Vuoden 2026 matkakalenteri on saanut täytettä

Loppuvuoden kalenteri on täyttynyt erilaisista matkoista, tapahtumista, tapaamisista ja tyttärenkin matkoista, joiden aikana hänen koiransa tulee meille hoitoon.  Maaliskuun puolivälissä varmistui saman päivän aikana kahden odotetun reissun toteutuminen.   Viron pyöräilymatkan ajankohdaksi päätettiin toukokuun loppu.  Reissu tehdään tuttuun tapaan tuttavapariskunnan kanssa.  Kohteeksi valittiin Lahemaan kansallispuisto ja majapaikaksi Palmsen kartanon vierastalo.  Helsinki - Tallinna laivamatkan jälkeen siirrytään omien polkupyörien kanssa Tallinnasta Narvaan menevään junaan, josta jäädään pois Kadrinan seisakkeella.  Siitä on vajaan 25 kilometrin matka Palmsen kartanoon.

Lahemaan kansallispuiston alueella olen ollut aikaisemminkin, mutta on mukavaa mennä sinne uudestaan. Kesällä 1981 pääsin tutustumaan Suomen luonnonsuojeluliiton edustajana Lahemaan kansallispuistoon ja Palmsen kartanopuistoon.  Jutun otsikkokuva on siltä reissulta.  Olimme ensimmäinen ulkomaalainen ryhmä, joka vieraili tässä koko Neuvostoliiton ensimmäisessä vuonna 1971 perustetussa kansallispuistossa.  Kuvia ja muistiinpanoja löytyy linkin takaa.  Ilpon kanssa tutustuimme pyöräillen Lahemaan alueeseen kesällä 2012. Silloin asuimme Vihulan kartanossa.  Siitäkin retkestä on kuvia ja muistiinpanoja.

Loppuvuoden kalenteri on täyttynyt erilaisista matkoista, tapahtumista, tapaamisista ja tyttärenkin matkoista, joiden aikana hänen koiransa tulee meille hoitoon.  Maaliskuun puolivälissä varmistui saman päivän aikana kahden odotetun reissun toteutuminen.  

Viron pyöräilymatkan ajankohdaksi päätettiin toukokuun loppu.  Reissu tehdään tuttuun tapaan tuttavapariskunnan kanssa.  Kohteeksi valittiin Lahemaan kansallispuisto ja majapaikaksi Palmsen kartanon vierastalo.  Helsinki - Tallinna laivamatkan jälkeen siirrytään omien polkupyörien kanssa Tallinnasta Narvaan menevään junaan, josta jäädään pois Kadrinan seisakkeella.  Siitä on vajaan 25 kilometrin matka Palmsen kartanoon.   

Altjan kalastajakylä 1981

Loka- marraskuun vaihteessa pääsen kuin pääsenkin haaveilemalleni Albatros Travelin Intia - Bhutan matkalle.  Heli ja Milla sekä ystävänsä ovat suunnitelleet ruskamatkaa Etelä-Koreaan.  Aluksi näytti siltä, että ainoa sopiva ajankohta heidän matkalleen osuu samoille päiville kuin minun suunnittelemani matka.  Nyt on saatu sovittua, että he aloittavat matkansa seuraavana päivänä siitä, kun palaan kotiin, joten koirien hoito järjestyy taas hyvin.   

Kuva Albatros Travelin nettisivulta

Kesäkuussa on Heli lähdössä viikon vaellus- ja telttailuretkelle Utsjoelle Kaldoaivin erämaahan, joka on Suomen suurin erämaa-alue.  Onneksi mukana on tutun ystävänsä lisäksi myös "ammattilainen".  Helin koira Sisu tulee meille hoitoon retken ajaksi, joten silloin on pysyteltävä kotona. 

