Torronsuon kansallispuisto

Torronsuon kansallispuisto on mukava päiväretkikohde vajaan puolentoista tunnin automatkan päässä Helsingistä Tammelassa Porintien kupeessa. Siellä on Suomen laajin ja syvin keidassuo eli kohosuo, jonka keskusta on sen reunaosia korkeammalla.  Torronsuon pinta-ala on 30 neliökilometriä ja se on  paksuimmillaan 12 metriä syvä. Kansallispuisto on perustettu vuonna 1990 ja sitä ennen alue oli lähes luonnontilainen suojelualue. 1960- ja 1970-lukujen taitteessa Torronsuo tuli tutuksi Helsingin koulujen luontokerholaisille, sillä sinne tehtiin lintujen muuttoaikaan yhteisiä retkiä.   

Kiljamon pysäköintialueelta voi tehdä kolme eri pituista kierrosta. Kiljamon kierros on 1,5 kilometrin pituinen ja helppokulkuinen.  Suotaipaleen pituus on 8 kilometriä.  Se kulkee Härkäsaaren vanhalle avolouhokselle ja sieltä takaisin suota ja pitkospuita pitkin Kiljamoon.  Torron kylän reitti on 10 kilometriä ja vie Härkäsaaren jälkeen kansallispuiston ulkopuolelle ihastelemaan Torron kylän kulttuurimaisemaa. Reitin loppupuolella kuljetaan vajaat pari kilometriä vanhaa soratietä ja joitakin satoja metrejä Somerontien maantien laitaa.

Meidän tekemämme reilun 12 kilometrin päivälenkki piirtyi kartalle kuvan mukaisesti.

Lähdimme Helsingistä aamu kahdeksan jälkeen.  Automatkalla saimme nauttia syksyn ruskan värjäämästä maisemasta lokakuun ensimmäisellä viikolla. 

 

Retkellä olimme kolmen koiran ja kolmen eläkeläisen porukalla. Pysäköintipaikalla näkyi aamulla joitakin autoja, mutta  pitkospuilla ja metsissä kulkiessamme tuli vastaamme vain muutama kulkija. 

Torronsuon etelälaidalla merkitty reitti kulki metsikössä.  Siellä huomasi maaston kulumisen.  Puiden juuret näkyivät poluilla ja askeleita oli hyvä varoa kaatumisten estämiseksi. 

Ohitimme Härkäsaaren louhoksen, josta louhittiin useista kohdista kvartsia 1700-luvulla Someron Åvikin lasitehtaan raaka-aineeksi.  

Metsäpolulta kuljimme Haipontien kautta Torrontielle, jonka varrella on jo keskiajalta asti asuttu Torron kylä. Se on yksi valtakunnallisesti merkittävistä rakennetuista kulttuuriympäristöistä.

Torron kylään rakennettiin hautausmaa vuonna 1801 ja rukoushuone 1804.  1890-luvulla vanha kappeli purettiin ja sen materiaali käytettiin kansakoulun rakennusaineeksi.  Kylän keskustaan jäi vain vanha kellotapuli.

Torron tieltä jatkoimme kävelyä jonkin matkaa Somerontien varrella. Tämä ei ollut erityisen mukava osuus varsinkaan koirien kanssa kävellessä.

Siirryimme bussipysäkin kohdalla tien yli ja löysimme polun, jota pitkin lähdimme kulkemaan kohti suon laitaa.  Polun varrella oli useampia komeita muurahaiskekoja. 

Pysähdyimme syömään eväitä avoimelle paikalle istahtaen kaatuneen puunrungon päälle.  Retkikumppaneilla oli mukana kevyt riippumatto, jota oli hauskaa kokeilla. 

Lyhyen metsäpolulla kävelyn jälkeen löytyivät taas pitkospuut.  Koko suon alueella pitkospuut näyttivät uusilta ja niiden vieressä oli vanhoja puukasoja.  Jossakin oli kyltti, jossa kerrottiin, että vanhat laudat haetaan pois talvikaudella.  

Veimme koirat Kiljamon pysäköintialueella ystävättären autoon, jotta saatoimme käväistä lintutornilla ja nousta sinne kaikki yhtä aikaa.  Panimme merkille, että nyt oli autoja paikalla paljon enemmän kuin aamulla.  

Suon laidalla oli osa kävelyreittiä tasaista soratietä ja suolle oli rakennettu leveä lautapolku, jota pitkin pääsi ihailemaan suomaisemaa näköalatasanteelle myös lastenvaunujen ja pyörätuolien kanssa.

