Hyvää joulua blogin lukijoille! Museokorttikohteet 6. - 9. Helsinki ja Espoo

Vanhan ajan joulutunnelmaa kävin aistimassa Helsingin Ruiskumestarin talossa Kruununhaassa Kristianinkadulla. Talo valmistui vuonna 1816 ja se on kantakaupungin vanhin paikallaan säilynyt puurakennus.  Siellä voi eläytyä pikkuvirkamiehen arkeen, juhlaan ja asumiseen 1860 - 70-lukujen Kruununhaassa.  Perheen tulot eivät olleet suuret, mutta säädynmukaisesti haluttiin käyttäytyä.

Talo on sisustettu Alexander Wickholmin perheen kodiksi, jonka kaupungin palokalustosta huolehtiva ruiskumestarina toiminut Wickholm omisti vuodesta 1859 lähtien. 

Tutustuin taloon Viikin seniorikerholaisten kanssa ja olimme tilanneet opastuksen, joka olikin erittäin mielenkiintoinen ja asiantunteva.  Opastuksen voi tilata maksimissaan 15 henkilön ryhmälle kohtuullista lisämaksua vastaan. Muuten museoon on vapaa sisäänpääsy vaikka sen mainitaan olevan myös museokorttikohde. Minulle käynti oli numero 9 huhtikuun 2025 lopulla ostetulla kortilla.   

Kävimme myös Tuomaan markkinoilla, jossa vieraili joulunaluskauden 2025 reilun kolmen viikon aikana  yli 650 000 kävijää usein sateisesta säästä huolimatta. Erilaisia riisipuuroja myytiin yhteensä 60 000 annosta ja lämpimiä glögijuomia juotiin yli 85 000 kupillista.  Oman puuroannokseni päällä oli erilaisia viinimarjoja, mantelirouhetta, kinuskikastiketta ja taisi olla jotakin marjakastikettakin.  Puuro oli hyvää, mutta lisukkeita oli hiukan liikaa.  Pitää muistaa tyytyä ensi vuonna yksinkertaisempaan annokseen. 

Joulunalusohjelmaan kuului useampi koiralenkki Sipoonkorven kansallispuistossa, jossa teimme Päivikki ystävättären ja koirien kanssa Fiskträskin lenkit.  20.11.2025 taitaa olla ollut toistaiseksi lumisin päivä pääkaupunkiseudulla, lunta maassa vajaa yksi sentti. Kromfohrländer Nilla kuvassa 5 kuukauden ikäinen, espanjanvesikoira Niio 6v. ja roturisteytys kromfohrländer Nopsa kohta 13 v. pääsivät taas poseeraamaan, 

Viikin seniorikerholaisten kanssa käytiin ennen joulua myös Fazerin vierailukeskuksesssa ja osallistuttiin opastettuun esittelykierrokseen, jonka aikana nähtiin Fazerin tarina -filmi sekä näyttelyosastolla mm. Mignon-munista tehty jänis.  Arvelin, että siihen on käytetty 4000 munaa, mutta oikea vastaus taisi olla yli 8000.  Keskuksessa oli monenlaista puuhaa ja mielenkiintoista katsottavaa sekä nuoremmille että iäkkäämmille vierailijoille.  Tuotantotiloissa ei käyty, kuten muistan hämärästi tapahtuneen 1950-luvulla. Silloin kävimme  retkellä päiväkotiryhmäni kanssa Fazerin tehtailla Punavuoren kaupunginosassa. Kuljimme valmiiden makeisten vierellä ja sieltä sai ottaa syötävää suuhunsa. 

Nyt saimme maistella kääreissä olleita makeisia kierroksen päätteeksi ja mukaan saimme myös kassillisen tuliaisia.  Vierailukeskuksen myymälästä hankki moni joulumakeiset itselleen tai lahjaksi.  

Museokorttia ja koiria ulkoilutimme Päivikin kanssa myös Tapiolassa. 

WG-näyttelykeskuksen  naapurirakennuksessa kävimme koru- ja kellomuseossa, Museokorttikohde no 6. sekä Leikki-museossa kohde 7., jossa oli esillä mukavia muistoja tuoneita helistimiä ja leluja niiltä ajoilta, kun lapsemme olivat pieniä.  Oli siellä myös omasta lapsuudestamme tuttuja leluja ja muistokirjoja, joihin ystävät ja luokkakaverit kirjoittivat runomuotoisia kirjoituksia.  Siellä oli esillä myös punainen peltinen pesukone, jolla saattoi pestä nukenvaatteita.  Minulla oli samanlainen, mutta väri oli vihreä. 

Hopeaseppä Ru Runebergin muurahaisia Suomen kello- ja korumuseo Kruunussa

Montandon Locle 18 k kultainen taskukello lintutelineellä

Espoon kaupunginmuseo oli Museokorttikohde numero 8.  Siellä olisin mielelläni mennyt katsomaan sisälle asti arkkitehti Matti Suurosen muovista Futuro-taloa, mutta se on talvisin suljettuna. 

