Pakistan, Hyderabadista Bhit Shahin, Sehwānin ja Mohenjo-daron kautta Larkanaan 2025

Matka Pakistanissa jatkui pohjoiseen 1700-luvulla perustetusta Hyderabadista, Sindhin alueen entisestä pääkaupungista.  Kaupunki menetti asemansa Karachille siirtomaavallan aikana.  Alueen hienoimmat nähtävyydet ovat yli 300 kilometrin matkan varrella kohti Larkanaa.

Lauantai 1.3.2025 

Matkan varrella näimme banaaniviljelmiä ja tomaatinmyyjiä, hauskasti koristeltuja traktoreita, mainioita kuljettajien nukkumapaikkoja rekkojen nuppien päällä sekä kaikenlaisia tapoja kuljettaa eläimiä maanteillä. Onneksi en saanut yhtään edes hiukan onnistunutta kuvaa kanoja, lampaita tai nautoja kuljettaneista autoista. 

Bhit Shahin kaupungissa Sindhin maakunnassa ihailimme 1700-luvun sufi-pyhäkköä, jota pidetään yhtenä alueen tärkeimmistä.  Se rakennettiin Shah Abdul Latif Bhittaille, tunnetulle Sindhi-Sufi-tutkijalle ja mystikolle, jota pidetään sindhin kielen suurimpana muslimirunoilijana.  Naiset toimivat hautojen huoltajina ja mieslaulajat matkivat näisääniä laulamalla falsetilla jäljitelläkseen sankarittaria Shah Abdul Latifin runoissa. Pyhäkkökompleksiin kuuluu moskeija ja mausoleumi, jotka aukeavat suurelle sisäpihalle, joka on tunnettu taidokkaasti koristelluista sinivalkoisista kukkateemaisista Sindhi-laatoista. 

Täällä jatkui edellisiltä päiviltä tuttu tapa, että paikalliset halusivat ottaa kuvia kanssamme ja asettuivat mielellään valokuvattaviksi.

Pistäydyimme myös block printing työpajalla, jossa kankaita painetaan käsin puulaatoilla.  Muutama matkakumppni osti tuliaiseksi kauniita kankaita, mutta minä tyydyin Hyderabadin Indus hotellista lahjaksi saatuun huiviin, jota voisi käyttää pöydällä kaitaliinana tai voisihan siitä ommella pari sohvatyynynpäällistä.

Ajelimme hetken aikaa punertavan vuorijonon kupeessa Indusjoen laaksossa ennen Sehwanin kaupunkia. Kaupungissa poliisit jalkautuivat ruuhkaisilla kaduilla tekemään meille tietä matkalla kohti sulfilaista pyhäkköä.

Sehwānin kaupungin Lal Shahbaz Qalanderin hienoa pyhäkköä on alettu rakentaa jo 1300-luvun puolivälissä, mutta laajennuksen jälkeen se valmistui vasta 1639. Rakennus koostuu maidonvalkeasta marmorista ja erittäin kauniista peilitöistä. Pihalla järjestetään mm. rumpujen tahdissa tanssiesityksiä. Rakennuksen sisustuksessa kullatut laatat ovat Yhdistyneistä Arabiemiraateista ja muita kauniita yksityiskohtia on tuotu Iranista. 

Kävellessämme kauppakatua pitkin pyhäköstä takaisin kohti bussia, olimme taas paikallisten kiinnostuksen kohteena. Selfie-kutsuja sateli ja kuvattavaksi asetuttiin hymyssä suin.

Lounaspaikaksi meille järjestyi Sehwan Divine ravintola, jossa olimme ainoat asiakkaat näin Ramadanin aikana.  Matkaamme turvanneet poliisit kuten myös bussikusimme ja paikallisopas taisivat jättää uskonsa mukaisesti lounaan syömättä, ainakaan heitä ei näkynyt syömässä tai juomassa.  Nyt osasimme jo tilata yhteiset ateriat jaettavaksi muutaman matkakumppanin kesken, sillä annokset olivat edelleen liian runsaita yhdelle.

Matka jatkui lähellä Indusjoen rantoja ja jopa joki ylittäen.  Teiden varsilla näkyi kotieläimiä ja niitä kuljetettiinkin vilkaan liikenteen vieressä maanteillä.  Surullinen näky olivat telttakylät, jotka olivat kaiketi peruja 2,5 vuoden takaisista tulvista, jolloin yli viisi miljoonaa ihmistä joutui pakenemaan kotiseuduiltaan.

Mohenjo-Daroon saavuimme puoli viiden tienoissa.  Tutustuimme ensin museossa alueelta löytyneisiin monenlaisiin esineisiin ennen kuin aloitimme kierroksen alueella, jota meille esitteli hyvin asiantunteva henkilö, jonka nimi ja titteli jäivät kirjoittamatta muistiin. 

