Elisan puhelinmuseo Helsingissä

 

Käynti Elisan puhelinmuseossa, entisessä Helsingin puhelinyhdistyksen Töölön puhelinkeskuksen rakennuksessa Runeberginkatu 43:ssa oli paljon mielenkiintoisempi kuin osasin etukäteen kuvitellakaan. Museo on avoinna yksittäisille vierailijoille vain Elisan päivänä 19.11., mutta ryhmät voivat tilata sinne tutustumiskäynnin lähes milloin tahansa.  Museon kokoelmia esittelivät Elisan eläkeläiset ja hinta oli 8,- euroa / vierailija.  Viikin seniorikerho teki retken puhelinmuseoon tiistaina 7.10.2025 ja oppaina meillä olivat Jari Karpakka ja  Matti Takala.

Näillä kulmilla Töölön kaupunginosaa on useita Lars Sonckin suunnittelemia rakennuksia.  Runeberginkadun vastakkaisella puolella olevista Sonckin asuintaloista sain jutun otsikkokuvan Sinebrychoffin panimohevosten kanssa,  mutta hänen vuonna 1915 suunnittelemastaan puhelinkeskuksen rakennuksesta  tyydyin ottamaan kuvan samalta puolelta katua.

Vierailu aloitettiin kuulemalla Jari Karpakan esittely museon historiasta, sehän on perustettu jo vuonna 1986.  Näimme myös videoita puhelintoiminnan kehittymisestä maailmalla ja Suomessa.  Puhelinmuseon nettisivuilla on paljon tietoa ja useita mielenkiintoisia ja hauskoja videoita katsottavaksi omassa rauhassa. 

  

Kuulimme tuttua tietoa, että Alexander Grahan Bell sai patentin puhelimelle USA:ssa 1876, mutta ainakin minulle oli uutta tietoa, että jo seuraavana vuonna helsinkiläinen lennätinmekaanikko Daniel Johannes Wáden ryhtyi puuhaamaan tänne puhelinlaitosta.  Joulukuussa 1877 metallitehtailija Johan Nissinen rakennutti Helsinkiin ensimmäisen puhelinyhteyden pihan yli konttorista myyntitiloihin Annankadun ja Eerikinkadun kulmauksessa. Rakentamisen hoiti Wáden.   

Puhelut välitettiin alkuksi käsin, mutta vuonna 1922 otettiin Töölössä käyttöön ensimmäisenä Pohjoismaissa automaattinen keskus, joka poistui käytöstä vasta vuonna 1985.  Matti Takala esitteli meille keskuksen toimintaa ja vanhoja työkaluja sekä näytti pienen sudin avulla, kuinka laitteen liikkuvista osista ja valtavista johtonipuista pyyhittiin pölyjä.  

Museossa oli esillä useita vanhoja kauniita seinä- ja pöytäpuhelimia sekä muutama vanha puhelinkeskus. 

AB 2500 Tropiikki vuodelta 1897, oli valmistettu trooppisia maita varten.  Tärkeimmät osat olivat metallia, jotta termiinit eivät vahingoittaneet niitä.

Alkujaan puheluista ei veloitettu niiden keston mukaan, mutta vähitellen se oli tarpeen, jotta rouvashenkilöiden rupattelutuokioiden pituutta voitiin säädellä.  Museossa oli esillä aikaveloitussykäysten antolaite vuodelta 1961. 

Helsingin Puhelinyhdistyksellä oli vielä 1970- ja 1980-luvuilla lukuisia palvelunumeroita, joihin soittamalla sai nauhoitettuja tietoja tai pystyi tilaamaan esimerkiksi taksin tai kysymään puhelinnumeron.  Neiti aika oli suosituin palvelunumero, johon soitettiin vuonna 1973 9,2 miljoonaa kertaa.  Palvelu lopetettiin vasta vuonna 2012. 

Näimme myös edellisten presidenttien puhelimia.  Kekkosen puhelin oli valmistunut vuonna 1973, Koiviston puhelin oli vuodelta 1983 ja Ahtisaaren puhelin vuodelta 1994. 

Kekkosen puhelin

Koiviston puhelin

Ahtisaaren puhelin

Vuonna 1988 VistaCom julkaisi pöytämallisen värikuvapuhelimen prototyypin. Vantaalainen Rotator Oy otti sen käyttöön ensimmäisenä Suomessa.  Näköpuhelujen mahdollisuutta oli pohdiskeltu jo tavallisen puhelimen keksimisestä alkaen, kertoo YLE:n juttu. 

