Tuusula, koirien uimaranta ja Lottamuseo - Museokorttikohde no 4.

Tuusulanjärven koirien uimaranta oli ensisijainen retkikohteemme kesäkuun ensimmäisellä viikolla.  Liitimme siihen käynnin Lottamuseossa, sillä olimmehan hankkineet Päivikki ystävättäreni kanssa museokortit huhtikuun lopulla.  

Päivikki halusi mennä katsomaan soveltuuko Tuusulan koirien uimaranta hänen Niio koiransa kävelyttämiseen vedessä, kuten fysioterapeutti oli suositellut.  Uimaranta löytyi helposti Kotorannasta Tuusulan kunnantalon, kirkonkylän koulun ja Golfklubin läheltä.  Kunnantalon edessä oli runsaasti pysäköintitilaa.  Se on asia, joka kiinnostaa aina autoilijoita.  Minulle ei tule pysäköintipaikat etukäteen mieleen, koska meillä ei ole Ilpo mieheni kanssa ollut koskaan autoa. 

Vesikoira Niiolla on valitettavasti ollut kuntoutusta tarvitsevia ongelmia jalassaan ja nimenomaan kävely vedessä tekisi fysioterapeutin mukaan hyvää eikä niinkään uinti.  Matala 15 metrin pituinen hiekkaranta sopi mainosti tähän tarkoitukseen. 

Nopsa koirani nouti vedestä sinne heittämääni oksankappaletta.  Päivikki otti käteensä pallon saadakseen Niion kävelyyn hieman vauhtia ja Nopsa kiinnostui myös pallosta ja liittyi vesikävelijöiden seuraan.  

10 - 15 minuutin vesikävely riitti ja lähdimme pienelle lenkille rannan tuntumassa.  Ohitimme Krapihovin ravintolaan ja hotelliin kuuluvan savusaunan.  Vain paksua savua näkyi ensin puiden ja pensaiden takaa. Mielessä ehti käydä, onko siellä tulipalo, josta pitäisi ilmoittaa jonnekin.  Lopulta näimme hirsirakennuksen, jonka päädyn aukosta savua tuprusi taivaalle.  Netistä löytyi tieto, että saunan lämmittäminen kestää 5 - 8 tuntia kun kiukaan 1400 kiloa kiviä lämpiävät vähitellen.  Sauna on rakennettu 1930-luvun alussa, jolloin aluetta kutsuttiin Krapin Rivieraksi hiekkarantojen vuoksi.  Sauna on vuokrattavissa ryhmille. Sinne mahtuu 15 - 20 henkilöä ja löylyihin kymmenkunta henkilöä kerralla. Yleisövuoroja on lauantaisin noin kerran kuukaudessa. Takaisin autolle kuljimme golf-kentän vierustaa. 

Lottamuseon pihalta löytyi onneksemme hyvin paikoitustilaa näin arkipäivänä, vaikka emme suinkaan olleet siellä ainoita.  Kaunokaisten täplittämän pihanurmikon puiden väliin oli ripustettu kankaille painettuja lottien kuvia. 

Lotta Svärd-järjestö ei ole ollut minulle kovinkaan tuttu sukulaisteni kautta, sillä molemmat vanhempani olivat syntyneet Helsingissä ja olivat työläistaustaisia.  Lotta Svärd- ja suojeluskuntajärjestöt olivat talonpoikaisia järjestöjä ja niiden jäsenistö oli maanviljelijävoittoista keskiluokkaa. Nimensä järjestö on saanut Vänrikki Stoolin tarinoiden innoittamana. 