Mohenjo-Daro eli kuolleiden kumpu on muinainen kaupunki Indusjoen laaksossa Sindhin provinssissa. Se on löydetty vuonna 1922 ja se on todennäköisesti ollut Harappan kanssa (jonne menimme muutamaa päivää myöhemmin) valtakunnan pääkaupunki kolmannella tai toisella vuosituhannella ennen ajanlaskun alkua.  Sen talot oli rakennettu poltetusta tiilestä ja siellä lienee asunut 35000 - 40000 asukasta. Se oli ensimmäinen merkki kaupungistumisesta Etelä-Aasiassa.  Kaupunki tuhoutui lopullisesti viimeistään 1300 vuotta ennen ajanlaskun alkua mm. tulvien, ilmaston kuivumisen, ulkoisten hyökkäysten ja kulkutautien takia, kertoi Wikipedia. 

Meille paikkaa esitellyt asiantuntija oli innoissaan tavatessaan suomalaisia ja mainitsi nimen Asko Parpola, joka ei minulle sanonut mitään, mutta onneksi ryhmässämme oli yksi historioitsija joka toki tunsi nimen.  Wikipedia kertoo, että vuonna 1941 syntynyt  Parpola on indologian ja Etelä-Aasian tutkimuksen emeritusprofessori Helsingin yliopistosta.  Hän on maailman johtavia Induskirjoituksen asiantuntijoita. 

 

Pari ryhmämme jäsentä oli aikaisemmin matkan aikana kertonut, että heitä kiinnostaisi päästä kokeilemaan kriketin pelaamista. Mohenjo-Daron museon ja raunioiden välisellä nurmikentällä oli meneillään peli tai harjoitukset.  Kun kuljimme kohti raunioita, niin näimme, että siellähän pelistä kiinnostuneet olivat kokeilemassa paikallisten kanssa tuota pesäpallon tai baseballin tapaista peliä.

 

Yksisarvisia esittäviä veistoksia näimme matkan aikana useammassa paikassa ja niiden kuvia oli myös vanhoissa sineteissä Harappassa, mutta tietellisiä todisteita ei taida olla, että niitä olisi ollut olemassa.

Alueen korkeimmalla paikalla kohoaa buddalainen stuba, joka on rakennettu Mohenjo-Daron raunioitten päälle 200-luvulla jaa. Stuba on päässyt myös Pakistanin 20 rupian seteliin. Valokuvien otto jatkui täälläkin paikallisista ja paikallisten kanssa ja osa ryhmästämme pääsi jopa paikallisen lehden sivulle.

Stuban luota oli hyvät näkymät ympäristöön. 

Sambra Inn hotelliin Larkanassa saavuimme hiukan klo 19 jälkeen. Whatsapp ryhmäämme tuli viesti, että huoneen 206 parvekkeella on riikinkukko.  Avatessani parvekkeeni oven oli lintu siirtynyt ylemmän kerroksen parvekkeelle.  Pitihän se kuvata ennen parin kuvan ottamista omasta huoneestani.  

 

Sambra Inn oli vaatimattomin hotelli kierroksemme aikana, vaikka ei tässä mitään varsinaista vikaa ollut.  Parista netistä löytyneestä palautteesta olin lukenut, ettei vuoteessa olisi päälilakanaa.  Olin ottanut varmuuden vuoksi matkalle mukaan reilun kokoisen kevyen hamam-pyyhkeen, mutta eipä sitä tarvittu, sillä vuoteeseen oli sijattu tarpeelliset vuodevaatteet.

Illallista meille tarjottiin hotellin ravintolan kabinetissa, jossa oli ensin paikallisia nuoria.  Valokuvia otettiin taas ja yritettiin vaihtaa muutama sana englanniksi. Nuoret poistuivat, kun saimme ruokamme.  Kebab-pannupizza oli tällä kerralla sopivan kokoinen yhdelle henkilölle, mutta mausteita, chiliä tms. oli taas makuuni turhan runsaasti.  

Vetäydyttyäni huoneeseeni ja hoidettuani iltatoimet ja pukeuduttuani yöpukuun tuli ongelma. En saanut sammutettua kirkkaana palavaa loistevaloputkea, vaikka kuinka painelin kaikkia huoneesta löytyneitä nappuloita. Oli pukeuduttava uudestaan ja lähdettävä kysymään vastaanotosta apua. Sieltä tuli henkilö, joka näytti, että vuoteen päädyn takana piilossa oli vielä pari nappulaa, joihin pääsi käsiksi, kun nousi polvillaan vuoteen päälle.  Näin sammuivat valot ja unikin tuli nopeasti mielenkiintoisen päivän jälkeen.

Seuraavana aamuna otin vielä muutaman kuvan pihan linnuista ja hotellin vartijasta, joka poseerasi pyynnöstäni pyssyineen portilla.  Olo oli turvallinen.

Matka jatkui Larkanasta Bhutton suvun mausoleumin, Kot-Dijin linnoituksen, kylävierailun ja hindutemppeleistä tunnetun Sadhu Bela saaren kautta Sukkurin hotelliin. 

Tämän seitsemän hengen Mandala Travelin Pakistanin kiertomatkan eri kohteista voi lukea linkkien takaa:  (lista täydentyy)

Karachi
Karachista Hyderabadiin
Hyderabadista Bhit Shahin, Sehwānin ja Mohenjo-daron kautta Larkanaan
Larkanasta Sukkuriin
Sukkurista Bahawalpuriin

Bahawalpurista Multaniin  

Multanista Harappan kautta Lahoreen