lauantaina, joulukuuta 30, 2023

Matkailuvuodet 2023 ja 2024

Vuonna 2024 jatketaan samalla matkailuteemalla kuin vuonna 2023 eli nytku taas pääsee ja vielä jaksetaan reissata.  Enää ei tarvitse ajatella, että sitku on lomilla aikaa.  Mutku koiralle tarvitaan edelleen hoitaja reissujen ajaksi, niin etukäteissopimista jokainen matka vaatii.  

Muistellaan ensin matkailuvuotta 2023,  joka oli paras pitkään aikaan. Kotimaassa tein kaikkien aikojen pisimmän  reissun eli 2450 km ja 13 vuorokautta sekä muutaman lyhyemmän ja kaikkiaan kävin seitsemässä maassa Suomen ulkopuolella. Uusia maita näistä oli viisi. 

Google lähetti 11.1.2024 yhteenvedon vuoden 2023 sijaintihistoriasta ja siellä näkyvät myös lentokenttäpysähdykset Varsovassa ja Pariisissa eli oikeastaan kävin yhdeksässä maassa Suomen ulkopuolella ;).

Vuoden 2023 paikat: 10 maata, 68 kaupunkia ja 275 paikkaa

Kohteena Maailma -blogin lanseeraama maakerroin eli kuinka monta maata olen nähnyt suhteessa ikääni nousi lukuun 1,24.  Ns. itsenäisiä valtioita on nyt nähty 89 ja näistä on YK:n jäsenvaltioita 86, sillä Kosovo, Palestiina ja Vatikaani eivät ole YK:n jäseniä. Nomandmanian UN+ luku on 93. Nyt en muista mistä muusta ero 89 itsenäiseen valtioon ja UN+ 93 maahan johtuu kuin Ahvenanman kuulumisesta jälkimmäiseen.

Tammikuussa kävin katsomassa Espoon valoshowta Rainbow River  (jutun otsikkokuva) sekä LUX Helsingin valoja Vuosaaressa ja Töölönlahdella.  Matkamessuihin pääsin tutustumaan bloggaajapassilla kahdeksatta kertaa ja sitä ennen messutapahtuma oli ollut yksi vuoden mukavista työtehtävistä.  Messuilla me ryhmä- ja seuramatkojen tuotanto-osastoilla työskennelleet pääsimme tapaamaan eri puolilla maata matkatoimistoissa työskennelleitä myyntiasiantuntijoita sekä asiakkaita, jotka kävivät matkoillamme ja ulkomailta tulleiden yhteistyömatkatoimistojen edustajia.

Nicaragua, Masaya tulivuoren kraateri

Helmikuussa
osallistuimme Ilpon kanssa Mandala travelin kiertomatkalle Costa Rica ja Nicaragua. Nämä olivat uusia maita ja reissusta kirjoitin kaikkiaan seitsemän juttua,  joita pääsee lukemaan tuon ylle linkitetyn jutun kautta.

Maaliskuussa lenkkeilin koiran kanssa, kirjoittelin juttuja Keski-Amerikasta ja odottelin alkavaa Kaukasuksen kierrosta.  

Armenia, Khor Virap luostari ja takana Turkin puolella olevat Ararat vuoret

Huhtikuussa
Mandala travelin Kaukasuksen kierros toteutui.  Sieltä kertyi kolme uutta maata ja kirjoitettavaa yhdeksän postauksen verran. 
Azerbaidžan - Baku, 
Azerbaidžan - Gobustan ja Sheki

Georgia - Sighnaghi

Georgia - Tbilisi  

Georgia - Mtskheta, Uplistsikhe, Gori 
Armenia - Akhtala, Haghpat, Dilijan
Armenia - Sevan, Garni, Geghard, Jerevan
Armenia - Jerevan, Ararat
Armenia - Zvartnots, Ejmiatsin, Khor Virap, Noravank

Opastetulle Azerbaidžan, Georgia, Armenia kierrokselle oli ollut toiveissa päästä jo viitisen vuotta, mutta parina vuonna en löytänyt matkanjärjestäjiltä valmiita reissuja.  Kun teimme ensimmäisen varauksen keväälle 2020 se peruuntui ja muutama muukin matka peruuntui eri syistä, kunnes pääsimme tälle tosi onnistumeelle matkalle. 

Helsinki,  Roihuvuoren kirsikkapuisto

Toukokuussa
kirjoittelin juttuja Kaukasukselta ja lenkkeilin koiran kanssa tai pyörällä pääkaupunkiseudulla.  Roihuvuoren kirsikkapuistosta tein blogiin tuoreen postauksen vihjeeksi muille kukinnan alkamisesta kiinnostuneille. 

Nopsan kanssa UKK-puiston Rumakurulla

Kesäkuussa oli vuorossa autolla agilitykisareissu koirien kanssa läpi Suomen. Tämän reissun kansallispuisto- ym. lenkeistä kirjoitin muistiin 12 juttua.  