Lottamuseo on avattu vuonna 1996.  Se sijaitsee Tuusulan Rantatien varrella Syvärannan tilalla osoitteessa Rantatie 39. Tilan historiasta kerrotaan, että vuonna 1869 helsinkiläinen virkamies Birger Lundahl osti itselleen Gustavelundin kartanoon kuuluneen palstatilan  ja rakennutti sinne huvilan.  Tila myytiin useaan kertaan eri yksityisille henkilöille kunnes vuonna 1923 Onni v. Tuiskun säätiö osti sen ja sinne perustettiin sanomalehtimiesten lepokoti. Vuonna 1936 lottajärjestö osti Syvärannan perustaakseen sinne lottaopiston. Tila lahjoitettiin ennen lottajärjestön lakkauttamista Suomen Naisten Huoltosäätiölle 1944.  Päärakennus tuhoutui täysin tulipalossa vuonna 1947. 

1990-luvun alkupuoliskolla Suomen Naisten Huoltosäätiö päätti rakennuttaa Syvärannan tilalle uuden päärakennuksen, joka mukaili palaneen huvilan ulkoasua. Parin nimenvaihdon jälkeen lyhennettiin rakennuksen nimi vuonna 2012 Lottamuseoksi.  Rakennus on esteetön ja jopa ovet avautuvat liiketunnistimella.  Museoon ja kahvilaan eivät koirat ole tervetulleita, mutta piha-alueella ja kahvilan terassilla voi olla koirien kanssa.  

Lottamuseo on ammatillisesti hoidettu erikoismuseo, joka tallentaa Lotta Svärd -järjestön ja sen jäsenten historiaa ja tutkii naisten vapaaehtoista työtä osana maamme historiaa.  Infotauluissa kerrottiin mielenkiintoista tietoa lottien tehtävistä ja vitriineissä oli esillä tehtävissä tarvittavaa esineistöä. 

Polkupyörät olivat lotille tarpeellisia liikkumisvälineitä ja takapyörän suojana ollut verkko toi meille Päivikin kanssa kummallekin muistoja mieleen.  Naiset kulkivat pyörillä vielä 50- ja 60-luvuilla hameet päällä ja verkko esti hameenhelmojen joutumisen pinnojen väliin. 

Lottakanttiinista oli saatavissa kahvin ja leivonnaisten lisäksi myös lounas, johon sisältyi noutopöydästä salaatti ja keitto sekä jälkiruokakahvi suklaamakeisten kera.  Hinta oli hyvin kohtuullinen 11,90 euroa eikä ollutkaan ihme, että lounastajia oli paikalla runsaasti.

Nyt onkin ruvettava valmistautumaan kesän pyöräreissuun kohteena Itä-Viron Toila ja koska mukana on tuttavapariskunnan auto, on suunnitelmissa käydä myös Peipsijärven rannoilla. 

Seurasaari - Museokorttikohde no 3.

Seurasaari oli koiralenkkimme ja ulkomuseokäynnin kohde lämpimänä toukokuun puolivälin päivänä.  Seurasaari on toiminut ulkomuseona Helsingin Meilahdessa vuodesta 1909 asti.  Tälle 46 hehtaarin kokoiselle saarelle siirrettiin ensimmäisenä hävitysuhan alla olleet Niemelän torpan rakennukset Konninkankaalta.  Taiteilija Akseli Gallen-Kallela ja arkkitehti Yrjö Blomstedt halusivat pelastaa nämä rakennukset ja tärkeä rooli rakennusten siirrossa oli myös filosofian tohori Axel Olai Heikellillä, josta tuli museon perustaja ja ensimmäinen johtaja. Heikelin tavoitteenaan oli siirtää kaikista Suomen maakunnista tyypillisiä rakennuksia saarelle.   

Seurasaari oli ollut kansanpuistona vuodesta 1889, jolloin siitä oli tullut suosittu retkikohde ja juhlapaikka.  Saareen oli alussa vain laivayhteys, mutta silta sinne rakennettiin syysmyrskyn kaatamista puista vuosina 1891 - 1892.  Museon kuuluu nykyään yli 30 rakennuskokonaisuutta ja lähes 90 rakennusta, jotka ovat peräisin 1600 - 1800 luvuilta.

