Kesäauden viimeinen pyöräretki ilman nastarenkaita

Teimme viikolla Ilpon kanssa pyöräretken Viikistä Vantaan Tammistoon. Menomatkan ajoimme yhtä matkaa Malmin katujen kautta, mutta paluussa ajoimme eri reittejä, koska kummallakin oli omia asioita hoidettavana hiukan eri paikoissa. Ilpo esimerkiksi vei pyöränsä huoltoon ja samalla siihen oli tarkoitus vaihtaa nastarenkaat. 

Minä ajelin Keravan- ja Vantaanjoen rantoja pitkin. Otin valokuvia kauniista maisemista ja liukkaasta tiestä pohtien, että pitäisikö siirtyä kaduille, koska siellä ei ollut jäätä. Jatkoin kuitenkin polkemista rantatiellä kohti Maaherrantietä ja Pihlajistoa. 

 

Savelanpuiston kevyenliikenteen väylällä Longinojan luontopolun opastetaulun kohdalla piti kääntyä loivasti oikealle. Hiekkatie oli peilijäässä ja aivan hiljaisessa vauhdissa pyörä lähti luisuun ja kaaduin oikealle kyljelleni. Mihinkään ei sattunut, mutta pää kopahti räsähtäen maahan. 

 

Onneksi päässä oli kypärä, jonka pinta murtui, ettei tarvinnut pääkallon murtua. Hieman pelotti jatkaa matkaa yksinäni, vaikka tiessä ei ollutkaan pienen kävelymatkan jälkeen jäätä. Kotona luin aivotärähdyksen oireista ja niitä ei onneksi ole tullut.

. 

Sillä hetkellä tuntui, että tämän kauden pyöräilyt on pyöräilty, mutta seuraavana päivänä ajoin bussilla ostamaan uuden pyöräilykypärän. Päädyin Mips-kypärään. Linkki vie Bilteman sivuille, josta en kypärääni ostanut, mutta siellä on selkeästi kerrottu, mikä on Mips? "Patentoitu Mips-järjestelmä suojaa aivoja kiertoliikkeeltä, jos kaadut pyörällä ja isket pääsi maahan. Vinosti päähän kohdistuvasta iskusta aiheutuva kiertoliike on hyvin tavallista kaatumisonnettomuuksissa. Mips-kypärässä kuori ja pehmuste on erotettu toisistaan kitkakerroksella, jonka ansiosta ne pääsevät liikkumaan 10–15 mm toisistaan riippumatta. Tällöin kypärän kuori ottaa vastaan suuren osan vinon iskun synnyttämästä liike-energiasta. Tämä vähentää aivoihin kohdistuvaa rasitusta ja sen myötä aivojen vaurioitumisvaaraa."

 

Onni omassa kaatumisessani oli tietysti se, että minulla oli kypärä päässä. Suojaa antoivat kaiketi myös päässä ollut pipo ja paksut hiukseni.  

 

Nyt on myös Schwalben nastarenkaat kaivettu varastosta esiin. Vien ne pyöräni kanssa huoltoliikkeeseen ja annan ammattilaisen vaihtaa renkaat. Vaikka en varsinaisesti ole mikään talvipyöräilija, niin lyhyillä asiointireissuilla sähköavusteinen polkupyörä helpottaa huomattavasti elämää.

 

Haluankin muistuttaa, että käyttäkää aina pyöräillessänne kypärää, sillä hiljaisessakin vauhdissa kaaduttaessa saattaa pää kopahtaa kohtalokkaasti maahan ja älkää ajako liukkaalla kelillä ilman nastarenkaita. 

Reissu Agilityn PM-kisoihin 2021 Norjan Moelviin

Lähes 600 kilometrin automatka koirien kanssa Tukholmasta Norjan puolelle Lillehammerin lähelle sujui autoilevien matkakumppaneiden mukaan niin mukavasti, että Pohjoismaihin voisi lähteä agilitykisareissulle uudemmankin kerran.

