tiistaina, toukokuuta 12, 2026

Toukokuussa 1990 Portugalin Albufeirassa


Kevät ja varsinkin toukokuu on vuoden kauneinta aikaa ja niinpä en ole ollut toukokuussa useinkaan lomamatkalla ulkomailla. Tuli tarkistettua löytyykö blogimerkintöjä tällaisista matkoista ja onhan niitä muutamia:  1977 Tukholma1998 Irlanti, 2012 Lontoo ja 2022 Napolinlahti

Vuonna 1990  on blogissa kaikkiaan 12 merkintää erilaisista matkoista. 19. - 26. toukokuuta olimme Ilpon kanssa kahdestaan Finnmatkojen matkalla Portugalin Albufeirassa.  Valokuvat ja muistelut matkasta olivat tallentamatta blogiin ja nyt oli aikaa korjata puute ja lisätä tänne kännykällä otettuja kuvia paperivalokuvista.    

Lasten ollessa pieniä lomailimme yleensä yhdessä koko perhe.  Jostain syystä lähdimme tuona keväänä matkalle koulujen lukuvuoden aikana, joten Ilpon äiti tuli kotiimme hoitamaan tyttäriä.  Muuten he olisivat voineet mennä isovanhempien luokse Töölöön, mutta Milla oli 11-vuotias neljäsluokkalainen ja koulumatka olisi ollut liian pitkä Suutarilaan.  Heli oli vielä esikoulussa ja aloitti 7-vuotiaana koulun seuraavana syksynä.  Tytöt pääsivät vuoden aikana muille matkoille vaikka Portugali jäi tuolloin kokematta.  


Portugalin eteläosa Algarve oli suosittu lomakohde kollegojen keskuudessa ja niinpä mekin päätimme matkustaa sinne ensimmäistä kertaa.  Kesällä 1998 menimme uudestaan Portugaliin ja silloin vietimme viikon Algarven Praia Da Rochassa koko perhe. 

Wikipedia kertoo Albufeirasta seuraavaa:  Se on kaupunki Portugalin eteläosassa Algarven alueella Faron piirissä. Kaupungissa on arviolta 44 164 asukasta (vuonna 2022) ja sen pinta-ala on 140,6 neliökilometriä.

Albufeira on ollut kaupunki vuodesta 1986 lähtien. Se oli aiemmin ennen matkailun kasvua pieni kalastajakylä. Albufeiran ranta on osittain kalliota ja luolia. Nimensä kaupunki on saanut arabian sanasta al-Buħayra, mikä tarkoittaa laguunia.  Albufeiran pääelinkeinot ovat matkailu ja kauppa. Suurin osa matkailijoista saapuu Algarveen Faron lentoaseman kautta, jonne on 40 minuutin matka.



Vaikka Albufeira oli vielä uudehko lomakaupunki, niin siellä oli jo monia pieniä hotelleja, ravintoloita ja kauppoja.  Lomalaisiakin näyttää olleen runsaasti rannoilla. Oman hotellimme nimi on jäänyt kirjoittamatta muistiin.  Muistan vain, että se sijaitsi Boa Vista hotellin lähellä. Hotelli ja siellä ollut huoneemme oli pieni ja vaatimaton, ei parveketta eikä ilmastointia ja yöt olivat kuumia vaikka ikkuna oli auki.  Kylpyhuone oli sentään omassa huoneessa. Rakennuksen katolla oli terassi, jossa saattoi ottaa aurinkoa, mutta uima-allasta hotellissa ei ollut.  Aamiainen oli vaatimaton ja huomasimme ensimmäisenä aamuna, että englantilaisilla oli mukanaan leikkeitä ja juustoja.  Niinpä mekin täydensimme seuraavina aamuina paahtoleipä- ja marmeladiateriaa omilla eväillä. 





Ilpo muistaa, että merivesi ei ollut kovin lämmintä ja rannalla oli iso kallio hiekkarannan vieressä.  Ollessaan snorklailemassa hän näki vedessä pystyssä kelluvan tumman hahmon, jota luuli kepiksi ja tarttui siihen.  Se olikin elävä olento, ehkä ankerias. Eipä ole Ilpo sen jälkeen koskenut  meressä pinnan alla kelluviin "keppeihin".  





Rannalla ja Albufeiran kaduilla vietetyn ajan lisäksi teimme myös kävelyretkiä kaupungin ulkopuolella oleville kukkuloille ja siellä oleviin pieniin kyliin. 









