torstaina, tammikuuta 15, 2015

Matkamessut 2015

Bloggaajana pääsin tutustumaan matka 2015 -messujen tarjontaan ammattilaispäivänä, kuten ennen vanhaan töissäolovuosina.
Olin etukäteen katsonut netistä, että paikalla oli edustajat Dominiaanisesta Tasavallasta. Osastolta sainkin paljon materiaalia ja vihjeitä tulevan loman viettämiseksi.  Kun kysyin mahdollisuutta käväistä Haitissa niin sinne menoa ei suositeltu.
Noin viikko sitten ajauduin australialaiseen blogiin wheressharon ja siellä oli juttu parin päivän Haitin vierailusta Dom.Repistä käsin tammikuussa 2014.  Jutun rohkaisemana toiveissa on edelleen käynti Haitissa.  Ajatusta vahvistaa se, että Ulkoministeriön osastolla kuulin, ettei Haitissa käyneillä suomalaisilla ole ollut ongelmia.
Karibian osastoilla oli myös mukavasti tietoa alueen saarista ja lentoyhteyksistä saarien välillä. Tutkittavaa riittää, josko löytyisi sopivat lennot jollekin lähisaarelle.
Ruotsin osasto kahveineen ja korvapuusteineen pysähdytti, kun kuulin puhetta pyöräilystä Gotlannissa.  Ensi kesänä on tarjolla lennot Visbyhyn alle satasella, joten muutamana kesänä tavaksi tullut Viron pyöräilyretki voisikin vaihtua Gotlannin retkeksi.  Vihjeitä sain niin hyvästä pyörävuokraamosta Österportissa kuin hotellistakin Clarion Wisby .

Ukrainan lentoyhtiön osastolla sain hyvää palvelua ja kuulin, että maassa on aivan turvallista matkustaa kunhan ei mene itäosan kriisialueille.  Messutarjouksena lennot Kiovaan saisi 182,- eurolla ja Odessaan pääsisi 250:llä.   Lentoyhtiöllä näyttää olevan hyviä yhteyksiä moniin entisen Neuvostotasavallan mielenkiintoisiin kaupunkeihin.

Valko-Venäjän ystävyysseuran edustajaa en onnistunut tapaamaan, mutta muutaman esitteen sain pöydältä mukaani. 

Ranskan osastolla kyselin Korsikasta ja minulle luvattiin lähettää materiaalia.

Tokihan törmäsin messuilla myös moneen entiseen kollegaan ja se oli tosi mukavaa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti