lauantaina, maaliskuuta 07, 2026

Bali - retkipäivä Batur-järven ja -tulivuoren maisemiin sekä Kanto Lampo-putoksille

Viimeisen Balilla viettämäni päivän retkikohteet olivat Batur-järven näköalapaikka ja Kanto Lampo-vesiputoukset.  Päivä oli mukava päätös viikon oleskelulle Indonesian Balilla sekä Kaakkois-Aasiaan suuntautuneelle sooloreissulle, jonka aikana kävin omatoimisesti Singaporessa, Brunein Bandar Seri Begawanissa ja Malesian Kuala Lumpurissa.  Tämä oli kautta-aikain ensimmäinen lomamatka, jonka tein omatoimisesti ja yksin.  

Matkalle meidän oli tarkoitus lähteä yhdessä mieheni Ilpon kanssa, mutta hän loukkasi polvensa hieman ennen lähtöpäivää. Hän totesi, että olisi turhaa molempien kärsiä ja jäädä kotiin, joten hän toivotti minulle antoisaa matkaa. 

Torstaina 5.2.2026 nautin viimeisen hotelliaamiaisen, pakkasin tavarani ja vein matkalaukkuni hotellin vastaanoton säilytystilaan. Lähdimme kello 10 tutuksi tulleen opas - autokuski Kimin kanssa kohti pohjoista.


Alkumatkasta ajelimme läpi taajamien ja teillä sekä kaduila oli jonkin verran ruuhkaa. Katujen varsilla näkyi kauniita lyhtypylväitä, mutta myös runsaita sähköjohtoviritelmiä.  Punaisissa pienissä koulubusseissa oli teksti AMAN untuk ANAK KITA, suomeksi "turvallinen lapsillemme". Henkilöautot olivat useimmiten mustia tai valkoisia ja kysyin onko siihen joku syy, mutta ei kuulemma ole muuta syytä kuin se, että ihmiset pitävät sen värisistä autoista. Tiet Balilla olivat suurimmaksi osaksi hyväkuntoisia, mutta runsas liikenne teki liikkumisesta hidasta. 




Vähitellen ympärillämme alkoi näkyä kauniita vihreitä peltoja ja metsiä sekä tyypillisiä kyliä temppeleineen ja kadunvarren kauppoineen. Tuntui, että jokaisen rakennuksen alakerrassa oli kauppa. 







Kim-opas pysäytti yllättäen auton riisipeltojen keskelle ja osoitti ylhäällä olevia sähköjohtoja. Niissä roikkui lukuisia ihmisille vaarattomia kutojahämähäkkejä (nephila), joiden seitit ovat erittäin vahvoja.  Ne muodostavat tiheitä verkostoja esimerkiksi sähkölinjojen väliin ja ovat tunnettuja erityisesti Balilla.  



Teiden varsilla näkyi lapsia palaavan koulusta ja perheitä kulkevan moottoripyörillä. 



Mukava yllätys oli nähdä paikallisen kylän penjor-koristeita.  Ne ovat korkeita, kaarevia bambupylväitä, jotka on koristeltu kookoslehdistä tehdyillä punoksilla, kukilla ja hedelmillä. Niitä pystytetään katujen varsille ja kotien sisäänkäyntien eteen juhlakauden ajaksi, erityisesti Galungan juhlassa, jota vietetään 210 päivän välein. Nyt oli kyseessä joku muu juhla, jonka aihe jäi epäselväksi.  Penjorit symboloivat pyhää Agung-vuorta sekä vaurautta, kiitollisuutta ja hyvän voittoa pahasta. 




Matka jatkui paikallisia teitä pitkin kohti näköalapaikkaa, jolta näkyi Batur-tulivuori.




Batur-järvi on 1500 metrin korkeudessa oleva Balin suurin kraaterijärvi aktiivisen Batur-tulivuoren juurella. Tulivuori purkautui viimeksi vuonna 2000. 





Jl. Raya Penelokan tien varrella oli lukuisia ravintoloita, joiden terasseilta oli esteetön näköala tulivuorelle ja järvelle. Kim valitsi lounaspaikaksemme rauhallisen Olympus Coffee Bali ravintolan. Valokuvaan pääsi myös viereinen monikerroksinen ja ruuhkaiselta näyttänyt ravintola. 