Polkupyörien kanssa Tallinnan rautatieasemalla

Heinäkuussa
oli vuorossa perinteinen pyörämatka Viroon.  Jutussa Viroon polkupyörien kanssa laivalla ja junalla on vihjeitä ja kokemuksia Viron suunnalle pyöräreissuja suunnitteleville ja sieltä löytyy linkit myös kaikkiin 13:een tekemäämme matkaan. 

Nopsa Säynätsalon kunnantalon edessä

Elokuussa
käytiin Helin ja koirien kanssa Keski-Suomessa.  Jutusta Säynätsalo - Muuratsalo - Palokka ja vähän Jyväskylän keskustaakin, voi lukea kokemuksiamme. Asuimme Alvar Aallon suunnittelemassa Säynätsalon kunnantalossa, josta on varattavissa majoitusta varten eri kokoisia huoneita.  Heli ja Nopsa osallistuivat agilityn SM-kisaan. 

Koirat Ramsinniemen rantakallioilla

Syyskuussa
lenkkeiltiin ystävättären ja koirien kanssa samaan tapaan kuin muulloinkin, usein Sipoonkorven kansallispuistossa ja myös Vuosaaren metsissä. Tässä linkki juttuun: Meri-Rastilan ja Ramsinniemen luontopolut

Liberec, kisahalli Home Credit Arena

Lokakuussa oli vuorossa perinteinen kannustusreissu agilityn MM-kisoihin.  Nyt ne järjestettiin Tšekin Liberecissä kolmatta kertaa. 

Helsinki Kaivokäytävä, Viikinkiravintola Harald

Marraskuussa
oli mukavien koiralenkkien lisäksi hauska tavata entisiä luokkakavereita ja tehdä ruokamatka viikinkien makujen maailmaan ravintola Haraldissa.

Espoo, GLO hotel Sello

Joulukuussa
pääsi blogiin jutut koiralenkeistä Vantaanjoen läheisyydestä Vantaan puolelta sekä Helsingin keskustasta ja myös vuoden ainoasta staycationista eli lähilomasta Espoon GLO hotel Sellossa

Vuodelle 2024 on jo joitakin suunnitelmia vaikka nyt onkin ensimmäinen kerta yli 20:een vuoteen, jolloin tulevan vuoden kalenteriin ei ole merkitty tärkeitä agilitykisareissuja: halli SM-kisat, SM-kisat, maajoukkuekarsinnat, piirinmestaruuskisat sekä kannustusmatka agilityn MM-kisoihin.  Nopsa-koirani täyttää tammikuussa 11 vuotta eikä osallistu enää arvokisoihin eikä kannustusreissu agilityn MM-kisoihin Belgiaan 10 000:en asukkaan Opglabbekiin tunnu todennäköiseltä.

Ennen joulua Ilpo rupesi puhumaan, että jonnekin pitäisi lähteä talvella.  Olin jo jonkin aikaa katsonut edullisia lentoja Algeriin, joten ehdotin sinne matkustamista.  Kohde kelpasi, mutta päädyimme toteuttamaan reissun hieman lämpimämpään vuodenaikaan. 

Aikaa talvilomamatkalle olisi muuten, mutta lupautuminen Helin koiran hoitajaksi ja oman koiran hoidosta sopiminen rajoittavat reissun pituuden viikkoon,  joten kovin pitkien lentomatkojen päähän ei kannata lähteä. Mieleen tuli Madeira, jossa emme ole aikaisemmin käyneet. 

Momondosta löytyi suorat Finnairin lennot lähes 800,- euroa / henkilö, mutta Google löysi myös Tjäreborgin pakettimatkan, jossa samalla hinnalla sai lentojen lisäksi majoitukset.  Hieman lisää maksamalla saimme Sunclass Airlinesin suorat lennot sisältäen koneen ruumaan menevien matkatavaroiden mukaanottamisen, ateriat lennoilla, lentokenttäkuljetukset ja majoituksen hyvät arvostelut saaneesta hotellista mukavalta paikalta merinäköalan kera.  Niinpä tuli taas varattua seuramatka.  Eihän se tarkoita sitä, että meidän pitäisi viettää viikko muiden samalla matkalla olevien kanssa vaan voimme tehdä mitä mielemme tekee tai olla tekemättä mitään.

Nepal on houkuttanut minua matkakohteena jo jonkin aikaa.  Vaellusmatkalle en enää uskalla lähteä luettuani muutaman bloggaajan kokemuksia, sillä pitäähän matkalla olemisesta pystyä nauttimaan koko aika eikä surra sitä, jaksanko varmasti kävellä rinnettä ylös ja alas taas seuraavana päivänä.  Nepalista kiinnostui myös koiraharrastuksista tuttu ystävätär ja niinpä varasimme sinne Mandala travelin opastetun kiertomatkan maaliskuulle jo pari kuukautta sitten.  