Iltaisin nautittiin paikallisia aterioita kaupungin ravintoloissa. 



Osallistuimme viikon aikana myös jeeppisafarille, jonka aikana kävimme Ribeira de Quarteira joella.  Sen ylittää Ponte Medieval de Paderne ja alueella sijaitsee myös vanha Castelo de Paderne linnoitusraunio. 

Tekoäly tiesi kertoa kuvista, että vaikka silta tunnetaan keskiaikaisena siltana niin sen muotoilu on saanut vaikutteita roomalaisesta arkkitehtuurista.  Linna rakennettiin 1100-luvulla Almohadien kalifaatin aikana, ja se on yksi harvoista Portugalin linnoista, jotka on rakennettu "taipa"-tekniikalla eli tiivistetystä maasta.  Linna sijaitsee strategisesti korkealla paikalla ja sen uskotaan olevan yksi alkuperäisistä linnoista, jotka on kuvattu Portugalin vaakunassa, 



Padernessa näimme myös perinteisen pesutuvan, joka koostuu betonisesta altaasta, jossa on kaltevia pintoja pyykin hankaamista varten.  Nämä olivat tärkeitä yhteisön sosiaaliselle elämälle. 






Tekoaly kertoo, että Alten kylässä näimme Fontesin jokirannan.  Se tunnetaan rauhallisena paikkana, jossa voi uida ja rentoutua vuoristovirran varrella.  Kylä on kuuluisa perinteisestä arkkitehtuuristaan, valkoisiksi kalkituista rakennuksista ja mukulakivikaduista. 

 


Kotiin lähdettäessä pääsin vielä Faron lentoaseman edessä valokuvaan. Hieman on lentoasema ja sen edessä olevat autot muuttuneet vuosikymmenten kuluessa. Viimeinen kuva Wikipediasta 2026. 



sunnuntaina, toukokuuta 03, 2026

Tutustumiskäynti Huutokauppa Helanderilla


Huutokauppa Helander on Helsingin Viikinmäessä toimiva huutokauppatalo, joka tuli tutuksi TV:n katsojille reilut 10 vuotta sitten YLE:n esittämästä Aarteenetsijät TV-sarjasta. Kävimme Viikin seniorikerholaisten kanssa tutustumassa huutokaupan nykyiseen toimintaan kauniina huhtikuisena päivänä. Esittelijänä toimivat yrityksen toinen omistaja, meklari, toimitusjohtaja Mika Sirén sekä vahtikoira Kerttu.   



Kuulimme, että tavaraa tulee myyntiin kuolinpesiltä, säätiöiltä, poliisin löytötavaroista sekä yksityisiltä henkilöiltä.  Varsinkin ikäisemme varttuneemmat henkilöt myyvät entisiä aarteita, joista jälkipolvi ei ole kiinnostunut.  Tavaroita voi itse viedä myyntiin Hernepellonkujan toimipisteeseen tai pyytää esinearviointia sähköisen lomakkeen avulla tai varata arviointikäynnin suuremman esineistön arvioimiseksi. 

Myynti tapahtuu nykyään koronan jälkeen pääasiassa verkossa.  Vuoden aikana myydään keskimäärin 20 000 huutokauppakohdetta eli noin 50 000 yksittäistä esinettä. Yksityinen henkilö voi myydä tavaraa verovapaasti 5000,- euron edestä vuosittain.  Postitukset ovat kasvaneet huomattavasti, varsinkin ulkomaille.  Tavaroita lähtee Suomen lisäksi Ruotsiin ja Baltian maista etenkin Viroon ja sitten Puolaan. Suuret huonekalut menevät Baltiaan, mutta Aarikan ja Marimekon tuotteet Japaniin, Etelä-Koreaan ja Uuteen Seelantiin. Ostajina ovat pääasiassa yksityiset henkilöt ja vain noin 5 % myynnistä menee kauppiaille. 


Tiloissa oli esillä seuraavan sunnuntain huudettavia kohteita ja samat tuotteet olivat esillä myös yrityksen nettisivuilla.  Huutokaupan myynti alkaa sunnuntaisin netissä ilmoitettavaan aikaan.  Jokaiselle tuoteryhmälle on kerrottu myynnin arvioitu alkamisaika ja jokaisen kohteen kohdalla on 20 sekuntia aikaa jättää uusi tarjous. Ohjeet löytyvät täältä.  Suuri osa tarjouksista tehdään edeltävän viikon aikana, mutta kiinnostavien tuotteiden hinnat nousevat vielä viimeisten sekuntien aikana. 



