torstaina, maaliskuuta 05, 2026

Bali - retkipäivä Ubudiin ja Tegenunganin vesiputoukselle


Balin taide- ja kulttuurikeskuksena tunnettu Ubud oli pettymys. Se näyttäytyi ruuhkaisena turistikeskuksena niiden muutaman tunnin aikana, jotka siellä vietin. Tunne olisi saattanut olla toinen, jos olisin ollut siellä pidemmän ajan.


Tiistaina 3.2.2026  lähdin taas Sanurissa sijainneen hotellini lähellä päivystäneen autokuski - opas Kimin kanssa tutustumaan Baliin. Olin matkalla yksin, kuten olen edellisissä postauksissa kertonut.  Siksi olikin mukavaa, että olin löytänyt luotettavan kuljettajan, joka vei minua kolmena päivänä toiveideni mukaisiin paikkoihin, mutta ehdotti myös itse tutustumiskohteita.  Matkaan lähdimme kello 9 ja hotelliin palasimme jo klo 16 eli retkipäivä oli pari tuntia lyhyempi kuin sunnuntaina.  Hinnaksi oli sovittu 50,- USD,- / päivä + mahdolliset sisäänpääsymaksut.  




Ajelimme maalaismaisemien ja pienten maaseututaajamien läpi Tegenunganin vesiputoukselle.  Putous sijaitsee Kemenuhin kylässä Petaju-joen varrella.  Joki saa alkunsa Baturin vuoren ylängoltä ja on pituudeltaan lähes 50 km.  Pysäköintipaikan jälkeen maksettiin lipunmyyntipisteeseen 30 000,-  IDR (1,73 eur Forexin kurssilla) ja kuljettiin vaatteita, matkamuistoja, syötävää ja juotavaa myyvien pienten kauppojen ohi näköalapaikalle. Rinnettä olisi voinut laskeutua alas lammelle putouksen alapuolelle tai pientä maksua vastaan olisi voinut kulkea joen toiselle puolelle 40 metrin korkeudessa 188 metriä pitkää lasipohjaista Blangsingah-siltaa pitkin. 







Kylmä tuoremehu houkutti enemmän ja Kimin ehdottama annos dadar gulung kookospannukakkuja, oli mukava lisä. Nämä ovat riisijauhosta valmistettuja rullattuja lettuja, jotka on täytetty raastetulla kookoksella ja palmusokerilla.  Vihreä väri saadaan daun suji- tai pandan-lehdistä.  



Matka jatkui läpi kylien, joissa asui useita puukaiverruksia tekeviä perheitä.  Pysähdyimme yhden tällaisen perheen luo katsomaan puuveistosten valmistamista.  Minua eivät tällaiset käsityöpajat ja ostosmahdollisuudet juurikaan kiinnosta, mutta eivät kovin paljoa häiritsekään. Ymmärrän, että tällaisia paikkoja halutaan näyttää turisteille.  Eniten minua kiinnosti perheen koira.




Ubudin apinametsä oli kohde, jossa halusin käydä. En ollut etukäteen ottanut selvää, minkälainen se oikeastaan on.  Kuvittelin, että se olisi isohko, luonnontilainen metsä, jossa apinoita saattaisi nähdä samaan tapaan kuin niitä oli näkynyt Brunei-joen varrella sademetsässä. Mandala Suci Wenara Wana eli apinametsä on hindulainen temppelikompleksi, jossa on kolme lähes 700 vuotta sitten rakennettua hindutemppeliä.  Lipunmyyntipisteen yhteydessä on yleisölle palvelupiste kauppoineen, ravintoloineen ja wc-tiloineen.  Lippu alueelle maksoi 100 000,- IDR.  Apinametsä on 10 hehtaarin kokoinen ainakin osittain aidattu suojelualue, jossa asui Wikipedian mukaan 1260 pitkähäntäistä makakia vuonna 2023. Siellä on useampia apinaryhmiä, jotka asuvat omilla alueillaan.  Metsä oli sinänsä mielenkiintoinen.  Siellä kasvaa ainakin 115 erilaista puulajia ja lukuisia muita kasveja, joita pyritään suojelemaan ja siellä tutkitaan apinoiden sosiaalista vuorovaikutusta toistensa ja luonnonympäristön kanssa.  Se on kuin eläintarha, jossa apinat eivät kuitenkaan asu häkeissä vaan saavat kulkea vapaasti. 












Yleisöä ohjeistetaan, etteivät katso apinoita silmiin eivätkä tuo mukanaan muovi- tai paperipusseja, roskaamisen välttämiseksi ja jotta apinat eivät tartu niihin. Eläimiin, varsinkaan poikasiin, ei saa  koskea, koska niiden emot saattavat käyttäytyä agressiivisesti eikä eläimiä saa ruokkia.  Puistossa on apinoiden ruokintapaikkoja ja näillä pyritään varmistamaan se, etteivät ne totu saamaan tuokaa ihmisiltä ja rupea tarttumaan ihmisten kasseihin herkkujen toivossa. Puistossa saikin kulkea rauhassa, eikä tarvinnut pelätä varastelevia apinoita kuten Malesian Kuala Lumpurin Batun luolilla.  