Kolmen naisen, villakoira Villen ja blogissa jo aikaisemmin esiintyneen roturisteytys kromfohrländer parländeri Nixin porukalla lähdimme matkaan Pääkaupunkiseudulta keskiviikkona 10.11.  Tallink Siljan Baltic Princess laivaan ajoimme Turun satamasta ja laiva lähti liikkeelle klo 20:15.  Laivassa oli paljon muitakin koiria kuin Norjan Moelviin matkaavia agilitaajia, sillä koiria ja ihmisiään oli matkalla myös Tanskan Herningin koiranäyttelyyn. Turun satamassa ei oltu kiinnostuneita koirien eikä omistajien rokotuspasseista.

Laivaan ei tarvinnut ajaa sisään kapeaa ramppia pitkin laivan kyljestä, kuten joskus on tapahtunut Ahvenanmaan reissuilla. Nyt ajoimme laivan keulasta 3-4 auton levyiselle ramppille, jonka päät nousivat huomaamatta laivan lähdettyä.  Pääsimme liukuoven kautta rampilta suoraan neljännen kerroksen portaikkoon ja hissille.

Kahdelle henkilölle varattu neljän hengen A-hyttimme sijaitsi viidennessä kerroksessa, joten autokannelta saattoi kulkea portaita pitkin hyttikäytävän aulaan eikä ollut tarvetta ahtautua hissiin mahdollisesti vieraiden koirien kanssa. Hyttimme oli ehditty jo siivota ja saimme sen heti käyttöömme.  Kaikilla ei ollut yhtä hyvä onni ja osa matkustajista koirineen joutuivat odottamaan aulassa hyttien vapautumista laivan lähtöön asti. 

Koirille oli hotelli helpotus ulkokannella, mutta se ei saanut Nixiltä suosiota.

Torstai aamuna 11.11. oli aikainen herätys, sillä laiva oli Tukholman Värtahamnen satamassa klo 06:10 paikallista aikaa ja sitä ennen piti ehtiä syödä aamiainen laivan buffet ravintolassa. Tällä menomatkalla tarjolla oli perusaamiainen ja 13,- / 15,- euron hinta tuntui melko kalliilta puurosta / jogurtista, sämpylästä päällyksineen, vihanneksista ja juomista. 

Laivasta päästiin poistumaan alas laskeutunutta ramppia pitkin tosi näppärästi eikä Tukholman satamassa oltu kiinnostuneita koirista tai rokotustodistuksistamme.

Satamasta oli hyvin merkitty reitti tunneleissa kulkevia moottoriteitä pitkin ulos kaupungin keskustasta E18 tielle, ohi Barkarbyn IKEAn. Poistuimme Moottoritieltä Kallhällin liittymän kohdalla ulkoiluttamaan koiria.

Pysäköimme auton vielä suljettuna olleen Sibylla hampurilaisravintolan pysäköintipaikalle  ja jouduimme tyytymään lenkkeilyyn koirien kanssa jalkakäytävillä kävellen, mutta onneksi vieressä oli nurmikkokaistaleita, joille koirat saattoivat tehdä tarpeensa. 

Omia tarpeitamme varten oli onneksi auki vastapaisen OKQ8 bensa-aseman kauppa ja kahvio. Kaupassa totesimme ensimmäisen kerran, että olimme ainoita tilassa olevia, joilla oli käytössä kasvomaskit.

Tauon jälkeen jatkoimme ajamista Mälarenjärven pohjoispuolella ohi Västeråsin.

Olimme sopineet tutun pariskunnan kanssa, että ajamme kisapaikkakunnalle yhtä matkaa siltä varalta, että matkalla tapahtuisi jotakin ei toivottua.  Reissukumppanit saapuivat Tukholmaan Viking linen laivalla, joten he lähtivät ajamaan Mälaren järven eteläpuolta E20 tietä pitkin.  Sovimme tapaamispaikaksi E20 ja E18 teiden yhtymäkohdan Arbogassa.

 

Agilitykisoihin osallistuneet  parländeri-sisarukset Nixi ja Flaksi tapasivat toisensa bensa-asema Ingon pysäköintialueella. 

