevassa kuvassa. Muuten tiet olivat tyypillisesti sorateitä, kertoi Saastamoinen.
Alueella oli kuolleista oliivipuista tehtyjä veistoksia ja Tipasasta kotoisin oleva alueella tunnettu taiteilija Sahli Djelloul sattui olemaan paikalla ja asettui kuvattavaksi.
Tipasan raunioalueella kierteli pari -ei kovin hyvinvoivan näköistä- koiraa. Eivät ne ihmisiä häirinneet, mutta surullinen olo tuli niitä katsellessa.
Mosaiikkilattioita oli tallella vielä monin paikoin ja värit niissä olivat kirkkata, kuten opas näytti heittämällä vettä yhden pölyisen lattian päälle.
Opas kertoi mielenkiintoisesti alueen eri osien rakennuksista ja niiden käyttötarkoituksista.
Alla esimerkki teatteriin liittyneestä maanjäristyksiä kestävästä seinärakenteesta.
Merellä, kauempana rannasta näkyi nykyaikaisia kalan - ja simpukoiden kasvatuslaitoksia.
Kiertely 32 °C lämmössä oli mukava päättää myöhäiseen lounaaseen lähistöllä olleessa ravintolassa. Meille näytettiin talon monipuolista kalatarjontaa, mutta tyydyimme sardiiniannoksiin, jotka olivat niin valtavia, että yli puolet jäi syömättä. Lasku kahdesta annoksesta vesineen oli 3000 dinaaria eli 13,63 eur.
Ravintolan alakerta oli sisustettu mukavan merihenkisesti, mutta kiipesimme ruokailemaan kattoterassille, josta saatoimme ihailla ympäröiviä maisemia.
Matkalla Cherchell - Tipasa alueelle ja sieltä takaisin Algeriin näimme taksin ikkunasta viiniviljelmiä ja muitakin viljelyalueita. Oppaamme kertoi, että Algeriassa juodaan viiniä ja juhlitaan vaikka rukoillaankin viisi kertaa päivässä. Niin hän tekee itsekin.
Opas jäi Tipasaan, samaan paikkaan tienvarteen, josta hänet oli otettu kyytiin. Ihmettelimme ja ihastelimmekin Algerin esikaupunkialueilla tiiviisti rakennettuja uusia lähiöitä, mutta olihan joidenkin rakennusten värityksessä ja muotoilussa hauskojakin yksityiskohtia.
Algerissa ohitimme maan suurimman ja maailman kolmanneksi suurimman moskeijan Djamaa El-Djazairin, joka levittäytyy 27 hehtaarin alueelle. Tällä maailman korkeimmalla minareetilla on korkeutta 265 metriä ja moskeijaan mahtuu 120 000 henkilöä.
Lentoasemalla on omat terminaalinsa kansainväliselle - ja kotimaan liikenteelle. Tulostetussa lentojen A4-varausvahvistuksessa luki Terminal D ja taksi vei meidät rakennuksen eteen, jossa luki muistaakseni Terminal 2. Kyselin ulkona odottavilta ihmisiltä lähteekö täältä lento Timimouniin. Joku nyökkäsi. Jonotimme jonkin aikaa, kunnes pääsimme sisään terminaalirakennukseen. Siellä kaikki matkatavaramme läpivalaistiin heti oven lähellä. Saimme täytettäväksi vaalean puna-ruskeat departure-lappuset, joissa kysyttiin passin numeroiden, henkilötietojen, kotiosoitteiden ym. lisäksi minne menemme. Jäimme odottamaan Controle documents tiskin luo ja pääsimme lopulta lähtöselvitykseen, jonne jätimme isommat matkatavaramme, jotka Air Francen lennoilla olivat meillä käsivatkatavaroina.
Avarassa lähtöaulassa oli vain yksi lapsille leluja ja muita tarvikkeita myyvä liike sekä kahvila, jonka palvelu oli erinomaista. Tilasimme ja maksoimme tuotteet ja hetken kuluttua ne tuotiin pöytään.
Lentolippuihin oli lähtöajaksi merkitty 19:45, mutta koneen lastaaminen aloitettiin ennen seitsemää. Saimme käyttöömme kolme paikkaa ja istuimme isossa koneessa jo kello 19:15 kuten kaikki muutkin asiakkaat. Koska olimme näin paljon etuajassa, kirjoitin huvikseni ylös seuraavien tapahtumien aikoja. Klo 19:25 alkoi arabian ja ranskan kielillä tehty turvanäytös, joka yleensä tapahtuu vasta koneen rullatessa kiitoradalla. Kone lähti rullaamaan klo 19:32 ja maasta irtosimme klo 19:39. Istuinten yläpuolelle laskeutuneille näytöille ilmestyi lentoaika Timimouniin 1 tunti 8 minuuttia. Vahvistuksessa oli aika 2 h 30 min. Konetyyppi oli kaiketi muuttunut alkuperäistä isommaksi, joten kulkihan se nopeammin.
Tällä tunnin matkalla meille ehdittiin jakaa vesipullot, mehua ja makeita leivonnaisia.
Olipa ollut taas mielenkiintoinen päivä, jonka ohjelman Kamelimatkat oli meille järjestänyt. Matka jatkui Saharan Timimouniin, mutta siitä lisää myöhemmin.
Kaikki Algerian jutut:
Timimoun Saharassa
Oran