Heinä- ja elokuussa Helillä on myös pari lyhyempää kotimaan reissua, jolloin Sisu tarvitsee taas hoitoa.  Saa nähdä pääsemmekö me Ilpon kanssa jollekin pienelle matkalle kesän aikana, kuten hänellä olisi toiveissa. Päivikki ystävättären kanssa koitetaan toteuttaa johonkin aikaan telttaretki viime kesän tapaan sillä alustavissa suunnitelmissa ollut Islannin reissu siirrettiin tuleville vuosille.  

Elokuun alkuun on sovittu jo viime kesänä lounastapaaminen entisten koulukavereiden kanssa. Heidän kanssaan aloitettiin oppikoulu 11-vuotiaana syksyllä 1962.  Meillä alkoi perinne vuosittaisista tapaamisista jo ennen koronaa, tosin parina vuonna tapaamiset jouduttiin peruuttamaan.  Nyt toivotaan, että tapaamiset jatkuvat säännöllisesti mahdollisimman pitkään.

EX-ETUMATKAT kollegoiden kanssa on sovittu tapaaminen syyskuulle.  Meillä pysyi työyhteisö koossa toisilla reilut 30 vuotta ja minun osaltani 20, kunnes Finnair-konserni päätti lakkauttaa tuon tuotteen ja keskittää kaikki seura-, ryhmä- ja kiertomatkat Aurinkomatkoihin.  Vähitellen lopetti Aurinkomatkatkin kiertomatkojen tuotannon, mutta onneksi tilalle on tullut uusia matkanjärjestäjiä. 

Syyskuussa Heli lähtee muutaman päivän reissulle Tukholmaan ja tulee takaisin Helsinkiin niin, että seuraavana päivänä alkaa meidän reissumme Päivikin kanssa Turkuun kannustamaan suomalaisia agilityn maailmanmestaruuskisoissa.  Sisu on meillä hoidossa Helin matkan ajan ja minun reissuni aikana Heli huolehtii koirani Nopsan lenkityksistä vaikka Ilpo jääkin kotiin.  Majapaikaksi Turussa olemme varanneet kummallekin omat hytit Laivahostel S/S Boresta.  Pääsemme laivassa asuessamme melkein kuin useamman päivän risteilylle.

Kuva Booking comin sivulta

Syksyn retket Viikin seniorikerholaisten kanssa on myös päätetty, joten monenlaista mukavaa on tiedossa.

Teatterimuseo - Helsinki, museokorttikohde 12.

Teatterimuseo on perustettu vuonna 1962 kertomaan teatterin, tanssin, oopperan, sirkuksen ja esitystaiteen historiasta ja nykypäivästä.  Helsingin entiseltä Kaapelitehtaalta saatiin museolle tilat vuonna 1993 ja seuraavana vuonna siitä tuli valtakunnallinen erikoismuseo.  Museota ylläpitää yksityinen Teatterimuseon säätiö, jonka muodostavat Helsingin kaupunki, Suomen Teatterijärjestöjen Keskusliitto ry. ja Suomen Museoliitto.

Tämä museo oli minulle museokorttikohde numero 12. siitä lähtien, jolloin hankin Museokortin huhtikuun lopussa 2025. Museokäynnin tein Viikin seniorikerholaisten kanssa helmikuussa. Ryhmille on Teatterimuseossa tarjolla työpajoja ja erilaisia opastuksia riippuen ryhmäläisten iästä ja kiinnostuksen kohteista. Olimme varanneet ryhmällemme maksullisen Museo-opastuksen ja oppaana toimi erittäin miellyttävä ja asiantunteva taiteiden tutkimusta ja teatteritiedettä Helsingin yliopistossa opiskellut Mari Ala-Nikkola.

Museossa on esillä pysyvät näyttelyt Kolmas soitto sekä Arkadia-teatteri ja esittävien taiteiden teemoja syventäviä vaihtuvia näyttelyitä.  

Kuulimme, että 1950-luvulle asti näyttelijät joutuivat itse hankkimaan puvut ja tyyppilavasteet.  Ainoastaan tyyppipuvut olivat teatterin omaisuutta ja niitä tilattiin postitse Saksasta.  Esimerkiksi keltainen naisen puvun helma ja miehen puku ovat saksalaista alkuperää ja tilattu postimyyntikuvaston avulla. Lavasteet olivat siihen aikaan pahvia. 

