Helsingin alppiruusupuisto

Helsingin Haagan Alppiruusupuisto eli Rodopuisto oli komeimmillaan, kun kävimme siellä päiväkävelyllä Ilpon ja Nopsan kanssa kesäkuun ensimmäisellä viikolla. Kukinta alkaa toukokuun lopulla eri lajien kohdalla eri aikoina.  Atsaleat puhkeavat kukkaan ensimmäisenä ja alppiruusut hiukan myöhemmin; valkoiset alppiruusut kukkivat pisimpään kerrotaan stadissa.fi Alppiruusupuisto kukkii -jutussa.

 

Puisto palvelee yleisöä virkistysalueena ja on myös yliopiston kasvinjalostuksen koealue. Hehtaarin kokoiselle entiselle suoalueelle on istutettu vuonna 1975 jopa 3000 alppiruusuristeymää.  Tavoitteena oli luoda Suomen ilmastoon sopeutunut kasvutavaltaan ja kukkien väriltään monipuolinen lajisto.  Eteläosassa kasvavat ikivihreät alppiruusut. Puistoatsaleat on istutettu alueen pohjoispäähän.

 

Puiston lähelle pääsee hyvin eri busseilla ja myös uudella pikaraitiovaunulla sekä toki myös pyöräillen ja autolla.  Parkkipaikkoja löytyy lähikatujen varsilta. Parin viime vuoden uutuus puistokäytävillä ovat jäätelöä ja kahvia myyvät kärryt, mutta sämpylöitä tai muita leivonnaisia ei puistossa ollut ainakaan vielailupäivänämme kaupan.

 

Arkisena päivänä näytti vierailijoista olevan suuri osa ulkomailta ja he kulkivat puistossa kuin Liisa ihmemaassa ja samat aatteet olivat itsellänikin. Ilpo pohti paikan ravinnetaloutta. Puistohan on perustettu rämeelle ja onkin hauskaa, että sieltä löytyy myös alppiruusuihin kuuluva suopursu ( Rhododendron tomentosum) .

Leveiden esteettömien väylien lisäksi puistossa on myös kaitein varustettuja pitkospuita ja näköalatasanteita, joita kulkemalla pääsee ihailemaan eri värisiä kukintoja. Myös penkkejä levähtämiseen on tarjolla.

Sipoonkorven rhododendroneita

Helsingin Haagan rhododendronpuistossa jäi tänä keväänä käymättä, mutta kukkivat Rhododendron tomentosumit eli suopursut tulivat nähdyiksi Sipoonkorven kansallispuiston Bakunkärriltä lähteneellä Fiskträskin kierroksella koirien kanssa. 

Kävimme talvella ystävättären ja koiriensa kanssa viikoittain lenkillä Helsingin Kivikon metsissä. Retkiltä tuli taltioitua kuvia ja muistiinpanoja syyskuun alussa, mutta kesäkuun puolivälissä ajoimme autolla 15 minuutin matkan päähän Knutersintien varteen Bakunkärrin parkkipaikalle Sipoonkorpeen. Pienehköjä 10 - 20 auton pysäköintipaikkoja on molemmin puolin tietä.

Jätimme auton tien itäpuolelle, koska sen sai sinne paremmin puiden varjoon. Kello 10 aikaan parkkipaikalla oli vain yksi muu auto. Lähdimme kävelemään kohti Fiskträskiä ja tarkoitus oli kulkea karttaan merkitty ympyräreitti.

Pysäköintipaikan lähellä näkyi, että tie oli uudehko.  Tientekokoneella oli kaivettu ura metsään ja se oli täytetty karkealla sepelillä. Tämä ei ollut kaikkein miellyttävimpiä luontokokemuksia, mutta toki se koirienulkoiluttamisreittinä voitti kaupungin kadut.  Tätä osuutta taisi olla ensimmäiset ja viimeiset 800 metriä.

Käännyimme pohjoiseen Fiskträsk kyltin suuntaan ja polku muuttui mukavaksi metsäpoluksi, mutta siellä näkyi myös maastopyörien jälkiä ja polun kulumista.

Kosteimmille paikoille oli rakennettu lyhyitä pätkiä pitkospuita.

Kaunis suomaisema ja suopursujen ihastuttava tuoksu pysähdittivät koiranulkoiluttajat näppäämään muutaman kuvan. 

Mukana lenkillä olivat oma tumma koirani Nopsa ja pöydän päälle kiivennyt ystävättären Nixi,  molemmat ovat roturistetys kromfohrländereitä. Nopsan isä on musta keskikokoinen villakoira ja Nixin isä parsonrussellinterrieri. Molempien äidit ovat kromfohrländereitä.  Kolmantena pyöränä on ystävättären 9 kuukauden ikäinen espanjanvesikoira Niio.  15-vuotias Metka russelini jää näiltä retkiltä kotiin nukkumaan. 

Fiskträskin rannalla oli useampia penkki - pöytä yhdistelmiä, jotka olisivat hyviä paikkoja retkieväiden nauttimiseen, mutta me olimme vain koirien ulkoiluttamislenkillä eikä eväitä ollut mukana.  Paikka näytti olevan myös mainio uimapaikka sekä koirille että niiden seuralaisille.  Yksi koira ihmisineen nähtiin uimassa muutaman kymmenen metrin päässä. 

Paluumatkalla autolle suopursut ja koko maisema rupesivat näyttämään tutuilta vaikka kuvittelimme lähteneemme järveltä uudelle polulle. Garmin kellon ja puhelimen luoma kartta näyttivät, että aivan samaa polkua kuljimme mennen ja tullen lähes parin tunnin metsälenkkimme. 

Eipä tuo haitannut, sillä alkukesän metsän vihreys virkisti mielen eivätkä hyttysetkään vielä häirinneet.