Museon sisätiloissa ihailimme mm. Kim Simonssonin sammalhahmoja ja Heini Riitahuhdan sekä muidenkin taiteilijoiden keramiikkateoksia.

WeeGeen edustalla oli uutena teoksena syyskuussa 2025 paljastettu kuvanveistäjä Pekka Jylhän Nuorallatanssija-veistos. Täältä lähdimme lenkille koirien kanssa Tapiolan urheilupuiston poluille. 

Seuraavan postauksen aiheena on sitten yhteenveto matkailuvuodesta 2025 ja suunnitelmista vuodelle 2026. 

Sipoonkorven Kalkkiruukin laavulle Bakunkärristä ja Tasakalliontieltä

 

Elokuun koiralenkit veivät kahteen kertaan Sipoonkorven kansallispuiston Kalkkiruukin laavulle.  Ensimmäisellä kerralla auto jätettiin Bakunkärrin parkkipaikalle, joka on tullut tutuksi lukuisilla kävely- ja uintiretkillä Fiskträskille. Toisella kerralla ajoimme Tasakalliontien parkkipaikalle, josta lenkkejä on tehty harvemmin. 

Sipoonkorven kansallispuistoon pääsee nykyään myös toukokuun puolivälistä lokakuun alkuun Hop-on-Hop-Off bussilla, jos ei satu olemaan autoilevaa lenkkeilykaveria.

Bakunkärristä reitti Kalkkiruukin laavulle ja tulipaikalle on melko helppokulkuinen.  Arkipäivänä elokuussa ei poluilla tullut juurikaan vastaantulijoita. Tällä kerralla ei matkan varrelta otettu ainoatakaan kuvaa.  Vain koirat: oma koirani Nopsa ja Päivikin Niio sekä Nixi pääsivät valokuvaan Kalkkiruukin laavun viereisellä kallioilla. 

Reitti Bakunkärristä Kalkkiruukille on janareitti, mutta paluumatkalla harhauduimme kulkemaan uutta polunpohjaa ja huomasimme saapuvamme Knutersintielle, jota pitkin kuljimme parkkipaikalle. Silloin päätimme mennä lepyttämään eksymisestä johtuvaa harmistusta lounaalle Ravintola Tilaan, jonka uudelle parkkipaikalle Korvenporttiin on Bakunkärrin parkkipaikalta vain puolitoista kilometriä.  Matkan menimme kuitenkin autolla, jotta saatoimme jättää koirat ruokailun ajaksi autoon.  Ne saisi kyllä ottaa mukaan ravintolaankin, mutta siellä on usein ravintoloitsijoiden oma koira ja muitakin koiria, joten ruokailu on rauhallisempaa ilman omiamme.  Vaikka poluilla ei näkynyt montaakaan muuta kulkijaa, niin ravintolassa oli taas lounasaikaan vilkasta ja pöytävarauksen tekeminen onkin suositeltavaa.  

Näkymät ravintolan terassilta lammaslaitumelle miellyttävät aina silmää ja ruoka-annokset vatsaa.

Toisen Kalkkiruukin lenkkimme aloitimme Tasakalliontien parkkipaikalta, jonne ajetaan pitkin Sotungin mutkaisia teitä. Sieltä lähtee myös esteetön reitti Storträskin rantaan. Pienen järven voi kiertää ja jatkaa läheiselle Gumböle träskille, mutta nämä polut eivät ole enää esteettömiä ja se ei ollut suuntamme sillä kerralla.  Sielläkin on muutama kerta käyty.

Nyt otimme suunnaksi Kalkinpolttajanpolun ympyräreitin. Reitille pääsee kulkemalla aluksi Nybyggetintietä ja Kuusikorvenkujaa pitkin kunnes päästään nousemaan Högbergetille. Hieman ihmetyttää sinnekin melko isoista kalliosta rapautuneista kivistä koottu lohkarekasa. Seudun korkeimmalta kalliolta on näkymät kauas ympäristöön.  Nyt tuli otettua kuvia kohti Hakunilaa, jonka vesitornikin näkyy yhdessä kuvassa.

 

Varsinainen Kalkinpolttajanpolku alkaa Högbergetiltä. Sen pituus on 4,8 km. Reitti kulkee vaihtelevassa metsämaastossa.

 

Maaston korkeuserot ovat joissakin kohdin niin suuria, että retkeilijöiden avuksi on rakennettu portaita ja pystytetty aitoja kulkemisen helpottamiseksi.  Ritiläportaiden vieressä maasto on onneksi sellaista, että koirien on helppo kulkea siellä.

 

Paluumatkalla Tasakalliontien parkkipaikalle huomasimme, että Nybyggetintiellä on Trollbergan traktori- ja maatalousmuseo. Se on osa Museoraittia eli maataousteemaisten museoiden verkostoa. Enpä ole aikaisemmin tiennyt tällaisen verkoston olemassaolosta.  Vantaalla Silvolan tekojärven lähellä sijaitsee toinenkin verkostoon kuuluva museo, eli Vantaan maatalousmuseo. Silvolan tekojärven ympäri on tullut kuljettua muutama kerta, mutta se on toisen jutun aihe. 