1872 aloitti toimintansa ensimmäinen suomenkielinen ammattiteatteri, joka teki kiertueita ympäri Suomea, koska pysyvää teatteritaloa ei vielä ollut. Kiertueteatteri oli tapa viedä laadukasta teatteria suurten kaupunkien ulkopuolelle.  Ensimmäinen ruotsinkielinen teatteri oli vihitty käyttöön Helsingin Esplanadin länsipäässä vuonna 1827.  

Museossa oli esillä muun muassa hauska puinen laite Kansallisteatterista, jossa oli näyttelijöiden nimiä. Kun näyttelijät tulivat paikalle, he käänsivät puukapulan tiettyyn asentoon, josta muut pystyivät näkemään heidän olevan talossa.  

Sirkustoiminta alkoi Suomessa 1896 Sirkus Ducanderin telttasirkuksessa, jossa Ducanderin veljekset taiteilivat hevosten kanssa. 1900-luvulla esiintyi sirkuksissa monia eksoottisiä eläimiä, mutta vuonna 1986 kiellettiin viimeistenkin norsujen käyttäminen sirkuseläiminä ja niinpä Sirkus Finlandian Vanni sekä Suomen Tivolin Pepita siirrettiin eläinpuistoon. Nykyään sirkuksissa saa käyttää vain kotieläimia kuten hevosia, aaseja, koiria ja kissoja. Sirkuskoulutusta saa Suomessa nykyään Turussa ja Lahdessa, mutta jatkokoulutusta on hankittava ulkomailta. 

Museossa oli esillä myös monia alkuperäisiä esityksissä käytettyjä pukuja.  Lasten televisio-ohjelma Sirkus Papukaijaa lähetettiin vuosina 1961 - 1967 ja siinä esiintyi Onni-klovni, jonka isot housut määrittelivät klovnin Suomen lasten mielikuvissa.  

Ohjelman lapsikatsojia kehotettiin perustamaan eri paikkakunnille papukaijakerhoja.  Kerhoissa oli tuhansia jäseniä. Papukaijakerhoja perustaneille lapsille järjestettiin retkiä ja keräyksiä, ja hyvästä suorituksesta sai ”kymmenen pistettä ja papukaijamerkin”.  Tämä sanonta elää edelleen monien puheessa.  

Esillä oli myös uudempia pukuja kuten Kansallisteatterin pukusuunnittelija Karoliina Koiso-Kanttilan suunnittelema puku Paula Salmisen näytelmään "13 uponnutta vuotta (2012)".  Puvun muovipullot liittyvät näytelmän tarinaan, jossa hahmo pelkää vettä ja hukkumista. 

Opastettu museokäynti oli jälleen erittäin mielenkiintoinen ja suosittelenkin sellaisille osallistumista, jos suinkin mahdollista. 

Tammikuun museokäyntejä Helsingissä, Museokorttikohteet 10. - 11. sekä Taidekoti Kirpilä

Tammikuussa ulkoilutimme Päivikki ystävättären kanssa museokortteja Helsingin keskustassa.  Aloitimme käynnillä Ateneumissa, jossa oli kolmannessa kerroksessa esillä Gallen-Kallela, Klimt & Wien näyttely helmikuun alkuun asti. Tämä oli minulle Museokorttikohde numero 10.  siitä lähtien, kun ostin kortin huhtikuun lopussa 2025. 

Näyttely kertoi siitä, kuinka Akseli Gallen-Kallelan taide kehittyi vuorovaikutuksessa mm. Gustav Klimtin ja Koloman Moserin kanssa. 

Akseli Gallen-Kallelan ryijy, Lisko

Koloman Moserin syklaamiasetelma ja Berthold Lofferin suunnittelema maljakko  

Esillä oli myös Ateneum Gala 2025 "Vapaa muoto" nimeä kantanut 30 puvun kokonaisuus, jossa nähtiin suomalaisten huippumuotoilijoiden gaala-asuja. 