Paluumatkalla kohti etelää näkyi teiden varsilla myyntipisteitä maataloustuotteille, josta niitä noudettiin tukkumyyjien pienillä kuorma-autoilla myytäväksi muualla. 



Gapura-portit tulivat tutuiksi matkan varrella.  Ne toimivat sisäänkäynteinä kyliin ja temppeleihin tai erottavat alueita toisistaan. Tässä portissa luki turvallista matkaa. 



Ohitimme päivän aikana useita runsaasti koristeltuja temppeleitä sekä hindujumaluutta esittäviä patsaita, jotka on puettu mustavalkoruudulliseen kain poleng-kankaaseen.  Se symboloi tasapainoa hyvän ja pahan välillä. 




Kanto Lampo putoukset olivat päivän toinen tutustumiskohde.  Ne ovat saaneet nimensä Kanto Lampo-puun mukaan, jolla on merkittävä rooli balilaisessa kulttuurissa ja hindurituaaleissa. Puu symboloi syvää yhteyttä luontoon.  

Kanto Lampo-vesiputous ei ole syntynyt pelkästään luonnollisten geologisten prosessien ansiosta, vaan   ihmisten toiminnan vuoksi. Alueella oli alkujaan riisipelloilla käytettävä kastelujärjestelmä, osa Balin perinteistä subakia.  2010-luvun alussa kastelukanavan muutokset johtivat veden tulvimiseen kylän lähellä olevien kallioiden yli.  Tämä veden virtauksen muutos muutti paikan tavallisesta joesta ryöppyäväksi vesiputoukseksi ja suosituksi turistikohteeksi, jonne on pieni pääsymaksu.  Alueella on myös muiden vastaavien paikkojen tapaan monenlaisia myyntipisteitä, joista sai juotavaa, syötävää sekä matkamuistoja.


Pysäköintialueen lähellä pienessä puistikossa oli  Ogoh-ogoh -patsas.  Ne ovat taidokkaasti käsin tehtyjä rakennelmia, jotka esittävät usein pelottavia hahmoja ja edustavat pahoja henkiä balilaisessa hindumytologiassa. Niitä valmistetaan yleensä paraateja varten, joita pidetään Nyepi-hiljaisuuden päivän aattona. Vuoden 2026 Nyepi on 19. maaliskuuta, joten patsas oli siellä hyvissä ajoin tai kenties pysyvästi. Patsaiden tarkoitus on puhdistaa ympäristö negatiivisesta energiasta.  


Putoukset nähdäkseen piti laskeutua alas jyrkkiä portaita pitkin,  mutta se oli sen arvoista, kun varautui etukäteen siihen, että paikalla oli paljon muitakin.  Putoukset olivat suosittu tausta valokuvien ottamiseen ja kuvaamiseen oli jopa ohje "ei nakukuvia, mutta seksikkäät ok". Minusta jäi päivän kuva kokonaan ottamatta enkä käynyt edes kastautumassa, koska uimapukuakaan ei ollut mukana. 






Retkeltä palasimme Sanurin ruuhkiin sopivasti hieman neljän jälkeen.  Aikaa oli käydä suihkussa ja vaihtaa vaatteet hotellin vastaanoton lähellä tätä tarkoitusta varten olevassa tilassa.  Kim vei minut vielä lentokentälle ja retkipäivän hinta oli edellisten päivien tapaan 50,- USD. 

Koko reissu oli erittäin onnistunut, kuten olen tainnut moneen kertaan mainita. 


torstaina, maaliskuuta 05, 2026

Bali - retkipäivä Ubudiin ja Tegenunganin vesiputoukselle


Balin taide- ja kulttuurikeskuksena tunnettu Ubud oli pettymys. Se näyttäytyi ruuhkaisena turistikeskuksena niiden muutaman tunnin aikana, jotka siellä vietin. Tunne olisi saattanut olla toinen, jos olisin ollut siellä pidemmän ajan.


Tiistaina 3.2.2026  lähdin taas Sanurissa sijainneen hotellini lähellä päivystäneen autokuski - opas Kimin kanssa tutustumaan Baliin. Olin matkalla yksin, kuten olen edellisissä postauksissa kertonut.  Siksi olikin mukavaa, että olin löytänyt luotettavan kuljettajan, joka vei minua kolmena päivänä toiveideni mukaisiin paikkoihin, mutta ehdotti myös itse tutustumiskohteita.  Matkaan lähdimme kello 9 ja hotelliin palasimme jo klo 16 eli retkipäivä oli pari tuntia lyhyempi kuin sunnuntaina.  Hinnaksi oli sovittu 50,- USD,- / päivä + mahdolliset sisäänpääsymaksut.  




