Päiväretki Karjataidon tilalle Turun Paattisiin

 

Elokuun toiseksi viimeisenä viikonloppuna pääsin seuraamaan, kuinka espanjanvesikoirat tutustuivat lampaiden paimentamiseen.  Päiväretken määränpäänä oli Paatinen, entinen itsenäinen kunta, joka on nykyään osa Turun kaupunkia sen pohjoisosassa.  

Paattinen mainitaan asiakirjoissa ensimmäistä kertaa vuonna 1359, jolloin alue kuului Maarian seurakuntaan. Paattisten seurakunta perustettiin 1690 Maariaan kuuluneena kappeliseurakuntana.  Vuonna 1909 se siirrettiin kuulumaan Vahdon seurakuntaan ja itsenäiseksi se tuli 1937.  Nykyään seurakunta kuuluu Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymään ja Paattinen liitettiin Turkuun vuonna 1973. 

Jugend-tyylinen, puurakenteinen Paattisten kirkko on vuodelta 1909 ja sen on suunnitellut Helge Rancken. Kirkkoa emme nähneet emmekä muutakaan Paattisten keskustaa, joka on tuttua koiraharrastuksiin liittyvillä reissuilla.  Näillä jäävät paikkakuntien nähtävyydet useimmiten näkemättä.  

Paattisten kirkko, kuva Wikipediasta, Ulf Klingström  2018

Meidän määränpäämme Päivikki ystävättäreni ja koirien kanssa oli Karjataidon tilan Koirankoulutuspalvelu Koirataidon järjestämä Paimennuspäivä aloitteleville koirakoille. Päivä sisälsi teoriaa ja ohjattua harjoittelua lampailla sekä lounaan.  Päivän ohjasi tilan emäntä agrologi AMK, eläntenkouluttaja AT Kaisa Hilska.  Päivään osallistui neljä espanjanvesikoiraa.  Rotu on alunperin kehitetty paimentamaan ja toimimaan maatilojen monitoimikoirina.  Nykyään koirat ovat  monipuolisia harrastuskoiria ja vedestä sekä maalta noutavia metsästyskoiria. 

Tilan omia eläimiä paimentavat australiankelpiet ja näistä working kelpie linjaiset koirat.  Oli hienoa päästä heti tilan maille tultuamme näkemään paikan päällä, kuinka koira paimensi lammaskatraan laitumen toisesta päästä toiseen päähän raikkaalla vedellä täytettyjen vesiastioiden luo. 

Tilalla on myös keskiaasiankoiria lampaiden vartijoina, sillä sähköpaimenaidat eivät riitä tuomaan lampaille suojaa susilta.  Sudet oppivat kaivautumaan laitumille aidan alitse.  Varsinais-Suomessa on varsin runsas susikanta, joten kaksinkertiainen suoja karjalle on tarpeen. 

Päivä aloitettiin luennolla, jossa emäntä kertoi, että harjoittelu tapahtuu aina eläinystävällisesti ilman lampaiden tai koirien painostusta. Hän kertoi, miten lampaat liikkuvat luontaisesti koirien lähestyessä niitä.  Koska lampaiden silmät ovat pään sivuilla niin koirat opetetaan paimentamaan niitä takaviistosta tai sivulta.  Mikäli lampaita lähestytään aivan edestä, niin ne peruuttavat.  

Tilalla oli noin 250 lammasta jaettuna useammalle laidunalueelle.  Tilan omia koiria käytetään esimerkiksi, kun lampaita liikutellaan laitumelta toiselle tai niitä kerätään kerittäviksi tai yksittäinen lammas halutaan ihmisen luokse syystä tai toisesta. Lampaatkin oppivat ihmisen käyttäytymisestä ja taputusmerkeistä, milloin niiden toivotaan siirtyvän eteenpäin tai jäävän paikoilleen. Tästä näimme esimerkin, kun yksi lampaista tuntui lipovan hampaitaan. Emäntä meni paikoilleen jääneen lampaan luokse ja huomasi sen suuhun katsomalla, että heinä oli jäänyt häiritsevästi hampaiden väliin. Hän sai nypättyä heinän pois ja lipominen päättyi. 

  

Vesikoirille annettiin aluksi mahdollisuus tutustua lampaisiin siten, että niiden kanssa lähdettiin kulkemaan rauhallisesti laidunalueen reunaa pitkin.  Kun kaikki koirat selvästi pysyivät rauhallisena niin omistajat lähtivät kulkemaan taluttimessa olevien koirien kanssa kohti porttia ja lampaat kulkivat normaalia kävelyvauhtia heidän edellään. Portin lähellä tilan emäntä ja yksi apulainen sekä australiankelpie erottivat laumasta kolme lammasta, jotka vietiin piha-alueen läpi pienempään aitaukseen. 

