Sarvikallio - Pikku-Koli Tuusulassa

 

Sumuisena alkanut syyskuun puolivälin päivä vei koiralenkkille Seittelinreitille Sarvikallion ulkoilualueelle Tuusulanjärven rannalle. Sumu hälveni ja ensilenkki uusissa maisemissa vain puolen tunnin automatkan päässä kotinurkilta Helsingistä oli mukavaa vaihtelua. Tuusulanjärven rannoille palataan Päivikin ja koiriemme kanssa varmasti uudestaan.

Uudenmaan Virkistysalueyhdistyksen kotisivuilta löytyy alueen kartta ja tarkat ohjeet perille pääsemiseen tälle 36 hehtaarin alueelle.  Siellä on kolme lyhyttä eripituista reittiä, jotka kaikki vievät Sarvikalliolle, joka on Tuusulanjärven rantojen korkein kohta, 25 metriä järven pinnan yläpuolella.

Pysäköintitilaa oli runsaantuntuisesti, ainakin arkisena aamupäivänä. Polun pää löytyi helposti ja opasteet olivat selkeät.

Aamupäivän erikoisuus olivat kostean ilman vaikutuksesta selvästi näkyneet hämähäkkien seitit, jotka eivät suinkaan ole kaikilla lajeilla kauniita, pyöreitä ja symmetrisiä vaan suurella osalla hyvinkin erilaisia.  Nyt ei ollut vaaraa seitteihin törmäämisestä, kuten joskus metsälenkeillä tapahtuu.  Silloin poluilla ensimmäisenä kulkijan paikkaa on vaihdeltava, jotta ikävä seittien tarttuminen kasvoihin ja käsiin tapahtuu tasapuolisesti kummallekin kulkijalle.

Kostealla paikalla polku oli päällystetty laiturimaiseen tapaan laudoilla ja suurimmaksi osaksi polut olivat muutenkin helppokulkuisia eikä niillä näkynyt vielä runsaita kulumisen jälkiä.

Myrskyjen kaatamia puita oli joillakin paikoilla ja korkeuserot metsän kiemurtelevilla poluilla olivat paikoitellen suuriakin.  Alue soveltuu myös lastenvaunujen kanssa kulkemiseen ja pyöräilyyn, mutta korkeuserot on hyvä tietää.

Reitin varrella myötäpäivään kuljettaessa oli ensimmäinen näköalapaikka penkkeineen paikassa, josta näki juuri ja juuri puiden yli Seittelinlahdelle ja rinteen alapuolella oleville pelloille. Ohitimme myös pienen lammen, jonka pinta oli täynnä vihreää kasvustoa.  Kovin lähelle lampea emme menneet, jotta koirille ei tullut houkutusta juoda vettä, jonka juomakelpoisuuttaa emme tienneet.  Kaunista vihreää kasvustoa oli myös kaatuneiden puiden rungoilla ja kivien päällä. 

Sarvikallion lakialueelle ja sen läheiseen metsään on perustettu luonnonsuojelualue vuonna 2018 ja vuonna 2019 on rakennettu tämä virkistysreitistö, jota pitkin mekin kuljimme. Polut on rakennettu yhdessä Uudenmaan Virkistysalueyhdistyksen (UUVI) kanssa, jolle Tuusulan kunta on vuokrannut kohteen. 

Näimme muutamassa kohdassa kylttejä, joissa luki Luonnonmuistomerkki. Keski-Uudenmaan Ympäristökeskuksen sivuilta löytyi tieto, että "Luonnonmuistomerkillä tarkoitetaan luonnonmuodostumaa, jota sen kaudeuden, harvinaisuuden, maisemallisen merkityksen, tieteellisen arvon tai muun vastaavan syyn johdosta on aihetta suojella.  Keski-Uudenmaan toiminta-alueella sijaitsevat luonnonmuistomerkit ovat puita tai kiviä." Kuljimme melko nopeasti näiden pylväiden ohi emmekä lyhyellä silmäyksellä onnistuneet näkemään mikä puu tai kivi oli tällaisen kyltin arvoinen. 

Lähestyessämme portaita, jotka veivät Tuusulanjärven rantaan, näimme rakennelman, jota näin kaupunkilaistyttönä ihmettelin. Olisiko kauriiden syöttöteline? 

Espanjanvesikoira Niio, kromfohrländer (parländeri) Nixi ja Päivikki

Laitetaanpa tähän vielä linkki, jossa kerrotaan kromfohrländereiden roturisteytysprojektista.

Bloginpitäjä Eila ja kromfohrländer (villänderi) Nopsa

Sarvikalliolle pääsee myös veneellä ja rannassa on hyvä laituri veneen kiinnittämiseen.

Pienen matkan päässä portaiden yläpäästä on parikin nuotiopaikkaa, muutama penkki näköalojen ihasteluun ja eväiden syöntiin sekä käymälä ja puuvarasto.

Reitti jatkui lyhyen matkaa pitkin Sarvikalliontietä, jonka varrella puissa oli naavan lisäksi alkumatkasta tutuksi tulleita hämähäkinseittejä.

Sarvikalliontieltä käännyttiin kohti etelää ja seurattiin reittiä lyhyen kierroksen verran ennen kuin saavuttiin pysäköintipaikalle.  Vaikka reitin pituus ei ollut kuin 3,7 km saatiin aikaa kulumaan lähes kaksi tuntia, kun käytiin rannassa ja pysähdyttiin ottamaan valokuvia.

Johan sitä oli lenkin jälkeen lounasaika ja suuntasimme Keravalle Thaimaalaiseen ravintolaan, josta Päivikki oli kuullut hyviä kokemuksia.  Ovesssa oli lappu "Close Today Sorry".   Onneksi lähellä oli muita lounaspaikkoja.

Pöydällä ollut mainoslappunen nauratti, sillä taisin osallistua useinkin tekstissä mainitun ennätyksen syntyyn eli käynti Citykäytävän Pizza Hutissa ei jäänyt yhteen tai kahteen kertaan ravintolan ensimmäisinä vuosina.

Koirat odottivat lounastamisemme ajan Päivikin autossa tuttuun tapaan; Nixi ja Niio takakontissa omassa paikassaan ja Nopsa etupenkillä kuljettajan paikalla, jonne aina siirtyy, vaikka se jätetään istumaan pelkääjän  paikalle. 

Tähän aikaan syksystä on parinkymmenen vuoden aikana ollut matkakuumetta lähestyvien Agilityn MM-kisojen johdosta.  Olenhan käynyt kisaturistina kannustamassa Suomen maajoukkuetta eri puolilla Eurooppaa vuodesta 2002 lähtien. Viime vuonna olimme Päivikin kanssa  Tsekeissä ja sitä ennen Itävallassa parin koronan takia perutun kisan jälkeen.  

 

Nyt en ole tehnyt matkavarauksia lokakuun ensimmäiselle viikolle koiraharrastuskavereiden kanssa Belgiaan vaan olemme lähdössä Ilpon kanssa Algeriaan.  Matkakuumeilua on nytkin havaittavissa ja kuvia sekä kokemuksia Algeriasta on tulossa blogiin jopa Saharan Timimounista Välimeren isojen rannikkokaupunkien Algerin ja Oranin lisäksi.