Me reissaajat joimme kahvit Dinners hotelli-ravintolassa. 

Matka jatkui E18 tietä pitkin niin, että ajoimme reissukumppaneiden kanssa perätysten ja sain istua suurimman osan matkasta takapenkillä häkissään nukkuvan villakoira Villen vieressä, eikä minun ollut tarpeen seurata kylteistä, että pysyisimme oikealla tiellä. Matkakumppanit pitivät huolen ajamisesta ja apukuskina toimimisesta. 

 

 

Liikenneympyröissä saivat kuski ja apukuski olla tarkkoina, että matkaa jatkettiin oikeaan suuntaan. Kerran kävi niin, että kuski ajoi vahingossa oikean liittymän ohi ja jouduimme kiertämään ympyrän uudestaan. Reissukumppanit seurasivat uskollisesti toisella autolla perässämme. Parissa seuraavassa vähän liikennöidyssä liikenneympyrässä päättivät kuski ja apukuski tehdä uusia kunniakierroksia jopa suomen lippua ikkunasta heiluttaen, joten matkan aikana riitti hauskuutta.  

Minulla oli aikaa ihailla maisemia auton ikkunan läpi, kun ei tarvinnut huolehtia kääntymisistä oikeille teille.

Ölmeä lähestyttäessä näimme tien laidalla kyltin Prästgård Gästgiveri ja ehdimme ilahtua, että nyt pääsemme lounastamaan hieman erilaiseen paikkaan kuin huoltoaseman kahvioon.

Tarkistimme, että rakennuksen ovi oli auki ja poseerasimme portailla ennen sisäänmenoa, mutta  sisällä kuulimme, että ravintola on auki vain viikonloppuisin.

Takaisku ei ollut kovinkaan suuri, sillä nyt oli mahdollisuus ulkoiluttaa koiria ihaillen mukavia maalaismaisemia.

Ölmen kirkko näkyi entiseen pappilaan vievän tien varrelta peltojen takana.  Koirien ulkoiluttamisen jälkeen lastauduimme takaisin autoihin ja jatkoimme ajamista kohti Karlstadia.

Mukavia lounaspaikkoja ei löytynyt ennen Karlstadia, mutta onneksi Google auttoi ravintolan etsimisessä. Ajoimme Karlstadin Vedungen ravintolan luo ja astuimme sisään melkein ensimmäisinä lounasasiakkaina. Hetkeä myöhemmin ravintola oli aivan täysi, eikä ihme, sillä ruoka oli herkullista ja hintakin kohtuullinen. Caesarsalaatti maksoi euroissa 12,27. 

 

Matka jatkui kohti Morokulien nimistä rajanylityspaikkaa Ruotsin ja Norjan rajalla. Raja-asemalla autojamme ei pysäytetty eikä meiltä tarkistettu koronatodistuksia eikä koirilta sitä ovatko saaneet heisimatolääkityksen.

 

Raja-alueella oli Ingo huoltoasema, jossa autot tankattiin ehkä edullisemmin kuin Norjan puolella.  Laskutoimitukset jäivät kuitenkin tekemättä, joten tarkkaa hintavertailua ei ole.  Huoltoaseman yhteydessä  oli Godisfabriken, jonka tarjonta pantiin merkille paluumatkan tuliaisostoksia varten. 

Morokulien - rauhan maa on kuuden hehtaarin alue Norjan ja Ruotsin rajalla. Nimi koostuu norjan (moro) ja ruotsin (kul) sanoista, jotka tarkoittavat hauskaa.  Vuonna 1910 Ruotsin Rauhan kongressi päätti, että rajalle pystytetään rauhan monumentti juhlistamaan 100 vuoden rauhaa maiden välillä.  Monumentti valmistui vuonna 1914. Monumentin edessä on vuonna 2009 valmistunut maailman lyhin silta, Rauhan silta,  joka symboloi 200 vuoden rauhaa maiden välillä. 