Samalla laidunalueella oli myös nautoja ja viereisen aitauksen lampaat olivat sen verran lähellä, että niistä olisi pystynyt erottamaan eri lammasrodut, jos sellaiset olisi tuntenut.  Tilalla oli suomenlampaiden lisäksi myös gotlanninturkislampaita ja ahvenanmaanlampaita tai näiden risteyksiä.  

Pienemmässä aitauksessa vesikoirat saivat harjoitella kolmen lampaan liikuttamista.  Pienin lampaista oli muistaakseni ahvenanmaanlampaan ja gotlanninturkislampaan risteytys.  Minulla ei valitettavasti ollut muistiinpanovälineitä taskussa, joten muisti on saattanut tehdä tepposet.  Koitin kirjoittaa jotakin puhelimen muistioon, mutta se on minulle liian hankalaa ja hidasta.  Pitäisi tehdä sitä useammin, jotta rutiini puhelimen käyttöön muistiinpanojen tekemisessä paranisi. 

Puolenpäivän jälkeen oli tarjolla herkullista lammaspataa, jonka emäntämme oli valmistanut. Ruoka ei todellakaan maistunut vanhalta villasukalta, kuten joskus takavuosina on voinut tapahtua.  Silloin lampaita kasvatettiin vain villantuotantoa varten.  Ne elivät vanhoiksi ja liha rasvoittui eikä lampaiden ruokintaan kiinnitetty huomiota samaan tapaan kuin nykyään luomulihaa kasvattavilla tiloilla. 

Tilan pihapiirissä oli 1800-luvun puolivälistä peräisin olevia rakennuksia.  Kysyin, onko nykyisillä omistajilla sukulaisuussuhteita entisiin omistajiin, mutta näin ei ole.  Tilan isännän vanhemmat asuvat lähettyvillä ja "nuoripari" oli ostanut tyhjillään olleen tilan vuosituhannen vaihteessa. 

Pihan aitauksessa oli myös kaksi hevosta, joista ruskea Betty tamma oli tiineenä aivan viimeisillään.  Kysyin: "missä se tulee synnyttämään?" Sain vastauksen, että näin kauniina päivänä se saa synnyttää ulos, jos niin on tapahtuakseen.  Sateisena päivänä se vietäisiin talliin, ettei synnytys tapahdu mutaisen maan päällä. Seuraavana yönä Betty oli synnyttänyt tammavarsan, kuten emännän avoimelta Facebook-seinältä saatoin huomata.  

Lounaan jälkeen vesikoirien paimennusharjoitukset jatkuivat vielä jonkin aikaa pienessä aitauksessa kolmen lampaan kanssa.   Sen jälkeen oli vuorossa tutustuminen tilapuodin tarjontaan. Puodissa oli lihojen, taljojen ja lankojen lisäksi myös kudottuja vai pitääkö sanoa neulottuja käsitöitä.  Ostin kotiinviemiseksi luutonta luomukaritsan palapaistia. Siitä taloutemme kokki Ilpo sai aikaiseksi lähes yhtä herkullista lihapataa kuin olimme nauttineet lounaalla. 

Päivän aikana paikalla kävi myös Ruskosta parinkymmenen kilometrin päästä Mymlinzim kromfohrländereiden kasvattaja Åsa.  Ruskossa kävimme Päivikin kanssa katsomassa kromfohrländerin pentuja heinäkuun lopulla ja niin siinä kävi, että yksi pennuista, Nilla tyttö muutti Päivikin ja espanjanvesikoira Niion kaveriksi.  Åsalle jäi Qille poika kotiin ja hän asettui kuvaan sylissään Nilla ja Qille. Kuvassa pennut ovat 9 viikon ja kahden päivän ikäisiä. 

Oma koirani Nopsa oli myös mukana retkellä ja pääsi tutustumaan lampaisiin aidan takaa. Se suhtautui niihin yhtä välinpitämättömästi kuin ratsastuskeskus Viikin hevosiin, kun ohitamme kotona lenkeillä hevosaitaukset. 

Emäntämme Kaisa Hilska kertoi päivän aikana, että osa tilan lampaista laiduntaa kesäisin Turun Kuralan Kylämäen museoalueella, jonne on vapaa pääsy. Kurala on Turun kaupungin omistama museo- ja kulttuurivirkistusalue, jossa ylläpidetään 1940- ja 1950-lukujen mukaista maalaismiljöötä rakennuksineen, puutarhoineen, niittyineen ja peltoineen.  Siellä hän johdattaa pienryhmiä opastetuille kierroksille tutustumaan maisemanhoitoon laidunnuksen avulla.  Tunnin kierroksen aikana pääsee seuraamaan laiduntavien lampaiden ja nautojen elämää myös laitumien sisäpuolelta ja näkee paimenkorien monipuolista käyttöä työssään.