Tuusula, koirien uimaranta ja Lottamuseo - Museokorttikohde no 4.

Tuusulanjärven koirien uimaranta oli ensisijainen retkikohteemme kesäkuun ensimmäisellä viikolla.  Liitimme siihen käynnin Lottamuseossa, sillä olimmehan hankkineet Päivikki ystävättäreni kanssa museokortit huhtikuun lopulla.  

Päivikki halusi mennä katsomaan soveltuuko Tuusulan koirien uimaranta hänen Niio koiransa kävelyttämiseen vedessä, kuten fysioterapeutti oli suositellut.  Uimaranta löytyi helposti Kotorannasta Tuusulan kunnantalon, kirkonkylän koulun ja Golfklubin läheltä.  Kunnantalon edessä oli runsaasti pysäköintitilaa.  Se on asia, joka kiinnostaa aina autoilijoita.  Minulle ei tule pysäköintipaikat etukäteen mieleen, koska meillä ei ole Ilpo mieheni kanssa ollut koskaan autoa. 

Vesikoira Niiolla on valitettavasti ollut kuntoutusta tarvitsevia ongelmia jalassaan ja nimenomaan kävely vedessä tekisi fysioterapeutin mukaan hyvää eikä niinkään uinti.  Matala 15 metrin pituinen hiekkaranta sopi mainosti tähän tarkoitukseen. 

Nopsa koirani nouti vedestä sinne heittämääni oksankappaletta.  Päivikki otti käteensä pallon saadakseen Niion kävelyyn hieman vauhtia ja Nopsa kiinnostui myös pallosta ja liittyi vesikävelijöiden seuraan.  

10 - 15 minuutin vesikävely riitti ja lähdimme pienelle lenkille rannan tuntumassa.  Ohitimme Krapihovin ravintolaan ja hotelliin kuuluvan savusaunan.  Vain paksua savua näkyi ensin puiden ja pensaiden takaa. Mielessä ehti käydä, onko siellä tulipalo, josta pitäisi ilmoittaa jonnekin.  Lopulta näimme hirsirakennuksen, jonka päädyn aukosta savua tuprusi taivaalle.  Netistä löytyi tieto, että saunan lämmittäminen kestää 5 - 8 tuntia kun kiukaan 1400 kiloa kiviä lämpiävät vähitellen.  Sauna on rakennettu 1930-luvun alussa, jolloin aluetta kutsuttiin Krapin Rivieraksi hiekkarantojen vuoksi.  Sauna on vuokrattavissa ryhmille. Sinne mahtuu 15 - 20 henkilöä ja löylyihin kymmenkunta henkilöä kerralla. Yleisövuoroja on lauantaisin noin kerran kuukaudessa. Takaisin autolle kuljimme golf-kentän vierustaa. 

Lottamuseon pihalta löytyi onneksemme hyvin paikoitustilaa näin arkipäivänä, vaikka emme suinkaan olleet siellä ainoita.  Kaunokaisten täplittämän pihanurmikon puiden väliin oli ripustettu kankaille painettuja lottien kuvia. 

Lotta Svärd-järjestö ei ole ollut minulle kovinkaan tuttu sukulaisteni kautta, sillä molemmat vanhempani olivat syntyneet Helsingissä ja olivat työläistaustaisia.  Lotta Svärd- ja suojeluskuntajärjestöt olivat talonpoikaisia järjestöjä ja niiden jäsenistö oli maanviljelijävoittoista keskiluokkaa. Nimensä järjestö on saanut Vänrikki Stoolin tarinoiden innoittamana. 

Lottamuseo on avattu vuonna 1996.  Se sijaitsee Tuusulan Rantatien varrella Syvärannan tilalla osoitteessa Rantatie 39. Tilan historiasta kerrotaan, että vuonna 1869 helsinkiläinen virkamies Birger Lundahl osti itselleen Gustavelundin kartanoon kuuluneen palstatilan  ja rakennutti sinne huvilan.  Tila myytiin useaan kertaan eri yksityisille henkilöille kunnes vuonna 1923 Onni v. Tuiskun säätiö osti sen ja sinne perustettiin sanomalehtimiesten lepokoti. Vuonna 1936 lottajärjestö osti Syvärannan perustaakseen sinne lottaopiston. Tila lahjoitettiin ennen lottajärjestön lakkauttamista Suomen Naisten Huoltosäätiölle 1944.  Päärakennus tuhoutui täysin tulipalossa vuonna 1947. 

1990-luvun alkupuoliskolla Suomen Naisten Huoltosäätiö päätti rakennuttaa Syvärannan tilalle uuden päärakennuksen, joka mukaili palaneen huvilan ulkoasua. Parin nimenvaihdon jälkeen lyhennettiin rakennuksen nimi vuonna 2012 Lottamuseoksi.  Rakennus on esteetön ja jopa ovet avautuvat liiketunnistimella.  Museoon ja kahvilaan eivät koirat ole tervetulleita, mutta piha-alueella ja kahvilan terassilla voi olla koirien kanssa.  

Lottamuseo on ammatillisesti hoidettu erikoismuseo, joka tallentaa Lotta Svärd -järjestön ja sen jäsenten historiaa ja tutkii naisten vapaaehtoista työtä osana maamme historiaa.  Infotauluissa kerrottiin mielenkiintoista tietoa lottien tehtävistä ja vitriineissä oli esillä tehtävissä tarvittavaa esineistöä. 

Polkupyörät olivat lotille tarpeellisia liikkumisvälineitä ja takapyörän suojana ollut verkko toi meille Päivikin kanssa kummallekin muistoja mieleen.  Naiset kulkivat pyörillä vielä 50- ja 60-luvuilla hameet päällä ja verkko esti hameenhelmojen joutumisen pinnojen väliin. 

Lottakanttiinista oli saatavissa kahvin ja leivonnaisten lisäksi myös lounas, johon sisältyi noutopöydästä salaatti ja keitto sekä jälkiruokakahvi suklaamakeisten kera.  Hinta oli hyvin kohtuullinen 11,90 euroa eikä ollutkaan ihme, että lounastajia oli paikalla runsaasti.

Nyt onkin ruvettava valmistautumaan kesän pyöräreissuun kohteena Itä-Viron Toila ja koska mukana on tuttavapariskunnan auto, on suunnitelmissa käydä myös Peipsijärven rannoilla.