 

Kiipesimme Kiljamon lintutorniin katselemaan joka puolella levittäytyvää kaunista maisemaa. Parkkipaikan ja linturornin välissä näkyi keittokatos, puuliiteri, käymälä ja erilliset penkit esimerkiksi eväitten syöntiin.  Vesipistettä alueella ei ole, joten omat vedet on hyvä ottaa mukaan. 

Kierros oli mukava päivälenkki koirien kanssa, mutta jos Torronsuolle tulee vielä lähdettyä, niin pistäytymisen Torron kylään ja kävelyn maantietä pitkin voi jättää pois. 

Muuttuva Helsinki - Jätkäsaari

Jätkäsaari on uutta Helsinkiä. Teimme Nopsan kanssa kävelyretken kauniina syyspäivänä Jätkäsaaren rannoilla ja puistoissa.  Käväisimme myös ihmettelemässä MiG-hävittäjää maksuttomalla Verkkokauppa comin näköalatasanteella.

Jätkäsaari on muodostunut kolmesta saaresta ja yhdestä luodosta sekä niiden välisistä nykyään täytetyistä vesialueista. Ruotsinkielinen nimi Busholmen on esiintynyt asiakirjoissa jo 1600-luvun viimeisellä vuosikymmenellä.  Nimen alkuosa bus viittaa satamajätkiin (hamnbuse).  Saaren suomenkieliseksi nimeksi vahvistettiin vuonna 1928 Jätkäsaari. Kulkuria ja retkua tarkoittavat hampuusi ja hamppari sanat ovat samaa alkuperää. 

Nykyisen Jätkäsaaren erottaa Ruoholahdesta Ruoholahden kanava.  Sen yli menevä Ruoholahdentorin kevyenliikenteensilta, on tullut tutuksi vuosien aikana, kun Ruoholahden metroasemalta on kuljettu Länsisatamaan Tallinnan laivoille. 

Ruoholahden kanavan länsipäähän valmistui vuonna 2011 Grusellinsilta, jota pitkin pääsee nykyään raitiovaunulla Länsisataman terminaalirakennusten eteen. 

Kellosaarenrannassa näyttää kartan mukaan olevan Ruoholahden venesatama, mutta kyllä siellä on vielä satamanostureita ja rahtilaivojakin. 

Saukonpaadenrannan aallonmurtaja näyttää mukavalta paikalta meren ihailuun, auringossa oleskeluuun ja vaikka eväitten syöntiin. 

Uimiseenkin aallonmurtajan läheisyys saattaisi soveltua, mutta se on kiellettyä, kuten kyltti kertoo. 

Saukonpaadenpuiston rannalle on rakennettu mukavat grillauspaikat. Tällaisten soisi yleistyvän muuallakin.  

Puistossa on nurmikkoalueita lasten leikeille ja retkieväitten syöntiin ja muuten vaan oleiluun, mutta wc alueelta puuttuu.  Asukkaat ovat valittaneet suunnitellusta wc:n paikasta kertoo Helsingin Uutiset -lehti. 

Koiria ei ole unohdettu, niille on käymälä. Toivottavaa olisikin, että me kaikki koirien ulkoiluttajat huomioisimme myös muut puistojen käyttäjät, kun annamme koirien tehdä tarpeitaan.

Saukonkanavan rannat ovat mukava asuinpaikka veneilyn harrastajille, toki muillekin.  Veneillä on pysähtymismahdollisuus ikkunan alla. 

Kulkiessani Saukonlaiturilta kohti Kuubankatua näkyi alueella outoja rakennelmia portaineen ja jäi askarruttamaan, että rakennetaanko tähän jonkinlainen vesialue.  Uutta Helsinkiä sivustolta löytyi kartta, josta asia selvisi eli Melkinlaiturin alueelle on tulossa kanava sekä pienvenesatama. 

 

Jätkäsaaressa on useita kaukomailta nimensä saaneita katuja.  Lähtihän satamasta aikaisemmin laivoja ympäri maailman.  Kuubankadulla muistui mieleen talvella 2012 tehty Kuuban matka, jonka valokuvat ja muistiinpanot löytyvät Metkaamatkustelua kuvat sivustolta. 

Pitonvuoret Saint Lucialla

Karibiankujan läheisyydessä rannan murskekasat toivat mieleen vuoret Karibianmeren saarilla. Linkkien kautta pääsee matkakertomuksiin ja kuviin:  Barbados 2016,  Dominikaaninen tasavalta ja Haiti 2015, Saint Lucia 2016,  Saint Vincent ja Grenadiinit 2016.