Ajelimme maalaismaisemien ja pienten maaseututaajamien läpi Tegenunganin vesiputoukselle.  Putous sijaitsee Kemenuhin kylässä Petaju-joen varrella.  Joki saa alkunsa Baturin vuoren ylängoltä ja on pituudeltaan lähes 50 km.  Pysäköintipaikan jälkeen maksettiin lipunmyyntipisteeseen 30 000,-  IDR (1,73 eur Forexin kurssilla) ja kuljettiin vaatteita, matkamuistoja, syötävää ja juotavaa myyvien pienten kauppojen ohi näköalapaikalle. Rinnettä olisi voinut laskeutua alas lammelle putouksen alapuolelle tai pientä maksua vastaan olisi voinut kulkea joen toiselle puolelle 40 metrin korkeudessa 188 metriä pitkää lasipohjaista Blangsingah-siltaa pitkin. 







Kylmä tuoremehu houkutti enemmän ja Kimin ehdottama annos dadar gulung kookospannukakkuja, oli mukava lisä. Nämä ovat riisijauhosta valmistettuja rullattuja lettuja, jotka on täytetty raastetulla kookoksella ja palmusokerilla.  Vihreä väri saadaan daun suji- tai pandan-lehdistä.  



Matka jatkui läpi kylien, joissa asui useita puukaiverruksia tekeviä perheitä.  Pysähdyimme yhden tällaisen perheen luo katsomaan puuveistosten valmistamista.  Minua eivät tällaiset käsityöpajat ja ostosmahdollisuudet juurikaan kiinnosta, mutta eivät kovin paljoa häiritsekään. Ymmärrän, että tällaisia paikkoja halutaan näyttää turisteille.  Eniten minua kiinnosti perheen koira.




Ubudin apinametsä oli kohde, jossa halusin käydä. En ollut etukäteen ottanut selvää, minkälainen se oikeastaan on.  Kuvittelin, että se olisi isohko, luonnontilainen metsä, jossa apinoita saattaisi nähdä samaan tapaan kuin niitä oli näkynyt Brunei-joen varrella sademetsässä. Mandala Suci Wenara Wana eli apinametsä on hindulainen temppelikompleksi, jossa on kolme lähes 700 vuotta sitten rakennettua hindutemppeliä.  Lipunmyyntipisteen yhteydessä on yleisölle palvelupiste kauppoineen, ravintoloineen ja wc-tiloineen.  Lippu alueelle maksoi 100 000,- IDR.  Apinametsä on 10 hehtaarin kokoinen ainakin osittain aidattu suojelualue, jossa asui Wikipedian mukaan 1260 pitkähäntäistä makakia vuonna 2023. Siellä on useampia apinaryhmiä, jotka asuvat omilla alueillaan.  Metsä oli sinänsä mielenkiintoinen.  Siellä kasvaa ainakin 115 erilaista puulajia ja lukuisia muita kasveja, joita pyritään suojelemaan ja siellä tutkitaan apinoiden sosiaalista vuorovaikutusta toistensa ja luonnonympäristön kanssa.  Se on kuin eläintarha, jossa apinat eivät kuitenkaan asu häkeissä vaan saavat kulkea vapaasti. 












Yleisöä ohjeistetaan, etteivät katso apinoita silmiin eivätkä tuo mukanaan muovi- tai paperipusseja, roskaamisen välttämiseksi ja jotta apinat eivät tartu niihin. Eläimiin, varsinkaan poikasiin, ei saa  koskea, koska niiden emot saattavat käyttäytyä agressiivisesti eikä eläimiä saa ruokkia.  Puistossa on apinoiden ruokintapaikkoja ja näillä pyritään varmistamaan se, etteivät ne totu saamaan tuokaa ihmisiltä ja rupea tarttumaan ihmisten kasseihin herkkujen toivossa. Puistossa saikin kulkea rauhassa, eikä tarvinnut pelätä varastelevia apinoita kuten Malesian Kuala Lumpurin Batun luolilla.  