Seurasaaressa on myös eläimiä ja se on ollut tunnettu pelottomista oravistaan.  Muistelimme Päivikin kanssa, kuinka syötimme lapsina oraville pähkinöitä.  Onneksi  nykyään ei enää suositella ruokkimista.  Saarella elää sorsia, hanhia ja kyhmyjoutsenia, joista näimme yhden kävellessämme siltaa pitkin saarelle. Nisäkkäistä saarella elää kaniineja ja niitä saalistavia minkkejä sekä supikoiria.  Kesäisin saarella on myös lampaita.

Metsänvartijan talo valmistui Seurasaaren kansanpuistoon vuonna 1890. Nykyään sen vieressä on valkoinen puusilta, jota pitkin pääsee mantereelle. Talon on suunnitellut saksalaistaustainen suomalainen arkkitehti Frithiof Mieritz (1863-1916). Ideoita kansanpuiston aikaisten rakennusten suunnitteluun Mieritz ammensi skandinaavisesta perinteestä. Tässä norjalaistyylisessä rakennuksessa on nykyään Kahvihuone Mieritz, jossa tarjoillaan vastapaistettuja pullia sekä suolaisia ja makeita piirakoita, luomukahvia ja -teetä sekä luomumehua.  

Kahvihuoneessa on esillä Seurasaarisäätiön keramiikkakokoelmasta karjalaista ja latvialasista kansankeramiikkaa.  Siellä on myös tietokirjailija ja valokuvaaja Vesa Linnan Sininen sinfonia valokuvanäyttely 20.5. - 30.8.2025.

Lähdimme kiertämään saaren pohjoisosan museoaluetta myötäpäivään ja räpsin kuvia matkan varrelta, jotta saatan nyt kotona tutustua tarkemmin rakennusten alkuperäisiin kotipaikkoihin ja käyttötarkoituksiin mukaan saamani esitteen ja netistä löytyvien tietojen avulla. Käytän kuvien esittelyssä samoja kohdenumeroita, jotka löytyvät Seurasaaren esitteestä.  Linkki pdf esitteeseen.

Saarella saa kulkea vapaasti, mutta koirien kanssa ei päässyt sisään rakennuksiin eikä edes pihapiireihin, joten teimme nopeat vierailut vuorotellen. Museorakennuksiin tutustumiseen tarvitaan pääsylippu tai Museokortti ja kortin olimme hankkineet pari viikkoa aikaisemmin. 

Kohde 2

Pieni hirsirakennus oli vesimylly ja se on tuotu Keski-Suomen Sumiaisista, vajaan 60 kilometrin päästä Jyväskylän pohjoispuolelta.  Myllyt olivat usein monen talon yhteisiä ja kevättulvien aikaan ne jauhoivat viljaa yötäpäivää. 

Kohde 3

Vilja-aitta on yksi saaren vanhimmista rakennuksista ja se on tuotu Paltamosta Oulujärven itäosasta.  Aitan alusrakenne huolehtii pohjan tuuletuksesta, jotta vilja pysyy kuivana ja sen on ollut tarkoitus myös estää hiirien pääsy aittaan. 

Kohde 4

Kurssin talon päärakennus oli Kuortaneelta Lapuan ja Ähtärin puolivälin tienoilta. Talo oli saman suvun hallussa 1700-luvun lopulta asti ja 1800-luvun lopulla siellä asui jopa 15 henkilöä: isäntä, emäntä, vanhaisäntä, vanhaemäntä, täti, neljä lasta sekä renkiä ja piikoja.  Samaan pihapiiriin on tuotu Kuortaneen Ruonan kylästä Sippolan talon porttiluhti vuodelta 1782. Samanlaisen rakennuksen kautta tultiin  ennen Kurssinkin pihaan. 

Luhti on kaksikerroksisen ulkorakennuksen luhtisolalla eli katollisella parvekkeella varustettu yksi- tai useampihuoneinen ylempi kerros. Näin kaupunkilaiselle on tullut tutuksi sana luhtitalo.  Se on rakennustyyppi, jossa huoneistoihin pääsee kulkemaan talon ulkoseinustalla olevien luhtikäytävien kautta.  

Kohde 8

Karunan kirkko on Seurasaaren vanhin rakennus vuodelta 1685.  Se on tuotu paikalle Varsinais-Suomen Sauvosta vuonna 1912.  Kirkon urut ovat 1870-luvun alusta.  Ne olivat Tuusulan kirkossa vuosina 1875 - 1891 ja Vanajan kirkossa Hämeenlinnan lähellä 1895 - 1904. Seurasaareen urut on tuotu Vanajasta 1912.   Kirkon tapulissa on vaivaisukko Haapavedeltä Pohjois-Pohjanmaalta reilut 100 km Oulusta etelään. 

Koirat, Päivikin espanjanvesikoira Niio ja oma koirani roturisteytys kromfohrländer Nopsa, odottivat meitä penkkiin kiinnitettyinä kirkonpihan ulkopuolella.  Kirkon ovella seisonut museon vahtimestari lupasi katsoa, ettei kukaan häiritse koiria. Kulkihan saaressa koululaisryhmiä, ulkomailta tulleita turistiryhmiä ja paikallisia ulkoilijoita.

Kohde 7

Keski-Suomen Konninkankaalta tuodun Niemelän torpan pihapiirissä oli useita aittoja, eläinsuojia, keittokota ja riihi.  Tämä kertoo siitä, että torppa eli maanviljelystä varten vuokralle annettu maatilan alue tuli hyvin toimeen. Torpan viimeiset asukkaat olivat 80-vuotias Heikki ja hänen 22-vuotias veljensä tyttärentytär Ida.  Kun he muuttivat pois niin rakennukset tuotiin Seurasaareen vuonna 1909 ja siitä alkoi ulkomuseon elämä. 

Kohde 10

Kirkkoveneitä on tuotu Seurasaareen Luopioisista Pirkanmaalta Tampereen läheltä ja Virroilta Pohjois-Pirkanmaalta. Kirkkomatkat kuljettiin kesäaikaan talojen yhteisillä kirkkoveneillä.  Virtain kirkkoveneeseen  mahtui jopa 101 henkilöä. 

Kohde 12
Länsi-Suomalaiset aitat sijoitettiin aikanaan riviin tien varrelle, niin on tehty täälläkin.  Aitoissa säilytettiin viljaa, vaatteita ja työvälineitä. 

Kohteet 15, 17 ja 18

Museon perustajan A.O.Heikelin suunnitelma oli esitellä Helsingin Kaivopuiston 1800-luvun kukoistavaa kylpyläelämää ja Pikku Helsinki -alue on kunnianosoitus hänen työlleen. Uusgotiikkaa edustavan puisen Jusupoffin tallirakennuksen ulkovuoraus on maalattu tiilirakennetta jäljitellen. Puiston keskellä on Florinin huvimaja, jonka kalusteet ovat koivua ja maisematapetit ranskalaisia.  

Kohde 16

Ruotsalaisvalmisteinen puhelinkioski on vuoden 1913 mallia.  Helsingin keskustassa näitä oli käytössä 1930-luvulle asti. 

Kohde 13

Pertinotsan talo on siirretty Seurasaareen kesällä 1939 Suojärveltä menetetyn Raja-Karjalan alueelta. Talo on Pohjois-Venäläistä tyyppiä, jossa asuinhuoneet ja karjasuojat ovat saman katon alla. Kaksikerroksisen rakennuksen alakerrassa on ikkunattomia varastotiloja, yläkerrassa asuttiin. Karjapuolen alakerrassa on laajat tilat eläimille ja yläpuolella heinäsuoja. Asuttavaan kuntoon tämä Makkosen talo on valmistunut 1884 ja karjalaiseen tapaan talossa asui suurperhe. 