Atlantinkadulla, Kanariankadun risteyksen lähellä teki jo mieli kahvia.  Cafe Dorsan ulkopuolella oli pöytiä ja tuoleja.  Kahvilan omistaja, mukava iranilaisrouva, toivotti tervetulleeksi sisään valitsemaan leivonnaisia kahvin kanssa, vaikka mukana olikin koira.  Ympäristö kahvilan ulkopuolella ei ollut kovin miellyttävä, mutta tervetulotoivotukset olivat lämpimät ja niinpä nautin kahvikupillisen ja herkullisen tuulihatun ulkona Nopsan seurana.  

Muistellaanpa myös Kanariansaaria, jossa olen käynyt kaksi kertaa kauan sitten:  Gran Canaria, Puerto Rico 1992 Millan ja Helin kanssa sekä työmatka Fuerteventura ja Lanzarote 2007. Enpä muistaisi näiltäkään matkoilta paljoa, ellei valokuvia olisi tullut otettua ja kirjattua tekemisiä muistiin. 

Päiväkävely jatkui Atlantinkadun siltaa pitkin kohti vuonna 2017 valmistunutta Länsiterminaali 2:ta.

Terminaalilta on selkeästi merkityt pyörätiet kohti keskustaa Valtamerilaituri-kadun laidalla.  

Kadun varrella on vanha tuttu Länsiterminaali 1, joka otettiin käyttöön vuonna 1995. 

Matka jatkui kohti Verkkokauppa comin rakennusta. Sen edessä on kuvanveistäjä Tommi Toijan 8,5 metriä korkea vaaleanpunainen betoniveistos Bad Bad Boy, joka esittää virtsaavaa poikaa. Talon seinässä luki Sightseeing Terrace, jota tekstiä en ole aikaisemmin pannut merkille. 

Rakennuksen pääovella oli iloinen yllätys, kun sieltä löytyi tarra "Koirat ovat tervetulleita".  

Niinpä nousimme Nopsan kanssa seitsemänteen kerrokseen katsomaan Helsinkiä lintuperspektiivistä.  Siellä on Suomen suurin näköalatasanne 50 metrin korkeudessa. Valokuvaamista uudella syntymäpäivälahjaksi saadulla Panasonic Lumix TZ200 taskukameralla haittasivat hiukan lasista tehdyt aidat. 

Kaukana pohjoisessa näkyi Linnanmäen Maailmanpyörä ja muita laitteita sekä keskellä Kansallismuseon torni. 

Koillisesssa oli näkyvissä Kalasataman tornit.

Kaupungin korkein hotelli näkyi heti edessä. 

Kattojen yli oli tunnistettavissa entisen Puolustusneuvoston rakennuksen vaaleanpunainen pyöreä torni, josta on kuva katutasosta jutussa Lähiloma Kaartinkaupungin Lilla Robers hotellissa.  Keskellä näkyy Johanneksen kirkko, jonka toinen torni on nyt rakennustelineiden peitossa. 

Uutta Jätkäsaarta oli näkyvissä heti vieressä. Kaukana takana ovat Meilahden sairaalat.

Etelässä näkyi Länsiterminaali 2:en takana Pihlajasaari ja Melkki sekä aava meri. 

Päivälenkki jatkui ohi Jätkäsaaren peruskoulun, jonka seinissä oli hauskoja yksityiskohtia.  

 

Hyväntoivonpuisto on Jätkäsaaren vihreä sydän.  Se tulee olemaan valmistuttuaan lähes kilometrin pituinen ja sadan metrin levyinen.  Siellä on monenlaisia leikkipaikkoja lapsille ja oleskelutiloja vanhemmille. 

Puiston halki kulkee pyörätie, jota mekin käytimme kesän Viron pyöräreissun yhteydessä matkalla metroasemalta Länsiterminaali 2:een. 

Porkkanasilta ylittää Välimerenkadun

Puiston pohjoispää on nimeltään Selkämerenpuisto.  Siellä näkyi kaareva puurakennelma, josta tuli mieleen lapsuuden puiset liukumäet Helsingin leikkipuitoissa.  Rakennelma paljastui portaiksi, kun pääsimme lähelle. 

 

Selkämerenpuiston istutusten vieressä oli asiallinen muistutus meille koirien ulkoiluttajille.  Kaikki kasvit eivät kestä koirien tuottamaa voimakasta lannoitusta. 

Lähestyessämme metroasemaa Ruoholahdentorin kevyenliikenteen siltaa pitkin ihailin näkymää kohti itää ja Selkämerenkadun siltaa sekä kohti länttä ja Grusellin siltaa. 

Kuuden kilometrin päiväkävely Jätkäsaaressa oli mukavaa vaihtelua normaaliin arkeen.