maanantaina, kesäkuuta 10, 2024

Helsingin alppiruusupuisto


Helsingin Haagan Alppiruusupuisto eli Rodopuisto oli komeimmillaan, kun kävimme siellä päiväkävelyllä Ilpon ja Nopsan kanssa kesäkuun ensimmäisellä viikolla. Kukinta alkaa toukokuun lopulla eri lajien kohdalla eri aikoina.  Atsaleat puhkeavat kukkaan ensimmäisenä ja alppiruusut hiukan myöhemmin; valkoiset alppiruusut kukkivat pisimpään kerrotaan stadissa.fi Alppiruusupuisto kukkii -jutussa.
 




Puisto palvelee yleisöä virkistysalueena ja on myös yliopiston kasvinjalostuksen koealue. Hehtaarin kokoiselle entiselle suoalueelle on istutettu vuonna 1975 jopa 3000 alppiruusuristeymää.  Tavoitteena oli luoda Suomen ilmastoon sopeutunut kasvutavaltaan ja kukkien väriltään monipuolinen lajisto.  Eteläosassa kasvavat ikivihreät alppiruusut. Puistoatsaleat on istutettu alueen pohjoispäähän.
 
Puiston lähelle pääsee hyvin eri busseilla ja myös uudella pikaraitiovaunulla sekä toki myös pyöräillen ja autolla.  Parkkipaikkoja löytyy lähikatujen varsilta. Parin viime vuoden uutuus puistokäytävillä ovat jäätelöä ja kahvia myyvät kärryt, mutta sämpylöitä tai muita leivonnaisia ei puistossa ollut ainakaan vielailupäivänämme kaupan.

 
Arkisena päivänä näytti vierailijoista olevan suuri osa ulkomailta ja he kulkivat puistossa kuin Liisa ihmemaassa ja samat aatteet olivat itsellänikin. Ilpo pohti paikan ravinnetaloutta. Puistohan on perustettu rämeelle ja onkin hauskaa, että sieltä löytyy myös alppiruusuihin kuuluva suopursu ( Rhododendron tomentosum) .


Leveiden esteettömien väylien lisäksi puistossa on myös kaitein varustettuja pitkospuita ja näköalatasanteita, joita kulkemalla pääsee ihailemaan eri värisiä kukintoja. Myös penkkejä levähtämiseen on tarjolla.





2 kommenttia:

  1. Alppiruusut on kyllä erikoisia otuksia. Ymmärsin aikoinaan, että ovat hyvin tarkkoja sääolosuhteista, mutta ilmeisesti sitten on olemassa myös meidän oloihin jalostettuja lajikkeita - useampiakin. Meillä Oulussakin on pikkuinen alppiruusupuisto, jonka kasveja katselin vapun jälkeen ja päivittelin, että taitaa olla kaupungin viimeinen paikka, jossa on lunta ja jäätä. Siis lähinnä kasvien ympärillä. No, kaipahan selvisivät taas kerran.

    VastaaPoista
  2. Tämä vieraslaji ei taida levitä vaarallisesti, kun ovat oikein tarkoituksella jalostaneet niitä ;). Kauniitahan nuo ovat ja ilmeisen kestäviä ja helppohoitoisia, koska niitä näkee melko paljon yksityisilläkin pihoilla. Sähköinen tietosanakirja kertoo, että alppiruusuja esiintyy tundralta trooppisiin sademetsiin.

    VastaaPoista