Myös pysyvän kokoelman teoksia käytiin katsomassa vaikka olisi ollut parempi keskityä vain  vierailunäyttelyyn. 

Auguste Rodin: Ajattelija

Vincent van Gogh: Katu, Auvers-sur-Oise

Albert Edelfelt: Leikkiviä poikia rannalla

Amos Rexin näyttely, Museokorttikohde numero 11. oli melkeinpä liikaa samalle päivälle.  Piti sielläkin käydä, kun olimme kerrankin liikkeellä ilman koiria. Argentiinalaisen Leandro Erlichin suurikokoiset teokset olivat kuin lavastuksia.  Eniten some-kuvissa näkyneessä "Rakennus" teoksessa helsinkiläinen jugend-talo on muuttunut surrealistiseksi leikkikentäksi, jonka seinillä kiipeilimme mekin. Istuimme myös luokkahuoneessa ja saimme otettua valokuvia kadonneesta puutarhasta.  

Amos-Rexin näyttely on avoinna 6.4.2026 asti, eli siellä ehtii vielä käymään. 

Luokkahuone

Kadonnut puutarha

Taidekoti Kirpilässä Töölössä kävin Viikin seniorikerholaisten kanssa. Se on 350 neliöinen entinen yksityiskoti, jossa "herrasperheen ainoa kakara", taiteenrakastaja, maailmanmatkaaja, reumalääkäri Juhani Kirpilä asui elämänkumppaninsa Karl "Kalle" Rosenqvistin kanssa joulukuusta 1979 kuolemaansa elokuuhun 1988 asti.

Käynnistä teki erittäin mielenkiintoisen Antti Solinin opastus. Olen huomannut, että opastetuista museokäynneistä saa huomattavasti enemmän irti verrattuna siihen, että katselisi teoksia vain itsekseen. Kuvittelin, että voisin kotona tarkistaa Google lensin avulla teosten ja taiteilijoiden nimiä, mutta ei onnistunut kuin vain muutamasta kuvasta.

Näkymä ulko-ovelta hallin perälle

Vieraskirjan yläpuolella oli Magnus Enckelin teos Veljesvala vuodelta 1912

Kalle Rosenqvist ja Juhani Kirpilä

Helsingin Kallion kirkko ja Kallion rakennuksia kuvattuna Mustikkamaalta

Pohjoinen Hesperiankatu kohti Mannerheimintietä

Näkymä läpi asunnon, vasemmalla Kain Tapperin pienen puutyön yläpuolella mielenkiintoinen hiekan avulla tehty teos, olisiko tekijä Ahti Lavonen?  Tekoäly ei tunne enkä minä muistanut neljän tunnin kuluttua palattuani museosta kotiin.

Istuinryhmänurkkauksessa on mm. Einar Ilmonin Istuva alaston poika

Kotimuseoon on maksuton sisäänkäynti keskiviikkoisin kello 14 - 18 ja sunnuntaisin kello 12 - 16. Yleisöopastukset ovat keskiviikkoisin klo 14:30 ja sunnuntaisin kello 12:30. Ryhmille on tarjolla opastuksia pientä maksua vastaan sopimuksen mukaan.

Taidekokoelmassa on yli 500 teosta ja ripustuksia vaihdetaankin muutamia kertoja vuosittain. Museota ylläpitää Suomen kulttuurirahasto, jolle Kirpilä testamenttasi kotinsa ja kokoelmansa.

Bali - retkipäivä Batur-järven ja -tulivuoren maisemiin sekä Kanto Lampo-putoksille

Viimeisen Balilla viettämäni päivän retkikohteet olivat Batur-järven näköalapaikka ja Kanto Lampo-vesiputoukset.  Päivä oli mukava päätös viikon oleskelulle Indonesian Balilla sekä Kaakkois-Aasiaan suuntautuneelle sooloreissulle, jonka aikana kävin omatoimisesti Singaporessa, Brunein Bandar Seri Begawanissa ja Malesian Kuala Lumpurissa.  Tämä oli kautta-aikain ensimmäinen lomamatka, jonka tein omatoimisesti ja yksin.  