Apinametsästä siirryimme Ubudin keskustaan. Kim jätti auton Parkir Umum Ubud / Ubud Central Parking alueelle ja ehdotti, että voisin lähteä tutkimaan Ubudin keskustaa ja Street market aluetta itsenäisesti.  Kim ehdotti tutustumisajaksi kahta tuntia ja minä sanoin, että tunti riittää, joten sovimme, että palaan auton luo tunnin kuluttua.  Ruuhkainen kaupunki ei tehnyt hyvää vaikutusta.  Löysin torialueen, jossa tarjolla oli kaikkea mahdollista, jota en kuitenkaan tarvinnut. 



Palasin isommalle kadulle, josta oli sisäänkäynti Pura Taman Saraswati - Vesipalatsin alueelle.  Astuin portista sisään ja maksoin pääsylipusta 60 000,- IDR.  Sen jälkeen pukeuduin harmaaseen takkiin ja liilanväriseen pitkään hameeseen, kuten kaikki muutkin alueella vierailleet. 
Tämä temppeli on omistettu Saraswati-jumalattarelle, joka on taiteen, viisauden ja oppimisen jumalatar.  Paikka tunnetaan upeasta arkkitehtuuristaan ja lootuslammistaan. 







Poistuttuani palatsin alueelta en enää muistanut kumpaan suuntaan minun pitäisi lähteä kävelemään, jotta löytäisin keskuspysäköintialueen.  Kadun vastakkaisella puolella oli onneksi turisti-info ja menin kysymään sieltä oikeaa suuntaa.  Nuori nainen ehdotti, että soittaisin kuljettajalle, jotta tämä tulisi hakemaan minut.  Sain käyttööni toimiston wifin salasanan, joten soitin Whats App-puhelun Kimille ja sovimme, että tapaamme lyhyen matkan päässä kauppahallin edessä.  Kävellessäni kauppahallin luo pääsi kuviin myös portteja, jotka veivät Ubud Palacen eli Puri Saren Agung rakennuskompleksin alueelle. Paikka on edelleen Ubudin kuninkaallisen perheen virallinen asuinpaikka.  Kuninkaallisia ei näkynyt eikä itse palatsiakaan, koska keskityin minua kuljettaneen auton etsimiseen. Auto löytyi ja matka jatkui. Jälkeenpäin mietiskelin, mitä olisi tapahtunut ennen kännykkäaikoja.  




Lounaalle ajoimme reilun viiden kilometrin päähän  Bebek Tebasari -ravintolaan, joka on rakennettu riisipellolle  perinteisin menetelmin.  Rakennusmateriaalina on käytetty bambua ja katot on tehty oljesta.  Ravintola koostuu kahdesta päärakennuksesta ja seitsemästä huvimajasta ja siellä on siistit saniteettitilat.
 
Lounaaksi valitsin ravintolan nimikkoannoksen Bebek Tabasari (balilainen ankka) eli paneroitua rapeaksi paistettua ankkaa, jukuturabia, käärmeennahka-hedelmäpikkelsiä, höyrytettyä riisiä ja sambaleja.  Kim valitsi rapeaa makean veden kalaa. Lounaan hinta tuoremehuineen ja veroineen oli kahdelta 467 000 IDR eli 29,90 euroa. Tämän ravintolan annokset olivat reissun arvokkaimmat, mutta myös erittäin hyvän makuiset.  Eipä ole ennen tullut syötyä käärmeennahka-hedelmäpikkelsiä.





Paluumatkalla Sanuriin kävimme vielä taidegalleriassa, jossa oli esillä perinteistä sekä modernia balilaista taidetta ja taiteilijoitakin oli paikalla.  Pysähdyimme myös katsomaan kuinka balilaisia runsaasti koristeltuja hopeakoruja tehdään käsityönä. Kummastakin paikasta olisi voinut ostaa muistoksi jotakin.  Myyjät eivät olleet ollenkaan tuputtavia eikä ostamattomuudesta tullut huonoa omaatuntoa.  





Korupajan vieressä oli palatsi, jonka kultaiselle tuolille autokuski Kim istutti minut vielä valokuvattavaksi ennen paluuta omaan hotelliini Griya Santrian Beach Resort and Spa Sanurissa. Päivän jälkeen olin tyytyväinen, että majapaikkani oli Sanurissa koko viikon. Siellä oli mukavampi kuljeskella merenrantaraitilla ja pienen kaupungin kaduilla kuin olisi ollut Ubudissa.