maanantaina, heinäkuuta 03, 2023

Saariselältä Rovaniemelle Tankavaaran ja Cafe Hariannan kautta

Poikkesimme Tankavaaran kultakylässä matkalla Saariselältä Rovaniemelle torstaina 15.6.2023.  Kylä on Nelostien varressa reilun 30 kilometrin ja vajaan puolen tunnin ajomatkan päässä Saariselältä etelään ja noin 90 kilometrin päässä Sodankylän keskustasta pohjoiseen.

Siellä on 50-vuotias kultamuseo, jonka sisäänkäynnin vieressä oli kyltti, jossa koiran kuvan päällä oli ruksi. Pääsyliput museoon jäivät ostamatta.  Epäselväksi jäi kuuluivatko ulkotilatkin museoon, mutta kiertelimme alueella kenenkään ihmettelemättä ja otimme valokuvia rakennuksista ja pihalla olevasta Ensio Seppäsen luomasta vaskaajapatsaasta.  Patsaan on lahjoittanut Lapinkullan Ystävät ry ja se paljastettiin vuonna 1993 museon 20-vuotisjuhlassa.

Kultaa alueelta löytyi 1930-luvulla, kun Purnumukan kylässä asunut Aslak Peltovuoma sai unessa tiedon alueen kultaesiintymästä. Kullankaivajat halusivat esitellä kullankaivuun historiaa ja alueelle perustettiin vuonna 1970 Tankavaaran kultakylä.  Alueella on esillä mm. vanhoja kullankaivajien asumuksia.















Aluella on myös ravintola Wanha Waskoolimies ja majoitustiloja erilaisissa rakennuksissa.  Ravintolan palveluita haluan kiittää siitä, että wc oli käytettävissä myös ohikulkureissaajille.  Tippikippoon sai jättää kolikoita, mutta varsinaista rahastusta ei ollut. 









Alueella näkyi monenlaisia kullanhuuhdontaan liittyneitä välineitä ja rakennelmia, mutta kapearaiteisen rautatien raiteet eivät liittyneet kulta-aikaan vaan 1,6 kilometrin pituinen rautatie valmistui vuonna 1997 matkailijoiden kuljetusta varten kultakylän ympäri. Reitti ylitti aluetta halkovan Hopiaojan. Nykyään rautatietä ei enää ole, jäljellä on vain pätkä raiteita.






Alueella on mahdollisuus kokeilla kullanhuuhdontaa ja siellä järjestetään kullanhuuhdonnan SM-kisat. Meiltä jäi kulta huuhtomatta, mutta näimme kävelylenkillämme Amerikan kultakylien tapaan rakennetuja rakennuksia ennen kuin jatkoimme matkaa.




Seuraava pysähdyspaikkamme oli Cafe Harianna Kemijoen sivuhaaran Kitisen Vajusen kohdalla. Kupit kahvia ja mokkapalat maistuivat kahvilan lasitetulla parvekkeella ja koirat pääsivät vilvoittelemaan varpaitaan viileään jokiveteen.





Enää oli jäljellä kahden tunnin matka Rovaniemelle.  Poroja näkyi taas teiden varsilla eikä vaaratilanteita niiden kanssa tullut.


2 kommenttia:

  1. Kullanhuuhdontaan keskittyvä museo meiltä onkin vielä näkemättä, vaikka Tankavaaralla pariin kertaan olemme olleet. Viikonloppuna oltiin Sisumetsän Seikkailupuistossa somerolla, siellä saimme pientä esimakua kullanhuuhdonnasta! :)

    VastaaPoista
  2. Kurkkasin tuon Sisumetsän nettisivuja ja huomasin, että siellähän voisi myös eläkeläiset kokeilla rajojaan :) . Pitää varmaan ehdottaa, että tyttäret veisivät sinne äitinsä, kun viime viikonloppuna veivät Vihdin PuuhaParkkiin kavereidensa lapsia.

    VastaaPoista