Matka jatkui Norjan puolelle.  Alkumatkasta tiet olivat huonommassa kunnossa kuin Ruotsissa.

Maisemat olivat kauniita ajaessamme Kongsvingerin jälkeen Glomma joen rannalla kulkenutta E16 tietä pitkin. Neljän jälkeen alkoi aurinko jo painua horisontin taakse, joten kuvaaminen auton ikkunan läpi piti lopettaa. 

Honne Hotellissa Birin kylässä olimme perillä hieman ennen kello viittä iltapäivällä.  600 kilometrin matkaan saatiin kulumaan viiden pysähdyksen taktiikalla reilut 10 tuntia.  Huoneemme oli melkeinpä vaatimaton.  Muuta säilytystilaa ei ollut eteisen naulakkosyvennyksen lisäksi kuin vuoteiden päällä seinässä kapea hylly.

Kylpyhuoneessa oli suihku, jonka erotti käsienpesualtaasta kapea lasiseinä. Vesi roiskui suihkussa käydessä helposti lasiseinän ulkopuolelle eikä käytössä ollut lattialastaa.  Käsipyyhkeellä oli pyyhittävä lattia.  Wc-istuimen yläpuolella oli pieni hylly, jolle mahtui juuri ja juuri ylimääräinen wc-paperirulla ja hammasmukit, nestesaippuaa oli seinälle kiinnitetyssä telineessä.

 

Tavarat piti säilyttää laukussa huoneen nurkassa.  Onneksi mukana oli IKEAsta ostetut kevyet pussukat, joihin olin pakannut kotona vaihtovaatteet siten, että isoimmassa pussissa oli ylimääräiset farkut ja T-paitoja / puseroita. Toisessa pienessä pussissa olivat alusvaatteet ja sukat ja toisessa yöpuku sekä laivalla tarvittavat vaihtovaatteet seuraavaa päivää varten. Näin matkakassissa pysyi jonkinlainen järjestys ja laivan hyttiin ei ollut tarpeen ottaa mukaan kuin pieni reppu, johon vaihtovaatteet ja pesutarvikepussukka mahtuivat.  Ylimääräisille kengille ja likapyykille olen joskus saanut omat pussinsa jostakin infotilaisuudesta. 

 

Illalliselle lähdimme tutussa porukassa Moelvin keskustaan ravintola Crowniin, jossa ei ollut montaa asiakasta lisäksemme.  Ravintola oli viihtyisä ja ruoka maukasta eikä ollenkaan niin hintavaa, kuin jotkut olivat pelotelleet.  Moelvin keskikokoisen (silti liian suuren ) nimikkopizzan sai 15,50 eurolla.

Storgata oli illalla rauhallinen ja kauniisti valaistu, kun poistuimme Moelvin keskustasta hotelliimme pitkän ja kapean Mjösa järven toiselle puolelle.

Perjantaina 12.11. värjäsi aamurusko taivaan komeaksi hotellihuoneen ikkunan takana. 

Rinteessä sijaitsevan hotelli Honne & Konferensesenterin  ravintolan ikkunoiden läpi oli  hienot näkymät Birin kylään. 

Hotellin yleiset tilat olivat viihtyisät ja väljät ja aamiainenkin monipuolinen vaikka puuroa muutamat matkakumppanit tuntuivat kaipaavan. 

 

Koirat oli huomioitu hotellissa viikonlopun aikana hienosti, sillä majoittuihan siellä useita Suomen ja Tanskan joukkueisiin kuuluvia koiria ohjaajineen ja seuralaisineen.  Käytävällä oli jääkaappi, jossa saattoi säilyttää kylmää tarvitsevaa koiranruokaa ja käytävän perällä oli ovi, jota kautta koirien kanssa oli rauhallista kulkea ulos, kun ei tarvinnut kulkea vastaanoton läpi. 

 

Aamupäiväkävelylle lähdimme koirien kanssa hotellin takana olevalle metsäiselle mäelle.

Sisarukset Flaksi ja Nixi poseerasivat näköalapaikalla takanaan Mjösajärvi ja Moelv. 