Matkalle meidän oli tarkoitus lähteä yhdessä mieheni Ilpon kanssa, mutta hän loukkasi polvensa hieman ennen lähtöpäivää. Hän totesi, että olisi turhaa molempien kärsiä ja jäädä kotiin, joten hän toivotti minulle antoisaa matkaa. 

Torstaina 5.2.2026 nautin viimeisen hotelliaamiaisen, pakkasin tavarani ja vein matkalaukkuni hotellin vastaanoton säilytystilaan. Lähdimme kello 10 tutuksi tulleen opas - autokuski Kimin kanssa kohti pohjoista.

Alkumatkasta ajelimme läpi taajamien ja teillä sekä kaduila oli jonkin verran ruuhkaa. Katujen varsilla näkyi kauniita lyhtypylväitä, mutta myös runsaita sähköjohtoviritelmiä.  Punaisissa pienissä koulubusseissa oli teksti AMAN untuk ANAK KITA, suomeksi "turvallinen lapsillemme". Henkilöautot olivat useimmiten mustia tai valkoisia ja kysyin onko siihen joku syy, mutta ei kuulemma ole muuta syytä kuin se, että ihmiset pitävät sen värisistä autoista. Tiet Balilla olivat suurimmaksi osaksi hyväkuntoisia, mutta runsas liikenne teki liikkumisesta hidasta. 

Vähitellen ympärillämme alkoi näkyä kauniita vihreitä peltoja ja metsiä sekä tyypillisiä kyliä temppeleineen ja kadunvarren kauppoineen. Tuntui, että jokaisen rakennuksen alakerrassa oli kauppa. 

Kim-opas pysäytti yllättäen auton riisipeltojen keskelle ja osoitti ylhäällä olevia sähköjohtoja. Niissä roikkui lukuisia ihmisille vaarattomia kutojahämähäkkejä (nephila), joiden seitit ovat erittäin vahvoja.  Ne muodostavat tiheitä verkostoja esimerkiksi sähkölinjojen väliin ja ovat tunnettuja erityisesti Balilla.  

Teiden varsilla näkyi lapsia palaavan koulusta ja perheitä kulkevan moottoripyörillä. 

Mukava yllätys oli nähdä paikallisen kylän penjor-koristeita.  Ne ovat korkeita, kaarevia bambupylväitä, jotka on koristeltu kookoslehdistä tehdyillä punoksilla, kukilla ja hedelmillä. Niitä pystytetään katujen varsille ja kotien sisäänkäyntien eteen juhlakauden ajaksi, erityisesti Galungan juhlassa, jota vietetään 210 päivän välein. Nyt oli kyseessä joku muu juhla, jonka aihe jäi epäselväksi.  Penjorit symboloivat pyhää Agung-vuorta sekä vaurautta, kiitollisuutta ja hyvän voittoa pahasta. 

Matka jatkui paikallisia teitä pitkin kohti näköalapaikkaa, jolta näkyi Batur-tulivuori.

Batur-järvi on 1500 metrin korkeudessa oleva Balin suurin kraaterijärvi aktiivisen Batur-tulivuoren juurella. Tulivuori purkautui viimeksi vuonna 2000. 

Jl. Raya Penelokan tien varrella oli lukuisia ravintoloita, joiden terasseilta oli esteetön näköala tulivuorelle ja järvelle. Kim valitsi lounaspaikaksemme rauhallisen Olympus Coffee Bali ravintolan. Valokuvaan pääsi myös viereinen monikerroksinen ja ruuhkaiselta näyttänyt ravintola. 

Paluumatkalla kohti etelää näkyi teiden varsilla myyntipisteitä maataloustuotteille, josta niitä noudettiin tukkumyyjien pienillä kuorma-autoilla myytäväksi muualla. 