Näk

Maailman ensimmäinen GSM-verkko avattiin Suomeen ja ensimmäisen puhelun soitti Harri Holkeri 1.7.1991 Helsingin Esplanadilta Tampereen apulaiskaupunginjohtaja Kaarina Suoniolle.  NMT-verkko (Nordiska Mobiltelefongruppen) eli yhteispohjoismainen analoginen radiopuhelinverkko oli ollut käytössä vuodesta 1981 lähtien.  Suomessa se suljettiin 2000-luvun alussa. 

Telefaxit eli telekopiolaitteet tulivat käyttöön 1970-luvulla ja vuoden 1985 tienoilla faxit olivat yleisiä kaikissa teollisuusmaissa. 

Ensimmäinen puhelinkioski otettiin käyttöön Helsingissä vuonna 1912 ja viimeinen purettiin pois vuonna 2009.  Kaunis puurakenteinen ruotsalaisvalmisteinen kioski on ollut käytössä 1930-luvulle asti Helsingin keskustassa.  Kioskien mallipiirustuksia oli esillä museon seinällä olevassa taulussa. 

Vuoden 1912 puhelinkioskin kuvasin Seurasaaressa kesällä 2025

Museossa esillä ollut puhelinkoppi 

Erilaisia kolikoilla toimineita rahapuhelimia oli ennen myös monien julkisten rakennusten sisätiloissa ja nykyään museon seinällä. 

Museossa oli esillä ja selattavissa myös muutama puhelinluettelo 2000-luvun alusta. Otin kuvan sivulta, jossa näkyi silloinen osoitteemme ja puhelinnumeromme ja kaikkien perheenjäsentemme nimet. 

Hieman uudempaa tekniikka oli esillä valokaapeleiden muodossa sekä presidentti Niinistön matkaviestinantenni Mäntyniemen pääjulkisivusta.  Sen oli joku taiteilija maalannut käsin. 

Museossa oli esillä myös 1980-luvun NMT-puhelimia ja kymmeniä ellei satoja vanhoja lankapuhelimia ja kännyköitä. 

Museokäynnin jälkeen kävelimme parin seniorin kanssa Töölöntorille Mamma Rosa ravintolaan lounaalle.  Lounaan hinta 13,70 tuntui hyvin kohtuulliselta näin keskeisellä paikalla kaupunkia.  Lounaaseen kuului pieni keitto tai salaatti ja leipä sekä jäävesi ja lämminruoka listalta.  Valintani oli vuohenjuustosalaatti, joka olikin hyvin maukas ja niin runsas, että sain osan annoksesta rasiassa mukaani kotiin. 

Mamma Rosa ravintola on perustettu Tykistönkadun ja Runeberginkadun kulmaan jo vuonna 1980.  Se tuli tutuksi 1980-luvulla, kun appivanhemmat asuivat Tykistönkadun varrella ja tyttäremme Milla ja Heli olivat anopilla päivähoidossa, kun oma työpaikkani oli myös Töölössä.  

Mielenkiintoisen museokäynnin ja herkullisen lounaan jälkeen lähdimme kotimatkalle ravintolan edestä raitiovaunulla numero 8, jonka reitti kulki Kallion Helsinginkatua pitkin Sörnäisten ohi kohti pohjoista. Raitiovaunuun voi astua sisään kaikista ovista eikä siellä tarvitse näyttää voimassa olevaa matkalippua kuljettajalle kuten bussissa.  Vaunuun tuli jossakin vaiheessa lähellemme erittäin sekavasti ja jopa aggressiivisesti käyttäytynyt henkilö.  Hän taisi olla näitä uutisissa mainittuja peukun / alfa-PVP:n käyttäjiä. Hän puhui meillekin jotakin, josta ei saanut selvää.  Ensimmäistä kertaa pelotti olla samassa liikennevälineessä tällaisen hörhön kanssa. Olisi pitänyt hypätä bussiin numero 70, joka kulkee Linnanmäen ohi ja Sturenkatua pitkin pohjoiseen. Bussiin tällainen henkilö ei olisi ehkä päässyt sisään, kun kuljettaja tarkistaa matkustajien liput ja matkustuskunnon.  Sekaisin oleva kanssamatkustaja poistui muutaman pysäkinvälin jälkeen raitiovaunusta ja me pääsimme Vallilassa kulkuvälinettä vaihtaen turvallisesti kotiin.   

Retkipäivä oli mukava, mutta kieltämättä tuo raitiovaunumatka pelotti ja saa miettimään uskaltaako sitä enää kulkea noilla seuduilla, joiden lähellä olen lapsuuteni ja nuoruuteni asunut.