Päätin ottaa vierailulle mukaan laatikon pohjalle kerääntyneitä suomalaisia juhlarahoja sekä matkoilta tuotuja kolikoita ja seteleitä.  Toin vielä reilut pari vuosikymmentä sitten matkamuistoksi kunkin vierailemani maan kolikot ja seteleitäkin saattoi jäädä lompakkoon.  Nykyään keräily ei enää kiinnosta eikä vanhojen rahojen säilyttäminen.  Pääsiäispyhinä lajittelin kaikki kolikot ja setelit maittain käyttäen apuna Google Lensiä.   

Kysyin esittelykierroksen päätteeksi, että kannattaako rahat jättää myyntiin vai heittää pois.  Kuulin, että kannattaa ilman muuta jättää myyntiin.  Juhlarahat olivat myynnissä sunnuntaina 3.5.2026 ja ne menivät kaupaksi 260,- eurolla.  Käteen saan summan, josta on vähennetty myyntipalkkio + vasaramaksu  ja alv näistä.  Sillä summalla saa useamman aterian loppukuun pyöräilymatkalla Virossa.


Ulkomailta tuodut kolikot ja setelit päätynevät myyntiin myöhemmin. Kuluneesta vuoden 1934 yhden dollarin USA:n setelistä luovuin myös, koska sillä ei ollut minulle mitään tunnearvoa.  Siinä oli pieni repeämä eli se ei kelpaisi käyttörahaksi ainakaan muualla kuin Yhdysvalloissa, johon en usko enää matkustavani. Käynnit maassa vuosina 1966, 1969, 1973 ja 1976 riittävät minulle. 

keskiviikkona, huhtikuuta 22, 2026

Mitä tekoäly kertoi minusta samana päivänä kun Kruunuvuorensilta avattiin


Kruunuvuorensilta oli lenkkeilykohde Nopsa-koirani kanssa lauantaina 18.4.2026 kymmenien tuhansien muiden tavoin, kun silta avattiin ensimmäistä kertaa jalankulkijoille ja pyöräilijöille.  Samoihin aikoihin viime viikon lopulla monet  agilityharrastuksesta tutut ystäväni julkaisivat Facebookissa tekoälyn kokoamia tietoja itsestään, kun olivat laittaneet hakukenttään nimensä ja sanan agility.  Samaa kokeilin minäkin ja katsoin myös tuleeko eroa, kun vaihdan Agilityn tilalle sanat Matkailu tai Viikki.  Eipä eroa tullut paljoakaan, mutta lähes jokaisella kerralla samakin haku tuotti hieman eri vastauksen.  Tekoälyn kokoamaan tietoon kannattaa suhtautua varauksella, mutta hauskaa noiden vastausten lukeminen oli.  

Jutun kuvituksena on kännykkäotoksia lauantaisen lenkin varrelta.  Sillasta ja sen avajaisjuhlallisuuksista voi lukea esim YLE:n sivuilta.  Me matkustimme kotoamme Viikistä kahdella bussilla Kruunuvuorenrantaan ja kävelimme sieltä sillan yli Korkeasaareen, josta kuljimme Korkeasaarensiltaa pitkin Mustikkamaalle ja sieltä edelleen Isoisänsiltaa pitkin Kalasatamaan, josta palasimme kotiin metrolla ja bussilla. 

Kruunuvuorensillan 135 metriä korkea kannatinpylväs ja kävelijöitä sillalla

Tekoälyn vastaus: Eila Kuronen Matkailu

EK on kokenut matkailija ja entinen matkailualan ammattilainen, joka tunnetaan erityisesti pitkäikäisestä Metkaamatkustelua-blogistaan. 
Hänestä ja hänen matkailuharrastuksestaan on hyvä tietää seuraavat asiat:
Matkablogi: Kuronen on kirjoittanut Metkaamatkustelua-blogia jo vuodesta 2006 lähtien. Blogissa hän jakaa kokemuksiaan matkoiltaan ympäri maailmaa, matkasuunnitelmiaan sekä katsauksia matkailuvuosiinsa.
Tausta matkailualalla: Hän on jäänyt eläkkeelle matkailualalta, jota hän kutsuu huumorilla "vapaaherrattareksi jäämiseksi".
Intohimot: Matkustamisen lisäksi Kuronen on aktiivinen koiraharrastaja (erityisesti agility) ja maabongaaja. Hän seuraa käytyjen maiden määrää niin sanotulla "maakertoimella".
Matkustustyyli: Hänen matkansa vaihtelevat omatoimisista saarihyppelyistä Karibialla aina pyörämatkoihin Virossa ja kaupunkilomiin. Hän aloitti ulkomaanmatkailun jo nuorena 1960-luvulla. 