Rinteestä oli komea näkymä Moelvin ja Birin väliselle 1421 metriä pitkälle Mjösbrua sillalle auringon noustessa yhdeksän jälkeen. 

Aamulenkin jälkeen lähdimme autoilla 27 kilometrin päähän Lillehammeriin. Ajelimme Norjan suurimman järven Mjösan rantatietä.  Järvi on noin 100 km pitkä ja sen pinta on 123 metriä merenpinnan yläpuolella.  Syvyyttä järvessä on 449 metriä.  

 

Rinteessä kaupungin yläpuolella näkyi kahden hyppyrimäen muodostama mäkihyppystadion Lysgårdsbakkene hoppanlegg. Mäet ovat kaupungin tärkeimpiä turistinähtävyyksiä.  Odotin näkeväni samanlaisia mäkihyppytorneja kuin esimerkiksi Lahdessa, mutta eihän täällä sellaisia rakennelmia tarvita, koska luonnonmäet ovat itsessään riittävän korkeita.  

Kaupungin toinen tärkeä nähtävyys on Maihaugen.  Se on Norjan suurin ulkoilmamuseo, jossa on myös Postimuseo ja näytillä vanha postijuna. Yksi alueen tärkeimmistä nähtävyyksistä on Garmon sauvakirkko, joka on alkujaan rakennettu Garmon kylään noin vuonna 1150. Kirkko purettiin ja rakennettiin uudelleen 1920 luvulla Maihaugeniin. Sauvakirkko on varhaiskeskiaikainen kirkkotyyppi, jonka seinät on rakennettu pystysuuntaisista lankuista. Museoalue ei ollut vielä auki, kun kävimme sen luona, joten tyydyimme katseluun alueen ulkopuolelta.  

Lillehammerin Teater Levenin ohitimme ennen kuin lähdimme nousemaan rinnettä ylös kohti hyppyrimäkiä.

Keskustan tuntumassa olivat kadut mäkisiä, mutta lunta ja jäätä oli vasta ylempänä lähellä hyppyrimäkien lähtötasoja.

Viiden hengen porukkamme maajoukkue-edustajat hakivat vauhtia kisapäiviin hyppyrimäkien lähtötasojen kupeesta. 

Mäen päällä oli myös perinteiseen tyyliin rakennettu Kanten Kro ravintola ja muita saman tyylisiä rakennuksia. 

Palasimme kaupungin keskustaan Storgatanille.  Siellä oli tunnelma juuri sellainen kuin voi kuvitella talviurheilukaupungissa olevan vaikka nyt ei ollutkaan hiihtokausi. 

 

Menimme lounaalle hauskasti sisustettuun Peppes Pizza ravintolaan, jonne sattui tulemaan muitakin suomalaisia.  Kaikilla tuntui olevan mieltymys samanlaiseen ruokaan, sillä koko pöytäseurueemme ja naapuripöytäläisetkin tilasivat saman täyttävän Tasty taco salad annoksen, hinnaltaan vajaat 22,- euroa. 

 

Iltapäivällä oli aika lähteä Limtrehallen nimiselle kisapaikalle Moelvissa.  Olin jo etukäteen miettinyt, onkohan hallin tukirakenteet tehty liimapuusta, koska hallin nimi viittasi sellaiseen.  Olin lähes kymmenen vuotta mukana oman agilityseurani halliprojektissa, jonka aikana saatiin kaavamuutos Kivikon alueelle hallin rakentamiseksi, tutustuttiin eri hallityyppeihin ja saatiin rakennuslupakin omalle hallille.  Projekti jouduttiin kuitenkin keskeyttämään epämääräiseksi ajaksi koronapandemian alkaessa.