Sipoonkorvesta olen laittanut muistiin kuvia ja pieniä juttuja useampaan kertaan.

Kalkinpolttajanpolku, lähtö Kuusijärveltä 08/2020

Fiskträskin kierros, lähtö Bakunkärriltä 06/2021

Fiskträskin kierros, lähtö Bakunkärriltä 12/2021

Knutersin kierros, lähtö Bakunkärriltä 10/2021

Sipoonkorven kansallispuisto

Sipoonkorven kansallispuisto on yksi Suomen uusimmista kansallispuistoista. Ehdotuksen puiston perustamisesta tekivät Suomen luonnonsuojeluliitto ja Natur och Miljö järjestöt.  Puisto avattiin virallisesti 27.8.2011 ja se oli silloin Suomen 36. kansallispuisto. Nykyään kansallispuistoja on 40 ja monilla tutuilla on suunnitelmissa käydä niissä kaikissa. 

Puisto sijaitsee Helsingin, Vantaan ja Sipoon alueilla ja Helsingin keskustasta sinne on matkaa vain 20 km.  Kuluneena kesänä siellä tuli käytyä useampaan kertaan niin autoilevien koiraharrastuskavereiden ja koirien kanssa kuin pyöräillen Ilpon kanssa. 

Kansallispuiston maasto on vaihtelevaa ja korkeuserot ovat suuria, mutta sinne on rakennettu portaita ja kaiteita helppottamaan kiipeämistä. 

Sipoonkorven kansallispuiston alueella on erilaisia metsiä ja soita. Puisto on sekoitus erämaata ja kulttuurimaisemaa. 

Sieltä löytyy uudempia ja vanhempia ihmisten kädenjälkiä. Puistoon on rakennettu myös keittokatoksia, laavuja, tulentekopaikkoja ja kuivakäymälöitä. 

Polkuja ja teitä on monentasoisia.  Osa soveltuu rauhalliseen pyöräilyyn ja pyörätuolin tai lastenvaunujen kanssa kulkeville. Mutta osa kapeista poluista on päässyt kulumaan niin pahasti, että puiden juuret ovat täysin esillä ja kulkiessa on katsottava vain jalkoihin, ettei jalka lipsahda juurakkoon ja tasapainon pettäminen aiheuta kaatumista. 

Maastopyöräilijät ovat myös löytäneet tiensä kansallispuiston alueelle.  Heidän jäljiltään polut leviävät varsinkin kosteilla paikoilla ja maasto kärsii muutenkin. 

Metsähallituksen Luontoon.fi sivustolta löytyy Sipoonkorven kansallispuistosta  runsaasti tietoja ja ehdotuksia eripituisiksi reiteiksi.  Syys- lokakuun vaihteen reilun 13 kilometrin ja kahvitaukoineen neljän tunnin koiralenkki Sipoonkorvessa lähti liikkeelle Kuusijärven pysyköintialueelta.  Kuljimme Bisajärven pohjoisrantaa ja teimme kierroksen Kalkinpolttajanpolkua pitkin.  Askelia kertyi Polar A370 aktiivisuuskellon mukaan 35734 ja ikäiseni ja painoiseni liikkujan päivän liikuntatarpeesta tuli täytettyä 622 %.  Lenkkikaverin Garmin-kello jätti hänen puhelimeensa muistoksi ylle liitetyn kartan. 

Kuusijärven ulkoilualueen pysäkointipaikalta kuljetaan kansallispuiston alueelle uutta siltaa pitkin. Sillan kaiteita koristavat kasvi- ja eläinaiheiset koristeleikkaukset. Kuvat hienoista koristeleikkauksista jäivät ottamatta, koska retkien päätarkoitus oli reipas lenkkeily koirien kanssa. 

Ilpon kanssa ajoimme pari kertaa Vanhaa Porvoontietä pitkin Kuusijärvi - Sipoonkorpi sillan alitse pyöräillessämme Vantaan ja Sipoon maaseudulla.   

Osa näistä perinnemaisemista saattaa jopa kuulua kansallispuistoon.  Puiston rajoja ja kuvauspaikkoja en kovin tarkasti tutkinut.  Maisemasta tuli mieleen Viro ja  Lahemaan kansallispuisto maan pohjoisosissa, jossa kävin ensimmäistä kertaa kesällä 1981Suomen luonnonsuojeluliiton delegaation kanssa.  Silloin taisimme hieman ihmetellä kansallispuistoa, johon kuului myös kulttuurimaisemaa eikä ainoastaan erämaata kuten siihen asti oli suomalaisissa kansallispuistoissa.  Suojelun arvoisia ovat nämäkin maalaismaisemat ja on hienoa, että tällaista maisemaa löytyy pääkaupunkiseudulta ja sinne pääsee tutustumaan polkupyörällä.