Kohde 14

Kaukolan savutuvat Karjalankannaksen luterilaiselta alueelta Kortteensalmen kylästä edustavat hyvin vanhanaikaista asumistapaa. Tuvan uunissa ei ollut savupiippua vaan savu jäi leijailemaan katonrajaan, josta se ohjattiin läpivedon avulla ulos. Uuni oli niin iso, että siinä mahtui paistamaan jopa 30 leipää kerralla.  Tuvat ovat peräisin 1820-luvulta ja ne on siirretty Seurasaareen 1913.  Viimeiset asukkaat olivat Antti ja Katri Iivonen sekä heidän seitsemän lastaan.  Pienempi tupa oli tavaroiden säilytystä varten ja isommassa asuttiin.  Vuodevaatteet säilytettiin tupien välisessä eteisessä, josta ne siirrettiin yöksi tupaa ympäröiville penkeille, joilla kaikki nukkuivat. Isomman tuvan keskellä on pöytä, jonka toiseen päätyyn on veistetty vuosiluku 1749.  

Saaressa on muutamia paikkoja omien eväiden syömiseen.  Istahdimme pöydän ääreen ja ehdin sanoa, että onneksi Nopsa koirani ei ole kova kerjäämään, kun ihmiset syövät.  Samassa se hyppäsi penkille ja jalat pöydälle katsomaan mitä Päivikki söi :).

Seurasaaren juhlatalo on saman arkkitehti Mieritzin suunnittelema kuin nykyään kahvihuoneena toimiva Metsänvartijan talo.  Tämäkin koristeellinen puurakennus on valmistunut vuonna 1890.  Ravintolan juhlasali ja toisen kerroksen juhlakabinetit ovat pääosin alkuperäisessä muodossaan. Rakennuksen tummemman ruskea kahvilaosa valmistui Helsingin olympiavuonna 1952.  Ravintolan terassilta oli kaunis näkymä puiston yli rantaan kohti vierasvenelaituria. Terassin vihertävä kaide ei taida olla alkueräisen mallinen.

Kohde 19

Leppälän mökki on mäkitupalaisasunto Loimaalta Varsinais-Suomesta lähes Turun ja Tampereen puolivälistä. Mäkitupa oli jonkin maatilan alueella oleva vuokra-asumus, johon ei juurikaan kuulunut viljelypinta-alaa kuten torppaan. Tässä mökissä asui viimeisenä vanhapoika Jaakko.  Enimmillään mökissä asui viisi henkilöä, isoisä Israel, hänen tyttärensä Olga sekä Jaakko ja tämän kaksi siskoa.  Siskot muuttivat aikuisina pois, mutta Jaakko vietti mökissä koko ikänsä vuoteen 1980 asti. Mökki siirrettiin Seurasaareen 1980-luvun alussa.  Pihapiiriin kuuluu ulkouuni, vaja, ulkokäymälä sekä kasvimaa.

Kohde 20
Kylliäisen maalaiskauppa Savitaipaleelta Mikkelin ja Lappeenrannan puolivälistä siirrettiin Seurasaareen vuonna 1959.  Maalaiskaupassa myytiin kaikkea, mitä omavaraistaloudessa ei itse tuotettu.  Se toimi myös postina, pankkina ja paikallisena uutistoimistona, jossa vaihdettiin kuulumiset. Pihalla seisoo kaksikerroksinen aitta, varastorakennus. 

Kohde 21
Elimäeltä Kouvolan läheltä on tuotu 1910 - 1920 lukujen taitteessa vaaleaksi maalattu empiretyylinen Moision kartanon huvimaja. Tarkkaa rakentamisajankohtaa ei tiedetä, mutta sen arvellaan olevan 1800-luvun loppupuolelta ja mahdollisesti Carl Ludvig Engelin käsialaa.  Doorilaisine pylväineen se jäljittelee antiikin temppeliä. Tämä on saaren ainoa rakennus, jossa on peltikatto.  Katon uusimisesta vuonna 2021 löytyy juttu linkin takaa.

Kohde 9
Kahiluodon rokokootyylinen kartano on rakennettu 1791.  Seurasaareen se siirrettiin vuonna 1926  Taivassalosta Turun ja Naantalin luoteispuolelta. Sisätiloissa on säilynyt alkuperäsiä rakennusosia, mutta myös myöhempiä muutoksia.  