  

Kasvomaskeja näkyi Norjassa vain kisapaikalla rataantutustumisissa, koska se oli kisajärjestäjien "määräys". Suomalaiset käyttivät maskeja myös hallin wc-jonossa ja kaupoissa käydessään, mutta muut pohjoismaalaiset tai paikalliset eivät niitä käyttäneet.  Kuulimme paikan päällä, että koronatilanne oli huonontunut Norjassakin niin paljon, että kisat olisi ehkä peruutettu, jos ne olisivat olleet viikkoa myöhemmin. 

Perjantaina oli kisaajille tarjolla Pohjoismaiden mestaruuskisojen etkokisat, johon kaikki kolme seurueemme keskikokoisten eli medikokoisten koirien luokassa kisaavaa koiraa osallistuivat.  

Teemu ja kromfohrländer (parländeri) Flaksi voittivat hyppyradan ja Eeva sekä villakoira Ville tulivat toiseksi agilityradalla ja molemmat saivat koirilleen Norjan hyppy- tai agilityvalion arvon. 

PM-kisojen avajaiset olivat lauantai aamuna 13.11. ja joukkueen toisena lipunkantajana oli blogissa ennenkin mainittu ystävättäreni ja lenkkikaverini Päivikki.  Päivän aikana kisattiin yksilökisojen agility- ja hyppyradat sekä joukkuekisan agilityrata.  Kaikki reissukumppanit tekivät hienoja ratoja ja ainakin yhden nopean ja virheettömän suorituksen.

Moelvin keskusta muistuttaa suomalaisen pikkukaupungin keskustaa.  Pääkatu Storgata sijaitsee vajaan puolen kilometrin päässä kisahallista.  Sen varrella on muutama eri alojen kauppaliike ja ravintola sekä elintarvikeliike Kiwi mini pris, josta saimme päivän lounassalaatit.

 

Kadun varrella oli myös kiinalainen ravintola China house Wei Chen, josta muutama tuttu koitti käydä hakemassa noutoruokaa, mutta ravintolaan ei kelvannut maksuvälineeksi suomalainen pankki-/luottokortti.  Mitähän olisi tapahtunut, jos sinne olisi mennyt syömään ja tilanne olisi valjennut vasta laskua maksettaessa?  Muuten suomalaiset kortit kävivät kaikkialla ja veloitettu summa näkyi mobiilipankin tiedoissa hetken kuluttua. Jopa kisapaikalla kahviota pitänyt paikallinen jalkapallojoukkue hyväksyi maksuvälineeksi suomalaiset muovikortit. 

 

Olin vaihtanut varmuuden vuoksi mukaani 100,- eurolla Norjan kruunuja ja niillekin tuli käyttöä. Koirat tarvitsevat heisimatolääkityksen poistuessaan Norjasta Ruotsiin.  Vaikka kisaajilla oli lääke mukanaan, niin se piti antaa koirille eläinlääkärin nähden ja hän kirjoitti siitä todistuksen koirien lemmikkipassiin.  Tämä nimikirjoitus maksoi 100,- NOK ja se piti maksaa käteisellä ja niinpä vaihdoin seurueen kisaajille kruunuja. 

 

 

Alkuillasta kuulimme, että Honnevegen hotellimme lähellä oli tukossa, koska kolme autoa oli jäänyt sinne jumiin.  Tanskalaisia agilityharrastajia oli liikenteessä kesärenkain ja WhatsApp viesteissä kulki oheinen kuva, jossa renkaiden suojana oli lumisukat.  Eipä ihme, että nousu jyrkkää mäkeä pitkin ei onnistunut.  Onneksi tilanne oli saatu hallintaan ja autot liikkeelle ennen meidän palaamistamme hotelliin nastarenkain varustetuilla autoilla. 

 

Sunnuntaiaamu 14.11. valkeni maan pinta lumen peitossa ja kisapaikalle ajaessamme oli taivas värittynyt kauniisti. 

 

Lounasaikaan kävelimme taas Moelvin keskustaan aikeena ostaa kaupasta lounastarpeita, mutta kaupat eivät olleet sunnuntaina auki.  Onneksi kadun toisella puolella oli kahvila konditoria, josta saimme lounaaksi täytetyt patongit.  

 Liikenneympyröiden keskellä oli hauskoja taideteoksia.

