Vantaanjoen Pitkäkosken rannat sekä Silvolan tekojärven ja Vetokannaksen entiseen hiekkakuoppaan kunnostetun uimarannan ympäristöt tarjoavat Vantaan ja Helsingin rajalla mukavat lenkkeily- ja pyöräilymaastot sekä talvella että kesällä. Kännykkäkuvia eri vuodenaikoina on otettu kohtalaisen paljon, kuten Google on taltioinut muistiinsa.
Viimeisimmän lenkin teimme Päivikin ja koirien kanssa Pitkäkosken luonnonsuojelualueelle marraskuun viimeisellä viikolla. Pitkäkoski on reilun kilometrin pituinen ja se on pisin Vantaanjoen koskista. Alue on rauhoitettu vuonna 1984 ja suojeluperusteena oli rantalehto ja koski. Suojelualue jatkuu joen pohjoispuolelta Vantaalta Helsingin keskuspuiston pohjoisosiin. Alueella on polkuja ja levähdyspaikkoja joen molemmin puolin ja se on helposti saavutettavissa myös julkisin kulkuneuvoin. Me tulimme Nopsan kanssa paikalle bussilla 560 Helsingin Kivikonlaidan pysäkiltä Vantaan Silvolan pysäkille. Parin tunnin lenkki tehtiin mitä mukavimmassa säässä.
Kesäisin olemme Ilpon kanssa käyneet pyöräretkillä uimassa Vetokannaksella, mutta talviuintia hyisessä vedessä en ole opetellut. Veden ja ilman lämpötilan näkee päivittäin linkin takaa. Lauantaina 2.12.2023 veden lämpötila oli + 2,6 astetta ja ilman lämpötila - 3,2 astetta.
Kesällä hiekkakuopalla on kaikenikäisiä polskijoita ja lähellä Vantaanjoen varrella on koirillekin uimapaikka.
Järven rannat on suljettu sen ympärille rakennetulla parimetrisellä verkkoaidalla, mutta aidan ulkopuolella etelässä, idässä ja pohjoisessa kulkee erilaisia polkuja.
Tekojärven länsipuoella kuljetaan Silvolantietä pitkin ja ohitetaan Sillböle Gård peltoineen. Silvola mainitaan historiallisissa lähteissä ensimmäisen kerran jo vuonna 1517. Sillbölen eli Silvolan rusthollin tonttimaa on merkitty vuodelta 1781 olevalle kartalle. Ratsutila ei sijainnut aivan maantien varrella, joten se säästyi isovihan (1713-1721) aikana suuremmalta hävitykseltä.
Silvolankankaantien omakotialuetta ympäröivillä pelloilla kohtasimme vielä alueen tulokasasukkaita valkohäntäkauriita, jotka pelottomasti katselivat kulkemistamme tiellä. Me lähdimme Silvolasta Nopsan kanssa bussilla kotiin ja Päivikki käveli omien koiriensa kanssa lähellä sijaitsevaan omaan kotiinsa.
Valkohäntäkauriiden näkeminen ilahduttaa aina. Mekin näimme niitä itse asiassa juuri tänään, mutta olivat niin kaukana, että tällä kertaa ei jääty kuvailemaan niitä. Minua ei talviuintia saisi harrastamaan missään tapauksessa, mutta Marika on käynyt tänäkin vuonna jo useaan kertaan.
VastaaPoistaValkohäntäkauriit voivat olla myös ikävä yllätys autoiljoille, jos niiden kanta kasvaa liian suureksi vilkkaasti liikennöityjen teiden lähellä. Ovat ne toki mukavan näköisiä, kun niitä näkee kävelylenkillä.
VastaaPoistaNämä on nyt sellaisia kuvia taas, etten niitä pääkaupunkiseutuumme mitenkään yhdistä, vaikka pitäisihän sen olla selvää, että "villiä luontoakin" löytyy, kun jo lentokoneen ikkunastakin katselee. Ja että safarillekin päästy, kun valkohäntäkauriita bongattu!
VastaaPoistaEi pääkaupunkiseutu eikä Helsinkikään ole pelkkää betoniviidakkoa vaikka "viimeisille" viheralueille ollaan jatkuvasti suunnittelemassa uusia rakennuksia. 10 vuotta sitten tehtyjen havaintojen mukaan Helsingissä nähtiin 49 eri nisäkaslajia ja jään mielenkiinnolla odottamaan tänä vuonna tehdyn uuden kyselyn tuloksia.
VastaaPoista