keskiviikkona, joulukuuta 27, 2023

Helsingin Tuomaan Markkinat ja talvinen Esplanadi



Tuomaan Markkinat on Helsingin vanhin joulutori.  Nykyisin se järjestetään Senaatintorilla Tuomiokirkon edessä, mutta samalla nimellä se oli vuosikausia Esplanadin puistossa. Tapahtumassa oli joulun alla tarjolla paljon erilaisia kotimaisia herkkuja ja monipuolisesti käden taitajien tuotteita.  Lapsien ilona on ollut karuselli. Tällä Helsingin suurimmalla joulutorilla kävi Helsingin Sanomien mukaan lähes 350 000 ihmistä ja viikonloppuisin siellä oli varmasti ruuhkaa. Arkisena iltapäivänä liikkumistilaa oli hyvin.  Suurin asiakasryhmä taisi olla ulkomaalaiset turistit.  Tori mainittiin myös CNN:n jutussa,  johon oli listattu 20 maailman parasta joulutoria vuonna 2023.
 
Kävin paikalla keskiviikkona 20.12.2023, kun ilma oli kirkas ja pikku pakkanen ja tuuli palelluttivat hetkessä rukkasten sisältä paljaaksi otetut sormet kännykkäkuvia ottaessani.  Valitettavasti alkuviikon lämpöaalto oli sulattanut lumet kaupungin keskustasta, joten tunnelma ei ollut kovinkaan jouluinen. 






Torilta poistuin Yliopistonkatua pitkin ja muistelin kirkon länsirappusilla aikoja vuosikymmeniä sitten, jolloin kävimme koulun kanssa joulukirkossa Tuomiokirkossa ja seisoskelimme kylmissämme juuri kuvan rappusilla odottaessamme lupaa kävellä kirkkoon sisään.




Rautatientorille kuljin pitkin tuttua Yliopistonkatua, jonka nimi oli vuoteen 1995 asti täällä kadun länsipäässä Hallituskatu.  Kävinhän koulua Hallituskadun tyttökoulussa, joka oli nykyisen Helsingin Yliopiston Tiedekulman paikalla.  Tiedekulma on pistäytymisen arvoinen kaikille avoin kohtaamis- ja tapahtumapaikka. Rakennuksessa on kahvila ja kauppa, jonka tarjonnassa on kiinnostavia uutuuskirjoja, englanninkielisiä tietokirjoja ja Helsingin Yliopiston sekä Tiedekulman omia tuotteita.  Rakennuksessa on myös työskentely- ja kokoontumistiloja sekä liikuntatiloja kolmessa kerroksessa mm. keskustan suurin kuntosali.



Ensimmäisenä joulupäivänä kävin uudestaan keskustassa, sillä kerralla kävelyllä Nopsa-koirani kanssa.  Olin saanut juuri ennen joulua kuntalaisraatiin osallistuville lähetetyn sähköpostiviestin, jossa muistutettiin raadin seuraavasta tapaamisesta. Kesällä kerroin parissa blogijutussa osallistumisestani kuntalaisraatiin, jossa kerättiin kokemuksia keskustan kesäkaduista. Nyt toivotaan mielipiteitä talvisesta Espasta.

"Vieraile Pohjois- ja Etelä-Esplanadilla vuodenvaihteessa, ennen 24.1.2024 pidettävää työpajaa. 
Pohdi seuraavia teemoja paikan päällä:
Mitä ajatuksia talvi-ilme herätti?
Millainen tunnelma Esplanadeilla mielestäsi on? Onko se muuttunut?
Kun kävelet Esplanadeilla, mihin kiinnität huomiota?
Mitä palautetta haluat antaa Esplanadien talviajan katukokeilusta jatkoa varten?"
 

Ensimmäinen ajatus tullessani Kaivokadulle ja Keskuskadulle oli pieni harmistus, ettei siellä näyttänyt ollenkaan talviselta vaikka olimme saaneet Etelä-Suomeen torstaina 21.12. talven kolmannen lumipeitteen, kuten kuva saman päivän aamulenkiltä Viikinojan metsiköstä näyttää.  


Keskuskadun, Aleksanterinkadun ja Pohjois-Esplanadin jalkakäytävät olivat pakkasesta huolimatta täysin lumettomia. Kausivalot olivat sentään kauniita iltapäivän hämärtyessä illaksi. Jalkakäytävien lämmittäminen kaukolämmöllä on hieman kalliimpaa kuin lumien auraaminen ja katujen hiekoittaminen, mutta sula katu vähentää liukastumistapaturmia eikä hiekkapöly kiusaa kesällä, kertoo vanha uutinen, eli siinä syy lämmittämiseen.





Pohjois-Esplanadilla ovat kesältä tutut penkit ja kasvien istutusastiat paikoillaan.  Nyt on istutusastioissa kesäisten kukkien ja kritiikkiä saaneiden palmujen sijaan monenlaisia havuja ja muita talvea kestäviä kasveja sekä kauniita valoja.  Kesäiset palmut ja muut monivuotiset kasvit on viety talvisäilöön kaupungin puutarhalle.





Kadun varrella on myös useita valoteoksia, joiden luona turistit ja omankin kaupungin asukkaat voivat ikuistaa itsensä ja seurueensa valokuviin.








Myös Esplanadin ja Kauppatorin varren rakennukset on valaistu kauniisti, kuten Helsingin kaupungintalo alla.

Meri Kauppatorin ja Kauppahallin edustalla oli vielä ilman tiivistä jääpeitettä.


Espan puistossa valaistus ja valoteokset olivat samantapaisia kuin muutamana edellisenä talvena.  Puiston jäisillä käytävillä saivat turistit kulkea kieli keskellä suuta ilman nastapohjaisia kenkiä.  Minä olen jo vuosikausia käyttänyt sellaisia ja naureskelemme ikätovereiden kanssa, miten ihmeessä pysyimme ennen pystyssä ilman niitä.






Kauppakeskusten koristevalaistus matkan varrella takaisin Rautatientorille ja bussiin antoi ympäristöön kaunista ilmettä muuten tummassa ja lumettomassa keskustassa.  Espan tunnelmakin on muuttunut parempaan suuntaan Pohjois-Esplanadin jalkakäytävien levennysten myötä ja sinne asennettujen penkkien, istutusastelmien ja valoteosten ansiosta.


2 kommenttia:

  1. Näyttääpä talvinen Helsinki kivalta. Tuomaan markkinoilla käynnistä onkin useampi vuosi aikaa. Olivat tänä vuonna meilläkin harkinnassa, mutta aika ei riittänyt. Pitää yrittää vielä tänä talvena ehtiä ihailemaan talvista Helsinkiä.

    VastaaPoista
  2. Talvinen Helsingin keskusta on kaunis varsinkin illalla, jolloin runsaat valokoristeet pääsevät parhaiten oikeuksiinsa. Tervetuloa ihailemaan kaupungin talvista ilmettä.

    VastaaPoista