Korkeasaareen oli tullut moni pyörällä

Tekoälyn vastaus: Eila Kuronen Agility

EK on pitkäaikainen ja ansioitunut suomalainen koiraharrastaja, joka vaikuttaa erityisesti Itä-Helsingin Agilityharrastajat ry -seurassa.  Hänen merkittävimpiä roolejaan ja saavutuksiaan agilityn parissa ovat:

Vaikuttaja ja luottamustoimet: Kuronen on tehnyt vuosia vapaaehtoistyötä I-HAH:n riveissä ja toiminut aktiivisesti muun muassa Kivikon Koiraurheilukeskus Oy:n kehittämisen eteen.                              Tunnustukset: Suomen Agilityliitto on myöntänyt hänelle ansiomerkin pitkäjänteisestä työstä lajin hyväksi.
Kilpailutoiminta: Hän on toiminut sekä agilitykilpailujen järjestäjänä, tiedottajana että ohjaajana. Hän on harrastanut agilityä useiden koirien, kuten jackrussellinterrierien kanssa.  Yksi hänen tunnetuimmista koiristaan on agility- ja hyppyvalio Nopsa, jonka ohjaajana ja omistajana hän on toiminut.           
Bloggaaja: Kuronen on seurannut lajin kehitystä Suomessa pitkään ja kirjoittaa aktiivisesti matkailusta ja koiraharrastuksesta Metkaamatkustelua-blogissaan, jossa hän on muun muassa huomioinut agilityn 40-vuotistaipaleen. 

Suurin osa Kruunuvuorenrannasta lähteneistä lenkkeilijöistä kulki Finkensiltaa pitkin Sompasaareen


Tekoälyn vastaus: Eila Kuronen Viikki

EK on helsinkiläinen matkailualalta eläköitynyt koiraharrastaja, joka asuu Viikin alueella ja vaikuttaa aktiivisesti paikallisessa yhteisössä.                                                                                                            Toiminta ja harrastukset                                                                                                                       
Bloggaaja: Hän kirjoittaa Metkaamatkustelua-blogia, jossa hän jakaa kokemuksiaan matkailusta, koiraharrastuksesta (erityisesti agilitysta) ja arjestaan Viikissä.                                                                  
Viikin seniorikerho: Kuronen on mukana Viikin seniorikerhon toiminnassa ja järjestää muun muassa retkiä kerholaisille.                                                                                                                                       
Harrastukset: Hänellä on roturisteytyskromfohrländer nimeltään Nopsa ja sydäntä lähellä ovat agility, koirayhdistystoiminta ja matkustelu. 
Paikallisvaikuttaminen: Hän on ollut esillä muun muassa Viikki-Seuran julkaisuissa, joissa on käsitelty esimerkiksi Latokartanontorin REKO-lähiruokapiiriä. 
EK kuvailee itseään "vapaaherrattareksi", joka on siirtynyt työelämästä nauttimaan matkustelusta ja kotiseutunsa Viikin luonnosta, kuten Viikin arboretumista. 

Meidän lenkkimme kulki Mustikkamaan ja Isoisänsillan kautta Kalasatamaan


lauantaina, huhtikuuta 11, 2026

Koiralenkki Ruotsinkylän tutkimusmetsässä

Ruotsinkylän tutkimusmetsä sijaitsee parinkymmenen kilometrin päässä Helsingistä Tuusulan moottoritien kupeessa. Se oli meille Päivikin kanssa uusi koiralenkkeilykohde.  Facebookista huomasin, että agilitytuttumme oli käynyt siellä koirineen ja niinpä päätimme mekin lähteä sinne huhtikuun alun aurinkoisena päivänä. 