Kohde 22
Kartanon päärakennusta ympäröivä puisto oli tärkeä osa säätyläiskulttuuria.  Esikuvat saatiin mm. Ranskasta ja Englannista.

 

Kirkon länsipuoleiselle tontille on koottu kolme kohdetta. .

Kohde 23
Sepän paja on Espoosta.  Sepän tavallisimpia töitä oli hevosten kengittäminen.  

Kohde 24
Vesisaha Pernajalta Porvoon ja Loviisan puolivälistä on Sarvilahden kartanosta.  Vanhimmat tiedot vesivoimalla käyneistä sahoista ovat 1500-luvulta.

Kohde 25
Tuulimylly on Punkalaitumelta reilun 70 kilometrin päässä Tampereelta lounaaseen. Se on niin sanottu harakkamylly.  Nimi johtuu harakan pyrstöä muistuttavasta parrusta, jonka avulla myllyn yläosaa voi kääntää.

Kohde 26
Antin talo on peräisin 1820-luvulta Satakunnasta Säkylästä, Turun ja Porin puolivälissä olevan Pyhäjärven rannalta. Se on umpipihatalo, jollaisia rakennettiin vain läntisessä Etelä-Suomessa sarkajakoisiin rivi- ja ryhmäkyliin. Piha jakautuu asuinrakennusten ympäröimään miespihaan, johon ei muilla eläimillä kuin hevosilla ollut asiaa sekä eläinsuojien ympäröimään karjapihaan.  Pihan jakajana toimii niin sanottu setämiehen puoli, jossa asui isännän veli omassa taloudessaan. Rakennukset siirrettiin Seurasaareen 1930 - 1931. 

 

Antin talon pihapiiriä kunnostettiin käyntimme aikana, joten rakennuksiin eikä pihalle päässyt, mutta talon liiterissä olevasta Antin kaffeliiteristä sai tuoreita leivonnaisia ja hyvää kahvia.  Koirat sidottiin läheisen puun runkoon, jotta emännät saattoivat noutaa kahvinsa liiterin sisältä.

Kohde 35
Iisalmen pappila on rakennettu 1797-98 ja Seurasaareen alkuperäinen hirsirunko siirrettiin 1960-luvun lopulla. Pappila avattiin yleisölle viimeisen restauroinnin jälkeen vuonna 2018. Ulkopuolelta näkyvin osa oli 1800-luvun mallin mukaisten kuistien rakentaminen.  Huonetiloja restauroitiin esteettömiksi ja siellä järjestetään työpajoja ja muuta ulkomuseon ohjelmatoimintaa. Rakennuksessa toimii ulkomuseon kauppa ja sen saleja voi vuokrata kokous- tai juhlakäyttöön. Yksi huoneista on sisustettu alkuperäisen Iisalmen pappilan asuun piispan kamariksi. Puutarha on herännyt eloon muotopuutarhana, jonka kasvivalinnat on tehty 1700-luvun esikuvien mukaan.

Pappilat olivat seudun kulttuurielämän keskuksia ja niiden hyötypuutarhat tärkeitä puutarhaviljelyn vaikutteiden ja uutuuksien levittäjiä.  Kirjailija Juhani Ahon tiedetään kirjoittaneen pappilassa pieniä kertomuksiaan, hänen isänsä Theodor Brofeldtin ollessa Iisalmen kirkkoherra. Pari viikkoa sitten kirjoitin käynnistämme Tuusulan taidemuseossa, jossa oli esillä Juhani Ahon vaimon Venny Soldan-Brofeldtin taidetta.

Kohde 32

Utsjoelta on Seurasaareen tuotu heinätupa ja aitta.  Tuvan rakentamiseen tarvittavat hirret on tuotu etelästä, sillä Nuorgamin korkeudella ei kasva havupuita.  Tuvassa asuttiin heinänteon aikaan.