Kesälle sovittiin taas tuttavapariskunnan kanssa pyöräilymatka jonnekin päin Viroa, kun palattiin kotiin viime kesän onnistuneelta matkalta.  Suunnitelmia ei ole vielä tehty, mutta eiköhän taas keksitä jotakin mukavaa.

Loppuvuodeksi aletaan suunnitella ensimmäistä Ruotsin matkaa pidempää risteilyä 50-vuotishääpäivän juhlistamiseksi.  Karibialta tekisi mieli bongata muutama uusi maa.  Olemme käyneet siellä seuramatkoilla ja omatoimisella saarihyppelyllä lentäen.  Samoja maita näyttäisi olevan risteilyreittien varrella, mutta taitaa sieltä löytyä jokusia uusiakin maita. Eiköhän tammikuun Matka-messuilta saada ehdotuksia.

8 kommenttia:

  1. Teillä olikin kyllä todella matkailuntäyteinen vuosi, kuulosti todella mielenkiintoiselta. Nuo Kaukasuksen maat kiinnostaisivat kyllä kovasti itseänikin. Nepal on kiva, käytiin siellä viime vuonna patikoimassa. Mistä olet kauhujuttuja sieltä lukenut? :) Mutta totta se on, ei se ihan kevyttä puuhaa ole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset Mikko kommentista! Mm. Kaukasuksella tapaamani Merjan matkassa bloggarin Nepalin blogipostauksessa oli mainintoja, jotka saivat ajattelemaan, että patikointi siellä ei olisi enää tässä iässä pelkästään nautinto ;). Siksi päädyimme helpompaan tapaan tutustua maahan. Blogistanne ei vielä löytynyt Nepal-juttuja. Niitä olen odotellut, kun olen aikaisemminkin lukenut jostakin, että olette Marikan kanssa käyneet siellä.

      Poista
  2. Hieno matkailuvuosi teilläkin näyttää olevan takana ja kivoja ajatuksia tulevallekin vuodelle! Noista eri Nomadmanian sarjoista en itsekään ole kunnolla ottanut selvää tuosta UN+ -listasta, omalta osaltani pidän huolta vaan UN-maiden ja TCC-alueiden luvuista, että täsmäävät exceliini, joka ei ole altis nettisivujen mahdollisille muutoksille tai jopa häviämisille.
    Algeria oli kiva maa, joskus kävimme siellä pääsiäisenä ja kelit olivat silloin jo ihan mukavia. Algerista pääsee junalla myös kätevästi käymään Oranissa, jos aika vaan riittää. Algerin kasbahiin kannattaa ehdottomasti ottaa opas!

    VastaaPoista
  3. Kiitos Pirkko! Olenkin jo käynyt tutustumassa Algeriasta tekemiinne postauksiin sekä muihin vastaaviin ja samalla on tullut todetuksi, että kannattaa koittaa löytää englannin- tai saksankieltä taitava taksikuski / opas.

    Silloin tällöin näkee mainittavan, että blogit ovat vanhanaikaisia ja niitä ei enää luettaisi. Minulle mieleltäni ikinuorelle, mutta silti ilmeisen vanhanaikaiselle reissaajalle blogit ovat tärkeä väline kohdevinkkien hakemiseen.

    VastaaPoista
  4. Monenlaista yhteistä näkyy löytyvän elämäntilanteestamme (mm. kultahäät) ja tulevista matkahaaveistamme. Hieno matkailuvuosi on ollut teilläkin. Hyviä reissuja! https://appamatkustaa.fi/kooste-vuoden-2023-ulkomaanmatkoistamme/

    VastaaPoista
  5. Kiitos Asko kommentista! Oli hauska huomata, että kaksi senioribloggaria suunnittelevat kultahäämatkaa ja ovat jo päätyneet matkustamaan keväällä samaan paikkaan. Te olette jo Madeira-konkareita, joten vanhoista postauksista löytyy varmaan hyviä vinkkejä ensikertalaisille.

    VastaaPoista
  6. Vähän Säynätsaloa, vähän Armeniaa. Onhan siinä kieltämättä oikein hyvä saalis yhdelle vuodelle! Alger tosiaankin yllättää säiden puolesta, sillä siellähän on tähän aikaan hyvinkin viileää. Tulin juuri kotiin Tunisiasta: päivisin tarkenee t-paidalla ja shortseilla, illalla ja yöllä oltava vähintään kevyttoppatakki.

    VastaaPoista
  7. Kiitos Anssi! Olen samaa mieltä, että edellisen matkailuvuoden saalis oli oikein hyvä.
    Säät voivat tosiaan olla matkakohteissa mitä vain, varsinkin nykyään, kun koemme entistä enemmän säiden ääri-ilmiöitä. Olin Tunisiassa tutustumismatkalla "vähän aikaa sitten" eli vuonna 2006 ;) joulukuussa ja silloin siellä oli rankkoja vesisateita, jotka mursivat teitä ja aiheuttivat muutoksia matkaohjelmaan.

    VastaaPoista