 

Sunnuntain kisapäivän päätteeksi saimme laulaa Maamme laulua neljään kertaan, sillä suomalaiset agilitaajat voittivat sekä mini- että medi- ja maksiluokkien yksilökilpailut.  Kunkin kokoluokan kisaaan osallistui 10 koirakkoa kaikista neljästä osallistujamaasta. Suomeen tuli myös minien yksilökilpailun pronssi ja minien ykkösjoukkueelle kultaa sekä medien kakkosjokkue sai pronssia. Tähän joukkueeseen kuului seurueemme Eeva villakoiransa Villen kanssa. 

 

  

Illalla kävimme juhlimassa seurueemme jäsenen pronssimitalia ja syömässä Storgatanin Crown ravintolassa, joka oli tällä kerralla täynnä suomalaisia agilitaajia ja paikallisia asiakkaita.   

Maanantaina 15.11. jätimme hyvästit hotellillemme aamuhämärän aikoihin.

 

Päivän aikana lämpötila nousi, lumi suli ja saimme ajaa tuttua reittiä turvallisesti vain paikoitellen pienessä tihkusateessa. Pysähdyimme Norjan ja Ruotsin rajalla samalla Ingo bensa-asemalla kuin tullessamme ja ostimme makeistuliaisia Godisfabriken kaupasta.  Rajan saimme jälleen ylittää ilman pysähdystä ja koronapassien tai lemmikkipassien tarkastusta. Koirien omistajat olivat toki tehneet etukäteen netissä vaaditut ilmoitukset koirista ja rajanylityspaikoista. 

 

Jossakin päin keskistä Ruotsia pysähdyimme jaloittelemaan koirien kanssa ja ostamaan eväitä tutulla logolla varustetusta kaupasta .

 

Viimeisen yhteisen lounaan kävimme syömässä samoilla kulmilla Arbogassa, jossa tapasimme toisella autolla liikkuneet matkakumppanit torstaina menomatkalla Norjaan.

 

 

Koirat pääsivät viimeiselle lenkille ennen laivaan menoa poiketessamme Stäketin liittymästä siellä olleen McDonaldsin parkkipaikalle. Huomasimme, että kadun toisella puolella oli metsikkö, josta onneksemme löysimme pimeästä huolimatta polkuja.  

Täältä ajoimme viimeiset 27 km Värtahamnen satamaan ja Siljan Galaxy laivalla pääsimme taas ajamaan ramppia pitkin lähelle 4:en kerroksen ovea.  Tällä kerralla jouduimme odottamaan hyttisiivousten valmistumista useiden muiden koiran kanssa matkustavien kanssa viidennen kerroksen aulassa lähes laivan lähtöön asti. Onneksemme laivassa tuntui olevan melko vähän asiakkaita ja tämä näkyi myös myöhemmin käydessämme tuliaisostoksilla tax free kaupassa.

Siljan Galaxy laivan aamiainen poikkesi edukseen Baltic Pricessin aamiaisesta.  Se oli oikeastaan brunssi, joka tarjottiin klo 6 aamulla. Sen olisi voinut aloittaa kuohuviinilasillisella ja tarjolla oli tavallisten puurojen, jugurttien leipien ja leikkeiden lisäksi monenlaisia brunssiherkkuja, unohtamatta pieniä jälkiruokaleivonnaisia ja suklaaherkkuja. 

 

Turun satamaan saapuessamme katsottiin kaikilta autoissa matkustavilta ihmisiltä koronapassit ja henkilöllisyystodistukset, mutta koirista tai niiden papereista ei oltu kiinnostuneita.  

 

Reilut 1200 km Ruotsissa ja Norjassa ja kokonaismatkaltaan lähes 1800 km autolla oli huikea reissu ja päätähdet lähettivät vielä kuvaterveiset reissuporukan WhatsApp ryhmässä.

 

Parländeri Nixi

 

 

 

Kesikokoinen villakoira Ville

Parländeri Flaksi Vikingin laivalla