Gapura-portit tulivat tutuiksi matkan varrella.  Ne toimivat sisäänkäynteinä kyliin ja temppeleihin tai erottavat alueita toisistaan. Tässä portissa luki turvallista matkaa. 

Ohitimme päivän aikana useita runsaasti koristeltuja temppeleitä sekä hindujumaluutta esittäviä patsaita, jotka on puettu mustavalkoruudulliseen kain poleng-kankaaseen.  Se symboloi tasapainoa hyvän ja pahan välillä. 

Kanto Lampo putoukset olivat päivän toinen tutustumiskohde.  Ne ovat saaneet nimensä Kanto Lampo-puun mukaan, jolla on merkittävä rooli balilaisessa kulttuurissa ja hindurituaaleissa. Puu symboloi syvää yhteyttä luontoon.  

Kanto Lampo-vesiputous ei ole syntynyt pelkästään luonnollisten geologisten prosessien ansiosta, vaan   ihmisten toiminnan vuoksi. Alueella oli alkujaan riisipelloilla käytettävä kastelujärjestelmä, osa Balin perinteistä subakia.  2010-luvun alussa kastelukanavan muutokset johtivat veden tulvimiseen kylän lähellä olevien kallioiden yli.  Tämä veden virtauksen muutos muutti paikan tavallisesta joesta ryöppyäväksi vesiputoukseksi ja suosituksi turistikohteeksi, jonne on pieni pääsymaksu.  Alueella on myös muiden vastaavien paikkojen tapaan monenlaisia myyntipisteitä, joista sai juotavaa, syötävää sekä matkamuistoja.

Pysäköintialueen lähellä pienessä puistikossa oli  Ogoh-ogoh -patsas.  Ne ovat taidokkaasti käsin tehtyjä rakennelmia, jotka esittävät usein pelottavia hahmoja ja edustavat pahoja henkiä balilaisessa hindumytologiassa. Niitä valmistetaan yleensä paraateja varten, joita pidetään Nyepi-hiljaisuuden päivän aattona. Vuoden 2026 Nyepi on 19. maaliskuuta, joten patsas oli siellä hyvissä ajoin tai kenties pysyvästi. Patsaiden tarkoitus on puhdistaa ympäristö negatiivisesta energiasta.  

Putoukset nähdäkseen piti laskeutua alas jyrkkiä portaita pitkin,  mutta se oli sen arvoista, kun varautui etukäteen siihen, että paikalla oli paljon muitakin.  Putoukset olivat suosittu tausta valokuvien ottamiseen ja kuvaamiseen oli jopa ohje "ei nakukuvia, mutta seksikkäät ok". Minusta jäi päivän kuva kokonaan ottamatta enkä käynyt edes kastautumassa, koska uimapukuakaan ei ollut mukana. 

Retkeltä palasimme Sanurin ruuhkiin sopivasti hieman neljän jälkeen.  Aikaa oli käydä suihkussa ja vaihtaa vaatteet hotellin vastaanoton lähellä tätä tarkoitusta varten olevassa tilassa.  Kim vei minut vielä lentokentälle ja retkipäivän hinta oli edellisten päivien tapaan 50,- USD. 

Koko reissu oli erittäin onnistunut, kuten olen tainnut moneen kertaan mainita. 

Instagram tilin @eilakuronen kohokohdissa on videoita 5.2.2026 retkipäivästä 

Seniorireissaajan soolomatkan eri kohteista voi lukea linkkien takaa

Singapore

Brunei Bandar Seri Begawan

Malesia Kuala Lumpur

Indonesia Bali Sanur

Indonesia Bali - retkipäivä Beratan-järven ja Jatiluwih-riisiterassien maisemiin

Indonesia Bali - retkipäivä Ubudiin ja Tegenunganin vesiputouksille

Indonesia Bali - retkipäivä Batur-järven ja -tulivuoren maisemiin sekä Kanto Lampo-putouksille