Luonnonvarakeskuksen sivuilta löytyi näin jälkikäteen tietoja, jotka olisi kannattanut lukea ennen paikalle menoa.  Alueella tutkitaan erilaisia metsänjalostukseen liittyvä kysymyksiä. Tutkimusmetsän luonto on monipuolinen.  Sieltä löytyy karuja avokallioita, kangasmetsiä ja puronvarsilehtoja.  Erityisesti ulkomaisten puulajien viljelmät tarjoavat kiinnostavia tutustumiskohteita. Tutkimusalueeseen kuuluu noin 1000 hehtaaria maata Tuusulan, Sipoon, Lopen, Mäntsälän ja Hausjärven kuntien alueilla. Valtaosa metsistä sijaitsee Tuusulan Ruotsinkylässä.  Siellä on tehty tutkimusta vuodesta 1923 lähtien ja alueella oli kenttäasema vuosina 1949 - 2012.   Rakennukset eivät ole enää luonnonvarakeskuksen käytössä vaan yksityisomistuksessa. 

Metsän reiteillä saa monipuolisen kuvan Suomen metsäluonnosta.  Ne sopivat metsistä kiinnostuneille ulkoilijoille ja koululaisille.  Näimmekin siellä pari koululuokkaa opettajineen.  Meillä oli hiukan vaikeuksia löytää parkkipaikka.  Päivikki ajoi auton Tuusulantien varrelle Maisalantietä pitkin ja sieltä löytyi tilava liityntäpysäköintipaikka, olihan vieressä bussipysäkki Tuusulantiellä.  Reittimme pituudeksi tuli reilut viisi kilometriä ja aikaa kului rauhallisesti kävellen puolitoista tuntia.  Emme kulkeneet mitään nimettyä reittiä pitkin.  Tosin osalla matkaa näkyi tien varren puissa sinisiä maalimerkkejä.  Meille pääasia oli kulkea uusissa maisemissa.


Lenkillä olivat mukana tuttuun tapaan Päivikin espanjanvesikoira Niio sekä nyt jo 10 kuukauden ikäinen kromfohrländer Nilla ja oma roturisteytys-kromfohrländerini Nopsa (villakoira-kromfohrländer).


Oli hauskaa lukea puiden nimiä ja istutusvuosia kylteistä. Nimet viittasivat alueille, joista kasvit olivat kotoisin ja joissa muutamilla alueilla olen käynyt, kuten Makedonian mänty, Kontortamänty Kanadan Brittiläisestä Kolumbiasta ja Douglas-kuusi Pohjois-Amerikasta.  Arkangelin lehtikuusen eli Siperian lehtikuusen kotipaikoilla en ole käynyt enkä taida sinne päästäkään.  Vuodet olivat pois nukkuneiden äitini ja isäni syntymävuosia 1924 ja 1925. 











Jossakin vaiheessa tuli eteen T-risteys.  Lähdimme kulkemaan kohti Professorin pytinkiä.  Hiekkatieltä käännyimme pysäköintialue-kyltin ohjaamina jyrkälle kiviselle tielle, jota olisi voinut ehkä ajaa nelivetomaasturilla. Parkkipaikan laidalla oli punamullalla maalattuja rakennuksia.  Nämä taisivat olla Googlen kartassa näkyvät Villa Tammikko ja Tammikon Talli.  Kuulimme lapsiryhmän kanssa kulkeneelta opettajalta, että rakennukset ovat yksityisomistuksessa ja lähdimme metsäpolulle, jolta lapset olivat tulleet.  Jonkin aikaa kuljettuamme, saavuimme taas punamullalla maalatun rakennuksen luo ja tämä oli Professorin pytinki. 





Professorin pytingin luona on info-tauluja, nuotiopaikka sekä pöytiä eväiden syömiseen. Siellä olikin pieniä koululaisia opettajineen nauttimasta lounasta.  

Metsäntutkimuslaitoksen pitkäaikainen johtaja, professori Olli Heikinheimo (1882-1973) rakennutti aikanaan koko valtakunnan kattavan tutkimusmetsäverkoston ja metsämuseoksi rakennettu karjalaistyylinen hirsiaitta sai nimensä, koska toimi metsäntutkijoiden ja professorien tukikohtana. 






Ruotsinkylän tutkimusmetsän polkuihin on syytä tutustua netin avulla tarkemmin ennen mahdollista seuraava lenkkiä näille seuduille.  Mukava oli tämäkin lenkki, vaikka ei oikein tiedetty minkälaisessa paikassa oltiin.