 

 

Kohde 33

Päivikki muisteli heti Seurasaareen tultuamme aittaa, joka lapsena oli herättänyt ihmetystä.  Aitta oli rakennettu vain yhden paksun jalan varaan.  Kierroksen loppupuolella löytyi patsasaitta eli Nili ja pitihän sen edessä ottaa valokuvat emännistä koirineen.

 

Pukkisaareen vievä polku Seurasaaren sillan mantereen puoleisessa päässä oli jäädä meiltä huomaamatta kuten ilmeisesti monilta muiltakin. 

Polun päästä löytyi rakennuksia ja netistä tietoja historian harrastajien yhdistyksen projektista Sommelo.fi / Pukkisaari:

Sommelo ry on rakentanut Läntisessä Pukkisaaressa muinaista rautakautista kauppakylää ja pihapiiriä, josta on tarkoitus tulla käsityöläisten, harrastajien, asiantuntijoiden ja yleisön kohtauspaikka. Pukkisaaren muinaiskylä on kaikille avoin kohde. Sommelo-yhdistyksen tarkoitus on tuoda historiaa tähän päivään.

Rautakautisen kauppakylän pihapiiri sijaitsee Läntisessä Pukkisaaressa Helsingin Meilahdessa, aivan Seurasaaren virkistysalueen kupeessa (Pukkisaareen on opastus Seurasaaren sillalta).

Saareen kannattaakin tehdä retki varta vasten sinne vieviä pitkospuita pitkin. Pukkisaaren rautakautinen pihapiiri on kaupungin virkistysaluetta ja sinne voi omatoimisesti tulla tutustumaan vaikka kävelyretkellään.

Rautakauden katsotaan alkaneen Suomessa noin 500-luvulla eaa. ja päättyneen 1200- tai 1300-luvulla. Tämän aikakauden kirveslöytöön törmäsimme Gumbostrandissa , josta kirjoitin edellisessä postauksessa.   

Pukkisaaren rakennukset eivät ole rautakaudelta tai minkään yksittäisen löydön ennallistuksia,  vaan ne edustavat Suomessa ja lähialueilla rautakauden lopulla käytettyjä rakennustekniikoita.

Koska rautakautisissa taloissa ei ollut savuhormeja, merkitsi tulen sytyttäminen talossa aina runsaan savun syntymistä ja kesällä kuumuutta ja vakavaa tulipalovaaraa. Sen vuoksi oli varsinkin lämpimänä kesäkautena parempi keittää ruoka ulkona erityisesti sitä varten tehdyssä keittokodassa.

Kota on tehty pitkistä, ohuista ja suorista kuusen rangoista, joista osa on halkaistu puolikkaiksi. Rangoista kolme on yläpäästään sidottu vitsassilmukalla yhteen ja asetettu maahan kolmijalaksi. Muut rangat kootaan näiden kolmen seipään varaan siten, että ne muodostavat tiheän, miltei sateenpitävän seinämän.

Keskellä kotaa on kivistä tehty tulisija, jonka ylle pata asetetaan.

 

Saaressa oli muutama muukin rakennus, joista voi lukea Sommelon kotisivuilta.

Maisema kohti Pukkisaaria oli upea Seurasaarensillan päästä kauniina toukokuisena päivänä.  Kyllä kannatti hankkia Museokortti, niin tulee lähdettyä koiralenkeille uusiin maisemiin.

 

Loppuun muistutus kulkuyhteyksistä.  Seurasaaren pienelle pysäköintipaikalle vie Helsingin sisäinen bussi 24. Autoilijoiden kannattaa varautua siihen, että etenkin kauniilla ilmalla parkkipaikan löytäminen Seurasaaren liepeiltä saattaa olla hankalaa. 

 

Me saavuimme paikalle kymmenen  tienoissa ja onnistuimme saamaan kadunvarsipaikan. Meilahden urheilukentän vieressä 1,5 kilometrin päässä on lisää ilmaisia pysäköintipaikkoja.