Apinametsästä siirryimme Ubudin keskustaan. Kim jätti auton Parkir Umum Ubud / Ubud Central Parking alueelle ja ehdotti, että voisin lähteä tutkimaan Ubudin keskustaa ja Street market aluetta itsenäisesti.  Kim ehdotti tutustumisajaksi kahta tuntia ja minä sanoin, että tunti riittää, joten sovimme, että palaan auton luo tunnin kuluttua.  Ruuhkainen kaupunki ei tehnyt hyvää vaikutusta.  Löysin torialueen, jossa tarjolla oli kaikkea mahdollista, jota en kuitenkaan tarvinnut. 



Palasin isommalle kadulle, josta oli sisäänkäynti Pura Taman Saraswati - Vesipalatsin alueelle.  Astuin portista sisään ja maksoin pääsylipusta 60 000,- IDR.  Sen jälkeen pukeuduin harmaaseen takkiin ja liilanväriseen pitkään hameeseen, kuten kaikki muutkin alueella vierailleet. 
Tämä temppeli on omistettu Saraswati-jumalattarelle, joka on taiteen, viisauden ja oppimisen jumalatar.  Paikka tunnetaan upeasta arkkitehtuuristaan ja lootuslammistaan. 







Poistuttuani palatsin alueelta en enää muistanut kumpaan suuntaan minun pitäisi lähteä kävelemään, jotta löytäisin keskuspysäköintialueen.  Kadun vastakkaisella puolella oli onneksi turisti-info ja menin kysymään sieltä oikeaa suuntaa.  Nuori nainen ehdotti, että soittaisin kuljettajalle, jotta tämä tulisi hakemaan minut.  Sain käyttööni toimiston wifin salasanan, joten soitin Whats App-puhelun Kimille ja sovimme, että tapaamme lyhyen matkan päässä kauppahallin edessä.  Kävellessäni kauppahallin luo pääsi kuviin myös portteja, jotka veivät Ubud Palacen eli Puri Saren Agung rakennuskompleksin alueelle. Paikka on edelleen Ubudin kuninkaallisen perheen virallinen asuinpaikka.  Kuninkaallisia ei näkynyt eikä itse palatsiakaan, koska keskityin minua kuljettaneen auton etsimiseen. Auto löytyi ja matka jatkui. Jälkeenpäin mietiskelin, mitä olisi tapahtunut ennen kännykkäaikoja.  




Lounaalle ajoimme reilun viiden kilometrin päähän  Bebek Tebasari -ravintolaan, joka on rakennettu riisipellolle  perinteisin menetelmin.  Rakennusmateriaalina on käytetty bambua ja katot on tehty oljesta.  Ravintola koostuu kahdesta päärakennuksesta ja seitsemästä huvimajasta ja siellä on siistit saniteettitilat.
 
Lounaaksi valitsin ravintolan nimikkoannoksen Bebek Tabasari (balilainen ankka) eli paneroitua rapeaksi paistettua ankkaa, jukuturabia, käärmeennahka-hedelmäpikkelsiä, höyrytettyä riisiä ja sambaleja.  Kim valitsi rapeaa makean veden kalaa. Lounaan hinta tuoremehuineen ja veroineen oli kahdelta 467 000 IDR eli 29,90 euroa. Tämän ravintolan annokset olivat reissun arvokkaimmat, mutta myös erittäin hyvän makuiset.  Eipä ole ennen tullut syötyä käärmeennahka-hedelmäpikkelsiä.





Paluumatkalla Sanuriin kävimme vielä taidegalleriassa, jossa oli esillä perinteistä sekä modernia balilaista taidetta ja taiteilijoitakin oli paikalla.  Pysähdyimme myös katsomaan kuinka balilaisia runsaasti koristeltuja hopeakoruja tehdään käsityönä. Kummastakin paikasta olisi voinut ostaa muistoksi jotakin.  Myyjät eivät olleet ollenkaan tuputtavia eikä ostamattomuudesta tullut huonoa omaatuntoa.  





Korupajan vieressä oli palatsi, jonka kultaiselle tuolille autokuski Kim istutti minut vielä valokuvattavaksi ennen paluuta omaan hotelliini Griya Santrian Beach Resort and Spa Sanurissa. Päivän jälkeen olin tyytyväinen, että majapaikkani oli Sanurissa koko viikon. Siellä oli mukavampi kuljeskella merenrantaraitilla ja pienen kaupungin kaduilla kuin olisi ollut Ubudissa.   



Instagram tilin @eilakuronen kohokohtiin on tulossa videoita Balin retkistä

Näistä seniorireissaajan soolomatkan eri kohteista voi lukea linkkien takaa
Indonesia Bali - retkipäivä Kanto Lampo-putoksille ja Batur-järven sekä -tulivuoren maisemiin, juttu tulossa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti